Seitsemän Lapin kuntaa ottaa vastaan ensimmäistä kertaa kiintiöpakolaisia tänä vuonna. Pelkosenniemelle, Sodankylään, Kittilään, Ylitorniolle, Tervolaan ja Posiolle saapuu kesän aikana kuhunkin kuntaan 20 ja Sallaan 30 kiintiöpakolaista.

Kiintiöpakolaiset saapuvat pitkin kesää ja syksyä, yhteensä heitä tulee 150. Tulijoista suurin osa on Syyriasta ja he tulevat Turkista pakolaisleireiltä. Noin puolet on lapsia. Kiintiöpakolaisilla on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n myöntämä pakolaisstatus ja he saavat automaattisesti oleskeluluvan Suomesta. Kemijärvellä uusia kuntalaisia on saatu, kun turvapaikan saaneet ovat jääneet asumaan paikkakunnalle.

Pelkosenniemen kunnanjohtaja Pertti Severinkangas uskoo, että kiintiöpakolaisista saadaan hyviä työntekijöitä rakennus- ja palvelualoille.

– Pelkästään Pyhätunturin alueelle yritykset investoivat tänä vuonna seitsemän miljoonaa euroa, lähinnä matkailun tarpeisiin rakennetaan, sanoo Severinkangas.

Severinkangas toivoo kuntalaisten ja pakolaisten ystävystyvän pian, jotta pakolaiset tuntisivat olonsa tervetulleiksi.

Ahmed ja Fatima luottavat tulevaisuuteen

Pelkosenniemelle kesäkuussa saapuneet syyrialaiset Ahmed Deep ja vaimonsa Fatima Al-Mohammed ovat helpottuneita saatuaan turvapaikan. He pakenivat kolme vuotta sitten Syyrian Damaskoksesta taisteluita Turkkiin.

– Olimme kolme vuotta Turkissa, olimme YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n listoilla. Emme asuneet pakolaisleirllä vaan onnistuin saamaan silloin tällöin töitä ja asuimme vuokralla, kertoo Deep.

Deep rakentaa sisätiloihin kipsikoristeita. Hän uskoo löytävänsä työtä rakennusalalta.

– Haluamme kasvattaa lapset täällä. Lapsilla on varmasti hyvä tulevaisuus Lapissa, uskoo Deep.

Fatima Al-Mohammed ihastelee maisemaa Pelkosenniemen Pyhätunturin laella.

– Luonto on niin kaunis täällä, ilmakin on kaunis, hän toteaa kun porotokka juoksee pakolaisryhmän editse tunturin laella.

Huoli Damaskoksessa asuvista sukulaisista on kuitenkin suuri. He eivät ole turvassa siellä, sanoo Deep.

Kotouttamista yhteistyössä

Kiintiöpakolaisia vastaanottavat kunnat aikovat tehdä tiivistä yhteistyötä.

– Jos kunnassa on noin 20 syyrialaista, se on aika pieni yhteisö. Meidän kannattaa yhdistää heidät jo heti saavuttuaan. Ja kunnissa meidän pitää jakaa tietoa ja kokemuksia kotouttamisesta, siitä mikä toimii ja mikä ei toimi, sanoo Pelkosenniemen pakolaisohjaaja Hannaliisa Sutinen.

Sutinen kertoo, että monet pakolaiset toipuvat traumoista, mutta sitä ei aina voi nähdä ihmisestä päältä päin. Kiintiöpakolaisten joukossa on myös muutama isovanhempi sekä vammaisia.

Maanantaina järjestetty retki Pyhätunturille oli esimerkki kuntien yhteistyöstä. Syyrialaiset pääsivät näin tutustumaan toisiinsa ja myös kunnissa kotouttamistyötä tekevät pääsivät tapaamaan kasvokkain. Ohjelmassa oli myös Metsähallituksen Naava-opastuskeskuksen luento jokamiehen oikeuksista.

– Pakolaiset kotoutuvat kunhan heitä ohjataan marjastukseen ja kalastukseen ja kaikkeen siihen mikä meille lappilaisille on tärkeää. Menemme myös saunaan ja uimaan, se on hyvin tärkeä osa suomalaista elämää, kertoo Sutinen.

Valtio maksaa

Valtio maksaa yli seitsemänvuotiaan kiintiöpakolaisen kotouttamisesta 2 300 euroa vuodessa ja alle seitsemänvuotiaasta 6 800 euroa. Valtio maksaa myös kiintiöpakolaisten terveysmenot neljän vuoden ajalta sekä tulkkauspalvelut.

Pelkosenniemen kunnanjohtaja Pertti Severinkangas pitää valtion rahoitusta hyvänä. Kunnassa harkittiin jo pari vuotta sitten pakolaisten ottamista. Valtio päätti viime vuonna maksaa lisärahoitusta niille kunnille, joihin otetaan pakolaisia ensimmäistä kertaa.

– Kyseessä on 20 000 euron kertaluontoinen lisärahoitus, kertoo Severinkangas.

Kunnat luottavat siihen, että pakolaiset haluavat jäädä Lappiin.

– Jos he juurtuvat tänne, saavat työtä pian ja lapset pääsevät kouluun niin uskon, että he jäävät tänne. Lapsiperheet jäävät ennemmin kuin yksin tulleet, tietää Sutinen.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Lapin aluehallintoviraston päätöksen olla jakamatta Näkkälän paliskuntaa Enontekiöllä. Hallinto-oikeus palauttaa asian käsittelyn Lapin aluehallintovirastolle.

Näkkälän paliskunnan jakamisen käsittelijänä jatkaa Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Risto M. Ruuska.

Ruuskan mukaan paliskunnan jakoasiassa tullaan noudattamaan hallinto-oikeuden päätöstä.

– Hallinto-oikeudella oli erilainen näkemys kuin meillä siitä, keitä pitää kuulla. Noudatamme tietysti hallinto-oikeuden päätöstä eli kuulemme paliskuntaa ja muita asianosaisia lausumista, joista heitä ei kuultu ensimmäisessä käsittelyssä, kertoo läänineläinlääkäri Risto M. Ruuska.

Hallinto-oikeuden päätös lainvoimainen elokuun alussa

Hallinto-oikeuden päätös astuu lainvoimaiseksi 30 päivän kuluessa tiedoksiannosta. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa 6. elokuuta saakka, jonka jälkeen aluehallintovirasto aloittaa asian käsittelyn.

– 30 päivän jälkeen tarkistamme hallinto-oikeuden kirjaamosta, onko päätöksestä tullut valituksia. Jos valituksia ei ole saapunut, päätös saa lainvoiman ja alamme sitä käsittelemään, kertoo Ruuska.

Ruuska ei vielä ryhdy kommentoimaan asian käsittelyä sen tarkemmin.

– Meillä ei ole vielä yksityiskohtaista tietoa siitä, kuinka kuuleminen teknisesti suoritetaan. Joka tapauksessa paliskunnan kokoukselle annetaan tilaisuus tulla kuulluksi ja paliskunnan osakkaita tullaan kuulemaan asianosaisena. Se on sitten tekninen kysymys, kuinka tätä materiaalia, jota on aika paljon, pidetään heidän tutustuttavanaan, sanoo Ruuska.

– Asia ratkaistaan vasta kun kuulemiset on käyty ja uudet selvitykset saatu. Asia selviää vasta niiden perusteella, Ruuska selventää.

Ranuan eläinpuiston jääkarhut saavat kesälahjaksi lunta. Rukalla on säilötty kesän yli tulevaa laskettelukautta varten tuhansia kuutioita lunta, josta autokuormallinen on määrä lahjoittaa Ranuan jääkarhuille.

Lumilahjan tarkoituksena on helpottaa luonnossa lumisissa olosuhteissa elävien jääkarhujen oloa kesälämpimillä. Lahjakuorma lunta lähtee liikkeelle Rukalta ensi tiistaina ja se kuljetetaan jääkarhuaitaukseen yön aikana. Idea lumilahjaan tuli Rukan työntekijän lapsilta.

Ranuan eläinpuiston tiedotteessa kerrotaan, että viime marraskuussa syntynyt pentu on osoittautunut rohkeaksi ja ennakkoluulottomaksi karhuksi, joka varmasti osaa ottaa ilon irti Rukan lähettämästä kesälahjasta. Eläinpuistossa arvellaan, että pennun emo Venuskaan tuskin malttaa pysytellä poissa lumileikeistä. Sen sijaan Manasse-uroksen arvellaan ottavan lumilahjan vastaan hillitymmin omassa aitauksessaan, mutta nauttivan silti lumesta kesäpäiviensä viilennyksenä.

Sodankylässä tihutti vähän vettä tänä keskiviikkoaamuna. Yrittäjät Antti Rintala ja Juho Vuontisvaara ovat pitäneet Camping Nilimellaa jo 13 vuotta. Kävijöiden määrä on hiljalleen kasvanut. Näin on myös tänä kesänä.

– Oikeastaan aika samoissa lukemissa mennään kuin viime kesänä, hienoista kasvua, pikkuisen enemmän kuin viime vuonna, sateista, mutta silti väki liikkuu. Nordkappiin yleensä menossa tai tuonne pohjoiseen tai sitten tulossa, sanoo yrittäjä Antti Rintala.

Nilimellassa matkailijoista suurin osa on suomalaisia, saksalaisia ja heinäkuussa norjalaiset ovat iso ryhmä. Matkailijat liikkuvat asuntoautoilla ja vaunuilla, henkilöautoilla, polkupyörillä, moottoripyörillä ja majoittuvat, vaunuissa, mökeissä ja teltoissa.

Eri puolilta Lappia lomakylistä ja leirintäalueilta kerrotaan matkailun tänä kesänä olleen yhtä vilkasta kuin viime kesänä tai hienoisesti kasvaneen. Kovimmat kasvuluvut 10–12 prosenttia, arvioi Rovaniemen Ounaskoski Campingin. Rovaniemellä Keski-Euroopasta asuntoautomatkailijat ovat kasvussa, erityisesti Saksasta tulijat.

Muualla arviot ovat varovaisempia mutta matkailukesää pidetään hyvänä. Poikkeus on Utsjoki Teno, siellä kalastusmatkailijoiden määrä romahti uusien rajoitusten vuoksi.

Tenolta Tornionjoelle

Kilpisjärven Retkeilykeskuksesta kerrotaan, että kesäkuussa kävijäöitä oli edellistä enemmän ja paikka on entiseen malliin käytännöllisesti katsoen täynnä juhannuksesta elokuun puoliväliin.

