Norjan yleisradioyhtiö NRK:n "slow-TV" -ohjelmissa on seurattu viime vuosina muiden muassa Hurtigruten-laivan matkaa viikon ajan sekä villapaidan kutomista silmukka silmukalta. Viime viikon maanantaina alkaneessa ohjelmassa oli tarkoitus seurata 1500 poron sadan kilometrin vaellusta talvilaitumilta Karasjoelta kesälaitumille Hammerfestin liepeille. Ohjelman loppuhuipennukseksi odotettiin valtavan porotokan uintia Kvaloyan saarelle.

Kun ohjelmaa oli näytetty viikon ajan, porot olivat ehtineet vain vähän yli puolivälin.

– Myrskyt olivat niin pahat ja lunta satoi vaakasuoraan, joten porot eivät halunneet liikkua vaan pysähtelivät lepäämään, kertoo Yle Rovaniemen Pohjois-Norjassa asuva avustaja Riitta Leinonen.

Ohjelma päätettiin keskeyttää vapunpäivänä.

– Työntekijöiden työsuojelulait tulivat vastaan, Leinonen kertoo. Ohjelman lähettämiseen osallistui yli 20 työntekijän tiimi. Kalustoa kuljetettiin tuntureille moottorikelkalla ja reitin varrelle piti pystyttää erikoisantenni suoraa lähetystä varten. Porotokan matkaa kuvasivat moottorikelkoilla vierellä ajaneet kuvaajat ja sitä seurattiin myös kuvauslennokeilla. Norjalainen uutissivusto The Independent Barents Observer kertoo, että lisäksi yhden poron sarviin oli kiinnitetty GoPro-kamera.

Norjan yleisradioyhtiö on luvannut kuitenkin näyttää suorana porotokan uinnin Kvaloyan saarelle. Sen odotetaan tapahtuvan keskiviikon ja perjantain välisenä aikana.

– Se on mahtava näky, Leinonen tietää.

Toukokuu on alkanut aurinkoisena ja lämpimänä. Tiistaina oli kevään lämpimin päivä Manner-Suomessa, elohopea kipusi monin paikoin eteläisessä Suomessa reippaasti +10 asteen yläpuolelle ja Helsingin Kumpulassa mitattiin iltapäivällä +16 astetta.

Lämmin poutasää jatkuu vielä muutaman päivän ja tämän hetkisen ennusteen mukaan perjantai on viikon lämpimin päivä.

– Juuri ennen viikonloppua Suomeen virtaa lämmintä ilmaa ja ainakin maan etelä- ja lounaisosissa elohopea noussee yli tämänpäiväisten eli +16 asteen lukemien, Ylen meteorologi Anne Borgström sanoo.

Viimeksi Suomessa oli yhtä lämmintä 7 kk sitten

Edellisen kerran 15 asteen lämpötilasta saatiin nauttia 2. lokakuuta, kertoo Ilmatieteen laitos Twitterissä.

Pohjois-Suomessa hiihtokelit kuitenkin jatkuvat yöpakkasten ansiosta. Borgströmin mukaan maan etelä- ja keskiosissakaan kylmät yöt eivät toistaiseksi ole ohi ja mittari käy tulevina öinä ainakin nollan vaiheilla.

Ennusteen mukaan lähipäivät ovat etelässä poutaisia. Pohjoisessa on selvästi viileämpää ja epävakaisempaa. Pohjois-Lappiin leviää torstaina lumi- ja räntäsateita. Muuten sää on vähäsateista.

– Viikonloppuna pohjoisesta alkaa jälleen virrata kylmempää ilmaa ja lauantaina enää aivan Suomen eteläosissa lämpötila nousee yli +10 asteen, Borgström ennustaa.

Korj. 2.5. klo 18.35 lisätty sana Manner-Suomessa

Lapin poliisi nappaa liikenteestä yhä enemmän katsastamattomia autoja.

Lapissa jäi kiinni 184 katsastamattoman auton kuskia huhtikuun 26. päivään mennessä. Se on noin 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kiinnijääneiden määrä kasvoi koko Lapissa Kemi-Torniota ja Tornionlaaksoa lukuun ottamatta. Koko maassa määrä väheni 5208 autosta 4982 autoon.

Poliisin mukaan katsastamattomien autojen määrä ei ole kasvanut Lapin liikenteessä vaan niiden valvonta on tehostunut. Poliisi löytää katsastamattomat autot aiempaa helpommin uuden rekisterikilvenlukulaitteensa avulla.

Lapin luvuissa näkyvät myös turistit. Katsastamattoman auton kuski on voinut lähteä liikenteeseen etelästä, mutta jäänyt kiinni vasta pohjoisessa. Tällöin rike kirjataan Lapin tilastoihin.

Poliisiautoon asennettu automaattinen rekisterikilvenlukulaite eli revika kuvaa kaikkien vastaantulevien ja perässä ajavien autojen rekisterikilvet ja hälyttää, jos auton omistaja on laiminlyönyt velvollisuuksiaan. Autojen tiedot päivittyvät poliisiauton tietokantaan pari-kolme kertaa päivässä.

Poliisi on hankkinut lukulaitteita sekä siviili- että tunnusautoihinsa. Ylikonstaapeli Jorma Lantto arvioi, että 80-90 prosenttia Lapin tunnusautoista on jo saanut oman revikansa.

– Kun revikoita hankittiin, niillä oli tarkoitus tunnistaa katsastamattomat ja varastetut autot sekä autot, joissa oli vakuutus tai verot maksamatta. Nyt laitteet hälyttävät myös etsintäkuulutuksista, Lantto sanoo.

Viimeisimmässä laitepäivityksessä revikaan tuli ominaisuus, joka helpottaa poliisin työtä entisestään. Jos hälytyskeskukseen soitetaan vaikkapa mahdollisesta rattijuoposta, poliisi voi syöttää auton rekisteritunnuksen revikan järjestelmään. Revika ilmoittaa tällöin automaattisesti, jos se havaitsee epäillyn auton liikennevirrasta.

Jokapäiväinen näky katsastusasemilla

Katsastuspisteen yrittäjä Lasse Lahtela ei selittäisi katsastamattomien autojen määrää pelkällä valvonnan tehostumisella. Lahtelan mukaan katsastuksia on myös laiminlyöty aiempaa enemmän.

Katsastuspisteellä on 15 asemaa 12 paikkakunnalla Kajaanista Ivaloon. Asemilla katsastetaan yhteensä pari-kolmesataa autoa päivässä. Asemille saapuu katsastamattomia autoja joka päivä. Niiden määrä on kasvanut erityisesti viime vuoden aikana.

Lahtelan mukaan moni kuski ei enää tiedä, milloin auto pitäisi määräaikaiskatsastaa. Ajankohta käy ilmi rekisteriotteen teknisestä osasta, jota ei ole tarvinnut säilyttää autossa liki pariin vuoteen.

– Ajoneuvoissa ei ole nykyään minkäänlaisia papereita matkassa. Siellä pitäisi olla katsastuksesta tulostettu tarkastuskortti, mutta kun autoa vaihdetaan, niin kaikki paperit on usein heitetty samalla roskikseen, Lahtela sanoo.

Katsastusaikaväli määräytyy ajoneuvon käyttöönottopäivän perusteella. Päivä on merkitty rekisteritodistuksen tekniseen osaan. Jos käyttöönottopäivämäärää ei ole merkitty rekisteröintitodistukseen täydellisenä, ajoneuvo on katsastettava rekisteritunnuksen viimeisen numeron mukaan.

Teknisen osan saa ilmaiseksi Trafin sähköisestä palvelusta tai rekisteröiviltä katsastustoimipaikoilta.

Välillä katsastuksen unohtuminen pannaan miehen, välillä vaimon tai firman syyksi. Jorma Lantto

Ylikonstaapeli Lanton mukaan suurin osa kiinnijääneistä on nuoria ja keski-ikäisiä, joilla katsastus unohtuu ruuhkavuosien kiireisiin. Heistä vain aniharva ajaa tahallaan katsastamattomalla autolla.

– Välillä katsastuksen unohtuminen pannaan miehen, välillä vaimon tai firman syyksi. Perheessä voi olla useampia autoja, joista jokin jää katsastamatta. Tai sitten firman auto, joka ei ole oikein kenenkään vastuulla, ja sillä sitten ajellaan, sanoo Lantto.

Moni vetoaa, ettei ole saanut katsastusajankohdan lähenemisestä minkäänlaista muistutusviestiä. Katsastuspistekin on luopunut muistutuskirjeistä, joiden lähettämiskustannukset nousivat turhan suuriksi. Jatkossa asiakkaat saavat sähköisen katsastuskutsun joko tekstiviestillä tai sähköpostitse.

– Tämmöinen kirjehän ei perustu mihinkään lakiin tai asetukseen. Yritykset ruukaavat lähettää niitä markkinointimielessä. Kyllä katsastamisvastuu on lopulta kuljettajalla, sanoo Jorma Lantto Lapin poliisista.

Vastuun pakoilulla on hintansa. Katsastamattoman auton kuljettajalle määrätään 70 euron rikesakko. Jos määräaikaiskatsastuksesta on ehtinyt kulua runsaastikin aikaa, ajoneuvo voidaan asettaa käyttökieltoon.

Lantto kuitenkin lohduttaa, ettei Lapin poliisi ole jättänyt yhtäkään toimivaa autoa tienvarteen.

– Moni kaukaa ajanut huolehtii, jääkö auto tien päälle. Pääsääntöisesti matkaa pääsee jatkamaan. Annamme mukaan ajoluvan. Jos poliisi pysäyttää uudelleen, niin lappua näyttämällä pääsee ajamaan vielä katsastukseen.

