Karhu hyökkäsi miehen kimppuun Sodankylän Vuojärven varalaskupaikan alueella viime torstaina ja huitaisi häntä tassulla käteen. Mies sai yllätyshyökkäyksessä vain naarmuja käteensä.

Karhua on etsitty sen jälkeen useaan kertaan. Joka kerralla alueelta on löytynyt tuoreita karhunjälkiä.

Sodankylän riistanhoitoyhdistyksen jäsenet kävivät paikalla viimeksi maanantaina illalla ja löysivät taas tuoreita karhun jälkiä. Sen sijaan alueelta ei löytynyt haaskaa, jonka epäillään pitäneen karhun paikalla.

Toiminnanohjaaja Kaarlo Kuusela sanoo, että yhden karhun on nähty liikkuvan alueelta etelän suuntaan, mutta vielä ei ole tietoa, onko kyse samasta yksilöstä.

Riistanhoitoyhdistyksen väki tarkistaa alueen vielä ainakin kerran tällä viikolla varmistuakseen, onko karhu vielä paikalla. Maastosta pyritään löytämään myös mahdollinen haaska, joka saattaa houkuttaa karhua paikalle.

Hyökkääjä on todennäköisesti nuori aikuinen, jonka käyttäytyminen on vielä vähän pentumaista, koska se on tullut takaisin useista karkotusyrityksistä huolimatta, Kuusela arvioi.

Poliisi pyytää ihmisiä noudattamaan varovaisuutta liikkuessaan Sodankylässä Vuojärven varalaskupaikan alueella.

Mies kävi hillassa Kemijärvellä, ja hänelle karttui saalista tahtiin tunti per sankko. Päivän tulos oli 40 kiloa!

– En ole eläissäni nähnyt sellaista apajaa, vaikka olen niitä kairoja kiertänyt jo vuosikymmenet. Ihan henkeä salpasi, mies sai sanotuksi.

Jossakin Javaruksen suunnalla hän oli jängälle kumarrellut.

– Vain kolmesataa metriä autolta kävelin ja sinä se koko kultainen komeus avautui silmieni edessä. Ja tuskin edes sataa metriä tarvitsi jänkää edetä, kun hillaa oli keltaisenaan joka puolella. Kahdella kädellä sitä sai sankkoon lypsää.

Mies aikoi toisenkin kerran mennä samalle apajalle. Ehkä kolmannenkin.

– Se ei sieltä poimimalla lopu. Aina tulee uutta. On tämä ihmeellistä.

Hänen mukaansa mehevimmät hilla-apajat löytyvät metsäisiltä jängiltä, puiden suojasta.

Missä muut poimijat?

Myös toiselta suunnalta Kemijärveltä kantautuu tietoja runsaista hilla-apajista. Ja Sallasta päin.

Kummunjärvellä hillastanut ihmetteli, missä ne muut poimijat ovat, kun siellä saa ihan yksikseen noukkia.

– Liekö ihmiset jo hillansa poimineet ja tarpeekseen saaneet. Ei ole tarvetta enää laajemmin samoilla, hän pohdiskeli.

Mies hämmästeli myös, missä thai-poimijat luuraavat, kun heihinkään ei siellä soilla törmää?

– Ennen niitä sinkoili kuin ohjuksia paikasta toiseen, mutta ei nyt. Varmaan löytävät marjansa suppeammalta alueelta, ettei tarvitse laajemmin ajella.

Kuka purkittaa pakkaseen?

Pelkosenniemen suunnalla viisipäinen perhe nousee jängältä ja istahtaa tien reunalle. Perheen hillastus on vasta alullaan, mutta kolme kukkurapintaista sankkoa keikkuu jo tienpenkalla. Kuorma kevenee auton takakonttiin. Hyvälaatuista, isoa hillaa.

– Kyllähän tätä poimii, mutta pakkaseen purkittaminen onkin sitten toinen juttu, naurahtaa mies ja katsoo vaimoonsa päin. Kotona on varattuna parisataa 300 gramman pakasterasiaa.

– Saa siinä jonkin aikaa kantapäitä levittää, hän huomauttaa.

Poimijahinta laskee

Hillan runsaalla sadolla on harmittava puolensa niille, jotka sitä myydäkseen poimivat. Hillan hinta on jo laskenut pohjalukemiin, kun ostajien varastot ovat täynnä. Jotkut välittäjät ovat lopettaneet ostamisen.

Kotitarpeiksi poimimisellakin on rajansa. Hilla on hyvää, mutta kukapa sitäkään yli kylkensä söisi ja kun niitä edellisvuoden hillojakin on monella vielä pakkasessa. Mutta passaahan sitä vaikka ystäväänsä ja tuttaviaan ilahduttaa tuolla metsän keltaisella herkulla.

Useimmille hilla kelpaa herkuksi, mutta on niitäkin, joita se yököttää. Hilla-allergiaakin on.

Sato vaihtelee alueellisesti

Tänä kesänä hillan vuoronperäinen kypsyminen ja hillakauden pitkittyminen nähdään hyvänä asiana Luonnonvarakeskuksessa. Hillat tulevat tarkoin poimituiksi, kun samoille soille ja apajille pitää palata useamman kerran.

– Kiitos pölyttäjien. Hillan kukinta onnistui laajalti ja sen tuloksesta saamme nyt nauttia, hän sanoo.

LUKE:n asiantuntijan Rainer Peltolan mukaan hillaa voi nyt löytää jopa erittäin runsaasti. Lapissa sadon määrä kuitenkin vaihtelee alueellisesti.

– Itä-Lapissa hillaa kuuluu olevan jopa erittäin runsaasti, mutta Länsi-Lapissa ei ollenkaan. Sadon määrä vaihtelee jopa jängittäin; toisella laidalla ei ole hillaa, mutta toisella on ihan mahdottomasti.

Lapissa hillakausi jatkuu

Rainer Peltolan mukaan hillakausi Lapissa jatkuu vielä pitkään, mutta tietysti säästä riippuen. Yöpakkasia ei nyt tarvittaisi. Korpihillat ovat luku sinänsä.

– Itse asiassa Rovaniemen pohjoispuolella ollaan pääsemässä vasta hillastamisen alkuun. Koko souvi on kolmisen viikkoa myöhässä.

– Kyllä uuttera hillastaja aina sen sankollisensa aina löytää, oli hillaa sitten paljon tai vähän, Peltola lohduttaa.

Saamelainen elokuvantekijä ja kuvataiteilija Marja Helander valmistelee parhaillaan uutta lyhytelokuvaansa. Kyse on taiteellisesta elokuvasta, joka ottaa kantaa Saamenmaan maidenomistukseen.

Helander aloitti elokuvan tekemisen noin vuosi sitten. Elokuvaa tähdittävät saamelaiset balleriinakaksoset Birit ja Katja Haarla Helsingistä.

Haluaa näpäyttää Suomen valtiota

Saamelaisten vesistön- ja maidenkäyttöoikeudet ovat olleet viime vuosina usein esillä muun muassa alkuperäiskansojen ILO 169 -sopimuksen, uuden Metsähallituslain sekä viimeisempänä Tenon kalastussopimuksen tiimoilta.

Marja Helander haluaa nostaa ajankohtaisen asian esille elokuvansa kautta.

– Kenen nämä maat itseasiassa ovat ja keille Saamenmaa kuuluu? Keillä on perinteinen oikeus maihin ja vesistöihin?

– On tärkeää tuoda näitä asioita esille. Haluan kertoa meidän näkökulmamme Suomen viralliseen historiaan. Tämä on pieni näpäytys Suomen valtion suuntaan, sanoo Helander.

Lyhytelokuva jättää kuitenkin katsojalle tulkinnanvaraa.

– Se on sekoitus tanssia ja absurdisuutta. En halua selittää lyhäriä läpi, vaan haluan jättää katsojalle vähän ilmaa.

Elokuvassa Helsingistä kotoisin olevat saamelaiset balettitanssijat Birit ja Katja Haarla tanssivat Saamenmaan luonnossa. Elokuvaa on kuvattu lähinnä Utsjoella ja Inarissa.

– Elokuva on ylistys Saamenmaan luonnolle, mutta siinä on mukana myös huumoria ja paljon muuta. Kaikki tämä tuodaan esille klassisen baletin kautta, selittää Marja Helander.

Ensi-ilta lokakuussa Helsingissä

Lyhytelokuvan ensi-ilta järjestetään lokakuussa Helsingissä Silta – Terveisiä kahdesta tasavallasta -näyttelyssä, joka on osa Suomi 100 -juhlaohjelmaa.