Selvää takapakkia on otettu Ylä-Lapissa Utsjoella, siellä Tenon uuden kalastussopimuksen voimakkaat luparajoitukset ja lupahintojen raju korotus ovat leikanneet kalastusmatkailijoiden määrää. Esimerkiksi Tenon Tunturituvilta Utsjoelta arvioidaan kalastusmatkailijoiden määrän pudonneen rajusti eli 60–70 prosenttia.

Myös Ivalo River Campingissa on havaittu Tenon kalastajien tipahtanut määrä kun kalastusvälineiden desinfioijia on käynyt entistä vähemmän. Muuten väkeä on Ivalossa riittänyt entiseen malliin.

Tornionjoelta Pellosta kerrotaan puolestaan Tenon ahdingon jonkin verran lisänneen kalastusmatkailijoiden määrää. Pellon Arctic Campingista arvioidaan että viikossa on ollut 3-4 porukkaa, jotka ovat vaihtaneet Tenon lohestuksen Tornionjokeen. Tornionjoen kalastusmatkailua puolestaan on viime viikkona leikannut tieto, että lohta on jokeen noussut vain kolmasosa lähes ennätysluokkaa olleeseen viime kesään verrattuna.

Soitimme uutisjuttua varten yli kymmeneen lomakylään Lapissa paikkakunnilla Rovaniemi, Tornio, Posio, Salla, Inari, Utsjoki, Enontekiö ja Sodankylä. Jutun tiedot matkailijamäärien muutoksista ovat yritysten edustajien arvioita nyt heinäkuun puolivälissä. Tarkemmat tilastot valmistuvat myöhemmin sesongin jälkeen.

Enontekiön Näkkälän paliskunnan tulevaisuus on edelleen auki.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti vastikään palauttaa paliskunnan jakoasian Lapin aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. AVI oli päättänyt olla hyväksymättä paliskunnan tekemää päätöstä jakautua eteläiseen ja pohjoiseen alueeseen.

Hallinto-oikeus näki, että aluehallintovirasto ei kuullut paliskuntaa riittävästi asian käsittelyssä.

Magga: Hyvä, että asia käsitellään uudelleen

Näkkälä on Suomen viimeisimpiä paliskuntia, jossa poronhoitoa harjoitetaan perinteisen saamelaisen siidajärjestelmän mukaan. Se tarkoittaa, että paliskuntaa pienemmät siidat eli tokkakunnat laiduntavat porojaan itsenäisesti tietyillä alueilla paliskunnan rajojen sisällä.

AVI:n päätöksestä olla jakamatta paliskuntaa raja-aidalla valittivat Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen paliskunta, poroisäntä Hannu Ranta sekä Kalkujärven ja Näkkälän tokkakuntien osakkaat.

Näkkälän paliskunnan pohjoisosan, Kalkujärven tokkakunnan poronhoitaja Anne-Maria Magga kannattaa paliskunnan jakoa. Hän on tyytyväinen, kun asia käsitellään uudelleen.

– Tottakai on hyvä, että Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ei vahvistanut päätöstä, joka oli jo alun alkaen huonosti tehty.

Anne-Maria Magga ihmettelee, että vaikka päätös jakaa paliskunta kahtia oli paliskunnan oma, eivät viranomaiset kunnioittaneet sitä.

– Näkkälän paliskunnan poronhoito on aina perustunut siidajärjestelmään. Suomen poronhoitolaki ei ota huomioon siidoja, eikä AVI:kaan päätöksessään huomioinut siidojen itsemääräämisoikeutta. Kun paliskunta on itse päättänyt jakautua, polkee AVI saamelaisten itsemääräämisoikeutta. Se vaikeuttaa perinteistä poronhoitoa, Magga huomauttaa.

– Tietenkin sitä toivoisi, että itsemäärääminen toteutuisi helpommin. Nykytilanteessa suomalainen viranomainen on aina viime kädessä se, joka vahvistaa tai jättää vahvistamatta tekemämme päätökset, Anne-Maria Magga jatkaa.

Näkkälän paliskunnan jakoa on vaatinut myös muun muassa Saamelaisneuvosto. Saamelaisneuvosto näkee, että kolmen saamelaissiidan lisäksi Näkkälän paliskunnassa on kaksi suomalaisista poronhoitajista koostuvaa ryhmää, jotka ovat jo nykyisellään jakautuneet eri ryhmiksi.

Keskitalo: Emme noudata mahdollista jakoa

Näkkälän paliskunnan Keskitalojen tokkakunnan poronhoitaja Tuomas Keskitalo vastustaa paliskunnan jakoa. Keskitalojen porot jäisivät jaossa paliskunnan suunnitelman mukaan raja-aidan eteläpuolelle.

Eteläpuolelle jäävät poromiehet kokevat alueen olevan huonompi laidunalue muun muassa muun maankäytön, kuten mökkien ja teiden vuoksi.

– Olen kesät eteläpuolella, mutta talvet suunnitellun aitalinjan pohjoispuolella. Eteläpuolen maat eivät sovellu porojen talvilaitumeksi.

– Kun paliskunta on päättänyt jakautua, se ei ole päättänyt sitä yksimielisesti. Siellä on ollut ihmisiä sekä puolesta että vastaan, se pitää muistaa, Keskitalo jatkaa.

Keskitalo ei aio noudattaa mahdollista jakopäätöstä.

– Jos raja-aita tehtäisiin, niin me emme missään nimessä jäisi eteläpuolelle. Haluan nähdä, kuka ne porot sieltä pohjoispuolelta pois toisi. Meidän ei ole pakko sieltä lähteä koskaan, Keskitalo painottaa.

Keskitalon mielestä kysymys on etnisyydestä, Maggan mielestä perinteiden rikkomisesta

Näkkälän paliskunnassa on jo pitkään ollut laidunriitoja ja niistä on tehty myös useita tutkintapyyntöjä poliisille. Yhtenä syynä riitoihin on ollut talvilaidunmaiden käytöstä solmittu sopimus, jota kaikki osakkaat eivät ole noudattaneet.

Tuomas Keskitalon mielestä poronhoitoa voisi jatkaa yhtenäisenä paliskuntana, jos ihmiset kykenisivät sopimaan keskenään. Hänen mukaansa kyse ei ole pelkästään laidunriidasta ja poronhoidosta.

– Minusta tässä on kyse ihmisten kahtiajaosta, siitä, kuka on saamelainen ja kuka suomalainen poromies. Näkkälän paliskunnan eteläpuolen poronhoitajat ovat samanlaisia porosaamelaisia kuin pohjoispuolellakin. Tämä ei ole pelkästään laidunten jakoa raja-aidalla, tämä on ihmisten etnistä jakamista myös, Keskitalo näkee.

Anne-Maria Magga on huolissaan perinteisen saamelaisen poronhoidon tulevaisuudesta. Hänen mielestään siidojen perinteisiä laidunrajoja tulee noudattaa ja kunnioittaa – eikä näin ole hänen mielestään tapahtunut.

– Tilanne on käynyt hyvin hankalaksi. Tokkakunnilla on vaikeuksia hoitaa poroja, kun kaikki eivät enää kunnioita siidojen perinteisiä laidunmaita ja -rajoja. Tuntuu, että perinteisen saamelaisen poronhoidon harjoittaminen on vuosi vuodelta hankalampaa.

– Jos tilanne jatkuu vielä samanlaisena, joudumme luopumaan perinteisestä saamelaisesta vapaasti laiduntavasta paimennusporonhoidosta ja siirtymään suomalaiseen poronhoitomalliin, jossa poroja ruokitaan ja aidataan. Toinen vaihtoehto on se, että joudumme lopettamaan poronhoidon kokonaan, Magga pohtii.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa 6. elokuuta saakka, jonka jälkeen Lapin aluehallintovirasto aloittaa asian käsittelyn. Lapin aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Risto M. Ruuska vakuuttaa, että myös paliskuntaa kuullaan uudessa käsittelyssä.

Pohjois-Lapissa vesistöjen rannat hehkuvat keltaisenaan, vaikkei aurinko pilven takaa pilkistäisikään. Runsaat siitepölymassat kerrostuvat terasseille ja värjäävät uimaveden. Mänty on innostunut kukkimaan tänä kesänä.

– Pohjois-Lapissa mänty ei ihan joka vuosi kuki. Ja silloin kun se kukkii, niin kukinta ei ole aina yhtä runsas. Tänä vuonna kukinta on ollut runsas ja sen takia siitepölyä on paljon joka paikassa, Turun yliopiston aerobiologian yksikön tutkimusavustaja Sanna Pätsi kertoo.

Siitepöly ei ole vaarallista, vaikka voikin kiusata

Männyn siitepöly ei ole vaarallista, vaikka keltainen puuro järven pinnassa ei välttämättä houkuttelekaan uimaan. Pätsi kehottaa kuitenkin huuhtelemaan ihon uinnin jälkeen puhtaalla vedellä, jos on herkkä siitepölylle.

– Männyn siitepöly aiheuttaa hyvin harvoille allergisia oireita, mutta tietysti jos sitä on oikein paljon ja jää ihon pinnalle, voi se ärsyttää ihoa.

Pohjoisessa ihmisiä ärsyttänyt ja osin ihmetyttänytkin runsas siitepölykausi on kuitenkin jo voiton puolella. Kukinnan huippu on ohitettu ja pölyn odotetaan laskeutuvan muutamassa viikossa. Pohjoisen uimarannatkin ovat pian jälleen puhtaita.

– Ei mene enää montaa viikkoa, riippuen tietysti siitä, kuinka tyyntä on. Jos tuulee enemmän, niin tuuli pääsee sekoittamaan siitepölyä veteen ja se painuu sieltä pohjaan, Sanna Pätsi Turun yliopistosta lohduttaa.

Unkarin Suomen suurlähetystönä toimiva talo on kuin Budapestin oma Finlandia-talo. Arkkitehti Ilmo Valjakan suunnittelemassa, skandinaavisuutta henkivässä rakennuksessa asuu myös suomalainen keittiömestari Niko Tähti. 24-vuotias Tähti vastaa yksin suurlähetystön ruokahuollosta.

– Työ siellä on todella monipuolista. Tilaisuuksia on aina kahden hengen lounaista 200 hengen vastaanottoihin.