Tornionjoen lohikuolemat johtuvat useista tekijöistä. Tämä käy ilmi Ruotsin eläinlääketieteellisen laitoksen, Statens veterinärmedicinska anstaltin (SVA) ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yhteisesti julkaisemasta raportista.

Selvityksen mukaan yleisin löydös lohilla olivat eri syistä johtuneet ihohaavat, mutta tavallisia olivat myös ihoverenvuodot ja pinnalliset ihotulehdukset. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan löydöksien merkityksen arvioiminen vaatii lisätutkimuksia.

– Nämä ihovauriot ovat ne muutokset, joita sairaista lohista on havaittu, sisäelinmuutoksia niissä ei ole havaittu juuri ollenkaan. Sikäli tietenkin on hyvä, että varsinaisia tunnettuja kalojen kulkutauteja ei ole todettu, sanoo erikoistutkija Perttu Koski Evirasta.

Tutkimustyössä toteutettiin laaja havainnointi ja näytteenotto kesän 2016 aikana, jotta saatiin aikaisempaa parempi kuva kesien 2014 - 2016 tapahtumista ja lohikuolleisuuden syistä.

Perttu Kosken mukaan hylkeiden ja kalastusvälineiden sekä muiden tekijöiden aiheuttamat vauriot ovat lisänneet lohien sairastuneisuutta, kuten ihoinfektioita.

– Lisäksi tutkimukset osoittivat, että herpes- ja iridoviruksia voidaan löytää lohista, joilla oli ihoverenvuotoja. Nämä virukset saattavat aiheuttaa todettujen oireiden kaltaisia muutoksia. Vuoden 2016 tilanne Tornionjoella oli kahta aikaisempaa vuotta parempi. Löydöksien merkityksen arvioiminen vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Kudostutkimukset osoittivat, ettei ulcerative dermal necrosis (UDN) -tauti vaikuttanut merkittävästi ihovaurioihin tai kuolleisuuteen vuonna 2016. Sen sijaan löydettiin aikaisemmin tuntemattomia ihon mikroskooppisia muutoksia. Lohien nousun jälkeen, syksyllä kalojen kutuaikaan tehdyissä näytteentotoissa todettiin normaalisti kudussa rasittuneilla emokaloilla runsaasti sieni-infektioita.

Lohikuolleisuutta selvitettiin ottamalla näytteitä noin 130 lohesta. Vuosina 2014-2016 Tornionjoesta on löytynyt arviolta ainakin 4000 kuollutta lohta.

Ei vaikutusta poikastuottoon

Kuinka huolissaan kalojen iho-oireista ja kuolemista on siis syytä olla.

– Onneksi näyttäisi siltä, että tällä ei ole suurta merkitystä joen poikastuottoon. Viime kevät oli kaikkien aikojen ennätys alasvaeltavien smolttien suhteen, Perttu Koski sanoo.

Myöskin kutuaikaan havaittujen homeisten lohien yhteydestä kalakannan mahdolliseen kuihtumiseen on esitetty erinäisiä arvioita. Kosken mukaan kutemiseen home ei todennäköisesti vaikuta.

– Se tosiaan näyttäisi siltä, että ne kutevat ihan normaalisti ja sen jälkeen sitten osa kannasta menehtyy hometulehduksiin.

Vuosina 2014-2016 ilmenneet kalakuolematapaukset olivat voimakas ilmiö, joka eroaa selkeästi esimerkiksi 1970-luvulla ihovaurioita aiheuttaneen UDN-taudin seurauksista. Perttu Koski onkin sitä mieltä, että selvitystyötä ja tutkimuksia on syytä jatkaa.

– Kyllä se minun mielestäni hyvä asia olisi, varsinkin jos tällainen kuolleisuus jatkuu. Ja toivotaan että yhteistyö yleisön ja varsinkin jokivarren kalastajien kanssa jatkuu.

Kalastajat apuna tutkimuksessa

Tornionjokiseudun kalastajat olivat perehdytyksen jälkeen aktiivisesti mukana havainnoinnissa ja näytteenotossa. Projektissa oli käytössä myös villikalojen terveystilanteen valvontaportaali, jota käytettiin ahkerasti.

– Portaalin kautta saadut tiedot oireista sopivat hyvin yhteen projektin ruumiinavauksissa todettujen muutosten kanssa. Portaali voi olla merkittävänä apuna villikalojen tautitapausten selvittelyssä tulevaisuudessakin, sanoo Koski.

Evira ja SVA toivovat lohien sairastapausten ja kuolleisuuden mahdollisesti jatkuessa kansalaisilta edelleen aktiivista yhteydenpitoa. Tämän perusteella on mahdollista suunnata selvitystyötä asiaan edelleen.

Eviran ja SVA:n lisäksi projektin suunnittelussa ja läpiviemisessä oli mukana myös useita muita ruotsalaisia ja suomalaisia viranomaisia. Tutkimusta rahoitettiin Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Ruotsin Havs- och vattenmyndighetenin myöntämillä Tornionjoen kalastuskorttituloilla.

Jo vuosina 2014 ja 2015 havaittiin Tornionjoen nousulohilla merkittävää kuolleisuutta ja suurella osalla lisäksi ihovaurioita. SVA julkaisi tammikuussa selvityksen tästä ja samankaltaisesta ongelmasta Mörrum-joella ja muissa ruotsalaisjoissa. Tornionjoen ja eräiden Perämeren jokien tilanteesta julkaistaan nyt oma raportti.

Biotehdas toisi Kemijärvelle pari–kolme tuhatta rakentajaa ja myös tuotannon aikana työllistäisi satoja henkilöitä.

Tehtaan rakentaminen ja suuri ihmismäärä lisäisi kerrostaloasuntojen ja omakotitalojen kysyntää ja sen uskotaan nostavan myös niiden hintaa. Tehtaasta on määrä päättää tämän vuoden aikana.

Myyntiseisokki näkyy selvästi

Kemijärvellä asuntokaupan seisokki on selvästi nähtävissä. Myytävien huoneistojen ja omakotitalojen määrä on nyt vain varjo parhaista vuosista – jos sitten kiinteistökauppa Kemijärvellä on koskaan ollut kiivasta, sanoo johtaja Rainer Naakka Koillis-Suomen Kiinteistönvälitys Oy:stä.

Naakka vertaa myyntimääriään aikaisempiin vuosiin, kun Kemijärvellä oli jatkuvassa myynnissä 30 huoneistoa. Nyt puhutaan alle kymmenestä ja parista omakotitalosta.

– Aina kun myynnistä aletaan puhua, niin ensimmäinen aprikointi on, että "muttako se biosellutehdas tulee kohta".

Hinnat tuskin hurjasti nousevat

Kiinteistönvälittäjä Rainer Naakka ei usko hurjiin hinnan nousuihin.

– En minä usko. Tuskinpa tulee sellaista nousua kuin tuli Sodankylässä kaivoksen myötä. Siellä hinnat kolminkertaistuivat ja nousivat Rovaniemen tasolle. Täällä ei niin tapahdu.

– Kyllä minä alkaisin myymään sitä asuntoa, niin se h-hetki saattaisi sattua sopivasti siihen tehdaspäätöksen vaiheeseen ja rakentamiseen. Sen tekohan on aiottu aloittaa vuonna 2019 ja rakentaminen kestää pari vuotta, Naakka pohtii.

– Kyllä rohkea tekee kauppaa nyt, eikä myöhemmin sano, että olisi pitänyt silloin.

Kerrostaloja ei toistaiseksi pureta

Kemijärven kaupunki varautuu asuntojen lisääntyvään kysyntään, niin että se jättää toistaiseksi purkamatta kaksi purkutuomion saanutta vuokrakerrostaloa, sanoo kaupungin vuokrataloyhtiön, Roikka Oy:n toimitusjohtaja Kari Varrio.

– Turvapaikanhakijoita niissä majoitettiin 60 asuntoon. Nämä samat talot oli todellakin aikomus purkaa heidän jälkeensä, mutta nyt käännetään kelkka. Talot kunnostetaan ja varaudutaan siihen, että tarvitaan uusia asuntoja ensi vuonna. Tehdasasiahan on luvattu ratkaista tämän vuoden puolella.

Kaupungilla vapaana 170 huoneistoa

Kemijärven vuokrataloyhtiöllä on vapaana kaikkiaan 170 huoneistoa. Kari Varrion mielestä niitä on aivan liikaa. Se kourii jo vuokrataloyhtiön taloutta. Biosellutehtaan rakentaminen helpottaisi tilannetta, sanoo Varrio.

– Varmasti. Kun verrataan siihen, mitä turvapaikanhakijat meille toi. Saatiin firman huoneistojen käyttöaste nousemaan yli kahdeksankymmenen. Kyllä tällä tehtaan tulolla on vielä kovempi vaikutus.

Kalkkimaan kaivos aloitti toimintansa Tornion Ruottalassa vuonna 1917, kun alueen kalkkikiviesiintymä otettiin teolliseen käyttöön. Kaivos on pitkän historiansa myötä muodostunut osaksi paikallisten elämää, eikä herättänyt aikanaan vastustusta, kuten kaivostoiminta nykyään.

– Siihen on ollut erilainen suhtautuminen. Se on ollut osa maisemaa, ympäristöä ja ihmisten toimintaa. Se ei ole ollut mikään suurkaivos missään vaiheessa ja Kalkkimaan toiminta on luonteeltaan sellaista, että sillä ei ole suuria ympäristövaikutuksia. Se on varmasti vaikuttanut siihen, että sieltä ei ainakaan noussut mitään kauhean negatiivista, pohtii kaivoksesta historiikin kirjoittanut Karoliina Kemppainen.