Näyttely käsittelee Suomen ja Viron historiaa, itsenäisyyttä ja kansallistuntoa taiteilijoiden kautta. Näyttelyyn on pyydetty mukaan taiteilijoita Suomesta ja Virosta. Marja Helander on yksi heistä.

– Minut kutsuttiin tähän mukaan ja tietenkin halusin tuoda esille saamelaisen näkökulman, kertoo Helander.

Näytetään festivaaleilla ja Saamelaismuseo Siidassa

Lyhytelokuvaa on tarkoitus levittää näyttelyn jälkeen laajemmallekin.

Helanderin ajatuksena on näyttää elokuvaa eri festivaaleilla, muun muassa alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalilla Inarissa. Elokuva saapuu myös saamelaismuseo Siidaan Inariin syksyllä 2018.

– Myöhemmin kun aikaa on kulunut, laitan elokuvan myös nettiin katsottavaksi. Haluan, että se saa laajalti katsojia, taiteilija Marja Helander pohtii.

Enontekiön kunnan rivitaloasunnossa Hetassa käy huiske.

Kaksi naista ruuvaa sänkyihin jalkoja kiinni minkä kerkeää. Enontekiön kunnan pakolaiskoordinaattori Miliza Kimmel ja vapaaehtoinen Pirita Palismaa ovat tehneet pitkää päiviä muiden enontekiöläisten vapaaehtoisten kanssa. Asunnot ovat melkein jo valmiita uusille asukkaille. Uudet asukkaat, kolme syyrialaista kiintiöpakolaisperhettä saapuu kahden viikon päästä Enontekiölle.

– Me olemme keränneet huonekaluja, astioita ja lakanoita. Kaikki tavara on tullut enontekiöläisiltä, pelkästään sängyt, peitot ja tyynyt on ostettu uutena. Täällä on sohvat, ruokapöydät, tuolit, verhot, astiat, kattiilat, matot, lamput ja lakanat. Asunnoista löytyy kaikki tarvittava pakolaisperheille ja kaikki tavarat ovat tulleet lahjoituksina.

– Apua on ollut helppo saada, olen joutunut jopa toppuuttelemaan, ettei tavaraa kerry liikaa. He hankkivat loput sitten itse, kertoo Enontekiön kunnan pakolaiskoordinaattori Miliza Kimmel.

Kiintiöpakolaisia muihinkin Lapin kuntiin

Enontekiön kunta päätti viime vuoden marraskuussa, että on valmis ottamaan vastaan 20 kiintiöpakolaista pakolaisleireiltä.

Myös monet muut Lapin pohjoiset kunnat ovat tarjonneet uuden kodin pakolaisille. Pelkosenniemi, Sodankylä, Kittilä, Ylitornio, Tervola ja Posio ottavat tänä vuonna ensimmäistä kertaa vastaan kiintiöpakolaisia.

Tulijoista suurin osa on Syyriasta ja he tulevat Turkista pakolaisleireiltä. Noin puolet on lapsia. Kiintiöpakolaisilla on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n myöntämä pakolaisstatus ja he saavat automaattisesti oleskeluluvan Suomesta.

Enontekiön kunnan pakolaiskoordinaattori Miliza Kimmel toivoo, että enontekiöläiset ottaisivat pakolaiset osaksi paikallista yhteisöä.

– Minä toivon, että ihmiset muistavat sen, että he ovat kiintiöpakolaisia. Heillä on tausta ja heidät on tarkasti valittu tänne. Meidän ei pidä sekoittaa heitä turvapaikanhakijoihin, joista on paljon surullisia esimerkkejä. Ajattelemme, että sieltä tulee lapsiperheitä ja he ovat avun tarpeessa, ja otamme heidät iloisesti ja positiivisesti vastaan, sanoo Miliza Kimmel.

Kotouttaminen alkaa heti

Kun syyrialaiset perheet saapuvat Enontekiölle, alkaa heidän kotouttamisensa samantien.

– Lapset lähtevät heti kouluun, he ovat yhtälailla enontekiöläisiä oppivelvollisia. Pienemmät lapset taas menevät varhaiskasvatuksen puolelle oppimaan suomen kieltä ja kulttuuria.

– Vanhemmille järjestetään kielikursseja ja kotoutumiskoulutusta. Arabiankielinen arjenavustaja ja minä avustamme kaupassa käymisessä ja tietenkin tässä koko rumban pyörityksessä, kertoo Enontekiön kunnan pakolaiskoordinaattori Miliza Kimmel.

Kotouttamisapua toivotaan myös enontekiöläisiltä perheiltä ja nuorilta.

– Yritän mahdollisimman paljon aktivoida perhekahvillaa. Myös nuorisotoimi on matkassa tässä. Tarkoitus on saada nuoret täällä yhteen ja saada rima heidän väliselle kanssakäymiselleen mahdollisimman matalaksi.

– Ihmisiä yhdistää kulttuuri, musiikki ja tapahtumat, ja ne ovat hyviä välineitä kohtaamiseen, tapaamiseen ja yhdessäoloon, sanoo Miliza Kimmel.

"Sano Hei! – auta kaupassa"

Syyrialaiset peheet eivät vielä tiedä olevansa tulossa Enontekiölle. Se selviää heille vasta Helsingissä lentokentällä.

Enontekiön kunnan pakolaiskoordinaattori Miliza Kimmel painottaakin, että pakolaiset on tärkeää saada tuntemaan olonsa tervetulleiksi.

– Uskallamme sanoa hei ja moi, ja auttaa heitä esimerkiksi kaupassa vihannesosastolla painamaan oikeaa nappia. Jos olet naapuri, voit pyytää kahville. Tai jos olet perheellinen, pyydä leikkikentälle.

– Kun on arabiankielinen arjenavustaja mukana, ei yhdessäoloon tarvita aluksi kieltä kovinkaan paljon. Pienet kivat asiat ovat tärkeitä, muistuttaa Miliza Kimmel.

Virolainen elokuvaohjaaja Veiko Õunpuu alkaa kuvata Viimeiset-nimistä elokuvaa Lapissa torstaina. Elokuvan pääosissa nähdään virolainen Pääru Oja, Tommi Korpela, Laura Birn, Elmer Bäck, Sulevi Peltola ja Samuli Edelmann. Elokuvan sivuosissa nähdään mm. Emmi Parviainen, Pertti Sveholm, Jarkko Lahti sekä virolainen Juhan Ulfsak.

Suomeksi puhuttua elokuvaa kuvataan elo-syyskuun aikana Kolarissa, Kilpisjärvellä ja Norjan-puoleisella tundralla. Sen jälkeen elokuvaa tehdään Suomessa Pyhäjärvellä, ja lokakuussa kuvaukset jatkuvat Tallinnassa.

Viimeiset-elokuva on moderni, western-vaikutteilla ja mustalla huumorilla maustettu rikosdraama. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pieneen, väliaikaisparakeista kyhättyyn kaivoskylään.

Kaivoksessa työskentelevä nuori Rupi (Pääru Oja) kipuilee isänsä (Sulevi Peltola) poronhoidon ja modernin kaivosbisneksen välillä, ja yrittää samalla hankkia pimein keinoin lisätuloja voidakseen lähteä kylästä ikuisiksi ajoiksi pois. Kaivoksen kieron omistajan (Tommi Korpela) otteessa oleva Rupi päätyy kuitenkin rakastumaan ainoan ystävänsä (Elmer Bäck) vaimoon Riittaan (Laura Birn).

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Veiko Õunpuu, Heikki Huttu-Hiltunen ja Eero Tammi. Elokuvan kuvaa virolainen Sten-Johan Lill, ja lavastuksesta vastaa Jussi-palkittu Otso Linnalaakso. Elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa vuonna 2019.

Ohjaajalla on takanaan jo kansainvälistä menestystä

Veiko Õunpuun aiempia ohjaustöitä ovat mm. Free Range (2013), The Temptation of St. Tony (2009) ja Autumn Ball (2007). Niitä on näytetty kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Berliinissä, Venetsiassa ja Sundancessa, ja ne ovat vastaanottaneet kansainvälisiä palkintoja, mm. Venetsian elokuvajuhlien Orrizonti-palkinnon Autumn Ballille ja Euroopan unionin Media-ohjelman European New Talent -palkinnon The Temptation of St. Tonylle.