Keittiömestarilla on vapaus päättää käyttämistään raaka-aineista. Tähden tarjoamat ateriat ovat maistuneet hyvin Suomen suurlähetystön henkilökunnalle ja vieraille.

– Tykkään tuoda esille suomalaisuutta. Olen vienyt sinne mukana aina palan suomalaisuutta.

Tähti kertoo keränneensä tuliaisiksi kotipaikkansa pihalta esimerkiksi kuusenkerkkää. Kodin läheltä löytyneet jäkälät, horsmat ja herukanlehdet ovat niin ikään matkanneet Tähden mukana suurlähetystön keittiöön.

– Maitohorsma on parhaimmillaan nuorena kun se on semmonen 15-20-senttinen. Sitä voi käyttää ruuassa vähän parsan tavoin ja se on oikeasti hyvä ja kuulemma terveellinenkin, Tähti vakuuttelee.

Aasialaistuomarit hurmaantuivat ahvenesta nokkosten kera

Kuinka pienestä Pohjois-Suomen kylästä lähtöisin oleva nuori mies päätyi Suomen suurlähetystön keittiöön, on yhdistelmä taitoa ja tuuria.

– Tunsin edeltäjäni suurlähetystön keittiöstä ja sain häneltä vinkin, että siellä olisi paikka avautumassa.

Ennen kuin nuori mies nappasi keittiömestarin paikan, hän oli jo kulkenut pitkän matkan alan opintojen, ulkomaiden ja kotimaan työharjoitteluiden sekä erikoisten työkokemusten kautta kohti nykyistä pestiä.

Poroa ei olisi voinut käyttää, kun se on heille söpö eläin. Vähän kuin he söisivät pandaa.  Niko Tähti

Yksi työkomennus poiki toisen ja Tähden oltua Libanonissa kokkaamassa rauhanturvaajille, hän päätyi töihin hongkongilaisravintolaan. Sielläkin työ tuli ilmeisen hyvin hoidettua, koska entinen työnantaja kutsui Tähden kilvoittelemaan keittiötaidoillaan Hongkongissa pidettyyn Gourmet Young Master Chefs-kisaan.

– Omassa kategoriassa tuli voitto ja se oli aika yllättävää, kun tuomarit olivat pääasiassa aasialaisia, Tähti toteaa.

25 kisaajan kategoriassa Tähti kertoo erottautuneensa suomalaisuutensa vuoksi, mutta sitä piti tuoda esille harkiten.

– Poroa ei olisi voinut käyttää, kun se on heille söpö eläin. Vähän kuin he söisivät pandaa.

Tähti olikin pakannut kisaa varten Suomesta mukaan muun muassa vakumoitua ja pakastettua ahventa, josta hän valmisti aterian nokkosten kera. Toisessa finaaliateriassaan raaka-aineena oli Meri-Lapin karitsaa, joka upposi hyvin tuomaristoon.

Tähdelle jäi kisasta muistoksi painava kullattu pysti, mutta myös arvokkaita suhteita.

– Sain mahtavia uusia kontakteja eri puolilta maailmaa, jotka toivottavasti poikivat jotain yhteistyötä. Syksyllä minut lennätetään sinne uudestaan pressitilaisuuteen, jossa luvassa on demokokkailua. Kyllä osallistuminen ehdottomasti kannatti.

Niko Tähden Suomessa viettämä kesäloma on pian ohi ja hän palaa Unkariin, Suomen suurlähetystön keittiöön. Tällä kertaa Suomesta lähtee mukaan ainakin jäkälää, mutta syksymmällä täytyy tehdä uusi kotimaan reissu.

– Harmi kun marjat eivät vielä kerenneet kypsyä, että syksyllä pitää tehdä uusi reissu marja- ja sienimetsään, tähtikokki suunnittelee.

Lapin taiteilijaseura on palkannut kuusi taiteilijaa työskentelemään viiteen eri hoitolaitokseen maakunnassa. Eri taiteenaloja edustavat taiteilijat asuvat noin kuukauden ajan hoitoloiden asukkien kanssa.

Rovaniemen Palvelutalo Saarenkodissa on nautittu musiikkipedagogi Helena Lemisen työstä ja luomansa klovnihahmon Reginan värikkäästä läsnäolosta. Vanhustenkotiyhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Palo on hyvin tyytyväinen taiteilijan työhön ja asumiseen laitoksessa.

– Ei asiakkaan hyvinvointi koostu pelkästään ruoasta, juomasta ja hoidosta. Vanhukset voivat olla hyvinkin yksinäisiä hoitolaitoksissa, he tarvitsevat yhdessäoloa ja sosiaalista elämää. Olemme saaneet todella paljon. Haluaisimme taitelijoiden asuvan täällä pidempäänkin kuin kuukauden ajan, sanoo Palo.

Syys- ja kevätlukukausien aikana palvelukodin yksi huone on vuokrattu opiskelijalle. Kesällä huone on residenssitaiteilijan koti. Leminen on Saarenkodin järjestyksessä toinen sosiaalisesti sitoutuneen taiteen tekijä. Viime kesän residenssitaiteilija oli kuvataiteilija Ninni Korkalo.

Reginaa eivät höpsöt puheet haittaa

Myös teatteri-ilmaisun ohjaajana työskentelevä Helena Leminen ei alunperin ajetellut tuoda Regina-klovnia palvelutaloon, mutta sanoo, että Regina tunki sittenkin esiin. Onneksi niin, koska Reginan seurassa muistisairaat asiakkaat saavat rauhassa puhua puutaheinää.

– Reginaa ei haittaa ollenkaan kun joku puhuu höpöjä. Tärkeintä on läsnäolo. Siinä Regina ja muistisairaat ovat mestareita. Ja kun olen jaksanut sitkeästi kuunnella muistisairaiden puheita, niistä saattaa yhtäkkiä ilmetä järjellinen rakenne. Monien tarinat ovat koskettavia ja tilanne voi olla hyvin intiimi, kertoo Leminen.

Leminen saduttaa asiakkaita. Sadutus on menetelmä, jossa uusi satu tai tarina syntyy kertojan ja saduttajan välillä. Menetelmä sopii kaiken ikäisille. Leminen myös laulattaa asukkaita, jotka valitsevat laulut. Joululaulut ovat olleet suosittuja kesälläkin. Vaikka lähimuisti pettääkin, vuosikymmeniä sitten opitut laulut eivät unohdu. Kaikki Saarenkodin asiakkaat eivät ole muistisairaita.

Materiaaleista näyttely

Suunnitelmissa on tuottaa materiaalista näyttely Galleria Napaan kesäkuuksi 2018. Lemisen lisäksi laitoksissa työskentelevät kuvataiteilija Eija Hirvonen Rovaniemen Muurolassa, äänitaiteilija Jaap Klevering Kittilässä, tanssija Titta Court sekä säveltäjä Erling Fredriksson Torniossa ja pukusuunnittelija Miia Kettunen Sodankylässä.

Hankkeen päärahoittaja on Suomen kulttuurirahasto. Hankkeen toteutuksessa ovat olleet mukana myös Taiteen edistämiskeskuksen Lapin aluetoimipiste, Sodankylän kunta, Kittilän kunta, Tornion kaupunki, Lapin sairaanhoitopiiri sekä Saarenkylän vanhustenkotiyhdistys ry.

Tornion Hellälän rantaan saapui torstai-iltana iloinen mies. 26-vuotias Timi Hellman meloi reilun kuuden viikon aikana SUP-laudalla läpi Suomen rannikon Virolahdelta Tornioon ja pääsi nyt perille 1300 kilometrin matkan jälkeen.

– Oli aika tiukka tuo viimeinen muutama sata metriä, Hellman toteaa hymyillen lipuessaan rantaan.

Rannassa miehen tunnelmat ovat korkealla.

– Tosi hyvä fiilis. Aika pitkä prosessihan tämä oli. Olen ollut todella hämmästynyt kuinka paljon ihmiset ovat olleet kiinnostuneita tästä reissusta ja miten vieraanvaraisia ja lämpimiä ihmiset ovat olleet. Tosi kiitollinen olo, että he ovat olleet valmiita tukemaan ja kannustamaan tällä reissulla.

Pitkän matkan varrella sää on vaihdellut laidasta laitaan ja vaikuttanut myös Hellmanin matkan vauhtiin.

– Sää on kyllä vaikuttanut suoraan matkavauhtiin. Tyynessä säässä lauta kulkee mukavasti noin viisi kilometriä tunnissa ja vastatuulessa noin kolme kilometriä. Eli kyllä tuulisempi sää on pidentänyt päiviä ja tehnyt niistä aika paljon raskaampia. Melominen vastatuuleen on huomattavasti raskaampaa. Mutta nyt kyllä jo hymyilyttää.

Erityisesti matkan viimeisellä etapilla Kemistä Tornioon tuuli kovaa, mutta se ei kuitenkaan lannistanut matkaajaa.

– Pitkä päivä ollut myös tänään torstaina. Kovaa vastatuulta ja vastavirtaa, mutta pääsin perille. Laskurin mukaan matkan aikana on tullut tehtyä noin 750 000 melanvetoa, Hellman hymyilee.

Suomi tutuksi mereltä käsin

Hellman on tiettävästi ensimmäinen, joka on melonut koko rannikon alueen SUP-laudalla. Kajakilla rannikko on melottu läpi usein.

Laudalla meloessaan Hellman on saanut myös hyvän kuvan siitä, miltä Suomi näyttää mereltä katsottuna.

– Suomi näyttää hienolta mereltä katsottuna. On päässyt näkemään todella upeita maisemia ja sellaisia paikkoja joihin ei moni muu pääse edes käymään. Eli sinne ei välttämättä pääse edes veneellä, ainakaan kovin helposti. Varmaan parasta antia on ollut myös se, että on tavannut paljon ihmisiä ja ihan huikeita tyyppejä.

Matkan varrella Hellman sai seuraa myös tullista, merivartiostosta, poliisista kuin palokunnastakin. Viranomaiset eivät meinanneet uskoa, että määränpäänä on juuri Tornio.

– He tekivät rutiinitarkastuksia, ovatko turvavarusteet kunnossa ja tarvittavat yhteydenpitovälineet mukana. Aika hölmistyneitä ilmeitä heillä oli ja päitään pyörittelivät, kun olen ilmoittanut olevani matkalla Tornioon. He eivät tosiaankaan ole uskoneet sitä, Hellman kertoi kesäkuussa.

