Ounasvaaran hiihtokeskus siirtyi huhtikuussa 2017 Pertti Yliniemen Lapland Hotelsille salaisella kauppahinnalla. Yhtiö sai omistusoikeuden hiihtohisseihin ja rakennuksiin ja hallintaansa laskettelurinteiden maksuttoman vuokraoikeuden vuoteen 2028 asti.

Ilmaisvuokrasta ovat nauttineet myös Ounasvaaran aiemmat haltijat Ounasvaaran hiihtoseura ja Ounasvaaran Hiihtokeskus Oy. Velvoitteena vuokralaisilla on ollut pitää hiihtokeskusalue hyvässä kunnossa ja kaikille avoimena kaupungin liikunta-alueena. tämä koskee myös uutta vuokraoikeuden haltijaa.

Lapland Hotels kilvoitteli hiihtokeskuksesta jo kymmenen vuotta sitten, kun Ounasvaaran hiihtoseura myi sitä kannattamattomana. Silloin kisan voitti hiihtoseuran aktiivien perustama yhtiö Ounasvaaran Hiihtokeskus Oy. Tuolloin hotelliyhtiön asianajaja vaati avoimuutta tarjouskilpailuun. Nyt tehdyn kaupan hinta on salainen.

Rovaniemen kaupunki ei ole kaupunginjohtaja Esko Lotvosen mukaan ollut mukana 19.4.2017 julkistetun kaupan valmistelussa. Vuokraoikeus on siirtokelpoinen. Kaupunginjohtajan arvion mukaan kaupan osapuolet voivat salata kauppahinnan liikesalaisuutena.

Näytön paikka

Lapland Hotelsilla on Ounasvaaran laella hotellin laajennussuunnitelma. Sen toteutuminen edellyttää Korkeimmassa hallinto-oikeudessa olevan kaavavalituksen ratkaisua ja tietysti investointipäätöstä.

Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen vastaa myönteisesti kysymykseen onko Lapland Hotelsilla nyt näytön paikka hiihtokeskuksen kehittämisessä.

– Kyllä näinkin voi sanoa, meillä on kovat odotukset yhtiölle. Tiedetään että heillä on monta rautaa tulessa muuallakin, mutta nyt pitäisi olla Rovaniemi Lapin keskuksena heillekin tärkeä näytön paikka kansainvälisesti, muotoilee kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.

Lapland Hotels ja sen ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris saivat Ounasvaaran hallintaansa unelmahetkellä. Lapin ja sen pääkaupungin matkailu kasvaa historiallista vauhtia.

– Kyllähän Rovaniemellä on nyt valtavat odotukset ja jo toteutuneita hankkeita on paljon. Viime vuonna tuli noin 1000 petipaikkaa ja tänä vuonna tulee noin 1200 uutta petipaikkaa matkailuun plus vielä airbnb- vuoteet. Nyt kaupungin matkailu kasvaa 20 prosenttia, että kyllä olemme todella kovan kehitysaallon harjalla, sanoo kaupunginjohtaja Esko Lotvonen.

32-vuotias Tommi Jyly jätti merikalastajan ammatin Paraisille ja muutti Lokkaan kalastajaksi. Mies kuuli, että Sodankylässä on puutetta ammattikalastajista. Hän tuli Lappiin perheensä, avopuolison ja kahden alle kouluikäisen tyttären, kanssa.

Jylyt tulivat Sodankylään jäädäkseen, asettuivat asumaan Lokan kylälle ja ostivat sieltä talonkin. Eikä sillä hyvä. Vaimokin ryhtyi kalastajaksi. Molemmat tekevät työtä Lokan luonnonvaraosuuskunnassa.

– Viihdymme Lokassa erittäin hyvin. Haluamme asuakin tällaisessa kaukaisessa ja rauhallisessa paikassa. Olemme siihen saaristossa tottuneet. Sodankylän kirkonkyläkin olisi meille liian vilkas, Tommi tuumailee.

– Turun saaristolla ja Lapilla on jotakin yhteistä. Karuus, hän pohtii.

Lokalle lähtö sattumalta

Tommi Jyly sai kipinän lähteä Lappiin, kun sodankyläläiset tulivat Paraisten kalatalouskoululle kertomaan, että altailla, Lokassa ja Porttipahdassa, olisi ammattikalastajalle työtä tarjolla. Kunnan rekrytointiporukka oli liikkeellä.