Elokuvaa ovat rahoittaneet Eesti Filmi Instituut, Suomen elokuvasäätiö, Eurimages, Eesti Kultuurkapital sekä Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma. Elokuva on toteutettu yhteistyössä Yleisradion ja Lapin elokuvakomission kanssa.

Elokuvan kuvauksiin Kilpisjärvellä ja Kolarissa etsitään vielä n. 30-80-vuotiaita avustajia. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä roolittaja Miina Alajärveen, puh. 040 931 2658.

Kittilän kunnanhallituksessa käsitellään taas useita päätösesityksiä, jotka liittyvät kunnanjohtaja Anna Mäkelän laittomaan irtisanomiseen liittyvää vyyhtiä. Kunnanhallitus päättää 15.8. siitä, millaisen vastineen se antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle valituksesta, jolla vaaditaan kumoamaan Timo Kurulan valinnan vt. kunnanjohtajaksi.

Kittilän kunnan hallintojohtaja esittää kunnanhallitukselle, että se yhtyisi oikaisuvaatimukseen ja toteaisi, että hallinto-oikeuden tulee kumota Kittilän kunnanvaltuuston viimeisin päätös Kurulan valinnasta sekä kieltää kiireellisenä kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpanon tai määrää täytäntöönpanon keskeytettäväksi välittömästi.

Hallintojohtaja Esa Mäkinen perustelee päätösesitystään sillä, että kunnanvaltuuston päätös syntyi virheellisessä järjestyksessä ja epäasiallisen valmistelun pohjalta. Mäkisen mukaan asiaa valmisteltaessa on rikottu kunnan hallintosääntöä ja valmisteluun on osallistunut luottamushenkilöitä, jotka ovat ilmeisesti olleet esteellisiä.

Valituksessa vaaditaan myös, että hallinto-oikeus tutkii, onko vt. kunnanjohtajan viran valmisteluun osallistunut sellaisia henkilöitä, jotka ovat itsekin epäiltyinä samassa rikostutkinnassa kuin Timo Kurula.

Hillastajat ovat jo rientäneet Lapin soille, mustikka-aika pohjoisessa on vasta edessä. Lapin pelastusjohtaja Martti Soudunsaari kertoo, että tähän mennessä Lapin pelastuslaitoksen apua on tarvittu vain yhden Kittilässä eksyneen ja uupuneen hillastajan auttamisessa.

Pelastuslaitos lähtee liikkeelle kun maastossa tarvitaan ensiapua tai sitten maastokalustoa, esimerkiksi mönkijöitä. Soudunsaaren näppituntuma on, että marjastuskauden aikana apua annetaan noin kymmenelle marjastajalle.

Paljon marjastajia enemmän viranomaisia työllistävät vaeltajat.

– Viimeisen kolmen viikon aikana on kolmisenkymmentä tapausta, joissa patikoijat ovat loukkaantuneet, tippuneet louhikkoon, on sairaskohtauksia ja vaellusreitillä väsyneitä. Melkein päivittäin jostain haetaan vaeltajia, Soudunsaari kertoo.

– Näitä on paljon enemmän kuin eksyneitä marjastajia, Soudunsaari toteaa. Eksynyt marjastaja saadaan toisinaan takaisin ihmisten ilmoille poliisin ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimin, eikä pelastuslaitosta tarvita.

Elo-syyskuu ja ruska-aika on Lapissa vaeltamisen sesonkiaikaa. Kiirettä pitää pelastuslaitoksella myös kevättalvella, jolloin hiihtäjät ja hiihtovaeltajat ovat liikkeellä. Vuoden aikana pelastuslaitos poimii Lapin erämaista ja tuntureilta keskimäärin sata apua tarvitsevaa retkeilijää.

Soudunsaari kertoo, että uusi ilmiö on hyvin varustautuneet, mutta voimansa yliarvioineet kulkijat. He eivät pysähdy lepäämään ja syömään silloin kun pitäisi ja lopulta eivät jaksa maastosta enää omin avuin pois.

Soudunsaari muistuttaa kartasta ja kompassista sekä puhelimeen ladattavista karttasovelluksista. Hätäkeskuslaitoksen käyttämä 112 Suomi -sovellus ei toimi kaikkialla Lapin erämaissa, Soudunsaari tähdentää.

Utsjokelainen Esko Aikio ilmoittaa kalastaneensa luvattomasti Tenon vesistössä tiistaina.

Aikio laski lohiverkon Utsjoen yläjuoksulle. Seisovan lohiverkon kalastuskausi päättyi Utsjoen vesistöissä heinäkuun 31. päivä.

– Olen laskenut lohiverkon omalle, perinteiselle verkkopaikalleni Utsjoen yläjuoksulle. Verkko on laiton Tenojoen sivuvesistöjen kalastussäännösten mukaan, Aikio kertoo.

Tavoitteena päästä käräjille

Esko Aikio on itse ilmoittanut asiasta poliisille. Hän teki asiasta rikosilmoituksen keskiviikkona. Ilmoituksessa Aikio kirjoittaa verkon olevan pyynnissä edelleen.

Myös neljä Utsjoen Vetsijoen kalastajaa ilmoittivat viime viikolla viranomaisille samankaltaisesta laittomasta pyynnistä. Heidän tarkoituksenaan on päästä käräjöimään asiasta, ja sitä kautta muuttaa lainsäädäntöä.

Aikiolla on sama tavoite.

– Haluan päästä käräjille ja siellä kansamme vuoksi kyseenalaistaa ja testata Tenon sivujokien pyyntisäännösten laillisuuden erityisesti Suomen perustuslakiin ja kansainväliseen oikeuteen peilaten.

– Haluan varmistaa meidän, Tenonlaakson jokisaamelaisten oikeusturvan. Haluan turvata jokisaamelaisten oikeuden omaan elämään, selviytymiseen, hyvinvointiin ja kulttuuriin, Aikio selventää tarkoitusperiään.

Luken mukaan kalastus olisi voinut jatkua entisellä tasolla

Esko Aikio ei näe perusteita saamelaisten perinteisen pyynnin koville rajoituksille.

Hän huomauttaa, että Luonnonvarakeskus Luke lausui toukokuussa maa- ja metsätalousministeriölle, että Tenojoen lohikantojen seuranta- ja tutkimustiedon perusteella Tenojoen Suomen puoleiset sivuvesistöt ovat viime vuosina pääsääntöisesti täyttäneet niille asetetut kutukantatavoitteet.

Sen vuoksi merkittävimpiin sivuvesistöihin, kuten Pulmankijärvi, Vetsijoki ja Utsjoki, ei Luken mukaan kohdistu välittömiä kalastuskuolevuuden ja kalastuksen vähentämistarpeita. Luken mielestä kalastus näissä merkittävimmissä sivuvesistöissä olisikin voinut jatkua kutakuinkin entisellä tasolla.

Aikio pitää perinteisen pyynnin rajoituksia vain saamelaisten kiusaamisena.

– Minusta tuntuu, että Suomen valtio on vienyt pyyntioikeutemme vain ilkeyttään, Esko Aikio pohtii.

Saamelainen Ellos Deatnu -liike pyysi heinäkuun lopussa Suomen ja Norjan valtioilta selvitystä siitä, miten ne ovat saaneet omistus- ja hallintaoikeudet Tenon vesistöön. Kirje toimitettiin Suomen puolella muun muassa pääministeri Juha Sipilälle, ulkoasiainministeri Timo Soinille, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle, oikeusministeri Antti Häkkäselle ja sisäministeri Paula Risikolle.

Pohjois-Suomen matkailuelinkeino elää lihavia vuosia. Turistimäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta – viime talvena kasvua tapahtui yli 15 prosenttia.

Turistit löytävät yhä useammin myös pohjoiseen Inarin kylään. Talvituristit tulevat tällä hetkellä pääasiassa Aasiasta, kevät- ja kesämatkailijat Euroopasta.

Matkailun kasvu on antanut rohkeutta investoida elinkeinoon myös pienessä kylässä. Inarijärven rantaan on kesän aikana noussut uusi hotelli, kylän kahden vanhan hotellin, lomakylien ja muiden majoitusyritysten lisäksi. Kylään on suunnitteilla myös toinen uusi hotelli. Juutuanjoen rantaan kaavaillun hotellin rakennustyöt alkavat mahdollisesti ensi keväänä.

"Inari tuntui luonnollisesta vaihtoehdolta"

Jouko ja Mari Lappalainen rakentavat hotellia Inarijärven rantaan, pari kilometriä kylän keskustasta etelään.