Juuri julkaistu historiikki tehtiin kaivoksen satavuotisjuhlan kunniaksi ja se on koottu osin pirstaleisesta tiedosta.

– Kalkkimaalla on hyvä arkisto, missä on säilynyt kirjeenvaihtoa 1930-luvun alusta 50-luvun alkuun. Siitä eteenpäin tietoa on hajanaisesti, kun Kalkkimaa siirtyi vuonna 1952 Rauma Repolan omistukseen, Kemppainen kertoo.

Sata vuotta sitten teollisen toiminnan käynnistyessä Kalkkimaan toiminta oli vielä pienimuotoista. Alueen kalkkikiviesiintymää on kuitenkin hyödynnetty jo 1500-luvulta lähtien muun muassa Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkon rakentamisessa. Lisäksi paikalliset asukkaat polttivat kalkkia kotitarpeisiin vuosisatojen ajan.

– Kalkkimaan kalkkia ja dolomiittia käytettiin talojen muuraamiseen, nahkojen parkitsemiseen ja peltojen lannoittamiseen, Kemppainen luettelee

Myös Kalkkimaalla työ on automatisoitunut

Varsinkin lähiympäristöön kaivos on tarjonnut työtä olemassaolonsa aikana.

– Kaivoksella on työskennellyt henkilöitä, jotka ovat olleet toisessa tai kolmannessakin polvessa töissä Kalkkimaassa.

Kaivoksen varhaisista työntekijöistä on saatavissa vain hajanaisia tietoja. Kemppainen kertoo, että 1950–70-luvuilta säilyneiden tietojen perusteella kaivoksessa on ollut näinä vuosikymmeninä enimmillään noin 50 työntekijää. Tuotanto on automatisoitunut menneistä vuosikymmenistä ja nykyisin Kalkkimaan kaivoksella työskentelee suoranaisesti viisi työntekijää.

Kalkkimaan menneistä vuosikymmenistä säilyneistä dokumenteista käy myös ilmi, mitä työtehtäviä kaivoksessa on ollut.

– Lastaajia, rasvareita, kärrääjiä sekä myllymestari-esimies, joka on osannut myllyn käytön, Kemppainen luettelee.

Työ kaivoksessa oli aikanaan hyvin fyysistä.

– Kaikki tuotteetkin lastattiin käsipelillä; ensin kalkkikivi ja sitten valmis kalkkikivijauhe. Tärkeää oli, että oli voimaa. Työ on ollut hyvin hikistä ja raskasta.

Suorittava työ on ollut pitkälti työn fyysisyyden ja raskauden vuoksi miesten vastuulla, mutta kaivoksen alkuvuosikymmeniltä lähtien yhtiössä on työskennellyt naiskonttoristi.

– Siellä on ollut isännöitsijä ja hänen vaimonsa on yleensä ollut konttoristina. Naisia on ollut myös keittäjinä ja siivoojina ja joskus on ollut myös lastaajana joku vahva nainen, Kemppainen kertoo.

Lämminhenkinen teollisuusyhteisö

Kalkkimaa oli kaivoksen alkuvaiheista 80-luvulle asti työntekijöiden muodostama oma asuinyhteisönsä.

– Ihan alkuvaiheessa sinne alkoi muuttaa ihmisiä. Isännöitsijä perheineen asui siellä sekä muutamia työntekijöitä. Aktiivisimmillaan asumisyhteisö on ollut 60–70-luvuilla. Silloin alueella asui kymmeniä ihmisiä työntekijöiden perheineen muutettua alueelle.

– Aamulla lapset lähtivät taksikuljetuksella kouluun ja vanhemmat menivät viereen töihin. Kyseessä oli vanhan ajan teollisuusyhteisö, Kemppainen luonnehtii Kalkkimaan arkea.

Kalkkimaassa varttunut Marita Suurmaa on kalkkimaalaisia jo kolmannessa polvessa. Hän muistelee lämmöllä lapsuuden asuinympäristöään, jossa asuinyhteisön lapset pelasivat iltaisin pallopelejä ja viettivät yhteisiä joulujuhlia.

– Tämä oli oikein mukava ja vapaa miljöö. Täällä oli paljon lapsia. Vapaasti saatiin olla, mennä ja tulla. Täällä oli koko ajan yritystoimintaa ja rekkoja rullasi, tämä oli oikein vilkas ja eloisa paikka.

Suurmaa vierailee toisinaan kaivoksella, josta asutus kaikkosi 80-luvun tienoilla.

– Täällä on ihana käydä. Olen itse asiassa käynyt täällä aika usein, ajanut aina vähän ohitse. Ikään kuin en olisi koskaan lähtenytkään. Tässä on meidän talo ja meidän varastot, Suurmaa esittelee pihapiiriä.

Pula-aika toi junaradan

Lama-ajoista ja sodista Kalkkimaalla selvittiin sitkeällä työllä.

– Kalkkimaan kaivos perustettiin ensimmäisen maailmansodan aikaan ja kun rahan arvo muuttui, toiminta ei päässyt kunnolla alkamaan ennen kuin vasta 1920-luvun lopulla. Tämän jälkeen tuli pula-aika, Kemppainen kertoo.

Pula-aika toi Kalkkimaalle mukanaan myös onnenpotkun, sillä siihen asti kalkkikuljetukset oli hoidettu hevosten voimin tiettömien taipaleiden takaa.

– Kalkkimaalle rakennettiin pula-aikana työllisyystöinä junarata, kun valtio halusi tukea työllisyyttä pohjoisessa. Rata vaikutti paljon siihen, että Kalkkimaa pystyi tulevina vuosina kasvamaan ja kehittymään, kun tavaran kuljettaminen helpottui huomattavasti, Kemppainen kertoo.

Sittemmin junarata on jo purettu ja kuljetukset tapahtuvat nykyisin teitä pitkin.

Pula-ajan jälkeen kaivosta koettelivat sotavuodet.

– Talvisodassa ja jatkosodassa iso osa Kalkkimaan työntekijöistä oli rintamalla. Kaikesta oli pulaa.

Sotaan vietiin myös Kalkkimaan hevonen, joka palasi takaisin elossa, mutta ilman valjaita.

Sota-aikana Kalkkimaan kaivoksella työskentelivät sotavangit, joiden elinolot säädettiin valtion ohjeistuksella.

– Sieltä on tullut paljon valtiovallan taholta ohjeistuksia ja opaskirjeitä siitä, minkälaisissa pakkasasteissa sotavangit saavat työskennellä ja paljonko heille täytyy järjestää ruokaa. On ihan grammamäärittäin, kuinka paljon piti antaa pottua ja lihaa. On kyllä pyritty inhimillisiin olosuhteisiin. Tietenkään ei tiedä, mikä todellisuus on sitten ollut, mutta ainakin on ollut sellaiset ohjeistukset, Kemppainen sanoo.

Tutkiessaan kaivoksen kirjeenvaihtoa Kemppainen löysi paljon kansanhuoltoministeriölle tehtyjä hakemuksia.

– Oli polttoaineenostolupahakemuksia ja melkein jokaiseen mutteriinkin piti erikseen pyytää lupa. Siinä olikin tasapainoilemista, että vähäisellä väellä ja puutteellisilla tarvikkeilla saatiin kuitenkin jotenkin pidettyä laitteet pyörimässä.

Kun Lapin sodassa räjäyteltiin Kemijoen siltoja, osaan Pohjois-Suomea ei saatu kuljetetuksi ollenkaan tavaraa.

– Suurella kunnioituksella olen lukenut, että silti on pysynyt mieletön taistelutahto, että periksi ei anneta. Välillä on ollut kassa ihan tyhjänä, mutta sinnikkäästi he ovat aina jotenkin selvinneet ja päässeet aina uuteen nousuun.

Saippuan tarvetta piti perustella

Kemppainen löysi kaivoksen historiaa tutkiessaan myös sota-ajalta peräisin olevia saippuanostolupa-anomuksia.

– Piti hakea lupa, että saatiin ostaa saippuaa.

Saippuan ostolupaa ei sota-aikana myönnetty heppoisin perustein.

– Kansanhuoltoministeriöltä tuli takaisin kirje, jossa pyydettiin erittelemään tarkemmin työtehtäviä, kenen käyttöön saippua on tulossa. Sitä ei jaettu kenelle tahansa, vaan täytyi pystyä osoittamaan, että työ oli tarpeeksi likaista.

Kemppainen kertoo, että sota-ajan pula ja puute tulee hyvin esille juuri saippua-anomuksessa.

Pääasiassa Kalkkimaan tuotantoa on hyödynnetty maataloudessa kalkkikivijauheena peltojen kalkitsemiseen. Eduskuntataloa rakennettaessa Kalkkimaa tarjosi tuotteitaan myös rakennuksen lattiaan käytettäväksi.

– Osoittautui, että sitä ei pystytty käsittelemään niin yhtenäisiksi laatoiksi, joten sitä ei sitten tiettävästi sinne laitettu.

Kalkkimaan omistajat ovat vaihtuneet vuosikymmenten varrella. Nykyisin Kalkkimaa kuuluu ruotsalaiseen SMA Mineral -konserniin.

Arvioiden mukaan Kalkkimaan kaivoksesta riittää louhittavaa vielä ainakin seuraavat sata vuotta.

– Kyllä tulevaisuus näyttää aivan hyvältä. Meillä on hieno henkilökunta, joka on sitoutunutta töihin ja asiakassuhteet ovat pitkiä, niiden pohjalta pystytään toimintaa kehittämään. Olemme erittäin luottavaisia tulevaisuuden suhteen, SMA Mineralin Suomen ja Baltian myyntijohtaja Veli-Matti Marttala sanoo.