– Olin kalakoulussa opettajana ja vein oppilaani kuuntelemaan noita Lokan kalastajia, mutta jäinkin itse koukkuun. Se kipinä iski ikäänkuin sattumalta, Tommi naurahtaa.

Jo kesällä mies tulikin Lokkaan kokeilemaan, onko altaasta perheen elättäjäksi.

– Nopeasti valkeni, että kalaa on ja kalastuksesta saa kyllä elannon, kunhan asian kanssa jaksaa uutterasti touhuta, hän sanoo.

Hylkeet ajoivat pois mereltä

Tommi Jyly kertoo toimineensa kymmenen vuotta ammattikalastajana. Suurimman osan ajasta hän on kalastanut merellä, mutta pari vuotta myös Säkylän Pyhäjärvellä.

– En enää jaksanut taistella hylkeiden kanssa. Ne ovat merikalastajalle todellinen riesa, hän harmittelee.

– Olin jo jonkin aikaa kypsytellyt ajatusta, että lopetan merkikalastuksen ja siirryn jonnekin sisävesiin. Tämä Lokka-juttu tuli kuin tilauksesta.

Ennen Lokkaan muuttoaan Tommi Jyly tiesi kylän ja altaan vain nimeltä. Innokas Lapinkävijä oli aina suunnannut kulkunsa länsirajalle ja keskinen Lappi jäi näkemättä.

– Kyllähän tämä on ihan häkellyttävä kokemus. Allashan on kuin meri; suuri ja rannaton.

Tommi kertoo vanhojen kalastajien tutustuttaneen häntä uuteen vesistöön.

– Tietysti pitää Porttipahdan puolellakin käydä kalastelemassa. Siellä kuulemma uivat suuremmat ahvenet.

Uusien kalastajien etsintä jatkuu

Sodankylässä etsitään yhä uusia ammattikalastajia Lokan ja Porttipahdan altaille, sanoo kalastaja Risto Pyhäjärvi Lokan luonnonvaraosuuskunnasta. Hänen mukaansa kalastajien ikääntyminen ja määrän väheneminen uhkaavat elinkeinon jatkumista.

Lokalla ammattikalastajien keski-ikä lähentelee 60 vuotta ja Porttipahdan altaalla se on kymmenen vuotta enemmän.

Sodankylän kunta valmistelee uutta rekrytointihanketta ammattikalastajien löytämiseksi.

Kansanedustaja Anna-Maja Henriksson julkaisi keskiviikkona vetoomuksen ajatushautomo Magman seminaarissa, joka käsitteli saamelaispolitiikkaa Suomessa ja Pohjoismaissa. Henriksson vaati hallitusta vihdoinkin ratifioimaan ILO:n sopimuksen n:o 169 eli alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen.

– Suomen valtio on vuosikymmeniä loukannut alkuperäiskansan oikeuksia. Olisi tärkeää, että Suomi nyt tänä vuonna, joka on sekä saamelaisten kansallispäivän ja Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, vihdoin ryhdistäytyisi ja ratifioisi yleissopimuksen. Sillä tavalla voitaisiin myös vahvistaa saamelaisten luottamusta valtiovaltaan, Henriksson sanoo tiedotteessaan.

Viime hallituskaudella sopimuksen ratifiointi jäi lepäämään eduskuntaan, vaikka hallitus pyrki saamaan sen ratifioiduksi.

– Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa. Heidän oikeutensa kielen, kulttuurin ja elinkeinon harjoittamisen säilyttämiseen ovat saamelaisten ihmisoikeuksia. Pidän SDP:n nuorisojärjestön puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven viestiä siitä, että SDP olisi valmis ratifioimaan ILO 169 -sopimuksen erittäin tervetulleena. Toivon, että se koskee koko SDP:n eduskuntaryhmää.

Sveitsiläinen pankkiiri Stig Harby on saanut vesiluvan sillan rakentamiseksi Suomen ja Norjan välille Inarissa. Harby hakee lupaa rakentaa traktorimönkijän kestävän riippusillan Inarijoen yli lähellä Angelin kylää.

Hän omistaa maata joen kummallakin puolella. Tilat ovat alle sadan metrin päässä toisistaan, mutta maantietä pitkin joutuu ajamaan noin 130 kilometriä tilalta toiselle.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi sillalle vesiluvan maanantaina. Ympäristöneuvos Hannu Puranen sanoo, että rajan ylittävä yksityinen siltahanke on erittäin poikkeuksellinen, joten sen käsittelyssä oli paljon ylimääräisiä vaiheita.