Pariskunta pyörittää jo ennestään Nellimin erähotellia Inarin kunnan itäosassa. Inarin kylään laajentaminen tuntui parin mielestä luonnolliselta.

– Päätimme aikoinaan, että haluamme rakentaa tänne Inarijärven rannoille. Inarin kylässä on vahva kesämatkailu ja uskomme, että se pystyy vahvistumaan entisestään. Tämä oli meidän mielestämme luontainen suunta laajentua, kertoo Jouko Lappalainen.

Jouko ja Mari Lappalainen ovat tyytyväisiä hotellin sijaintiin.

– Tämä oli meidän mielestämme kaunis paikka. Olemme harvemmin olleet keskellä kylää, haluamme olla vähän sivummalla, jotta pääsemme kätevästi ohjelmille, Lappalainen selventää.

Onko Inarin kylä valmis suuriin turistimassoihin?

Visit Inarin toimitusjohtaja Tapani Lappalainen omistaa Inarissa hotellin, lomakylän sekä ohjelmapalveluyrityksen.

Hän on toiminut Inarin matkailun parissa jo yli 30 vuotta.

– Inarin kesämatkailu on aina ollut vahva, mutta viimeisen viiden-kymmenen vuoden aikana talvimatkailu on kehittynyt koko ajan. Buumi näyttää vain kiihtyvän, ja rakentaminenkin on voimakasta.

Lappalaisen mielestä Inarin kylä ei tarvitsisi uusia hotelleja juuri nyt, kun kylässä ei ole vielä tarpeeksi muita palveluita.

– Tarjonta lisää myös kysyntää. Ilmeisesti tarvetta on, maailmalla on kyllä asiakkaita, mutta toisaalta näen, että kasvun pitäisi olla suhteellisen tasaista ja hallittua, jotta palvelutaso pysyy kunnossa.

– Kaikki palvelut, joita asiakkaat tarvitsevat, tulee olla kunnossa, jotta heille ei tule pettymyksiä. Kyllä tämä raju kasvu aiheuttaa kaikille haasteita, pohtii Tapani Lappalainen.

Inarin kirkonkylässä on yksi ruokakauppa. Suurin osa peruspalveluista, kuten terveyskeskus, apteekki ja pankki löytyvät noin 50 kilometrin päästä Ivalosta.

Sen lisäksi turisteille ei ole tällä hetkellä Inarissa tarjolla paljoakaan aktiviteettia. Muun muassa sen vuoksi turistit ovat vaellelleet myös paikallisten kotipihoilla.

Lappalainen näkee tämän ikävänä kehityksenä.

– Paikallisten asukkaiden näkökulmasta haittatekijöitä ei saisi olla. Asiakkaiden liikkuminen tulisi olla harkittua ja mietittyä, Lappalainen sanoo.

Uusi yrittäjäpari ei ole huolissaan palveluiden riittävyydestä

Jouko ja Mari Lappalaisen uusi, joulusesonkiin valmistuva hotelli tarjoaa 200 asiakaspaikkaa.

Pariskunta ei ole huolissaan suurista turistimassoista pienessä kylässä. He uskovat, että turistien kasvu lisää myös palveluita.

– Kyllä minä uskon ja toivon, että kun ihmisiä tulee lisää, saadaan tänne myös toinen kauppa, sanoo Mari Lappalainen.

– Tarjoamme omasta puolestamme myös aktiviteetteja. Järjestämme matkailijoille muun muassa revontulimatkoja, lumikenkäkävelyä ja kalastusreissuja.

Alueellinen kuljetustuki loppuu tämän vuoden jälkeen. Hallituksen talousarvioesityksessä ei ole enää lainkaan rahaa kuljetustuelle. Viime ja tälle vuodelle on vielä ollut käytössä viiden miljoonan euron määrärahaa, mutta kuljetustukea on yritetty lopettaa jo usean vuoden ajan.

Lapissa monet yritykset kokevat, että kuljetustuki on välttämätön, jotta pohjoisen yritykset voivat kilpailla eteläsuomalaisten ja pohjoisruotsalaisten yritysten kanssa. Ruotsissa maksetaan kuljetustukea syrjäseutujen yrityksille.

Esimerkiksi sosiaalidemokraattien kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä arvostelee hallituksen budjettiesitystä kuljetustuen lopettamisesta. Ojala-Niemelän mukaan Ruotsin pohjoisten alueiden yritykset saavat kohtuutonta kilpailuetua, kun niillä on Suomeen verrattuna moninkertainen kuljetustuki. Juopa vain pahenisi, jos se loppuisi.

Kuusi pellolaista kunnanvaltuutettua jätti toukokuun valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen tilapäisen valiokunnan asettamiseksi kunnanjohtaja Sami Baasin erottamiseksi. Syynä oli luottamuspula, jonka sanottiin johtuvan Baasin omavaltaisuuksista, määrärahojen ylityksistä ja huonosta hallintomenettelystä. Taustalla kytee myös tyytymättömyys uuteen kunnan johtosääntöön.

– Baas ei noudata yhdessä laadittuja sääntöjä, on omavaltanen ja jättää kertomatta valtuutetuille muun muassa investointiasioista ja määrärahoista, jotka olisi pitänyt tuoda valtuustoon. Tuli pattitilanne että muita keinoja ei enää ole kuin kunnanjohtajan nostaa kytkintä, valtuutettu Pentti Lakkala (ps.), yksi allekirjoittaneista, kertoo.

Lakkalan mukaan erottamistielle piti lähteä, kun kunnanjohtaja ei vastannut edes hänelle esitettyihin kysymyksiin väitetyistä laiminlyönneistä.

"Lähtölaskenta on alkanut"

Kunnanjohtaja Sami Baas taas toimitti itse ehdollisen irtisanoutumisen kunnanjohtajan tehtävistä pari päivää kokouksen jälkeen toukokuussa. Hän halusi, että asiassa noudatetaan kunnan ja hänen välistä johtajasopimusta, jossa on pykälä luottamuspulasta ja irtisanoutumisesta. Baas piti tilapäisen valiokunnan perustamista turhana ja kunnan rahoja tuhlaavana.

Jos luottamuspula todetaan, Baas saa irtisanoutumiskorvauksena vuoden palkan eli noin 70 000 euroa

– Minä olen jo virkaan astuessani ilmoittanut, että jos naama ei enää miellytä, olen valmis, sen jälkeen kun kunta on hoitanut velvoitteensa, lähtemään viiden minuutin varoitusajalla. Nyt kun olen siivonnut pöytäni, lähden minuutin varoitusajalla, mutta vain johtajasopimukseni ehdoilla. Lähtölaskenta on siis alkanut, Pellon kunnanjohtaja Sami Baas kertoo.

Jos luottamuspula todetaan, Baas saa irtisanoutumiskorvauksena vuoden palkan eli noin 70 000 euroa.

Pellon kunnanhallitus kokoontuu ensi maanantaina päättämään Baasin luottamuksesta ja mahdollisesta erottamisesta tai eroamisesta johtajasopimuksen mukaisesti.

"Olen vain toteuttanut valtuuston tahtoa"

Valtuustoaloitteen tehneet valtuutetut perustelivat luottamuspulaa edellä mainittujen asioiden lisäksi kunnanjohtajan laiminlyönneillä konsernivalvojan tehtävissä ja epäasiallisesta toimista henkilöstöä kohtaan. Lisäksi nämä valtuutetut syyttivät kunnanjohtajan johtaneen päättäjiä harhaan.

Lista on pitkä ja osan syytöksistä Baas myöntää, mutta pitää osaa niistä täysin paikkaansa pitämättöminä.

– Toisaalta osa pitää paikkaansa, mutta kaikissa asioissa on vähintäänkin keskusteltu kunnanhallituksen tai kehitysjaoston kanssa ja osissa on myös hallituksen päätökset. Täytyy myös muistaa, että kaiken taustalla ovat kunnanvaltuuston yksimieliset päätökset ja tahto, jonka mukaan on menty ja saatu hankkeet maaliin. Sitäkin pitäisi arvostaa. Kyllä luottamusta pitäisi olla molempiin suuntiin, Sami Baas sanoo.

Osan väitteistä Sami Baas jättää omaan arvoonsa, mielestään hän ei ole miellyttänyt kaikkia ja pienen paikkakunnan tyyliin hän on joutunut myös asiattoman kritiikin kohteeksi

–Tietenkin minulla on oma visioni ja olen siinä peräänantamaton, Baas myöntää.

Ratkaisu maanantaina?