Hellmanin matkaa on pystynyt seuraamaan myös GPS-paikantimen lähettämien koordinaattien myötä. Tarkan reitin näet tästä.

Tenon uutta kalastussopimusta vastustava Ellos Deatnu -liike pyytää Suomen ja Norjan valtioilta selvitystä siitä, miten ne ovat saaneet omistus- ja hallintaoikeudet Tenon vesistöön.

Liike on lähettänyt tänään perjantaina asiasta kirjeen muun muassa Suomen pääministeri Juha Sipilälle, ulkoasiainministeri Timo Soinille, maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle, oikeusministeri Antti Häkkäselle ja sisäministeri Paula Risikolle.

"Ilman selvitystä katsomme Tenon kuuluvan paikallisille"

Ellos Deatnu -liike kirjoittaa ministereille, että kansainvälisen oikeuden mukaisesti alueen saamelaiset ovat ikimuistoisen käytön pohjalta luoneet omistus- ja hallintaoikeuden Tenon vesistöön. Siitä huolimatta valtiot ovat neuvottelujen aikana käyttäytyneet kuin vesistön luonnonvarat kuuluisivat heille, liike jatkaa.

– Valtiot eivät ole kyenneet toimittamaan oikeudellista selvitystä siitä, kuinka luonnonvarojen omistus- ja hallintaoikeudet ovat siirtyneet saamelaisilta ja siidoilta valtion omistukseen.

Liikkeen mielestä valtiot eivät voi antaa pois jotain, mikä ei niille kuulu – tässä tapauksessa paikallisten oikeuksia.

– Valtioilla ei ole oikeudellista pohjaa hallintavallalle Tenon vesistössä eikä sopimusta voida pitää lainmukaisena. Valtioiden on toimitettava selvitys siitä, millainen juridinen pohja heidän hallintavallallaan on Tenon vesistössä. ​Ellei selvitystä voida toimittaa, katsomme Tenon vesistön kuuluvan paikallisille, liike toteaa kirjelmässään.

Liike vetoaa muun muassa Norjan ja Suomen perustuslakiin, YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan sopimukseen sekä alkuperäiskansan vapaaseen ja tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen vaatimukseen.

– Yksi alkuperäiskansaoikeuksien perusperiaatteista on niin kutsuttu FPIC, vapaa ennakkotietoon perustuva myöntymys. Valtiot tulkitsevat, että FPIC tarkoittaa oikeutta osallistua neuvotteluprosessiin. Tämä tulkinta polkee alkuperäiskansan oikeutta itsemääräämiseen, liike kirjoittaa ja vaatii valtioita oikaisemaan linjansa.

Moratoriot jatkavat kunnes uusi sopimus saadaan voimaan

Ellos Deatnu on saamelainen, valtioiden rajat ylittävä kansanliike. Se julisti juhannusviikolla moratorion Tenon Čearretsuolun (suom. Tiirasaaren) alueelle. Moratorio tarkoittaa yleisesti lain täytäntöönpanon hidastusta tai määräaikaista lykkäystä.

Sittemmin Tenolle on perustettu myös toinen moratorio Allasuoluun (suom. Korkeasaareen).

Tenon uudet kalastussäännöt on liikkeen mukaan asetettu paikallisten laajasta vastustuksesta huolimatta, ja ne rikkovat saamelaisten itsemääräämisoikeutta sekä oikeuksia kulttuuriin ja toimeentuloon. Suomen ja Norjan välillä neuvotellun sopimuksen ongelmana on pidetty erityisesti sitä, että se heikentää kalastusoikeuden rajoitusten myötä nimenomaan saamelaisten asemaa suhteessa muuhun väestöön.

Ellos Deatnu painottaa kirjeessään valtioille, että he pitävät moratorioita ja käyttävät kaikkia mahdollisia väkivallattomia keinoja saavuttaakseen päämääränsä, saamelaisten itsemääräämisoikeuden. Liike kertoo pitävänsä moratorioita yllä, kunnes valtiot myöntävät paikallisten oikeudet ja uusi, paikallisten johdolla neuvoteltu Tenon sopimus saadaan voimaan.

– Moratorio on voimassa, kunnes Tenon kalastukseen neuvotellaan paikallisten johdolla uusi sopimus, joilla on myös paikallinen hyväksyntä, liike toteaa.

Ellos Deatnu kutsuu kirjessään Jari Lepän ja Norjan ilmasto- ja ympäristöministeri Vidar Helgesenin vierailulle Čearretsuoluun.

– Tämä on tämmöinen asia, että ei tästä voi itkemättä puhua. Se on joka päivä mielessä. Joka ainut tunti, kun olen hereillä, se on päässä. Se on aina tässä, sanoo Kaisa Lehtinen.

Hänen poikansa, ivalolaisen Antti Hanhivaaran katoamisesta tulee lokakuussa kuluneeksi 11 vuotta. Hanhivaara katosi 14.10.2006 Inarin Angelissa. Hanhivaaran on viimeksi nähty kävelevän Angelin kylältä lounaaseen päin.

Sen jälkeen miehen liikkeistä ei ole tietoja. On vain kysymyksiä, epäilyksiä, mutta ei ainuttakaan vastausta.

Omaiset ovat päättäneet järjestää etsinnät vielä kerran, kävi miten kävi.

Kasa vihjeitä

Heinäkuun alussa Antin sisko Elina Tuiskala kirjoitti Facebookiin veljensä katoamisesta. Kyseinen julkaisu poiki suuren määrän uusia vihjeitä katoamismysteeristä.

Vinkkejä satelee muutenkin tasaisin väliajoin, joka vuosi, kertoo äiti Kaisa Lehtinen.

– Joka ainut syntymäpäivä, joka ainut vuosi, kun katoamispäivä lähestyy. Se on ollut ihan säännöllistä, aina silloin niitä tulee.

Oli hirveän raskasta katsoa äitiä, kun hän meni lapion kanssa lenkkipolun vartta. Ei se ole hänen tehtävänsä. Elina Tuiskala

Vinkkien saattelemana Tuiskala ja Lehtinen päättivät jälleen kerran matkata yli tuhannen kilometrin matkan Inarin Angeliin ja Utsjoen Karigasniemelle etsimään Anttia. Vihjeiden perusteella he tekivät omatoimisesti etsintöjä itse lapioiden vain pienen apujoukon kanssa.

– Oli hirveän raskasta katsoa äitiä, kun hän meni lapion kanssa lenkkipolun vartta. Ei se ole hänen tehtävänsä, sisko Elina sanoo.

Sisko ja äiti ovat vuosittain käyneet Angelissa ja kävelivät nytkin samoilla suunnilla, jonne Antin on oletettu lähteneen.

– On hirvittävää ajatella, kun kävelet metsissä ja olet vinkkien perässä, että onko se nyt tässä, löydänkö minä sen tuosta, kertoo äiti Kaisa Lehtinen.

Eivät etsi syyllisiä, vaan Anttia

Omaiset moittivat poliisin toimia tapauksen tutkinnassa. He kokevat joutuneensa itse toimimaan poliisin saappaissa.

– Ei ole omaisten asia toimia poliisina. Se tuntuu raskaalta, Elina Tuiskala kertoo.

Äiti ja sisko uskovat, että mikäli tutkintaa olisi suoritettu tarkemmin, Antti olisi mahdollisesti jo löytynyt.

Äiti Kaisa Lehtinen ajattelee, että on poliisin asia selvittää, onko kyseessä rikos. Omaisille olisi kuitenkin kaikkein tärkeintä tietää, missä Antti on. He vetoavatkin nyt ihmisiin ja toivovat vielä lisää vihjeitä tapauksesta.

– Emme me ole tänne syyllisiä tulleet hakemaan. Me olemme tulleet hakemaan Anttia, sisko Elina kertoo.

Rikosylikomisario: "Jokainen vihje tarkastetaan"

Lapin poliisilaitoksen rikosylikomisario Jukka Haataja kertoo poliisin olevan tietoinen uusista vihjeistä. Hänen mukaansa kaikki vihjeet tarkastetaan.

– Poliisi on Antti Hanhivaaran tapauksen vuoksi tehnyt joka kesä tiettyjä tarkastuksia. Erilaisia vihjeitä on tullut säännöllisesti lähes vuosittain ja jokainen niistä tarkastetaan.

– Poliisi ei ole tehnyt uusimpien vihjeiden johdosta toistaiseksi toimenpiteitä, mutta nekin tutkitaan, Haataja vakuuttaa.

Poliisilla on ollut alueella menneinä kesinä käytössään muun muassa koirapartioita. Asiaa ei ole kuitenkaan vielä pystytty selvittämään.

– Mutta niin kauan kuin asia on kesken, niin kauan poliisi suorittaa tarkastuksia, rikosylikomisario Jukka Haataja jatkaa.

"Käydään vielä kerran tämä läpi"

Omaiset järjestävät syyskuussa Angelin ja Karigasniemen alueilla etsinnät, jonne toivovat saavansa apujoukkoja.

Äidin ja siskon toiveissa on löytää Antti ja saada viimein mielenrauha asian suhteen.

– Tuli mitä hyvänsä, mutta käydään tämä asia vielä kerran läpi, sisko Elina huokaisee.

Omaiset ovat hiljattain hakeneet Antti Hanhivaaran kuolleeksi julistamista. Hänelle pidetään muistotilaisuus lokakuussa Inarissa.

Sierilän voimalaa vastustava soutu lähti Rovaniemellä Vanttauskoskelta perjantaina puoli kolmen jälkeen iltapäivällä. Osallistujia oli reilu parikymmentä venettä tai kajakkia, kussakin yhdestä viiteen matkustajaa. Yhden veneen kyydissä on myös soututapahtuman suojelija, vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto.

Osallistujien lipuissa ja T-paidoissa luki "Vapaa Kemijoki". Soudun ensimmäinen etappi on Tervakarin laavu, jonka rannassa pidetään kalastuskilpailu.

Perjantai-illaksi soutajat rantautuvat Leirikariin, jossa ohjelmassa ruokailua ja iltamat. Lauantaina soutu päättyy Oikaraisen kylälle Marjetan tori-kyläkulttuuritapahtumaan.

Sierilän voimalaitos ja sen vaatima veden nosto useilla metreillä hävittää viimeiset Kemijärven alapuoliset kosket ja nivat. Sen myötä arvioidaan häviävän myös alueen harrit eli harjukset.