Purasen mukaan vesiluvasta on jo valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, ja valitusaika on vielä kesken.

Lainvoimaisen vesiluvan lisäksi silta tarvitsee mm. rakennusluvan Suomesta ja Norjasta ennen kuin rakennustyöt pääsevät käyntiin.

Saamelaisten oikeudet toteutuvat tänä päivänä puutteellisesti, todetaan ajatushautomo Magman teettämässä raportissa Suomen saamelaispolitiikasta. Finlandssvenska institutet -nimisen järjestön ylläpitämä ajatushautomo sanoo, että eduskunta on viime vuosina tehnyt monia päätöksiä vastoin saamelaiskäräjien kanssa solmittuja sopimuksia ja suomalaista lainsäädäntöä.

Raportissa – tai pamfletissa, kuten Magma sitä myös kutsuu – FT Lia Markelin tarkastelee sitä, miten valtio ja kunnat suhtautuvat maan ainoaan alkuperäiskansaan, saamelaisiin. Vaikka saamelaisten asema alkuperäiskansana on tunnistettu ja tunnustettu jo 20 vuotta sitten, on edelleen saamelaisten oikeuksien toteutumisessa monia puutteita.

Vain noin 30% saamelaisista lapsista saa saamenkielistä opetusta saamelaisten kotiseutualueella. Lopulla 70 prosentilla, jotka asuvat kotiseutualueen ulkopuolella, on vain rajallinen mahdollisuus osallistua opetukseen omalla kielellään. Myös muut kielelliset oikeudet toteutuvat huonosti.

Vahvasti politisoitu kysymys, kuka on saamelainen

Pamfletin mukaan yksi suuri ongelma Suomessa on se, että monet kansanedustajat vastustavat voimakkaasti ILO 169-sopimuksen ratifiointia sekä yhteistä pohjoismaista saamelaissopimusta. Syy on määritelmässä, kuka on saamelainen Suomessa. Määrittelykysymyksessä eduskunnalla ja korkeimmalla hallinto-oikeudella on asiasta erilainen näkemys kuin saamelaiskäräjillä.

Yksi seuraus tästä on, että viime vuosina saamelaiskäräjien legitimiteetti on kyseenalaistettu yhä voimakkaammin. Saamelaiskäräjiä ei aina tunnusteta saamelaisten viralliseksi elimeksi, ja sillä on hyvin vähän oikeaa valtaa. Tämä vaikuttaa siihen, että saamelaisten keskuudessa koetaan turhautumista ja marginalisoitumisen tunteita.

Konkreettisia ehdotuksia valtiolle

Raportissa kehotetaan Suomen viranomaisia

• kunnioittamaan saamelaiskäräjien auktoriteettia saamelaisten virallisena elimenä,
• myöntämään saamelaiskäräjille riittävät resurssit tehtävänsä suorittamiseen,
• varaamaan riittävät resurssit saamelaisten kielten ja kulttuurin vahvistamiseksi, mm. vahvistaa opetusta saamen kielellä sekä lisätä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta saamenkielellä sekä
• panostamaan lapsiin ja nuoriin pitkäjänteisesti ja kasvattamaan mediatarjontaa nuorille.

Paliskuntain yhdistys on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle Maaseutuviraston toiminnasta. Maaseutuvirasto luovutti alkuvuodesta vuoden 2015 petovahinkokorvauksien saajien nimet ja heille maksetut vahingonkorvaussummat medialle. Lapin Kansa-lehti taas julkaisi nimilistat henkilöittäin ja paliskunnittain sekä maksetut vahingonkorvaukset euromääräisinä lehdessään 10.3.2017. Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan Maaseutuviraston toiminta on ollut riistavahinkolain 36 §:n vastaista.

– Riistavahinkolain 36 § säätelee tietojen julkisuutta ja niiden luovuttamista, ja siellä ei ole tälläistä pykälää, joka sallisi tietojen luovuttamisen henkilötasolla median käyttöön. Maaseutuviraston toiminta on lainvastaisesti vaarantanut poroja omistavien lasten ja aikuisten henkilötietojen suojan. Tässä on aiheutunut myös semmosta klikkijournalismin tyyppistä uutisointia mediassa, joka kohtelee ihmisiä varsin epäreilulla tavalla, sanoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Mavi vetoaa julkisuuslakiin

Paliskuntain yhdistys on selvitellyt tietojen luovuttamisasiaa Maaseutuviraston kanssa kevään aikana. Mavi on perustellut ja tulkinnut asiaa julkisuuslain pohjalta. Maaseutuviraston selvityksen mukaan medialla on oikeus saada journalistisiin tarkoituksiin tuensaajien tietoja. Kantelua Maaseutuvirasto ei halua lähteä kommentoimaan vielä sen enempää. Mavin ylitarkastaja Katriina Mattilan mielestä on kuitenkin hyvä, että asia tutkitaan.