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisu Laitamaa (kesk.) ja varapuheenjohtaja Simo Keränen (vas.) pahoittelevat syntynyttä sotkua, mutta myöntävät, että tilanne on kestämätön.

– Sami Baas on toisaalta idearikas ja aikaansaava, ei jaapaile tyhjää ja pystyy nopeisiin ratkaisuihin. Ongelmana on ollut vain se, että kun meillä on käytössä uusi johtosääntö, Sami on pystynyt - älykäs kun on - pyörittämään, en sano tyhmempiään mutta ehkä tietämättömiä kuntapäättäjiä mennen tullen, Simo Keränen sanoo.

– Mitä tulee johtajasopimukseen, joka on esillä ensi maanantain kunnahallituksessa, uskon, toivon ja luotan, että me yksimielisesti, ei äänestämällä, päätämme, jääkö Sami vai lähteekö, Keränen ennustaa.

Kaisu Laitamaa haluaa, että kaikki epäselvyydet selvitetään ja tehdään sitten päätöksiä sivistyneesti ja kaikkia osapuolia kuullen.

– Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan asiakysymys ja oikeellisuuskysymys. Niin kauan kun on aikaa pitää selvitellä, kuinka vakavia nämä rikkeet ovat olleet, joita rikkeiksi sanotaan ja onko jotakin tehtävissä jatkon suhteen. Minä en etsi syyllisiä, minä etsin ratkaisuja, Laitamaa sanoo.

Kaisu Laitamaa ei usko, että Pellossa jouduttaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin Kittilässä kävi. Siellä kunnanjohtajan eroa ja siihen liittyviä asioita puidaan oikeusistuimissa ja syyttäjänvirastossa.

– Toivottasti ei tule semmosta Kittilä-casea uudestaan. Minä uskon, että kun asia hoidetaan asiallisesti kaikkia osapuolia kuullen tämpystä tämppyyn ja sivistyneesti, ne selviävät, Laitamaa uskoo.

Kuntalaisilta tiukka kuitti

Pellon raitilta tavatut kuntalaiset ovat ihmeissään valtuutettujensa touhuista. Osa on kuullut huhuja kunnanjohtajaan liittyvistä epäilyista, mutta toivovat asioiden pysyvän asioina ja niitä tutkittavan oikeudenmukaisesti.

– Minusta on lähdetty lähestymään tätä asiaa valmiiksi negatiivisesti. Tämä olisi voitu hoitaa sisäisesti ja rakentavasti, eikä julkisuuden kautta tuoda asiaa esille. Tuskin tässä kunnanjohtaja itselleen on etua ajanut. Yhteisesti sovittuja asioita tuntuu hoitaneen. Tuntuu vain, että tämä kuuluu tämmöiseen paikallispolitikointiin, että saadaan nimi lehteen, työmies Kalervo Aska tuumii.

Sonja Harri haluaa, että asia tutkitaan perinpohjaisesti.

– Kyllä minun mielestäni asiat mitkä tahansa pitää ensin tutkia kuin hutkia. Tämäkin asia pitää selvittää perinpohjin, ennen kuin mennään näin jyrkkiin toimenpiteisiin, Sonja Harri arvelee.

Taustalla kummittelee Kittilän haamu, mutta pellolaiset eivät usko olevansa niin pahassa jamassa kuin kittiläläiset - ainakaan vielä.

Ryytivaaran metsätorpan rauhallinen idylli avautuu kulkijalle neljän kilometrin patikkareissun jälkeen.

Ukonvaaralta kansallispuiston vierestä lähtevä polku kiertelee erämaan läpi, suoniittyjen ja yli jänkien rakennettuja pitkospuita pitkin kohti vaaran rinteitä. Siellä se vähitellen nousee muutaman vuosikymmenen kasvaneen ryteikköisen kaskimetsän halki varsinaiselle Pudasjärven Rytivaaralle.

Saapuminen vaaran laelle harmaiden pikkutalojen reunustamaan pihapiiriin on kuin aikamatka suomalaiseen historiaan. Täällä on turha pitää kiirettä. Kellon sijasta elämää rytmittää päivän kulku ja mahan murina.

Kelloa ei katsella

Jari-Matti Tapio ja Elisa Moilanen päätyivät lammaspaimeniksi sen jälkeen, kun Elisa oli lukenut aiheesta talvella. Pestit irtosivat Metsähallituksen järjestämän jokavuotisen arvonnan kautta.

– Hellu piti tietenkin tänne saada mukaan mörön syötiksi. Ehkä innostuin ensin enemmän noista lampaista, mutta kyllä tämä erämaakin on hieno kokemus. Luonnossa tulee oltua ainakin paljon, nainen naurahtaa.

Lammaslomasta on huvennut jo viisi päivää. Kelloa ei ole paljon luonnonhelmassa katseltu.

– Pitää oikein miettiä, mikä päivä tänään on. Vähän tässä on viikkopölllönä oltu, Moilanen sanoo.

Melkein omatoimisia hoidettavia

– Aamulla heräämme aikaisin kahvinkeittoon. Sitten käymme katsomassa aidat ja vaihdamme lampaille uudet vedet, Jari-Matti Tapio kuvailee päivän kulkua.

Jos ongelmia tai kysymyksiä tulee, yhteyden saa niin Metsähallituksen työntekijöihin kuin lampaiden omistajaankin.

Kovasti ei lammaskatraskaan hoitajiaan työllistä.

– Nehän osaavat hakea ruokansa tuolta niityltä ja veden. Ja lepäävät silloin, kun tarvitsee, Elisa Moilanen kertoo.

Autiotuvan arkea

Rytivaara on yksi Syötteen kansallispuiston retkeilykohteista. Useimmat kävijät kiertävät Rytivaaran lenkin päiväseltään. Muutama vuosi sitten paikalle tuotiin yöpyjiä varten Rytivaaran eteläpuolella ollut autiotupa.

Kesän ajaksi hirsitupa on varattu lammaspaimenten majapaikaksi. Tupa lämpiää tarvittaessa puilla, kuten pihaniityn toisella puolella oleva saunakin. Vesi nousee paikalla olevasta vinttikaivosta, mutta parin sadan metrin päässä on luonnonlähdekin.

Sähköä tuottaa pieni, vanhan navetan kulmalle laidunkaudeksi asennettu aurinkopaneeli, josta virtaa saa vain kaikkein tarpeellisimpaan.

– Sähköpaimenaitoihin se nippa nappa riittää, Jari-Matti Tapio kertoo.

– Eikä siitä kovin isoa tärskyä saa, jos siihen vahingossa sormensa laittaa, Elisa Moilanen sanoo.

Kännykän lataaminen tai muunkaan elektroniikan käyttö ei onnistu. Niitä varten pitää turvautua muihin konsteihin. Puhelimen varavirtalähteet ovatkin kova sana metsän keskellä, eikä silloinkaan juuri netissä surffailla. Rytituvalla edistyksellisintä viihde-elektroniikkaa edustaa vanha kunnon patteriradio.

Vielä eivät Rytivaaran paimenet ole päättäneet, osallistuvatko he Metsähallituksen paimenlomien arvontaan myös ensi vuonna. Vähän se kuitenkin houkuttelisi.

– Ei tähän kuitenkaan päivätöitä viitsisi vaihtaa, on tässä sen verran vähän tekemistä, rakennuspuolen hommia leipätyönään tekevä rovaniemeläinen Jari-Matti Tapio tuumaa.

Hoitoalalla työskentelevä Moilanen puolestaan olisi valmis ryhtymään lammaspaimeneksi – ainakin kesiksi.

Kulttuurimaisemaa kuntoon

Eläinten laiduntaminen vanhoilla asuinpaikoilla on osa Metsähallituksen kulttuurikohteiden hoitoa perinteisillä menetelmillä. Yksi niistä on vanha kruunun metsätorppa keskellä Syötteen kansallispuistoa Pudasjärvellä. Perinnemaiseman hoitamisesta vastaa puolenkymmenen lampaan katras.

Lampaat ovat nyhtäneet Rytivaaran pihaniittyä kesäkuun alusta, ja viimeinen työviikko päättyy elokuun puolessa välissä. Samanlaista perinnemaiseman hoitamista Metsähallituksella on yhteensä tusinassa kohteessa eri puolilla Suomea.

Ideana on, että laiduntavat eläimet pitävät luonnollisella tavalla niityt kunnossa ja turvaavat samalla myös elintilaa esimerkiksi niittykasveille ja niityillä eläville hyönteisille.