Saamen kielilain säännöksiä esitetään muutettavaksi maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistuksen johdosta, kertoo oikeusministeriö.

Tarkoituksena on tarkistaa saamen kielilakia niin, että hallintoa uudelleen järjestettäessä turvataan perustuslaissa säädetyt kielelliset perusoikeudet. Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle.

Maakunnalle samat velvollisuudet kuin kunnalla

Esityksen lähtökohtana on, etteivät kielelliset oikeudet heikenny, vaikka tehtäviä siirretään kunnan viranomaisilta maakunnan viranomaisille. Samat velvollisuudet, jotka saamen kielilain mukaan nykyään ovat kunnalla, tulee esityksen mukaan olla myös maakunnalla.

– Saamelaisille tulisi vastaavanlaiset oikeudet käyttää saamea Lapin maakunnan edustuksellisissa toimielimissä kuin tällä hetkellä kotiseutualueen kunnissa. Maakunnalle puolestaan tulisi vastaavanlainen velvollisuus kääntää päätöksentekoon liittyviä asiakirjoja saameksi kuin tällä hetkellä on kotiseutualueen kunnilla, tiedottaa oikeusministeriö.

Lainsäädäntö velvoittaa viranomaisia toteuttamaan saamelaisten kieleen ja kulttuuriin liittyvät oikeudet

Suomen kansallinen lainsäädäntö ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat viranomaisia toteuttamaan saamelaisten erityisesti kieleen ja kulttuuriin liittyvät oikeudet, jotta saamelaisten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti muihin väestöryhmiin nähden.

Koska sote- ja maakuntauudistus on tällä hetkellä vireillä, on tarkoituksenmukaisinta tehdä tässä vaiheessa ainoastaan uudistuksen sekä viranomaisissa ja lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten edellyttämät tärkeimmät ja kiireellisimmät muutokset saamen kielilakiin.

Inarilainen matkailuyrittäjä Heikki Nikula ei aio päivystää maanantaiaamuna ja odottaa Ylä-Lapin kalastuslupakiintiön myynnin alkamista Metsähallituksen verkkokaupassa.

– En ole todellakaan siellä hulluna jonottamassa, että saa lupia omalle joelle. En ole menossa netistä ostamaan yhtään mitään.

Inarilainen Nikula on ikänsä perhokalastanut Juutuanjoella harjusta, siikaa ja taimenta ja aikoo tehdä niin vastakin. Samoissa aikeissa on moni muukin ylälappilainen. Metsähallitukselle on ilmoitettu sanoja säästelemättä, että kalastus jatkuu ilman lupaa.

Voisimme maksaa ihan hyvin jotain, mutta on väärin, että meidät laitetaan jonottamaan turisteiksi omalle joelle. Heikki Nikula

– Meillä on suunnitteilla sellainen mielenilmaus, että mennään kesäkuussa isolla porukalla Juutuanjoelle kalaan ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu, Nikula kertoo.

Aiemmin inarilaiset, enontekiöläiset ja utsjokelaiset saivat kalastaa maksutta arvostetuilla lohi- ja taimenjoilla. Jokivesien maksuton kalastuslupa on ollut ylälappilainen erikoisuus, eikä sellaista muualla Suomessa ole ollut. Nikula olisi kyllä valmis maksamaan kalastusoikeudesta, mutta ei kilpailemaan siitä ulkopaikkakuntalaisten kanssa. Hän kannattaakin Norjan mallia, jossa esimerkiksi finnmarkilaisilla on oikeus ostaa kausilupa alueen jokiin muita halvemmalla.

– Me voisimme maksaa ihan hyvin jotain, mutta se on väärin, että meidät laitetaan jonottamaan turisteiksi omalle joelle. Täällähän ei ole urheiluhalleja tai harrastusmahdollisuuksia, vaan elämä on sitä, että kesällä kalastetaan ja syksyllä käydään metsällä.

Luvista taistellaan kuin maailmantähtien konserttilipuista

Metsähallitus on puun ja kuoren välissä. Erätalousjohtaja Jukka Bisi huokaa, että raju kritiikkiryöppy on kaikkea muuta kuin mukavaa, mutta kansanedustajien säätämää lakia on Metsähallituksenkin noudatettava. Bisi tietää, että kiivaimmillaan kilpailu kalastus- ja eräluvista on samanlaista kuin maailmantähden konserttilipuista. Esimerkiksi Itä-Lapin kanalintuluvat saatetaan myydä loppuun parissa minuutissa.

Aiemmin lupia myytiin Metsähallituksen toimistolla. Jotkut tulivat jonottamaan aamuyöllä, en tiedä oliko sekään hyvä järjestely. Jukka Bisi

– Siellä voi olla satoja tai jopa tuhansia asiakkaita yhtä aikaa koneella, he yrittävät varata lupia sieltä ja puhelinkin soi taukoamatta.

Lupakilpailussa nettiyhteyden nopeudellakin on merkitystä, ja jotkut lappilaiset manaavat jäävänsä jo lähdössä alakynteen. Ongelma on Metsähallituksen tiedossa ja vaihtoehtoja on Bisin mukaan pohdittu, mutta kovin montaa niitä ei ole.

– Toinen vaihtoehto olisi tietysti ottaa kaikki halukkaat ylös ja ruveta arpomaan lupia, mutta se vasta työlästä olisi. Aiemmin lupia myytiin Metsähallituksen toimistolla manuaalisesti ja ihmiset tulivat paikalle jonottamaan. Jotkut tulivat aamuyöllä, en tiedä oliko sekään hyvä järjestely. Sitäkin moitittiin ja valitettiin, että pitää leiriytyä Metsähallituksen pihalle, että saa luvat.

Erämatkailuyrittäjien suosiminen raivostutti metsästäjät

Metsähallitus aikoo kuitenkin syksyyn mennessä selvittää keinoja jahtilomia järjestävien matkailuyrittäjien tilanteen helpottamiseksi. Erämatkailuyrittäjät ovat yli kymmenen vuoden ajan joutuneet kisailemaan pyyntiluvista muiden kanssa, kun he aiemmin saivat tietyn lupakiintiön ja pystyivät markkinoimaan jahtilomia hyvissä ajoin asiakkailleen.

– Vaihtoehtona on vuokrata metsästysoikeuksia yrittäjälle tai se, että annetaan tietty lupakiintiö yrittäjän myytäväksi, Bisi kertoo. Yrittäjien luvat olisivat pois verkkokaupan myynnistä, sillä metsästystä sinänsä ei voida lisätä.

Erätalousjohtaja kertoo, että samanlainen selvitys yrittäjien luvansaannin helpottamisesta tehtiin maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta jo vuonna 2009, mutta silloin Lapin metsästäjät riehaantuivat niin paljon, että ministeriö katsoi paremmaksi haudata hankkeen.

– Jos tämän selvityksen myötä käy ilmi, että lappilaisten pelot ovat poistuneet, niin sitten arvioidaan, millaisia lainsäädäntömuutoksia tarvitaan.

Perjantain säästä on tulossa aurinkoisen lämmin, jopa kesäinen. Etelässä lämpötila nousee yli 15:n asteen ja saattaa kivuta lähelle 20:tä. Sää pysyy koko päivän laajalti kauniina.

Ilo loppuu kuitenkin lyhyeen, sillä jo lauantaina Suomen ylle purkautuu Jäämeren kylmää ilmaa ja kelit alkavat kylmetä. Lauantaina etelässä päästään vielä 10 asteeseen, mutta Suomen keskiosissa jäädään viiteen asteeseen ja Lapissa pyöritään nollan molemmin puolin.

Sunnuntaina etelässä liikutaan 6–8 asteessa, pohjoisessa voi tulla lumikuuroja.

Sää jatkaa kylmenemistä. On mahdollista, että maanantain ja tiistain tienoilla etelässä sataa räntää. Öisin etelässäkin mennään pakkasen puolelle.

Keskimäärin toukokuun alkupuolella lämpötila etelässä on ollut 10–14 ja pohjoisessa 6–7 astetta. Ensi viikolla eletään siis keskimääräistä kylmemmässä säässä.

Tällä hetkellä sääkartoissa ei vielä ole näkyvissä valoa tunnelin päässä.

Janne Silaksen vasemmassa ohimossa on tylyn näköinen pitkä arpi. Se on muistona työreissussa tapahtuneesta rajusta putoamisesta.

21 vuotta sitten Silas oli työpaikan seminaarimatkalla Himoksella. Toisena seminaaripäivänä hän lähti könyämään yläkerrasta aamutoimiin ja putosi tikapuujyrkkiä portaita otsa edellä pirtin pöytään.

Rytäkässä mieheltä murtuivat kasvoluut, kallo ja kaularanka kolmesta kohdasta. Kesti 12 tuntia, kun kirurgit kursivat Silaksen kasvot kasaan.

– Selviytymiseni oli pieni ihme. Olin kooman tapaisessa tilassa kolme päivää. Kun siitä heräsin, niin lääkäri totesi, että en tule näkemään enää mitään, Silas kertoo.

Onnettomuudessa Silakselta katkesivat näköhermot. Vain pieni osa näkövammaisista on täysin sokeita kuten Silas. Pariinkymmeneen vuoteen hän ei ole nähnyt edes valon kajetta.

"Koko pakka uusiksi"

55-vuotiaan miehen naamassa on paljon muitakin arpia. Ne kuitenkin peittyvät naururyppyihin. Janne Silaksen suu on kaartuu usein poikamaiseen virneeseen.

Hän sanoo olevansa onnellinen tässä ja nyt. Se on aika paljon mieheltä, joka on menettänyt näkönsä ja sen myötä ammattinsa ja perheensä.