– Ilman muuta on hyvä, että asia tutkitaan. Jos asia voidaan ja tulkitaan toisella tapaa, niin on hyvä, että tämä tulee loppuun käsiteltyä ja lopputulos on selkeä ja pitävä, sanoo Maaseutuviraston ylitarkastaja Katriina Mattila.

Herkkä ja vaikea asia poronhoitajille

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollilan mukaan petovahingot ovat hyvin arka ja vaikea asia poronhoitajille eikä asiaa helpota se, että ihmisten henkilötiedot päätyvät lehtien sivuille.

– Petovahinkokorvauksia ei voi verrata maataloustukiin. Ne ovat korvauksia menetetystä omaisuudesta, eikä niitä voi rinnastaa vuosituloihiin niinkuin mediassa tehtiin. Ongelma tässä on se, että yleisö ei ymmärrä vahingonkorvauksien luonnetta mikä näihin petokorvauksiin liittyy. Siitä syntyy väärinkäsityksiä ja ikävää keskutelua ja kritiikkiä näille vahingonkorvauksien saajille, sanoo Anne Ollila.

– Tässä ei myöskään ole huomioitu sitä, että Suomessa on poronhoidossa mukana huomattava määrä alaikäisiä lapsia. Tälläinen tietojen julkistaminen ei suojaa heitä ja lasten joutuminen tämmöisen huomion kohteeksi on kohtuutonta, sanoo Anne Ollila.

Paliskuntain yhdistys odottaa eduskunnan oikeusasiamieheltä vastausta siihen, mitkä tiedot ovat julkisia ja mitkä taas eivät.

– Toivoisin kuitenkin semmoista tiettyä sensitiivisyyttä sekä Maaseutuvirastolta että medialta. Hitusen selviteltäsiin paremmin, että mistä näissä petokorvauksissa on kyse ja mietittäisiin kaksi kertaa, ennen kuin tehdään klikkiotsikoita asiasta, sanoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Ollila.

Toukokuussa 105 vuotta täyttävä Saara Kanerva asuu omassa palvelukotiasunnossaan Torniossa ja on kovin tyytyväinen elämäänsä. Hoito on hyvää, mistä Kanerva muistaa olla kiitollinen. Hän nimittäin seuraa ajankohtaisia tapahtumia ja tietää, että kaikilla vanhuksilla asiat eivät ole yhtä hyvin.

Se onkin yksi harvoista asioista, joita hän satavuotiaassa Suomessa moittii.

– Toisaalta Suomi on tavattoman hyvä maa, mutta toisaalta on vaikeita asioita, joita ei tahdota saada kuntoon. Nyt puhutaan vanhusten huollosta tavattoman paljon, ja siinä varmasti on korjaamisen varaa, Kanerva tähdentää.

Sota haavoitti omaa miestä ja lapsia

Kanerva uskoo, että hänen saamansa hyvä hoito on sen ansiota, että hän on veteraani. Sen lisäksi hänellä on ollut hoidettavanaan kolme sotainvalidia; oma mies sekä neljä- ja viisivuotiaat lapset.

– Minun pikkupoikani haavoittuivat kranaatista. Toisesta pojasta lääkäri ei ymmärtänyt, että hänellä oli aivoissa sirpaleet, niin hänestä tuli 75-prosenttinen aivoinvalidi, Kanerva kertaa järkyttäviä tapahtumia.

Toisen pojan aivokopan sirpale oli lyönyt rikki ja aivomassaa valui ulos. Siksi hänet kiidätettiin leikkaukseen.

– Lääkäri ilmoitti, ettei sieltä sirpaletta löydy, eikä ole löytynyt vielä tänäkään päivänä. Mutta ei se ole hänen elämäänsä haitannut. Hän kirjoitti ylioppilaaksi ja siirtyi sitten sotilasuralle, josta on nyt eläkkeellä.