Kläpit laukkova kartanolla, siis lapset juoksevat pihalla, Ruotsin Seskarössä. Meneillään olevalla Itentiteetti-, kieli- ja kyltyyrileirillä osallistujat saavat kosketuksen omiin juuriinsa "familiäärissä" ilmapiirissä. Näin elvytetään Tornionlaakson meänkieltä.

– Tää on semmonen vapaa oleskelu ja täällä tapahtu kaikenlaista. Siinä saa olla myötä, jos haluava ja minne haluavaki olla myötä, kertoo meänkielen aktivisti Daniel Särkijärvi.

Meänkielisten lisäksi leirille osallistuu saamelaistaustaisia sekä Pohjois-Norjasta tulevia kveenejä.

– Nämä kyltyyrit liittyy paljon yhten. Täälä on saamelaisia yksi perhe ja sitten on pohjoiskväänit. Niilähän on se kväänin kieli, niin sehän on pitkäli samanlainen kun meän kieli, siinä on vain enemmän sanoja, mitä tulee norjasta, Särkijärvi jatkaa.

Fruukostilla, lounalla ja murkinalla tarjotaan perinteisiä herkkuja

Kielten sekamelskassa sanojen merkitys voi olla välillä hämärän peitossa.

– Me, jotka olema aikusia täälä, niin me niihen kansa porisema meänkieli, kvääninkieli tai suomen kieli ja sitte, jos ne ei ymmärä, niin viskataan siihen joku ruottin sana mukkaan tai sitten tietenkin näytetään käsilä ja osotetaan, mistä me puhutaan.

Nyt neljättä kertaa järjestetyn leirin osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta alun reilusta 30:stä. Tänä vuonna leirille osallistuu jo yli 70 ihmistä.

Kiirunassa asuva Victoria Esberg tuo lapsensa leirille joka kesä.

– Se on soma, että ne oppivat kieltä ja sitten ne kohtaavat kaveria täälä.

Leirillä oleillaan paljon ulkona, sillä metsä ja luonto ovat tärkeä osa meänkielisten kulttuuriperintöä. Perinteet on huomioitu myös leirin ruokatarjoilussa.

– Me olema panostanu ruoka, meilä on kyllä tosi laatukasta ruoka. Se on tornionlaaksolaisruoka ja Suomen ruokalajit. Tännään syötiin lohisoppaa ja meilä on porokäristystä tulosa ja tietysti meilä on kangoskakkuja ja kaffijuustoa, Särkijärvi kertoo.

Lapin kansanedustajat uskovat Euroopan parlamentin torjuvan Suomen metsähakkuita uhkaavan esityksen. Jos parlamentin ympäristövaliokunnan esitys menee läpi, se tekisi hakkuiden lisäämisestä nykyistä hankalampaa ja kalliimpaa. Metsiä aiotaan hakata nykyistä enemmän uusia puunjalostustehtaita varten.

Metsäkoneiden möyrinä yltyy reippaasti nykyisestä, mikäli suunnitelmat hakkuiden lisäämiseksi käyvät toteen. Metsiä pitää parturoida nykyistä enemmän, jotta niistä saadaan raaka-ainetta suunnitelmissa oleviin puunjalostustehtaisiin. Lapissa tehdashankkeita on kaksi, Kaidin biojalostamo Kemissä ja Biorefin sellutehdas Kemijärvellä.

"Lisää kurjuutta ja työttömyyttä"

Nyt biotaloushuuman ylle on noussut synkkiä pilviä Brysselistä. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan mukaan Suomen metsät eivät nielisikään haitallisena pidettyä hiilidioksidia vaan päin vastoin vihreä kulta olisikin päästölähde. Lapin kansanedustajat ovat syystäkin huolissaan.

– Jos valiokunnan kanta menee läpi, se tietää Suomen syrjäseuduille lisää kurjuutta ja työttömyyttä, kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kiteyttää.

– Kiinalaiset ovat varovaisia näissä rahoitusasioissa niin kuin nähtiin tuolla Savonlinnan seudulla. Siellä he vetäytyivät 200 miljoonan hankkeesta. On suuri vaara, että kun he havaitsevat että metsäteollisuus ja biotalous ei olekaan niin kannattavaa Suomessa, he vetäytyvät, tuore kansanedustaja Matti Torvinen (uv.) arvioi.

Muut Lapin kansanedustajat ovat sitä mieltä, että Lapin hankkeita suunnittelevat kiinalaiset sijoittavat eivät vielä ole säikähtäneet ympäristövaliokunnan lausuntoa.

– Olen seurannut kiinalaisia sen verran, että heillä on varmaan laajempi strategia ja tietävät EU:n roolinkin. Vaikka Savonlinnan hankkeesta he vetäytyivät, niin en usko täällä käyvän niin. Tosin tämä linjaus ei myöskään tue niitä, jotka haluavat investoida Lappiin, kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) pohtii.

Biologian vastaista

EU-päättäjien tietämys suomalaisesta metsänhoidosta saa huutia kaikilta Lapin kansanedustajilta. Erityisesti sitä ihmettelee metsätalousinsinöörin koulutuksen saanut Mustajärvi.

– Minulle kyllä opetettiin jo Hirvaalla metsäopistoaikoina, että mitä enemmän metsässä on biomassaa ja aktiivista biomassaa on nimenomaan hoidetuissa metsissä niin sitä parempi luonnolle, Mustajärvi sanoo.

Häntä säestää kaima Markus Lohi (kesk.).

– Minun kyllä maalaisjärki sanoo, että ei näin epäreilua ja voi sanoa että biologian vastaista lopputulosta voi syntyä EU:ssa, Lohi lausuu.

Lohi pitää Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan näkemystä epäloogisena myös siksi, että se kohtelee epätasa-arvoisesti naapurimaita Suomea ja Ruotsia. Ruotsi on hakannut metsiään viime vuosina enemmän kuin Suomi.

– Ruotsi on käyttänyt metsänkasvusta vertailujaksolla noin 80 prosenttia, kun Suomi käytti sinä aikana metsänkasvusta 65 prosenttia. Ruotsi hyötyisi tässä kun he voisivat säilyttää nykytason kun kärsisimme, kun olisimme lisäämässä hakkuita, Lohi hämmästelee.

– Suomalaisesta metsänhoidosta on vaikea saada oikeaa tietoa Brysseliin, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) valittelee.

Toinenkin direktiivi tulossa

Asia liittyy monimutkaiseen teollisuuden päästökauppaan, jolla Euroopan unioni yrittää vähentää saasteita. Se, kuinka paljon Suomi voi joutua maksamaan lisää päästöoikeuksista, ei ole vielä varmaa, mutta arvio on jopa satoja miljoonia euroja nykyistä enemmän.

– Uskon ja toivon, että järki voittaa, Kärnä toteaa.

– En usko, että ympäristövaliokunnan kanta menee läpi, mutta asia pitää ottaa todella vakavasti, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.) sanoo.

Kansanedustaja Katri Kulmuni (kesk.) muistuttaa, että hiilinielu-päätöstä tärkeämpi direktiivi Lapin isoille biotaloushankkeille on uusiutuvan energian direktiivi, jota myös valmistellaan EU:ssa.

– EU:n ei pitäisi sotkeutua lainkaan metsäpolitiikkaan, vaan jättää se asia jäsenmaiden päätettäväksi. EU voisi keskittyä laajempiin asioihin kuten rauhan, turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin, Kulmuni näkee.

Erokortti pöytään

Matti Torvinen ehdotti viime viikonloppuna, että Suomen pitäisi uhata EU:sta eroamisella, mikäli metsien hiilinielu-päätös ei tule maalle mieleisenä. Muutama päivä rajun ehdotuksensa jälkeen Torvinen on tullut toisiin ajatuksiin.

– Ehkä paras on kuitenkin neuvotella ja tehdä yhteistyötä kuten me siniset teemme eli tuo oli tuollainen perussuomalaisista lähtökohdista ollut höpötysheitto, Torvinen selittää.

Muutkaan Lapin kansanedustajat eivät lämpene erokortin näyttämiselle.

– En usko, että uhittelusta on hyötyä, Maijala toteaa.

– Näitä uhkauksia ei voi kovin usein tehdä ja minusta kannattaa olla aika varovainen tällaisten kanssa. Ne eivät välttämättä aina auta neuvotteluja. Me näemme missä tilanteessa EU nyt on, britit ovat siitä lähdössä. Nyt ei kannata lähteä uhkailun tielle, vaan uskon että järki voittaa ja kovatkin neuvottelut käydään kulisseissa. Ei kannata lähteä uhkailemaan vaan argumentoimaan vahvasti ja kertomaan, mikä on oikea tila Suomen metsätalouden suhteen, Lohi sanoo.

Hajoaako EU?

Mustajärvellä on varsin synkkä näkemys EU:n tulevaisuudesta.

– Minä en usko Suomen eroavan EU:sta, mutta enemmänkin uskon siihen, että EU hajoaa ennemmin tai myöhemmin sisäisiin erimielisyyksiin, jakautuneisuuteen ja siihen, että sen elintila kapenee. Ei tuon tyyppisellä, pakolla yhteensaatetulla organisaatiolla ole elinmahdollisuuksia jos se ei ota huomioon myös kansallisia näkökohtia, Mustajärvi sanoo.

Euroopan parlamentin teollisuus- ja maatalousvaliokunnat suhtautuvat Suomen metsähakkuisiin suopeammin kuin ympäristövaliokunta. Kaikki Lapin kansanedustajat luottavatkin siihen, että Euroopan parlamentin täysistunto ja Eurooppa-neuvosto eivät niele ympäristövaliokunnan näkemystä, vaan Suomelle edullinen kanta metsien hiilinieluista lopulta voittaa.

Lopullisia päätöksiä metsien hiilinielujen kohtalosta odotetaan EU:lta loppuvuoden aikana.

Punaiset nyrkkeilyhanskat heiluvat. Vuosikymmeniä Arja Havakka on niitä katsellut – nimittäin autonsa peruutuspeilissä heilumassa. Pienet nahkahanskat ovat kulkeneet kymmeniätuhansia kilometrejä Havakan pakettiautojen mukana, kun hän on kiertänyt oman yhtyeensä kanssa tanssiravintoloita ympäri Suomen. Nykyään tummaääninen laulaja ajaa punaisella sähköautolla, edelleen tuhansia kilometrejä vuodessa uskolliset nahkahanskat heiluen.