Silas oli onnettomuuden sattuessa hyvässä uraputkessa oleva 34-vuotias atk-insinööri. Kaikki oli viimeisen päälle hyvin. Perhe asui juuri remontoidussa omakotitalossa Järvenpäässä.

– Minulla oli kolmevuotias tyttö Anette, pari autoa, asuntovaunu, koira ja työpaikka. Sittenhän siinä meni koko pakka uusiksi, Silas hymähtää.

Ihmisten piti oppia tulemaan toimeen minun kanssani. Janne Silas

Onnettomuuden jälkeen Silas halusi heti takaisin töihin. Hän ei ymmärtänyt, mitä täydellinen sokeus tarkoittaa. Piti opetella käyttämään tietokonetta kymmensormijärjestelmällä. Piti opetella lukemaan pistekirjoitusta. Piti opetella liikkumaan.

– Ajattelin, että kyllähän minä nyt liikkua osaan, mutta se piti kokonaan opetella uudelleen, valkoisen kepin kanssa.

Piti opetella myös pesemään hampaat ja syömään. Piti opetella tulemaan ihmisten kanssa toimeen, kun ei pystynyt enää katsomaan silmiin, eikä lukemaan eleitä.

– Samaten ihmisten piti oppia tulemaan toimeen minun kanssani. Siinä kävi niin, että kaveripiiri pitkälti hävisi, vain vanhimmat kaverit jäivät.

Onnettomuutta seurasi vakava masennusjakso. Janne tunsi, että elämästä ei tule mitään. Esimerkiksi liikkuminen ei kehittynyt niin nopeasti, kuin hän olisi halunnut.

– Jossain vaiheessa tein sellaisen teorian, että kun ihminen elää normaalielämää, kestää pienet ylä- ja alamäet. Mutta kun on jo valmiiksi pohjalla, pienikin alamäki romahduttaa kaiken, Silas sanoo.

– Meni varmaan pari vuotta, että aloin päästä jyvälle siitä, mitä kaikkea oikeasti voi tehdä vaikkei näekään.

Lappi opetti elämään sokkona

Tie ylöspäin alkoi kuitenkin vasta epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Janne Silas päätti, että sokeus voi hidastaa mutta se ei saa estää elämää.

Kotikoiransa kanssa hän alkoi kulkea aina vain pidempiä lenkkejä, ensin lähipuulle, sitten postilaatikolle, risteykseen ja korttelin ympäri. Mielessään hän kehitti itselleen aina uusia harjoitteita.

– Osa ei toteutunut, mutta ne jotka onnistuivat, antoivat uskoa siihen, että elämästä tulee vielä jotakin.

Enää en varmasti uskaltaisi tehdä kaikkia niitä asioita, joita silloin tein. Janne Silas

Silas muutti Lappiin, Hettaan. Jälkikäteen hän on ajatellut, että hän lähti, jotta pystyi rauhassa opettelemaan elämää sokeana.

– Kotona minua paapottiin. Kotiväki ja naapurit tunsivat minut näkevänä. He eivät suhtautuneet minuun uutena, vaan sellaisena kuin olin ennen. Lapissa opin elämään sokkona.

Silas asui Lapissa kaikkiaan reilun vuoden, eri pituisissa jaksoissa. Hän kuntoutui, mutta sillä oli hintansa.

– Parisuhde oli jäänyt hoitamatta, kokonaan väliin. Olimme kasvaneet erillemme kuntoutuessani.

Silas ei palannut perheensä luokse Järvenpäähän vaan muutti Tampereelle. Hän alkoi ratsastaa, pelata maalipalloa, opiskella avoimessa yliopistossa, soittaa saksofonia. Hän alkoi toteuttaa päähänpistojaan, hullujakin. Hän teki työkaverinsa kanssa Interrail-matkan Irlantiin ja lensi kuumailmapallolla.

– Sain jostakin hirveän energialatauksen. Enää en varmasti uskaltaisi tehdä kaikkia niitä asioita, joita silloin tein.

Tärkeät matkakumppanit

Tamperelaisen rivitalon pihaan paistaa kevätaurinko. Janne Silas tarttuu opaskoiraansa Uunoa valjaista. Parivaljakko suuntaa pitkälle kävelylenkille, kuten useimpina muinakin aamuina.

Kotiin jäävät vaimo Valeriina sekä kuusivuotias Arttu-poika. Tytär Alina on esikoulussa.

Valeriinan ja Jannen kohtaaminen 10 vuotta sitten oli ilmeisesti kirjoitettu tähtiin.

– Valeriina oli juuri ostanut asunnon Tampereelta. Hän ehti asua siinä kaksi viikkoa, ennen kuin muutti luokseni, Janne nauraa.

– Meitä yhdistävät harrastukset ja elämänasenne. Näkevänä olin aina matkaillut paljon ja kävi ilmi, että Valeriina oli käytännössä syntynyt asuntovaunuun ja kanoottiin.

Valeriinasta Janne sai matkakumppanin pitkille kävelyille, joista pisimmät ovat venyneet satojen kilometrien vaelluksiksi.

Vuonna 2014 Silakset vaelsivat 800 kilometriä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä Ranskassa ja Espanjassa. Mukana olivat myös perheen kolme- ja nelivuotiaat lapset, joita välillä lykättiin ja vedettiin kahden istuttavissa kärryissä.

– Kävelimme keskimäärin 20 kilometrin päivämatkoja, voimiemme mukaan. Yövyimme kylissä, jotka sattuivat tulemaan vastaan.

Seuraavana vuonna perhe kärryineen ja opaskoirineen vaelsi samaan paikkaan Portugalin suunnalta. Matkaa kertyi yli 600 kilometriä.

Kolmannella vaellusviikolla alkaa henkinen puoli tulla mukaan kuvioihin. Janne Silas

Ensimmäinen vaellus kesti 6 viikkoa ja toinen 5 viikkoa. Kokemuksistaan Janne ja Valeriina ovat kirjoittaneet kaksi kirjaa. Neuvoista ensimmäinen on varata matkaan riittävästi aikaa.

– Ensimmäisen viikon aikana lihakset ja kroppa rentoutuvat. Toisella viikolla mieli alkaa rentoutua. Kolmannella vaellusviikolla alkaa henkinen puoli tulla mukaan kuvioihin. Pystyy elämään hetkessä. Ei mieti, koska ollaan missäkin paikassa – ei sillä ole merkitystä, Janne sanoo.

– Kävellään muitten mukana, tutustutaan paikkoihin – minä kuuntelen lintujen laulua ja ihmisten puheita siitä, mitä missäkin on. Puhutaan muutamalla sanalla eri maista tulevien ihmisten kanssa. Viikon kävely on sekin hieno asia, mutta pitkän vaelluksen tuntumaan pääsee parin viikon jälkeen.

Jooga muuttaa mielen

Karussa kellaritilassa Tampereen keskustassa ylimääräiset esteet on raivattu tieltä ja punaiset joogamatot on levitetty valmiiksi tuntia varten. Muutama opaskoira nuokkuu käytävässä odottamassa isäntäänsä tai emäntäänsä.

Janne Silaksen vetämällä joogatunnilla voi huoletta laittaa silmänsä koko ajaksi kiinni. Silas ohjaa rauhallisella äänellä kaikki liikkeet yksityiskohtaisesti ja tavanomaista tarkemmin. Näkövammaisille tarkoitetulla tunnilla ei kuikuilla opettajan esimerkkiä eikä korjata asentoja.

Silas valmistui maaliskuussa joogaopettajaksi, tiettävästi ensimmäisenä näkövammaisena Suomessa. Koulutus kesti seitsemän vuotta.

Alun perin Silas etsi joogasta apua lihaskireyteen. Hän kuitenkin uskoo, että jooga on niistä yksi asioista, jotka ovat saaneet hänet hyväksymään vammansa.

Olin aika kova nauttimaan alkoholia aikaisemmin, nyt en juo oikeastaan yhtään mitään. Janne Silas

– Muutaman vuoden joogattuani hoksasin, että jooga vaikuttaa rauhoittavasti mieleen, pääkoppaan. Vaikka ei itse tekisi mitään erityistä, harjoituksella on sellainen vaikutus, Silas sanoo.

– Jooga vaikuttaa myös elämäntapoihin. Olin aika kova nauttimaan alkoholia aikaisemmin, nyt en juo oikeastaan yhtään mitään, vaikka en ole siitä mitään tietoista päätöstä tehnyt.

"Tärkeintä että lähtee"

Puolitoistatuntista joogaharjoitusta vetää levollinen mies. Kevään viimeinen kokoontuminen on kohta käsillä. Sen jälkeen Silaksen perhe suuntaa jälleen Eurooppaan. Tällä kerralla mennään asuntovaunumatkalle. Mukaan saatetaan pakata myös uusi hankinta, tandempyörä.

Silas kokee, että vaikka sokeutuminen oli iso isku, joka vei paljon, tilalle on tullut jotain parempaa.

– Olin normitapaus, oravanpyörässä juokseva kansalainen. Olin insinööri kun sokeuduin, mutta nyt en ole enää insinööri, todellakaan. Olen muuttunut sekä henkisesti ja fyysisesti.

Ei se siitä miksikään muutu vaikka olisin kuinka katkera. Janne Silas

Pyhimyksen sädekehän saa kuitenkin unohtaa.

– Puheet siitä, että ei masennu tai suutu pikkuasioista, eivät minun kohdallani pidä paikkaansa. Minä yhtä lailla suutun ja kimmastun pikkuasioista kuin aikaisemminkin, Silas tunnustaa.