Arkeologit ja harrastajat rapsuttavat lastoilla varovasti pohjoista mäntykangasta nelostien varressa Inarin ja Kaamasen välillä. Tämä metsä kätkee toisen maailmansodan aikaisen natsi-Saksan vankileirin jäännökset. Näkyvin pilkistää vain ruostuvien säilykepurkkien ja kamiinoiden jäänteitä. Saksan armeija tuhosi leirin rakennelmat vetäytyessään kohti Norjaa syksyllä 1944.

Nyt leirin jäänteitä tutkitaan ensimmäistä kertaa arkeologien johdolla. Aiemman historiatutkimuksen perusteella tiedetään vankien olleen neuvostoliittolaisia sotavankeja, joilla teetettiin metsä- ja tietöitä. Arkeologi Oula Seitsonen Helsingin yliopistosta on vuosia kaivanut leirejä Lapissa vuodesta 2009.

– Kun aloitettiin, niin tunnettiin vajaa sata vankileirikohdetta, saksalaisten vetämää vankileirikohdetta Suomen Lapin alueelta ja nyt Pohjois-Suomen alueella näiden tunnettujen kohteiden määrä on liki tuplaantunut tähän mennessä, että nyt on vajaa 200 kohdetta, sanoo arkeologi Oula Seitsonen.

Natsi-Saksan jättämiä kohteita ovat selvittäneet Helsingin ja Oulun yliopistojen ja Metsähallituksen arkeologit ja muut tutkijat. Nyt meneillään oleva tutkimushanke on Helsingin ja Oulun yliopistojen ja nimeltään Lapin synkkä kulttuuriperintö.

Leirien kaivauksissa on löytynyt mm. säilykepurkkien, astioiden, sotatarvikkeiden ja asusteiden jäänteitä.

– Itse tehtyjen kengänpohjien jäänteet ja niitten työstöjäte eli kuminpalaset mitä vangit on kenkiä itselleen askarrelleet, niin ne ovat tämmöinen paras merkki vankien läsnäolosta.

Joukkohautojen tutkinta seuraava askel?

Historioitsijat ovat arvioineet saksalaisilla olleen näillä pohjoisilla leireillä 30 000 vankia. Tuhansia kuoli nälkään ja muihin rasituksiin. Vainajien jäänteitä ei ole ainakaan vielä tutkittu.

– Meillä ei näissä tutkimuksissa ole olleet fokuksessa joukkohaudat ja hautapaikat, mutta se tulevaisuudessa voisi olla ihan potentiaalinen tutkimussuunta, sanoo arkeologi Oula Seitsonen.

Natsi-Saksan Lapin vankileirien uhrit ovat tuntemattomia. Tappion uhatessa natsit hävittivät leirien arkistot. Kaivauksissa on löydetty poltettujen mappien jäänteitä. Tuntemattomuudesta kertoo myös täällä Inarin Hyljelahden leirin alueella Suomi-Neuvostoliitto – seuran aikanaan pystyttämä muistomerkki. Paadessa on luku 50, muttei yhtään nimeä.

Malminetsintälupia on haettu Turvallisuus - ja kemikaalivirastosta (Tukes) elokuun alkupuoleen mennessä 104 kertaa, mikä on vähemmän kuin ennätysvuonna 2012, mutta enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Väliin mahtui parin vuoden notkahdus, mutta innostus kallioperän perkaamiseen virisi jälleen viime vuonna ja kasvaa nyt entisestään.

Malminetsintälupia haetaan pääasiassa Kittilän ja Sodankylän alueelle.

– Sodankylän keskustan ja Petkulan välistä lähtee kaistale kohti Kittilän keskustaa. Sieltä on löydetty hyvin paljon kohtuullisen korkeita kultapitoisuuksia, joten se on alue johon saattaa nousta kultakaivoksia. Alueella on jonkin verran myös muita metalleja, esimerkiksi nikkeliä ja platinaa, mutta kulta on se joka eniten kiinnostaa, kertoo tarkastaja Esa Tuominen Tukesista.

Tuolla Keski-Lapin vihreäkivivyöhykkeella sijaitsee myös Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivos sekä suunniteltu Sakatin kaivos.

Kotimaiset kaivosyhtiöt loistavat poissaolollaan

Tuominen arvelee, että toiveikkuus maailmantalouden kasvun suhteen on kääntänyt katseet maan alle. Maailmanmarkkinahintojen kehitystä ei malminetsintävaiheessa seurata, koska ne ehtivät heilahdella moneen kertaan ennen kuin päätetään kaivoksen perustamisesta. Keskimäärin yksi tuhannesta malminetsintäkohteesta osoittautuu niin arvokkaaksi ja hyödyntämiskelpoiseksi, että kaivoksen perustamista ylipäätään pidetään kannattavana. Aikaa etsintöjen aloittamisesta varsinaisen kaivosluvan hakemiseen kuluu hyvinkin viisitoista vuotta.

Malminetsintälupahakemuksia jättävät kansainväliset kaivosyritykset, joiden tausta on usein Kanadassa tai Australiassa. Uusiakin yrityksiä pyrkii Lapin kultamaille.

– Tasaiseen tahtiin tulee uusia yrityksiä, jotka tulevat ensiksi Tukesin toimistolle keskustelemaan siitä, miten Suomen kaivoslaki toimii. Tällaisia yhteydenottoja on ollut tänä vuonna puolisen tusinaa.

Osa lupahakemuksista koskee olemassaolevien valtausten jatkoaikaa, mutta Tuomisen mukaan noin puolet on kokonaan uusia kohteita. Uusin malminetsintälupa myönnettiin kanadalaiselle Aurion Resources -yhtiölle Kittilässä sijaitsevalle alueelle. Lupa on voimassa neljä vuotta.

Saamelaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Sápmi Pride -tapahtuma järjestetään ensi viikolla, 17.–20. elokuuta Inarissa.

Tapahtuma järjestetään jo neljättä kertaa, mutta ensimmäistä kertaa Suomen puolella. Sápmi Pride -tapahtumat on aiemmin järjestetty Ruotsin Kiirunassa sekä Norjan Kautokeinossa ja Kaarasjoella.

Inarin nelipäiväiseen tapahtumaan mahtuu työpajoja, pridekulkue sekä elokuvanäytös. Tärkeintä on kuitenkin saada olla yhdessä, näkee tapahtuman järjestäjä Anne Olli Ivalosta.

– Tavoitteena on, että osallistujat saisivat olla yhdessä, keskustella ja tutustua toisiinsa. Ohjelmassa on paljon yhdessäoloa, Olli kertoo.

Sateenkaaren värit loistavat Inarin kirkonkylällä

Sápmi Pride alkaa torstaina 17.8. työpajalla, joka käsittelee LGBTQ-saamelaisten oikeuksia ja asemaa. Työpajan vetää Arktisen keskuksen tutkija Laura Olsen.

Tapahtuman viralliset avajaiset pidetään perjantaina 18.8. Päivän aikana on tarkoitus muun muassa painaa kangaskasseja ja tehdä kylttejä pridekulkuetta varten.

– Osallistujat saavat tottakai askarrella jotain muutakin mieleistä. Olisi mukavaa, jos joku innostuisi vaikkapa maalaamaan poronsarvia sateenkaaren värein, pohtii Anne Ollli.

Lauantain päätapahtuma on pridekulkue Inarin kirkonkylän halki. Pridekulkue lähtee liikkeelle kello 14.15.

– Lähdemme liikkeelle Saamelaismuseo Siidan lähistöltä ja kävelemme kylän läpi. Kulkue on näyttävä ja odotan sitä itse kovasti, Olli kertoo.

Lauantai-iltana inarilainen Sunna Valkeapää pitää työpajan, joka käsittelee tanssi-liiketerapiaa.

Sunnuntaina Sápmi Pride järjestää elokuvanäytöksen. Saamelaismuseo Siidassa on mahdollisuus nähdä saamelaisen elokuvaohjaajan Suvi Westin Sparrooabbán-elokuva.

– Kaikki eivät välttämättä ole vielä nähneet elokuvaa, joten on tärkeää näyttää se. Dokumentin jälkeen on varattu vielä aikaa keskustelulle, kertoo Anne Olli.

Lauantain iltaohjelmasta Sápmi Pride tiedottaa myöhemmin.

Saamelaisalueen koulutuskeskus SAKK julkaisee historian ensimmäisen oppikirjan saamelaisten perinteisistä kovien materiaalien käsitöistä.