Nauru on herkässä. Havakalla on suuri varasto tarinoita, juttuja ja vitsejä. Artisti juhlii 50-vuotista taiteilijanuraa ja kommentoi kolmekymmentä kiloa keventynyttä ulkomuotoaan tuttuun, räväkkään tyyliinsä.

– Aivan sama onko ylipainonen vai alipainonen, kunhan on tasapainonen.

Tasapainoinen tarkoittaa Havakan tapauksessa sitä, että suonissa virtaa veri vilkkaasti. Karjalasta evakkona muuttanut äiti, antoi Havakalle syntymässä piikin karjalaisuutta. Välillä räiskähtää ja paljon naurattaa. Hän itse tykkää, että ihmisessä on luonnetta.

– Ettei veri ole aivan sinistä, Havakka muikistaa.

Kemiläisen kerrostalon kellarissa yksi Havakan vakipumpuista, Akustiset, treenaa laulajan kanssa. Bändissä on kontrabasso, kitara ja kaksi mandoliinia. Kappaleiden välissä ehditään jutella ja vitsailla.

– Palvelutalossa asuva nainen kysyi esiintymässä olleelta bändiltä, että ootteko te ollu muualla? Bändi vastaa, että ollaan juu. – No voitteko sitten mennä sinne muualle laulamaan.

Havakan vahva ääni kajahtelee kellarin seinistä.

– Minulla on aina ollut vahva ääni. Koulussa laulettiin Jaakko kultaa kaanonissa ja minä jouduin yksin vetämään osan, kun muut olivat ryhmissä.

Herkkyyttä löytyi jo lapsena kun he esiintyivät koulun kuoron kanssa Konnunsuon vankilassa ja Havakka esitti soolon.

– Penkissä istui vanhoja romanimiehiä, jotka itkivät itseltään naamat märiksi kun penskan äänellä lauloin suomalaista rukousta, Havakka kertoo.

Kaamos nukutti ja kesäyöt valvotti

Lapsuutensa ja nuoruutensa Lappeenrannassa tätinsä perheen luona elänyt Havakka on tottunut pärjäämään. Äiti menehtyi vuonna 1952, Havakan ollessa alle kymmenvuotias. Omilla siivillään nainen muutti sittemmin Helsinkiin ja oli säästänyt rahaa laulutunteihin. Esiintymiskokemusta kertyi Lappeenrannan teatterista ja seurakunnan kuoron kanssa Helsingissä.

Nuori nainen sai yllättäen puhelun Lapista Rovaniemeltä. Hänen ystävänsä Tommi Lainkari pyysi Havakkaa tuuraamaan jenkkeihin pariksi kuukaudeksi lähtenyttä solistia.

– Lähdin siitä sitten Rovaniemelle tuuraamaan ja kun pari kuukautta oli mennyt, solisti ilmoitti viipyvänsä vielä pari kuukautta. Nyt on 50 vuotta mennyt ja minä vieläkin tuuraan, Havakka nauraa.

Solisti ei palannut mutta Havakka jäi Lappiin. Hän ei tuntenut Rovaniemeltä juuri ketään ja kiittää muusikkoperheitä, jotka ottivat hänet huomaansa.

– Oli se ankeeta aluksi. En meinannut selvitä nukkumisesta ollenkaan illan keikalle Pohjanhoviin. Ikkunasta kun katsoi, niin koko ajan oli pimeetä. Sitten kesällä en meinannut päästä nukkumaan, kun oli valoisaa.

Pohjoisen keikoilla hän viritti ikkunoihin peittoja pimentääkseen huoneen.

– Kaverit nauroivat, että mulle pitäisi hommata luola, että saisin nukuttua.

Sitten kaamokseen ja yöttömään yöhön tottui. Havakka asui Rovaniemellä yli 40 vuotta. Nykyisin hän asuu Keminmaassa.

On kaksi ammattikuntaa, ketkä ovat maailman kateellisimpia: kalastajat ja muusikot. Arja Havakka

Jonoa kertyi jo alkuillasta – dj:nä Arja Havakka

Tiiviin kahdeksan vuoden keikkailun jälkeen Havakka jättäytyi pois Tommi Lainkarin yhtyeestä ja kuvitteli hengähtävänsä. Sana kuitenkin kiiri, että hän oli vapaana ja puhelin soi pian. Lapin Portti-ravintolasta soitettiin ja pyydettiin käymään. Selvisi, että live-musiikkia oltiin vaihtamassa levyihin ja Havakkaa pyydettiin soittamaan levyjä.

– Sanoin, että herranjestas, kun en saa edes kotona vaihdettua rikkomatta levyjä ja pitää siinä joku järkikin olla, Havakka kertoo.

Niin kuitenkin kävi, että Helsingistä Havakkaa opettamaan tuli viikoksi nuori mies. Viikon jälkeen tiskijukka pakkasi mukanaan tuomat valtavat laukut levyjä ja lähti takaisin Helsinkiin. Havakka tarkasti ravintolan oman levyannin.

– Oli vain kahdeksan sinkkua ja ihmettelin, että millä konstilla näillä sinkuilla tulee toimeen.

Omistaja kehotti hakemaan musiikkiliike Kuhasta lisää levyjä ja Havakka teki työtä käskettyä. Kun levyt ja lasku saapuivat ravintolalle, pirisi Havakan puhelin jälleen.

– Tuli hirveä puhelu, että mitä jumankauta sä oot mennyt tekemään. Oli puhe ostaa levyjä, mutta ei sitä koko kauppaa tarvinnut ostaa. Sanoin siihen, että no vie takasin ja pistä sinkkus soimaan, minä vietän koti-illan, Havakka kertoo.

Yhteisymmärrys lopulta löytyi ja Havakka alkoi pyörittämään levyjä ravintolassa. Hän ideoi erilaisia teemailtoja, joista yhtenä yleisö sai toivoa kappaleita. Toiveillat olivat valtavan suosittuja ja jonoa kertyi ravintolan eteen jo puoli tuntia ennen tanssien alkua. Havakka kertoo nauttineensa dj:n työstä paljon, soittaen välillä omia levyjä ja höpötellen mukavia.

– Lapin Kansassa mainostettiin, että tänä iltana Neulasen Manta, ja se olin sitten minä, Havakka muistaa.

Naispuolinen tiskijukka oli 70-luvulla vielä hyvin harvinaista. Havakka pyöritti levyjä pari kuukautta kunnes laulaminen houkutti taas ja hän aloitti kiertämisen eri yhtyeiden kanssa.

"Olin äitinä ja isänä" – Tansseissa kuutena iltana viikossa

Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan Arja Havakalla oli oma bändi, jonka kanssa hän kiersi eri puolilla Suomea. Havakka soitti itse bassoa. 80-luvulla tansseja järjestettiin paljon ja pelkästään tanssiravintoloita oli Rovaniemellä kahdeksan. Keikkoja sovittiin yhden ravintolan kanssa noin kuukaudeksi kerrallaan ja bändi soitti viitenä, jopa kuutena iltana viikossa tanssimusiikkia.

Havakka on pitkäaikaisin lappilainen nainen, jolla on ollut oma yhtye. Havakka luotsasi yhtyettään määrätietoisesti mutta kertoo myös reiluuden olleen tärkeää.

– Olin äitinä ja isänä ja välillä huusin, että nyt pistäkää homma toimimaan, Havakka sanoo.

Koska hän itse sai Rovaniemelle muutettuaan apua muusikoilta, hän päätti, että käyttää vain pohjoisen muusikoita.

– Jotkut ponnistivat sitten eteenpäin ja joidenkin kanssa soitettiin vuosia. Leaderin palkka oli tavallisesti muutaman markan bändiä suurempia, mutta mä ajattelin, että pannaan palkka tasan kaikille kolmelle, niin kukaan ei pääse sanoman, että rahastat muusikoilla, Havakka kertoo.

Uteluun kateellisista Havakka vastaa rehellisesti.

– On kaksi ammattikuntaa, ketkä ovat maailman kateellisimpia: kalastajat ja muusikot.

Vapaata bändillä oli vain maanantaisin ja sunnuntaisin. Helsinkiläinen ohjelmatoimisto lähetti puolen vuoden keikat tietoon ennakkoon ja kuukauden sopimukset mahdollistivat sen, että bändi sai rauhassa tutustua kulloiseenkin kaupunkiin.

Ravintolakulttuurissa tapahtui kuitenkin iso muutos, live-musiikista siirryttiin pois ja panostettiin enemmän opiskelijoihin. Kun tanssiväki alkoi kaikota ravintoloista, ei niitä enää saanut takaisin. Havakka kiersi ravintolamuusikkona 28 vuotta julkaisematta yhtään levyä. 50-vuotiaana Havakka teki ensimmäisen levynsä. Sen jälkeen ei mikään ollut ennallaan.

Kultalevy ja Dannyn kanssa telkkariin

Keikkaillessaan Saariselällä Arja Havakkaa tuli puhuttelemaan eräs ravintolatyöntekijä ja tiedusteli, että osaako tämä linnusta kertovaa laulua. Havakka sanoi tietävänsä montakin lintulaulua ja pyysi henkilöä tuomaan sanat.

Nuotit odottivat nuottitelineellä seuraavana päivänä ja tuosta hetkestä lähti liikkeelle valtava mullistus. Kappale oli tietenkin Havakan koko kansan tietoisuuteen ja suosioon nostanut Lokki-valssi.

Seuraavalla keikkapaikalla Pallaksella Havakka pyysi kosketinsoittajan lounasaikaan lavalle verhon taakse tapailemaan kappaletta. Hiljaisen valssinsoiton keskeytti salista kuuluva liikehdintä. Havakka raotti verhoa kurkistaakseen, mitä salissa oikein tapahtuu.

– Kysyin, että mitä te teette, menkää syömään?

Ihmiset olivat kuulleet pianon hiljaisen soiton ja alkaneet tanssimaan. Yleisö kehui kappaletta kauniiksi toivoen saavan kuulla sen illalla tansseissa. Havakka opetteli venäläisen kansansävelmän siltä istumalta ja otti sen ohjelmistoonsa.