– En ole katkera onnettomuudelle, en tipan tippaa. Ei niille asioille mahda mitään. Ei se siitä miksikään muutu vaikka olisin kuinka katkera. Alussa ehkä olin läheisten puolesta katkera, koska he murehtivat niin kovin.

Tärkeintä on, että ottaa ensimmäisen askeleen, eikä suunnittele. Janne Silas

Silas iloitsee siitä, että välit vanhimpaan, nykyään 24-vuotiaaseen tyttäreen ovat hyvät.

– Myös hänen kanssaan olen reissannut ympäri maailmaa.

Sokeana Silas on oppinut, että moni asia elämässä on oikeastaan vain järjestelykysymys. Yhden neuvon Silas haluaakin antaa kaikille niille, jotka haaveilevat esimerkiksi pitkästä vaelluksesta.

– Tärkeintä on se, että lähtee. Ottaa ensimmäisen askeleen, eikä suunnittele, että sitten kun jään eläkkeelle tai vuorotteluvapaalle. Lähtee nyt, heti.

Kalastuksesta ja vesiensuojelusta kiinnostunut Matti Rintala syynäsi joulukuussa 2014 pienen Turkimusojan mutkia sillä silmällä, että miten puron oma taimenkanta voi.

– Olin aikaisemmin lukenut lehdistä ja kuullut vihjeitä, että täällä saattaisi olla tätä simpukkaa. Kattelin siinä sitten mennessäni ja oho, sieltä löytyi yksi raakku!

Raakun eli jokihelmisimpukkanakin tunnetun nilviäisen lisääntymistapa on monimutkainen ja vaatii ympäristöltään paljon. Ilman taimenia ei tule mitään. Simpukka loisii ensimmäisen elinvaiheensa toukkana taimenen kiduksissa. Sieltä raakkutoukka tippuu joen pohjaan – ja säilyy hengissä, jos pohja on hapekas ja sorainen. Jos kaikki osuu kohdalleen, otus voi elää jopa yli 150-vuotiaaksi.

Matti vei löytönsä Hämeenkyrön ympäristösihteerin pöydälle. Ja siitä se lähti.

Hämeenkyrö, Nokia ja Ylöjärvi perustivat Kolmen helmen joet -hankkeen. Siihen liittyen raakkuesiintymät ja niiden elinolosuhteet inventoitiin Ruonanjoella, Pinsiön- Matalusjoella ja Turkimusojalla.

Raakkukannat kuihtuvat etenkin etelässä

Helmenkalastus kiellettiin Suomessa vuonna 1955, mutta se ei pelastanut jokihelmisimpukkaa. Lajin elinolosuhteet ovat muuttuneet, kun kirkkaat, sorapohjaiset ja virtaavat vedet ovat kärsineet esimerkiksi soiden ojituksesta ja rehevöitymisestä.

Lapissa raakuilla menee paremmin kuin etelässä. Tutkija Panu Oulasvirran raportin mukaan Suomessa on jäljellä vajaat 120 raakkujokea, joista noin puolessa raakut kykenevät vielä lisääntymään. Kestävällä tasolla lisääntyminen on kuitenkin enintään kymmenesosalla populaatioista.

– Oulun eteläpuolella on nykytiedon valossa enää seitsemän raakkujokea, jotka ovat Ähtävänjoki, Isojoki, Karvianjoki, Mustionjoki sekä Pirkanmaan kolme raakkujokea Pinsiön-Matalusjoki, Ruonanjoki ja Turkimusoja. Pirkanmaan jokia lukuun ottamatta raakku on jäljellä olevissa Etelä-Suomen joissa sukupuuton partaalla.

Turkimusojalla ainoa kunnon populaatio

Raakku lisääntyy vielä Ruonanjoessa, mutta ei riittävästi. Turkimusojan noin 1800 raakkua on ainoa elinvoimainen esiintymä Etelä-Suomessa. Kolmen helmen joet -hankkeen koordinaattori Ulla Helimo pitää löytöä erittäin merkittävänä lajin säilymisen kannalta.

– Uusia raakkulöytöjä tai raakkujokia ei ole Etelä-Suomesta enää todella pitkään aikaan löytynyt ollenkaan. Ja löytyi vielä tällainen, jossa on elinkykyinen kanta.

– Kun nämä ovat geneettisesti erilaisia kuin Lapin kannat, niin se on myös koko Euroopan tasolla merkittävää, Ulla Helimo pohtii.

Vastuu on koko valuma-alueella

Turkimusoja on noin viiden kilometrin mittainen puro, joka solisee osittain Hämeenkyrön taajamassa. Turkimusojan valuma-alueen laajuus on yllättänyt paikallisetkin. Yli 20 neliökilometriin mahtuu noin 1500 maanomistajaa, joista moni asuu kaukana purosta tietämättä mihin omat hulevedet menevät.

Turkimusojan uhanalaisten taimenten ja raakkujen suojaksi on valmistunut toimenpideohjelma. Puron uomaa voidaan kunnostaa ja palauttaa lisääntymiselle oleellisia sorapohjia, mutta vesi ei kirkastu, jos valuma-alueen asukkaat eivät huomaa syitä ja seurauksia.

– Jollemme saa koko sitä valuma-alueen kiintoainesta ja kuormitusta kuriin, niin se peli on oikeastaan sitten menetetty, summaa Ulla Helimo.

Matti Rintala on huomannut, miten lämpimien talvien takia savea valuu pitkin vuotta veteen.

– Se on uusi asia, joka pitää ottaa huomioon. Samoin uudet tierakennelmat, tähän tulee iso risteys lähelle eikä siinä saa unohtaa tämän puron arvoa.

Sanoo mies, joka löysi sen raakun.

Lähde: Alleco Raportti 4b/2017: Raakkukartoitus Turkimusjoen alaosalla

Lapissa lumen ja vesistöjen sulaminen on tänä keväänä reilun viikon normaalia myöhässä. Talven aikana sataneet lumet ovat koko maakunnassa vielä valuma-alueilla, eivätkä vedenpinnat joissa ole lähteneet nousuun.

– Normaalikeväänä jäät ovat Simojoella lähteneet jo vapun tienoilla, nyt jäiden liikahtelua odotetaan aikaisintaan ensi viikon puolivälissä, sanoo pohjoisen "tulvanseurantajoukkoihin" kuuluva Lapin ELY-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki.

Perjantai oli Lapissa ehdottomasti kevään lämpimin. Esimerkiksi Meri-Lapissa lämpötila kohosi reippaasti yli kymmenen asteen. Lysti jää kuitenkin verraten lyhyeksi, sillä kylmä säärintama saapuu Lappiin, kuten muuallekin Suomeen jo viikonvaihteessa.

Tulvista ennakoitu keskimääräistä suurempia

Lapissa tulvista on ennakoitu keskimääräistä suurempia. Lunta on edelleen paljon. Huhtikuun lopussa Lapissa oli lunta yleisesti 150-200 kiloa neliötä kohden, paikoitellen enemmänkin. Lopullisen totuuden tulvien voimakkuudesta ratkaisee kuitenkin lähiaikojen sää.

Timo Alaraudanjoki toteaa, että tulvien kannalta olisi hyvä, jos sää olisi aurinkoinen, mutta lämpenisi suhteellisen hitaasti kesää kohden. Sään voimakas lämpeneminen terävöittäisi tulvahuippua nopeastikin.

– Kemijoella, kuten monessa muussakin vesistössä jäät alkavat tummua ja jäiden kantavuus romahtaa hyvinkin nopeasti. Jos paisteisia päiviä olisi muutamia ennen jäiden lähtöä, jäät murenisivat niin pieniksi, ettei patoja pääsisi muodostumaan.

Jäänsahauksia tehtiin Lapissa tänä keväänä ainoastaan Simojoella ja Tornionjoella. Pohjoisemmassa jokien jääkansi oli sen verran ohut, ettei se olisi kestänyt sahakoneen painoa.

– Alkutalvesta Ylä-Lapissa satoi paljon lunta jään päälle ja pakkasiakin oli aika vähän. Jäät jäivät verraten heikoiksi, Timo Alaraudanjoki sanoo.

Elämä mahtuu yhteen kirjaan, kun tähellisesti kertoo, sanoo kittiläläinen veteraani Oiva Honkanen. Hänestä tuli esikoiskirjailija 96-vuotiaana

Metsähallituksen entinen piirityönjohtaja kirjoitti kansien väliin koko pitkän ja värikkään elämänsä ja antoi kirjalle nimeksi "Joen molemmilla puolilla". 150-sivuisen tallennuksen arvoa lisää se, että Honkanen kirjoitti tarinat kynällä. Ensimmäiset muistiinpanot syntyivät jo 30 vuotta sitten.

Kunnioitettava saavutus

Kunnioitettava saavutus iäkkäältä veteraanilta, sanoo Oivaa kirjanteossa avittanut kirjailija ja tutkija Veikko Erkkilä. Hän huolehti lähinnä kirjan ulkoasusta.

Varsinaisen kimmokkeen Oivalle kirjan tekoon antoi Tuula Mertaniemi, joka sai vihiä tämän pöytälaatikkoonsa kirjoittamista teksteistä.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saan kirjan käteeni näissäkin voimissa, Oiva kiittelee ja antaa hyvän tunnustuksen auttajilleen.

Lapsuudesta nykypäivään

Kirjassa Oiva Honkanen avaa elämäänsä niin kaukaa lapsuudestaan kuin vain muistaa. Silloin mennään Oivan synnyinsijoille Kittilän Alakylään - joen taakse, eli poikkijoelle. Poikkijoki tarkoitti Ounasjoen toista puolta. Siitä on hänen kotinsa nimensäkin saanut, Poikkijoki.