Pohjoissaamenkielisen kirjan on toimittanut ja koonnut koulun käsityöopettaja ja käsityöläinen Jouni S. Laiti. Laitin lisäksi työryhmään kuuluivat myös käsityöläiset Pasi Jaakonaho ja Juulienna Näkkäläjärvi.

Kirjan sisältö koostuu SAKK:n kovien saamenkäsitöiden oppimateriaaleista.

"Toivottavasti kirja innostaa ja auttaa käsitöiden tekemisessä"

Jouni Laiti toivoo, että oppikirja innostaisi ihmisiä käsitöiden maailmaan ja mahdollistaisi niiden tekemisen myös kotoa käsin.

Kirja neuvoo lukijaansa materiaalien hankinnasta aina itse työn valmistamiseen saakka. Saamelaiset ovat perinteisesti käyttäneet kovien käsitöiden materiaaleina koivua, pahkaa ja tuohta, sekä poron luita ja sarvia.

– Selitämme aluksi, mikä esimerkiksi on pahka ja kuinka sitä käsitellään. Sen jälkeen tulevat ohjeet itse käsityön valmistamiseen, sekä helppoihin että vaativampiin käsitöihin, kertoo Laiti.

– Lukijan täytyy tietysti sovittaa ohjeet omaan käyttöönsä. Ihmisillä on erilaiset pajat ja työvälineet, Laiti pohtii.

"Etsii yhä paikkaansa saamelaisyhteisössä"

Suomen puolelta ei kovin montaa saamelaisten kovien käsitöiden taitajaa enää löydy, ja vielä harvempi myy töitään eteenpäin.

Laiti toivookin, että kirja vahvistaisi käsitöiden paikkaa saamelaisessa yhteisössä.

– Pehmeiden materiaalien käsityö elää ja voi hyvin täällä Saamenmaalla, mutta kovien materiaalien käsityöt etsivät yhä paikkaansa. Toivon, että tämä kirja vahvistaisi niiden asemaa.

Jouni Laiti näkee kovissa käsitöissä paljon mahdollisuuksia, mutta niiden hyödyntämiseen tarvittavaa taitoa ei ole. Haastavinta on hänen mukaansa hallita markkinointi ja kaupallinen puoli.

– Me emme osaa hyödyntää mahdollisuuksiamme. Mielestäni tämä voisi olla hyväkin tienesti, mutta samalla täytyy tuntea nykypäivän markkinamaailmaa, kuinka se pyörii ja millaisista asioista ihmiset ovat valmiita maksamaan, Laiti pohtii.

Kuten monet muutkin vanhat tai perinteiset elinkeinot, myös saamelainen käsityöala on joutunut muuntautumaan nykymaailman menoon.

– Kaupallinen puoli ei oikein sovi yhteen käsitöiden kultturillisen puolen kanssa, jos valmistetaan käsitöitä esimerkiksi itselle. Ei sinun tarvitse laskea tunteja esimerkiksi saamenpuvun hakasia valmistaessasi.

– Mutta kun kaupallisesti ajattelee, täytyy ottaa huomioon myös muut asiat ja kertoa ostajalle, kuinka käsityö on syntynyt, kertoo Jouni Laiti.

Kirja elävöittää myös sanavarastoa

Saamelaiseen käsityökulttuuriin kuuluu vahvasti myös monipuolinen käsityösanasto. Nykyään, kun käsitöiden tekeminenkin on osin koneellistunut, on jouduttu kehittelemään myös uusia saamenkielisiä sanoja.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen Garraduodji-niminen oppikirja sisältää sanalistan, johon on koottu niin vanhoja kuin uusiakin ammatillisia termejä.

– Me olemme haastatelleet vanhempia käsityöläisiä, kuten Ilmari Laitia hänen käyttämistään sanoista.

– Toinen osa on konesanat, joita ei ole vielä olemassakaan. Sanalistan tekemiseen on osallistunut saamen kielen pohjoismainen kielilautakunta. Tämä työ jatkuu vielä. Tavoitteenamme on kehittää koneille yhteiset pohjoissaamenkieliset sanat, kertoo Jouni Laiti.

Suomi-pohjoissaame-käsityösanasto on nähtävillä myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen nettisivuilla.

Garraduodji-kirjan virallinen julkistamistilaisuus pidetään 18.8.2017 klo 12:30–13:00 Inarissa Sajoksen Čáiju-kahvilassa. Tilaisuudessa kirjan toimittaja Jouni Laiti kertoo työstöprosessista. Tilaisuus on avoin kaikille.

Kirja tulee myyntiin Inarin Sámi Duodji -kauppaan ja myöhemmin mahdollisesti digitaaliseen käyttöön.

Ensimmäinen Napapiirin sankarit oli vuoden 2010 yllättäjä elokuvateattereissa. Yli kolmesataatuhatta katsojaa näki leffan ja elokuva oli vuoden katsotuin kotimainen elokuva. 2015 elokuva sai odotetun kakkososan, sen näki jo lähes 400 000 ihmistä.

Trilogiaksi kasvaneen elokuvasarjan kolmas osa tulee ensi-iltaan nyt elokuun lopulla.

Pääosan esittäjälle Jussi Vataselle Napapiirin Sankarit elokuvasarjasta on tullut monessakin mielessä elämää muuttanut työrupeama.

– Se oli minulle ensimmäinen elokuva ja pääosa elokuvassa. Ja kun elokuvasta tuli suosittu, ja se on poikinut jatko-osia niin, tästä on tullut tosi iso osa mun elämää ja ammatillista uraa.

– Varmasti kannan näitä elokuvia mukanani koko loppuelämäni, Vatanen pohtii matkalla pohjoisen ennakkoensi-iltoihin.

Trilogialle vielä jatkoa?

Vatanen ei usko, että Napapiirin Sankarit elokuvan tarinaa jatketaan enää jatko-osilla.

– Tämä trilogia on tosi hyvä kokonaisuus ja ei minulla ole mitään hinkua ruveta enää tekemään lisää.

Vatanen kuitenkin myöntää, että jatko-osien järkevyyttä on kyllä ehditty pohtia. Elokuvan päähenkilöiden Janne ja Inarin tarinassa voisi olla vielä näkökulmia, joita ei ole käsitelty.

Tähän mennessä elokuvassa on seurattu päähenkilöiden ensimetrejä pariskuntana ja sen mukanaan tuomia ongelmia ja haasteita. Sen jälkeen perustettiin perhe ja saatiin lapsi. Kolmannessa osassa elämä on vakiintunut ja ollaan jo keski-iän kriisin kynnyksellä.

– Ne ovat luontevia hyppyjä ihmisen elämässä ja isoja asioita. Jos tekisi vielä seuraavan leffan, luonteva hyppy olisi kai se hetki kun lapset muuttaa pois kotoa. Eli jos se seuraava jatko-osa joskus tulee, on se jossain kahdenkymmenen vuoden päässä, Jussi Vatanen toteaa.

Puhelinhaastattelu ei paljasta, kareileeko Vatasen kasvoilla kuinka leveä hymy.

Lappi jäi mieheen

Ennen virallista ensi-iltaa lappilaiset pääsevät näkemään elokuvan Ylläksellä, paljaan taivaan alla ulkoilmateatterissa, jonne sekä Vatanen että ohjaaja Tiina Lymi menevät paikalle.

Ylläksestä tuli pääosan esittäjälle Jussi Vataselle tärkeä rentoutumispaikka jo ensimmäisten kuvausten jälkeen 2009. Etenkin seitsemän tunturin ympäröimä Äkäslompolon pieni kylä ja sen ihmiset ovat tehneet näyttelijään vaikutuksen.

– En tunnusta mitään Lapin hulluutta mutta kyllä minä Ylläkseen ja Äkäslompoloon olen ihastunut, että vuosittain tulee siellä käytyä muutenkin kuin työmatkalla. Siellä on jotenkin helpompi hengittää.

– Minulla on nykyään hyviä ystäviä siellä päin ja sitä kauttakin siitä on tullut iso osa meidän perhettä.

Rakkaudella ohjattu

Tämän kertaisen Napapiirin Sankarit elokuvan on ohjannut Tiina Lymi.

– Mulle oli tärkeää katsoa näitä henkilöhahmoja tosi lämmöllä ja ymmärryksellä ja sydämellä. Se oli se lähtökohta, jota painotin tätä elokuvaa tehdessä, Tiina Lymi sanoo.

Tapio Räihänen -nimistä roolihenkilöä näyttelevä Timo Lavikainen on tyytyväinen myös kolmanteen osaan.