Ensimmäinen Havakan julkaisu oli omakustannekasetti, jota soitettiin keskeneräisenä ensimmäistä kertaa Lapin Radiossa Lapin Ääni-nimisessä ohjelmassa. Ihmiset alkoivat kysellä kasetin perään ja Havakka ja muusikot kiirehtivät sen valmiiksi. Pian Saksasta saapui 2 000 kasettia.

– Tuumasin, että mä oon vielä vanhanakin kiikkutuolissa näitten kasettien kanssa, Havakka kertoo.

Toisin kuitenkin kävi. Puhelin soi jatkuvasti ja kasettia tilattiin eri puolilta Suomea. Havakka kiersi Lapissa bändinsä kanssa etsien samalla kuumeisesti postia, jotta sai lähetettyjä ennakkoon tilattuja kasetteja. Puhelin soi jälleen, mutta tällä kertaa puhelu tulikin Audiovoxin levytysyhtiöstä. Lokki-kappaletta haluttiin kuulla joka paikassa ja levy-yhtiö näki siinä potentiaalia.

– Mikä ihmisen sä oikein oot? Kysyi levy-yhtiön tyyppi ja sanoin, että olen ravintolamuusikko ja kaduttaa että olen itseni pistänyt tällaiseen liriin, että koko ajan pitää etsiä postia ja ajella pakettiautolla täällä Lapissa, Havakka kertoo.

Ilkka Vainio oli tuottajana Audiovoxilla ja siitä käynnistyi heidän pitkä yhteistyönsä. Levy-yhtiö osti Havakan tekemän omakustannenauhan ja rahat olivat pankissa heti seuraavana päivänä. Siitä alkoi valtava pyöritys. Kevään sovitut keikat peruttiin ja Havakan yhtye lähti levy-yhtiön kiertueelle esiintyen parhaimmillaan yhtenä kuukautena 33 kertaa tansseissa, tavarataloissa ja sunnuntai iltapäivisin.

– Loppukuusta kysyin, että anteeks saanko mä kysyä mihin me oikein ollaan menossa. Minä ajoin pakettiautolla tavaroiden kanssa ja jätkät tuli pikkuautolla perässä, Havakka sanoo.

Hotellin pihaan kurvatessaan Havakalta usein kysytiin, että jaa millon se Havakka tulee?

– Nauroin, että on tullu jo.

– En olisi uskonut mikä pyöritys yhdensä Lokki-valssista tulee.

Havakka myi Lokki-albumillaan kultaa. Hänet pyydettiin myös televisioon Agents-yhtyeen vieraaksi Laulava Sydän-ohjelmaan, missä oli mukana myös Danny.

– Onneksi olin ollut karikoilla ravintolamuusikkona ja elänyt sitä elämää. Jos olisi kokemattomana tullut tuollainen pömpsäys, olisin seonnut täysin, Havakka kertoo.

50-vuotinen korkeakoulu

Arja Havakka kuuluu Keminmaan Eläkeliiton Ämmikööri-kuoroon, joka käy laulamassa, räppäämässä ja laulattamassa vanhustentaloilla, vuodeosastoilla ja erilaisissa seniorijuhlissa.

Omaa ikääntymistään Havakka kommentoi pilke silmäkulmassa.

– Ennen oli sileä naama ja vekkihame, nyt on toisinpäin.

Havakka elää omien sanojensa mukaan tavallista elämään, ilman glamouria ja päivä kerrallaan. Pitkän muusikonuran jälkeen ei tarvitse enää hötkyillä, koska kaikki on jo tehty.

50-vuotisjuhlavuoden suunnitelmissa on julkaista uusi albumi syksyllä. Veri vetää mikrofonin taakse eikä ajatus lopettamisesta tunnu omalta.

– Olen aina ihmetellyt, kun joku sanoo että ärsyttää ja haluaa lopettaa. Mulle ei koskaan ole tullut oloa, että haluaisin lopettaa. Jos se tulee sisältä että voi jatkaa, niin miksi ei, Havakka kertoo.

Jos Havakka palaisi 50 vuotta ajassa takaisinpäin ja hänen täytyisi aloittaa kaikki alusta, oppia ja tehdä virheitä, virtaisi karjalaisveri kohisten.

– Ei tulis mitään, hermot menis heti. On se semmonen korkeakoulu ollut kumminkin. Kiitän kaikkia hyviä kavereita, jotka ovat auttaneet. Siinä on se voima, että jaksaa tehdä.

Pohjois-Suomessa päästään ensi viikolla nauttimaan tai kärsimään helteistä. Jo maanantaina Lapissa lämpötilat nousevat melkein hellelukemiin, mutta tiistaina 25 lämpöasteen rajan pitäisi viimein rikkoutua.

Etelämpänä ei helteistä kannata alkuviikosta haaveilla, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Lämpötila on Etelä- ja Keski-Suomessa 20 asteen molemmin puolin.

Sadekuuroja tulee maanantaina ja tiistaina edelleen etelässä ja maan keskiosassa. Lapissa niistä tai ukkosesta ei sen sijaan ole pelkoa.

– Siellä paistaa aurinko, Kotakorpi sanoo.

Koko ensi viikosta on tulossa tähän mennessä kesän lämpimin. Katso tarkemmat sääennusteet Ylen sääsivuilta.

Terästehtaan valtavaa kokoa on hankala hahmottaa. Torniossa Röytässä sijaitseva Outokummun tehdasalue levittäytyy yli 600 hehtaarin alueelle. Eri rakennukset on sijoitettu harvakseltaan, sillä tilaa tarvitaan paljon varaosien, raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden varastointiin ja liikutteluun. Alueella työskentelee lähes 2500 ihmistä ja suurimmat rakennukset kohoavat lähes 90 metrin korkeuteen.

Teräksen valmistus vie massiivisia määriä energiaa, ja nostaa pienen kaupungin sähkönkulutuksessa yhdeksi Suomen suurimmista paikkakunnista. Tehdas on Pohjoismaiden suurin yksittäinen sähkönkäyttäjä.

Tehdas on ollut monella paikkakunnalla tärkeä työllistäjä, joka tuo alueelle elinvoimaa. Nykyään yhä harvempi kuitenkaan on työskennellyt tehtaassa, tai tietää millaista elämä siellä on.

Torniossa tuotannon ydin, eli sulatot ja valssaamot, toimivat pääpiirteissään kuten aina ennenkin, mutta moni asia on muuttunut tehtaan alkuajoista. Ylen 360-video näyttää, millaista on terästehtaan arki tänä päivänä.

Lähes 40 vuotta tehtaan palveluksessa

Tornion terästehdas on ollut toiminnassa vuodesta 1976. Jo tätä ennen samalla niemenkärjellä valmistettiin ferrokromia, ja terästehtaan ensimmäisen uunin lämmettyä toiminta on jatkuvasti laajentunut. Nykyään Outokummun tehdas on alallaan maailman suurimpia yksiköitä.

Mauri Kauppi on niitä ihmisiä, joille tehdas on määrittänyt koko työuraa. Nykyisin Tornion ferrokromitehdas kolmen johtajana työskentelevä Kauppi astui tehtaan porteista ensi kertaa nuorena kesätyöläisenä. Nyt hän on tehtaan vanhimpia työntekijöitä yli 39 vuoden työurallaan.

– Monenlaista työtä on tässä tullut tehtyä, mutta kuten joskus 60-vuotisjuhlilla totesin, niin aina on tuntunut, että se tehtävä, mitä kulloinkin on hoitanut, on tuntunut olevan toistaiseksi parasta.

Useissa eri tehtävissä työskennelleenä Kauppi tuntee tehtaan hyvin. Työuralle on mahtunut myös komennuksia muun muassa Filippiineille ja Kreikkaan auttamaan tehtaiden ajamisessa ylös.

– Nyt on vielä ehkä vuosi jäljellä, ja sitten tässä alkaa olla kaikkensa antanut.

Aluepolitiikan voimannäyte 1970-luvulla

Tehtaan päätyminen Tornioon ei ollut itsestäänselvyys. Seitsemänkymmentäluvun alussa Outokummun toimitusjohtaja oli sijoittamassa uuden yksikön Poriin. Ajatus herätti laajaa vastustusta Lapissa ja tehdasta Lappiin vaatimaan koottiin kansanliikettä. Vaatimusten kärkenä oli aluepolitiikka. Tuolloin lukiossa ollut Mauri Kauppi oli mukana osoittamassa mieltä.

– Saimme historiantunnin vapaaksi lähteäksemme mielenosoitukseen ikään kuin tekemään historiaa. Sellainen muistikuva on Hallituskadun mielenilmauksesta, että hirvittävän hyvä siellä oli tunnelma.

Kehitysaluelakiin vetoaminen tehosi päättäjiin ja Tornion tehdasta alkoivat tukea niin presidentti Urho Kekkonen kuin pääministeri Ahti Karjalainenkin. Pori pilkahteli papereissa vielä vuoteen 1973 asti, mutta valtiovallan tuki ratkaisi asian Tornion hyväksi.

– Tuohon aikaan puhuttiin, että Outokumpu oli valtion omistama, muttei valtion kontrolloima. Sillä kertaa voi kuitenkin sanoa, että valtio käytti valtaansa, Kauppi muistelee.

Torniolla oli toki paljon muitakin avuja kuin sinnikäs karvalakkilähetystöjen lobbaus. Valmiiksi toimiva satama, raaka-aineen saanti viereiseltä Kemin kaivokselta ja jo toimiva ferrokromin tuotanto helpottivat päätöstä. Lopulta tehtaan peruskivi muurattiin vuonna 1974, ja tuotanto alkoi pari vuotta myöhemmin.

Yle tarkasteli tehtaan historiaa syksyllä 2016.

Ei niin hikistä tai likaista kuin luulisi

Teräksen valmistus itsessään ei ole merkittävästi muuttunut Outokummun perustamisen jälkeen, mutta työtavat ovat kehittyneet huomattavasti. Työturvallisuuteen on panostettu ja esimerkiksi pölyn määrää tehtaan eri osissa vähennetty monin keinoin.

– Kyllä tämä on monille silmiä avaava kokemus, kun näkee millaista täällä on. Mielikuvat tehtaasta ovat monenlaisia, Martti Kauppi tuumailee.

Outokummun terässulatolla käsitellään noin 1600-asteista sulaa metallia. Huippulämpötila, kun teräksestä poltetaan hiiltä pois, kohoaa jopa 1750 asteeseen. Tavara liikkuu vauhdilla. Tehdas mainitseekin yhdeksi kilpailuvaltikseen sen, että tuotannon eri vaiheet sijaitsevat kaikki yhdellä ja samalla alueella.