Kätilö auttoi Oivan ulos äitinsä kohdusta 22. toukokuuta 1921. Sisarusparveen kertyi sittemmin 12 lasta, kuusi poikaa ja kuusi tyttöä. Kaksi lapsista kuoli jo varhain. Espanjantauti jylläsi.

Metsien mies

Oivasta tuli metsien mies, vaikka nuoruudessaan koki vaikeaksi talvenmittaiset savotat, missä isänsä ja veljiensä kanssa työskenteli.

– Kai se johtui ikävästä. Oli ikävä äitiä, hän pohtii.

– Työntäyteistä elämäähän se lapsuus oli. Meitä sisaruksia opetettiin työntekoon heti kun vain aloimme pystymään; oli polttopuiden tekoa, peltotöitä ja riihenpuintia, kaikenlaista.

Kolme veljestä sodassa

Sota katkaisi Oiva Honkasenkin nuoruuden. Oivan lisäksi myös kaksi muuta veljestä joutui rintamalle, Valte ja Pauli. Oivan sota alkoi matkustamisella rekka-autolla Kiestinkiin. Varsin äkkiä hän haavoittui käsivarteen Pistojoella.

Toisen kerran Oiva haavoittui edellistä vakavammin. Vihollisen pesäkkeeseen hyökätessään hän sai kaasumyrkytyksen, jonka seurauksia potee vieläkin. On hapettomuutta ja keuhkot yskivät. Seurauksena oli 25 prosentin invaliditeetti.

Honkasen veljekset saivat kuitenkin ja onnekseen kokea, kuinka paluu sodasta kotiin tuntui hyvältä.

Elämä vakiintui

Sotavuosien jälkeen elämä alkoi vähitellen vakiintua ja metsätyö veti miestä puoleensa, ensin Kemiyhtiön työnjohtajaksi ja sittemmin Metsähallituksen palvelukseen metsäteknikon virkaan. Hän valmistui Tuoriniemen metsäkoulusta vuonna 1954. Kaukosen kylästä tuli kotikylä.

Honkanen jäi eläkkeelle Metsähallituksen piirityönjohtajan tehtävästä. Hänen vastuullaan olivat Kittilän kunnan eteläpuolen alueen metsätaloustöistä ja kuljetuksista.

Järjestötyö virkistänyt

Eläkkeelle jäätyään Oiva Honkanen on toiminut aktiivisesti muun muassa Sotainvalidien Veljesliiton Kittilän osastossa, oli sen puheenjohtajanakin aina viime vuoteen saakka, jolloin osasto lakkautettiin.

– Se on ollut ihan virkistävää, hän sanoo.

Oiva ja Maija Honkanen viettivät häitään Helsingin olympiavuonna 1952. Pariskunta asuu edelleen omassa, itse rakentamassaan talossa Kittilän kirkonkylässä. Perheen lapset yksi poika ja kaksi tytärtä ovat tukevasti maailmalla. Yhden lapsen - pojan - Honkaset menettivät, kun tämä tapaturmaisesti hukkui Ounasjokeen.

Kolme kovaa urheilijaa

Honkasen veljekset olivat kovia urheilijoita, hiihtäjiä.

Pauli ja Tauno saivat maistaa olympialaistenkin tunnelmaa. Tauno osallistui St. Moritzin talviolympialaisiin sotilaspartiohiihdossa vuonna 1948 ja hänen joukkueensa sai hopeaa.

Pauli puolestaan osallistui varamiehenä Oslon talviolympialaisiin vuonna 1952.

Myös Oiva oli kova kilpahiihtäjä ja pärjäsi hyvin piiritasolla.

– Keuhkoni vammautuivat rintamalla taistelukaasusta, joten en jaksanut huipulle, vaikka mieli teki, Oiva tähdentää.

Mikkelissä mitattiin tänään perjantaina iltapäivällä tämän kevään uusi lämpöennätys: 18,9 astetta.

Se on melkoinen saavutus näin kylmänä keväänä, sillä joskus näihin aikoihin on rikottu jo hellerajoja.

Jotain kylmästä keväästä kertoo myös se, että Ylen meteorologin Kerttu Kotakorven mukaan edellinen lämpöennätys mitattiin Ahvenanmaan Jomalassa 26. maaliskuuta: 17,4 astetta. Ennen tätä päivää ei siis ole ollut tuota maaliskuista mittausta lämpimämpää.

Viime päivien lämmin on johtunut lämpimästä länsivirtauksesta ja mukana on saattanut olla hiven föhn-tuultakin. Lämmintä on ollut perjantaina melko laajalla alueella ja 18 astetta on tavoitettu Mikkelin lisäksi muun muassa Jyväskylässä, Porvoossa ja Espoossa.

Lämpimästä on syytä nauttia, kun vielä voi, sillä tähän juhlat loppuvat. Atlantilla oleva voimakas korkeapaine pysyy aika lailla paikoillaan ja työntää meille Jäämereltä hyytävää ilmaa - seuraavat parisen viikkoa.

Kylmä alkaa yöllä Lapista ja päivisinkin siellä mittarit putoavat pakkasen puolelle. Rovaniemellä kuin myös Jyväskylässä lämpötilat putoavat huomenissa kymmenisen astetta. Lounaassa voi olla vielä huomenna 15 astetta ja lännessä aurinko jaksaa paistaa, mutta se oli sitten siinä.

Jäämereltä tuleva virtaus laskee lämpötiloja Helsinkiä myöten nopeasti ja jopa niin, että parin viikon ennusteessa päivän huippulämpötilat nippa nappa hipovat vastaavan ajan keskilämpötiloja. Samalla tavalla lämpötilat käyttäytyvät myös Sodankylässä, joten koko maa on kylmän otteessa.

Eikä kylmä tule yksin. Mukana seuraa räntää ja rakeita.

Päivitys klo 17.30: Lämpöennätys nousi 0,2 astetta Mikkelissä 18,9 asteeseen.

Lapin keskussairaalan aulassa kuului perjantaina monelle suomalaiselle tuttu lauluääni, kun M. A. Numminen esitti ensimmäisen kerran uuden kappaleensa.

Kappaleen sanoitus oli jo ennestään tuttua sairaalan väelle, sillä se pohjaa henkilökunnan käsihygieniaohjeisiin. Perjantaina ohjeet kuultiin oopperan ja tangon tahtiin.

– Kädet pestään vedellä ja saippualla silloin kun niissä on näkyvää likaa. Muulloin pelkkä käsien desinfektio alkoholihuuhteella riittää. Pese kädet haalealla vedellä ja saippualla riittävän ylhäältä…

Sairaanhoitopiiri tilasi Nummiselta sävellyksen perjantaina vietetyn kansainvälisen käsihygieniapäivän kunniaksi. Tempaus on osa Taide tavoittaa -hanketta.

– Käsihygienia on tärkeä asia, jossa on myös parantamisen varaa. Halusimme, että se huomioitaisiin paremmin sairaalassa niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin toimissa. Siitä sitten syntyi ajatus, että järkättäisiin jotain erityisempää ohjelmaa tähän päivään, kertoo hankkeen koordinaattori Hannu Raudaskoski.

Sävellystyö kesti vartin

Numminen sai materiaalikseen kahdeksansivuisen paperinivaskan, joka sisälsi käsihygienian periaatteita ja ohjeistuksia. Siitä alkoi ankara karsiminen.

– Minä varmaan tunnin mietin, mitkä kappaleet otan säveltääkseni. Itse sävellysprosessissa olen niin harjaantunut tässä 50 vuoden aikana, että se oli viidentoista minuutin työ, Numminen sanoo.

Nummisen mukaan käsihygienian periaatteiden pitkät lauseet ovat helpointa ymmärtää oopperamuodossa. Käsienpesuohjeet sisälsivät puolestaan lyhyitä lauseita, jotka taipuivat paremmin tangoksi.

– Ja kun laulaa suorasanaista tekstiä tangona, se huvittaa ihmisiä.

Numminen ei ainakaan heti myönnä nappaavansa käsihygieniakappaletta keikkarepertuaariinsa, mutta ei myöskään tyrmää ideaa.

– Jos muutkin sairaalat haluavat kuunnella ja tilata tämän ohjeen, niin kyllä minä sen menen laulamaan, Numminen sanoo ja lisää:

– Mutta ei tämä ole ensisijaista levymateriaalia.

Heli Veijola ja Rita Rantamo selailevat pienten kätösten kirjoittamia lappusia. Liikutuksen kyyneleet ja hymyt vuorottelevat kummankin kasvoilla, kun tekstit paljastavat mistä kemiläiset kakkos- ja kolmosluokkalaiset unelmoivat.

"Haluaisin semmoisen retken kaikkien lapsien kanssa, jossa olisi semmoinen metsä jossa on kiipeilytelineitä ja piilotettuja vihjeitä joita lapset voisivat etsiä."

– Monet näistä ovat äärimmäisen elämänläheisiä ja pikkujuttuja. Aivan ihania toiveita, Rantamo huokaa.

Kemin kuninkaallisten tempaus

Kemissä valitaan joka vuosi kuningas ja kuningatar, joiden vastuullisena tehtävänä on järjestää hyväntekeväisyyskonsertti yhdessä aiempien kuninkaallisten kanssa. Tuoreimmat kuninkaalliset saavat valita, mihin konsertin tuotto ohjataan.

– Nyt päätimme, että lähdemme tekemään lasten haaveista totta. Ja sitten keksimme, että pistämme kakkos- ja kolmosluokkalaiset kirjoittamaan omista haaveistaan, ja niistä sitten joitakin toteutamme kesän aikana, Veijola kertoo.