– Hyvä elokuva tehtiin jälleen kerran. Mukava tuoda se ihmisten nähtäville.

Lavikaisen mukaan roolihenkilö on kasvanut hänen itsensäkin kasvamisen myötä.

– Kyllähän se kasvaa sitä mukaan kun itse vanhenee. Se alkaa löytyy myös omaa tahtoa ja ei ole enää äidin tai Jannen tai kenekään muun talutusnuorassa niin paljon, Lavikainen kertoo roolihenkilönsä kehityksestä.

Napapiirin Sankarit 3 nähdään ennakkoensi-illassa Ylläksellä Ihmisen rinki ulkoilmateatterissa perjantaina 11.8. ja lauantaina 12.8.2017. Paikalla ovat sekä Jussi Vatanen että ohjaaja Tiina Lymi.

Sodankyläläisen koulun pihalta on löytynyt sodanaikainen räjähde.

Lapin poliisilaitos tiedottaa, että Sodankylän Sompion koulun ala-asteikäiset lapset tekivät perjantaiaamuna koulun pihalta kaivuuleikeissään melkoisen löydön.

– Lapset kaivoivat esille sodanaikaisen lentopommin. Löytäjät nostivat löydöksensä maasta ja lähtivät esittelemään sitä välituntivalvojalle. Välituntivalvoja huomasi, että nyt lapsilla on käsissään sen laatuinen esine, että se jätetään niille sijoilleen ja kaikki pihalla olevat lapset siirretään pihalta sisätiloihin, poliisista kerrotaan.

Poliisi sai ilmoituksen löytyneestä räjähteestä perjantaina kello 09.30.

Sodanaikaisten räjähteiden raivaaminen kuuluu puolustusvoimille, joten poliisi pyysi puolustusvoimilta virka-apua räjähteen raivaamiseksi. Poliisi ja puolustuvoimat eristivät koulun piha-alueen.

Kyse oli sodanaikaisesta, 2,5 kilogramman räjähtämättömästä lentopommista. Raivaajat tekivät pommin vaarattomaksi ja kuljettivat sen hävitettäväksi.

Syksyn kirjoituksiin parhaillaan valmistautuva, itseoppinut animaationtekijä Tuomas Toivainen (19) jännittää uusimpien jaksojen vastaanottoa kotikaupungissaan Rovaniemellä.

Tv2:ssa ja Yle Areenassa vuonna 2015 nähty Hullu hullumpi yläaste-sarja sai alkunsa peruskoulun 9. luokan kuvataiteen lopputyöstä, 20-minuuttisesta animaatioelokuvasta, joka oli vahvasti karrikoitu näkemys Rovaniemen Ounasvaaran ylä-asteen opettajista ja oppilaista sekä koulussa sattuneistä tapahtumista. Tämä animaatio päätyi lopulta tuttavan kautta Ylelle ja loppu on historiaa.

Tuomas palkittiin sekä Rovaniemen kulttuuripalkinnolla. Sarja oli Kultainen Venla -ehdokkaana ja voitti vuoden 2015 Koura-palkinnon parhaana lasten- ja nuortenohjelmana. Finnpanelin mittauksen mukaan Hullu hullumpi yläaste-sarja oli saman vuonna Suomen kolmanneksi katsotuin netti-tv -ohjelma.

Uudet jaksot julki 11.8.

Tänään sarja sai jatkoa neljällä uudella osalla, jotka on julkaistu Yle Areenassa. Sarja on nyt kasvanut 12-osaiseksi.

Tuomas Toivainen kertoo Hullu hullumpi yläaste -sarjan tuoneen mahdollisuuden tehdä niitä töitä, joita on eniten halunnut.

– Kaikista tärkeintä on ollut se, että on päässyt nuorena tekemään töitä sen minkä on opiskeluilta pystynyt.

Lyseonpuiston lukion kuvataidelinjalla viimeistä vuotta aloitteleva Tuomas kertoo arjen pysyneen normaalina sarjan saamasta suosiosta ja tunnettuisuudesta huolimatta eivätkä kaveritkaan ole vaihtuneet sen myötä. Ajankäyttöä on tosin joutunut harjoittelemaan.

– Silloin 2015, kun tehtiin ensimmäistä tuotantokautta, olin käytännössä ainoa animaattori ja samalla opiskelin luokion ensimmäistä vuotta. Aika tasapainottelemista se oli ja välillä aikaa jäi varsin vähän koululle ja kavereille.

Uudet jaksot Tuomas on saanut tehdä työryhmän kanssa, jossa hänen lisäkseen oli kaksi animaattoria, tuottaja, äänimiksaaja sekä viisi ääninäyttelijää. Vuoden alussa alkanut työ tehtiin kokonaan tietokoneilla ja verkossa, joten matkustamisia ja tapaamisia tarvittiin ainoastaan yksi. Aikaa jäi siis myös koululle.

– Työtä on voitu jakaa niin, että olen voinut keskittyä myös ylioppilaskirjoituksiin samaan aikaan.

Mistä saat nämä ideat näihin animaatioihin, omasta elämästä vai keksitkö kaiken?

– Kyllä deadline on paras inspiraation lähde.

Sarjassa oma perhe?

Tuomas Toivainen kertoo uusien jaksojen valottavan ensimmäistä kertaa muun muassa päähenkilön Antin kotioloja ja perhettä. Koska päähenkilön on ajateltu kuvaavan Tuomasta itseään, onko perhejaksossa kuvaus Toivaisen perheestä?

– Nämä ovat aika yleismaailmallisia kuvauksia nuorten elämästä, eivät karikatyyrejä omasta perheestäni. Ja perheen huumoritaju kyllä riittää tähänkin.

Tuomas Toivaisella seuraava haaste on kirjoittaa äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoitukset kunnialla läpi. Sen jälkeen alkaa pohdinta opiskelupaikasta.

– En ole vielä päättänyt minne haen, mutta varmaankin jonnekin Etelä-Suomeen media-alalle. Tuotanto, ohjaaminen ja käsikirjoittaminen kiinnostavat. Mutta vielä en ole päättänyt. Katsotaan keväällä, mihin tulee haettua, Tuomas Toivainen, animoiva lukiolainen sanoo.

Työtehtäviä Tuomas toivoo löytävänsä sekä animaation että näyteltyjen elokuvien ja television parissa.

Ylitorniolla penkistä punnerretaan noin kolmen sadan nostajan voimin sunnuntaihin asti. Sarjoja on paljon eli naisille, miehille, nuorille ja vanhoille omansa. Rauta kolisee ja palkintoja jaetaan.

Järjestelyiden on toimittava moitteettomasti. Se vaatii osaamista, jota Aavsakasan Kisan voimailujaoksesta löytyy runsaasti. EM-kilpailuja on valmisteltu jo vuosia.

– Vaikka nämä teettävät paljon töitä ja välillä jopa unettomia öitä, tällaisia kokemuksia ei voi ansaita ilman, että on nähnyt vaivaa ja kaikki se vaiva on tehdyn työn arvoista, kilpailunjohtaja, Suomen Voimanostoliiton puheenjohtaja Tero Hyttinen Aavasaksan Kisasta kertoo.

Klassisessa penkkipunnerruksessa ei käytetä nostopaitaa

Ylitornion EM-kisat ovat niin sanotut klassiset penkkipunnerruskilpailut eli apuvälineitä ei sallita. On myös olemassa kilpailuja, joissa osanottajilla on nostopaita. Sen päälle pukemiseen tarvitaan useampi henkilö ja rautaa puristuu enemmän ylös kuin tavallisessa T-paidassa.

Norjalainen Ann Kristen Olsen voitti torstaina EM-kultaa 50-vuotiaiden naisten ryhmässä, 63 kilon sarjassa tuloksella 85 kg. Nostopaidalla tulos on paljon parempi.

– Minulla on kystia rinnoissa, ja kun käytän nostopaitaa, se sattuu valtavasti. Pidän siksi näitä klassisen kilpailuja parempina, mutta nostopaidalla saan ylös 110 kg, Olsen kertoo.

Pieni kunta vakuutti päättäjät

Monipäiväinen tapahtuma tuo alueen yrittäjille runsaasti tuloja ja kisoja on ollut viime vuosina Ylitorniolla tämän tästä.

Aavasaksan Kisan voimailujaosto on vankalla kokemuksella vakuuttanut kilpailupaikkakunnista päättävät tahot.

– Meillä on SM-tasolla kuitenkin myös omia kilpailijoita, Hyttinen kertoo.