On silmiä avaava kokemus, kun näkee millaista täällä on. Mauri Kauppi

Tehtaan muissa osissa metallia käsitellään maltillisemmissa lämpötiloissa. Yllättäen sulatto ei kuitenkaan ole kuumuudeltaan tehtaan tiloista tukalin. Sisällä sulaton tiloissa ilma on lämmintä, muttei tukahduttavaa.

Kuumavalssaamossa hehkuvat metalliaihiot muokataan pitkiksi ja ohuiksi teräsnauhoiksi. Samalla niitä viilennetään vedellä. Valssaamossa voi kuulla, kuinka teräs viiletessään alkaa pitää metallisempaa, kolisevaa ääntä samalla kun se liikkuu linjastolla eteenpäin.

Täällä hiki kihoaa pintaan huomattavasti sulattoa nopeammin. Linjastoa kauempaakin tarkkailtaessa ympäröivän ilman lämpötila nousee lähes 70 asteeseen. Kun 1100-asteinen teräsaihio kulkee ohi, lyö lämpö kasvoihin kuin löyly saunassa.

– Tässä on isot valssausvoimat kyseessä, kun terästä puristetaan muotoonsa, Kauppi kertoo.

– Mutta vaikka täällä on kuuma, niin työ on yllättävänkin hygieenistä. Tämä on hyvin pitkälle mekaaninen laitos, mutta on paljon asioita, jotka pitää osata, jotta saadaan esimerkiksi lopputuotteen paksuus ja laatu kohdalleen.

Lämpötiloista huolimatta työ ei useissa tehtävissä ole kovinkaan fyysistä. Kaupin mukaan raskaampia töitä on tarjolla lähinnä silloin, kun koneita ja laitteita esimerkiksi seisokkien aikana korjataan.

Inhimillisten virheiden minimointia

Kun teräsrullat valmistuvat, niitä siirrellään eri pisteisiin ja varastoon automaattisilla vaunuilla. Vaunut matkaavat tehtaan sisällä suunnistaen lasereilla. Samalla tekniikalla ne myös havaitsevat, jos kulkureitillä on esteitä. Mauri Kauppi kertoo, että jo parikymmentä vuotta toimineista vaunuista on saatu hyviä kokemuksia.

– Jos ajattelee, millaisia määriä tavaraa täällä liikkuu, niin ei tätä perinteisellä trukkipelillä onnistuttaisi järkiperäisesti hoitamaan. Ja on tässä myös turvallisuusnäkökohta, kun on tavallaan minimoitu ne inhimilliset virheet.

Vaunut on kukin nimetty – tehtaalta löytyvät muun muassa Niilo ja Sonni.

– Jokaisella vaunulla on oma työhistoriansa. Varmaan jollain projektityöryhmällä on ollut hauskaa nimiä keksiessään, Kauppi naurahtaa.

Ei tätä trukkipelillä onnistuttaisi järkiperäisesti hoitamaan. Mauri Kauppi

Matkaakin kertyy. Outokummun kylmävalssaamo 2 on rakennuksena lähes 800 metrin pituinen. Vanhempi kylmävalssaamo 1 taas on lattiapinta-alaltaan yli 11 hehtaarin kokoinen. Kylmävalssaamo 2 on Suomen toiseksi pisin rakennus. Ainoa pidempi löytyy sekin terästehtaalta, eli Rautaruukin Raahen yksiköstä.

Talousvaikeudet varjostavat tehdasta

Viime vuosina tehtaalla on totuttu kuulemaan synkkiä uutisia. Vuonna 2016 Outokumpu vähensi Suomessa yli sata työpaikkaa, joista yli seitsemänkymmentä osui Tornion tehtaille.

Yritys on ollut jo vuosia tappiokierteessä, jota ovat katkoneet vain ajoittaiset positiiviset pilkahdukset. Helmikuussa uutisoitiin, että Outokumpu päätyi plussalle ensi kertaa kahdeksaan vuoteen. Heinäkuussa 2017 Outokumpu antoi jälleen tulosvaroituksen.

Arki Tornion tehtaalla jatkuu silti ennallaan. Ainakin yksi asia on silti muuttunut: yhä harvempi tulee tehtaalle aikeenaan tehdä siellä koko työuransa.

– Nykyään, kun rekrytoidaan nuoria insinöörejä, huomaa, että ihmiset ovat entistä valmiimpia vaihtamaan maisemaa. Vaihtuvuus on suurempi. Ei se ole mikään ongelma, mutta se on realiteetti, johon meidän täytyy tottua, Mauri Kauppi toteaa.

Videon kuvaus ja leikkaus: Jani Saikko

Yle julkaisee Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden aikana 360-tekniikalla kuvattuja videoita ja juttuja Suomessa sijaitsevista erikoisista tai harvinaisista paikoista, joihin ei tavallisesti pääse.

Katso myös aiemmat Ylen 360-videot:

Salaperäiset veljeskunnat paljastavat temppelinsä ja rituaalejaan – ainutlaatuinen 360-video

Ainutlaatuinen 360-video oopperasoittajan työpaikalta – Saattaa tulla perunasta päähän tai miekasta selloon

Isosaari on täynnä ainutlaatuisia ja mystisiä paikkoja – tutustu suljetun saaren salaisuuksiin etukäteen Ylen 360-videolla

Kenelle kellot soivat? – Kiipeä 360-videon avulla Turun tuomiokirkon torniin

Helene Schjerfbeckin klassikkoteos "Toipilas" saapuu tänään maanantaina saamelaismuseo Siidaan Inariin.

Helene Schjerfbeck (1862–1946) lukeutui jo elinaikanaan Suomen johtaviin kuvataiteilijoihin. Toipilas on maalattu Englannin Cornwallissa St. Ivesin kylässä. Mallina oli vilkas, noin kuusivuotias tyttö, jolle tuskastunut opettaja antoi mielellään vapaata taiteilijoiden mallina oloa varten.

Maalaus oli valmistumisvuotenaan esillä Pariisin Salongin näyttelyssä nimellä Première verdure, ensi viherrys. Teos hankittiin Ateneumin kokoelmiin valmistumisvuotenaan 1888.

"Todella merkittävä tapahtuma"

Saamelaismuseo Siida iloitsee teoksen saapumisesta pohjoiseen.

– Toipilas-teoksen saapuminen Saamelaismuseo Siidaan on todella merkittävää, tälläiseen klassikkoon ei Inarissa ole aiemmin ollut mahdollisuutta tutustua. Teoksen esittely yleisölle on Siidassa tärkeässä roolissa koko sen esilläoloajan, museosta kerrotaan.

Näyttelyn avajaiset järjestetään Siidassa maanantaina 24.7.2017 klo 17.00. Kansallisgallerian johtava konservaattori Kirsi Hiltunen kertoo tilaisuudessa Helene Schjerfbeckin teoksista sekä yleisesti että erityisalansa näkökulmasta.

Avajaisissa kuullaan myös saamelaista joikutaidetta. Inarilainen joikutaiteilija Anna Morottaja on luonut Helene Schjerfbeckin Toipilaalle oman teoksen, jonka hän esittää avajaistilaisuudessa maanantaina.

Toipilas on Siidassa nähtävillä elokuun 27. päivään saakka.

Poliisi valvoi liikennettä viikonloppuna Länsi-Lapissa ja Käsivarren alueella. Poliisi sai kiinni yhden autoilijan, jota epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Alkometriin puhalsi pari sataa autoilijaa.

Yhdellä kuorma-autonkuljettajalla oli useita vakavia puutteita hakekuljetuksessaan. Poliisin mukaan kuljettajalla ei ollut digipiirturin kuljettajakorttia eikä autonkuljettajan ammattipätevyyttä, ajoneuvovero oli erääntynyt ja auto oli katsastamaton, autossa oli ylikuormaa, ja tankissa oli dieselin sijaan vähemmän verotettua polttoöljylä.

Muutoin poliisi kirjasi viikonlopun aikana yli 120 sakkoa tai rikesakkoa, lähinnä ylinopeuksista. Kolme kuljettajaa määrättiin ajokieltoon suurten ylinopeuksien vuoksi.

Väitteet raakojen hillojen poimimisesta ovat aiheuttanut vilkasta julkista keskustelua Lapissa. Tervolassa ulkomaalaiset poimijat olivat ehtineet poimia viikonloppuna kymmeniä litroja raakaa marjaa, ennen kuin paikallinen puuttui asiaan, kirjoitti Lapin Kansa maanantaina.

Asia on herättänyt runsaasti ärtyneitä ja jopa vihaisia kommentteja paikallisissa myös sosiaalisessa mediassa.

Tervolan tapauksessa kyseessä oli tiettävästi ensikertalaisia poimijoita, jotka olivat aikeissa myydä hillat kemiläiselle marjakauppiaalle.

Polarica: Ei meillä

Rovaniemellä toimivan marjanjalostusyhtiö Polarican varatoimitusjohtajan Jukka Kriston mukaan heidän yrityksensä poimijat eivät poimi raakoja marjoja.

– Vuosikausia olemme parhaalla mahdollisella tavalla kouluttaneet poimijat. Meillä on joka paikassa kuvat marjoista, mitä saa poimia ja mitä ei. Meillä ei todellakaan ole tällaista ongelmaa, Kristo sanoo.

Polarica ei osta vielä hillaa Suomessa.

– Hillahan on vielä raakaa. Olemme aloittaneet hillan ostamisen Ruotsin puolella Västerbottenissa.

Polarica ei paljasta hillan ostohintaa eli poimijalle maksettavaa hintaa. Kristo vetoaa kilpailurajoituksiin.

– Näin on ohjeistettu hyvin vahvasti sekä Ruotsin että Suomen puolella.

"Jos yhtenä kesänä repii kukkavarren, se ei tapa kasvia"

Hillan biomassasta suurin osa on maan alla turpeen sisällä. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Rainer Peltolan mukaan hilla tekee joka vuosi uuden kukkavarren.

– Se on ruohovartinen kun taas esimerkiksi mustikka on puuvartinen. Jos yhtenä kesänä kukkavarsi tuhoutuu, ei se vielä kasvia tapa. Jos näin tapahtuu monena vuonna peräkkäin, niin silloin se luultavasti kuolee, Peltola sanoo.