Lapset eivät kirjoittaessaan tienneet, että osa haaveista myös toteutuu.

"Haluaisin pitää kivat synttärit, joihin kutsuisin parhaat ystäväni ja sukulaiseni. Me voisimme leikkiä aarteen etsintää, syödä muffineja, karkkeja ja kakkua ja leikkiä ulkona."

Lasten erilaiset mahdollisuudet lähtökohtana

Veijola ja Rantamo ovat kumpikin töissä koulussa, joten he näkevät hyvin miten erilaisia mahdollisuuksia lapsille elämässä tarjoutuu perheiden rahatilanteista riippuen.

Sama paistaa myös lasten kirjoittamista haaveista; siinä missä joku toivoo jalkapallomatkaa Espanjaan, joku toinen haaveilee pääsevänsä edes kerran naapurikunnan aktiviteettipuistoon, saavansa silitellä koiria tai pääsevänsä perheen kanssa uimaan.

– Koko juttu lähti siitä, kun totesimme, että lasten joulu- ja kesälomat ovat hyvin erilaisia. Toiset menevät Thaimaaseen ja toiset ovat koko loman kotona. Kuitenkin olisi kiva, että kaikki saisivat kokea ainutkertaisen lapsuuden aikana kivoja kokemuksia, Veijola tähdentää.

"Minun toteutumaton haaveeni on päästä isosiskoni luokse Helsinkiin junalla, koska näen siskoani vain kaksi kertaa vuodessa ja en ole koskaan matkustanut junalla."

Hyviä tekoja vaivihkaa

Kemin kuninkaalliset päättävät yhdessä mitkä haaveet toteutetaan, ja ryhtyvät kesän aikana vähin äänin toimiin. Veijola ja Rantamo uskovat, että valinnoissa otetaan huomioon esimerkiksi lapsen perheen vähävaraisuus. Se ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri, sillä jokaisella lapsella on lupa haaveilla.

– Näitä New Yorkin matkoja me emme pysty toteuttamaan, niin paljon rahaa emme saaneet, mutta kyllä me varmasti jotain saamme aikaan. Haluamme tehdä hyvää, mutta hiljaisesti, Veijola toteaa.

– Ja nöyrästi ja vilpittömästi, lasten parasta ajatellen, Rantamo lisää.

"Meidän takapihalla olisi yksi tukeva ja paksu mänty. Siitä tulisi hyvä paikka puumajalle. Tietenkin puussa pitäisi olla tikkaat. Haluaisin myös leipoa muffinsseja."

Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat poimintoja kemiläislasten kirjoittamista haaveista.

Ruotsissa ja Norjassa naalikannat ovat runsaimmat. Avotunturissa ja tunturikoivikoissa elelevän naalin tiedetään Suomessa pesineen viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Kaikkiaan kolmen Pohjoismaan tuntureilla arvioidaan olevan 200–250 naalia, joista Suomessa vain alle kymmenen yksilöä, eli täällä laji on uhanalaisin.

Ruotsissa naalien lisääntymistä on tuettu ruokinnalla. Ruokintapömpelistä pieni naali mahtuu saamaan koiranmuonaa, mutta naalia paljon suurempi kettu ei.

Ruotsin tv:n haastattelema luontovalvoja Tom Wiklund Norrbottenin lääninhallituksesta, sanoo, ettei naali selviäisi ilman ruokintaa, koska runsaita jyrsijävuosia (myyrät, sopulit) on nykyään ollut harvoin.

Kettu ykkösvihollinen

Ruotsi, Norja ja Suomi pelastavat nyt kolmevuotisella hankkeella naalikantoja kalotin pohjoisimmilla tuntureilla. Tärkeimmät keinot ovat ruoan lisääminen ja vihollisten vähentäminen.

– Naalia ruokitaan, lisäruokitaan koiranmuonalla ja sitten toinen on kettujen metsästäminen, kettu on se naalin suurin vihollinen tällä hetkellä, sanoo ylitarkastaja Tuomo Ollila Metsähallituksesta.

Suomen Lapin kenties kokenein uhanalaisten lajien tarkastaja Tuomo Ollila uskoo pohjoismaisen naalihankkeen hyvinkin tuovan tulosta.

– Jos kanta Ruotsissa ja Norjassa runsastuu, siellä syntyy poikasia ja naalithan vaeltaa ja liikkuu pitkiä alueita, niin niitä väistämättä myös kulkeutuu Suomeen ja Suomen alueelle ja jossain vaiheessa sitten rupeavat pesimään täälläkin.

Tämän uutisen lähteinä ovat Ruotsin television SVT:n juttu aiheesta ja Metsähallitus.

Toukokuun toisella viikolla sää jatkuu keskimääräistä kylmempänä. Ylen meteorologi Seija Paasonen sanoo, että toukokuun toinen viikko on ollut Etelä- ja Keski-Suomessa yhtä kylmä viimeksi vuonna 1999 ja Lapissa vuonna 1995.

– Näin kylmiä jaksoja on tähän aikaan 2–3 kertaa vuosisadassa.

Etelä- ja Keski-Suomessa ylimpien lämpötilojen pitäisi keskimäärin olla 12–15 astetta. Tällä viikolla lämpötilat kohoavat ylimmillään 5–10 asteeseen. Pohjois-Suomessa ylimmät lämpötilat ovat tähän aikaan keskimäärin 5–10 astetta, mutta tällä viikolla jäädään 1–5 asteeseen. Lähipäivinä tuuli tekee ilmasta vielä 2–4 astetta kylmemmän tuntuisen.

Lunta on Lapissa runsaasti ajankohtaan nähden.

– Esimerkiksi Kilpisjärvellä on 106 senttimetriä lunta. Lapissa on keskimäärin 15–50 senttimetriä enemmän lunta kuin tähän aikaan yleensä. Tosin Torniojokilaaksossa lumi on jo sulanut.

Lunta saadaan myös lisää tällä viikolla. Lapissa satelee lunta maanantaina. Sadekuuroja saadaan tänään ja alkuviikosta myös etelässä.

– Rakeita ja räntää voi tulla etelää myöten. Kannattaa varautua siihen, että taivaalta tulee mitä sattuu, kertoo Paasonen.

Kuurosateet jatkuvat alkuviikon. Tämänhetkisessä ennusteessa näyttäisi siltä, että perjantai olisi poutaisempi päivä. Paasosen mukaan merkittävää lämpenemistä ei ole tiedossa.

Riippumaton norjalainen nettijulkaisu The Independent Barents Observer kertoo, että satelliittikuvista näkyy suuria rakennushankkeita Venäjän pohjoisen laivaston tukikohdissa. IBO:n mukaan rakennukset liittyvät Venäjän strategisten ydinaseiden varastointiin.

Kahteen tukikohtaan on rakenteilla tai rakennettu uusia bunkkereita ja lisärakennuksia sekä muuta infrastruktuuria. IBO:n mukaan näin laajaa rakennustoimintaa ei ole ollut Kuolan ydinsukellusvenetukikohdissa 1980-luvun jälkeen.

IBO:n tietojen mukaan Kuolassa on neljä ydinasevarastoa. Niistä lähin on vain 65 kilometrin päässä Norjan rajasta ja 120 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Metsähallituksen lupamyynnissä Ylä-Lapin virkistyskalastusalueelle sattui maanantaiaamuna varaslähtö. Lupamyynnin piti alkaa verkkokaupassa kello yhdeksän, mutta jotkut huomasivat, että lupia pystyikin ostamaan jo kello kahdeksan jälkeen.

Erikoissuunnittelija Markku Seppäsen mukaan lupavuorokausia ehdittiin ostaa vajaat parikymmentä ennen kuin Metsähallituksessa havaittiin virhe ja katkaistiin myynti.

Seppäsen mukaan erälupien verkkokaupasta vastaa alihankintayritys, joka vakuutti Metsähallitukselle viimeksi perjantaina, että lupamyynti avautuu vasta maanantaina kello yhdeksän.

– Jostain kumman syystä se ei vain pelannut, Seppänen sanoo.

Suosituimmat luvat myyty

Ennen mynnin varsinaista alkamista ostettuja lupia ei peruta. Nopeimmat ostajat nappasivat kuitenkin halutuimpia lupavuorokausia ja se harmittaa varmasti muita kalastajia.

Suosituimmat alueet ovat Inarissa Juutuanjoki, Näätämöjoki ja Ivalojoki, sekä Enontekiöllä Lätäseno. Suosituinta aikaa on heinäkuu. Suosituimmat lupavuorokaudet menivät lupamyynnin avauduttua parissa tunnissa, Seppänen kertoo.

Myymättömät luvat siirretään

Metsähallitus aikoo korvata liian aikaisin myydyt luvat mahdollisesti siirtämällä myymättä jääneitä lupavuorokausia niiden tilalle. Metsähallitus tiedottaa myöhemmin, koska nämä ekstraluvat tulevat kauppaan.

– Heinäkuulle siirretään alkukauden myymättömiä lupia. Kunhan katsotaan minkä verran ensimmäisessä rytäkässä menee lupia. Tiedotetaan sitten tarkemmin, Seppänen sanoo.

Lupamyynti Inarin ja Enontekiön virkistyskalastusalueille alkoi verkkokaupassa, puhelinpalvelussa ja palvelupisteillä maanantaina kello 9. Utsjoen lupakiintiöstä päätetään myöhemmin.

– Utsjoen luvat tulevat myyntiin kesäkuun alkupuolella, jos niitä tulee ollenkaan, Seppänen sanoo.

Tenojoen kalastuslupien myynti alkaa omassa verkkokaupassaan keskiviikkona 10. toukokuuta kello 14.