Lottien korvaamaton apu ja vaikeat tehtävät

Saara Kanerva syntyi Tampereen lähellä Kangasalla, mutta joutui perheensä kanssa pakenemaan vuoden 1918 taisteluja. Tornioon hän saapui junalla samana päivänä, kun toinen maailmansota syttyi. Hän liittyi heti lottiin, ja sain komennuksen tiskariksi sotilaiden muonituspaikkaan.

Kanerva muistaa vieläkin, kuinka lotat laittoivat ruokaa ja tiskasivat aamusta iltaan, ja vetoisassa tilassa lattialle viriteltiin lankkuja, jotta pahin veto ei palelluttaisi jalkoja.

– Kun minä siellä aamusta iltaan tiskasin, niin minulle annettiin nimi kävelevä pesukone, Kanerva nauraa.

Kanerva itse sai välirauhan aikana koulutuksen ensiapu- ja hoitotehtäviin, mutta komennusta sotasairaaloihin ei koskaan tullut, sillä hänellä oli pieni poika hoidettavanaan. Lottana hän silti tietää miten raskasta ja tärkeää työtä rintamalla tehtiin.

– Kuten Mannerheim sanoi, niin ei missään maailmassa ole toista sellaista järjestöä, josta on ollut niin suuri apu sotilaille. Rintamalla pestiin paitoja, hävitettiin täitä ja laitettiin ruokaa. Juuri sidonta- ja sairaanhoitopuolella oli lotilla suuri tehtävä, Kanerva toteaa ja hiljenee hetkeksi ennen kuin jatkaa:

– Ja kaikkein raskain lottien tehtävä oli, kun he joutuivat sulattamaan ja pesemään jäätyneitä ruumiita ja panemaan ne arkkuihin, ja sitten lähettämään ne kotiseudulle.

Sotaorpojen huoltajana ja sotalapsien saattajana

Kanerva on 105 elinvuotensa aikana ollut mukana monessa Suomen historian merkittävissä tapahtumissa ja saanut itsekin osansa sodan riipaisevimmista puolista.

Paitsi että mies ja kaksi lasta haavoittui, hän menetti 18-vuotiaan sisarensa taistelujen jälkeen riehuneille taudeille, saattoi itkeviä sotalapsia Göteborgiin ja oli sotaorpojen huoltajana.

– Kyllä se oli ikävä nähdä, kun nämä pienet sotaorvot kaipasivat isää ja tiesivät, että isä ei tule. Se oli hyvin raastavaa, Kanerva muistelee.

Helppoa ei ollut myöskään sotalasten saattaminen Etelä-Ruotsiin.

– Siellä oli yhdetkin sisarukset, jotka olivat kaulakkain ja itkivät yhdessä koko menomatkan Tukholmaan.

"Toivoa täytyy, että saamme säilyttää itsenäisyytemme"

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhla herkistää vanhan lotan mielen.

– Kunpa Suomi saisi itsenäisenä olla vielä toiset 100 vuotta. Jos se niin pitkään kestää, niin sitten se kestäisi iankaikkiseen asti, Kanerva uskoo.

Hän tähdentää, että Suomen itsenäisyys riippuu myös maailman tilanteesta.

– Mutta toivoa täytyy, että saisimme säilyttää itsenäisyytemme. Ja vielä se, ettei sitä tarvitsisi puolustaa sodilla, vaan sen saisi muilla järkevillä toimenpiteillä järjestettyä. Että elämä sujuisi naapureiden kanssa hyvässä sovussa, Kanerva jatkaa.

Kanerva muistaa kipeän tarkkaan sotavuodet, mutta onneksi myös sen kuinka niistä selvittiin. "Suomalaisella sisulla", korostaa nainen, joka ei elämässään ole monta toimetonta hetkeä viettänyt.

– Sota vei niin paljon, mutta se toi sen mikä meillä nyt on. Se on tänään tätä ja huomenna toista. Mutta toivoa täytyy, että kaikki menisi paremmin kuin mitä me nyt uskomme. Uskoa täytyy ja toivoa, että Suomi saisi itsenäisyytensä pitää ja pääsisi vielä tasapainoon, toivoo nykytapahtumia aktiivisesti seuraava 105-vuotias lotta.

Kroppa on jo "poisvietävä kapistus", mutta muisti pelaa

Kanerva on omien sanojensa mukaan lotta niin kauan kuin elää. Lottapukukin on yhä tallessa, ja tärkeinä päivinä sitä myös käytetään.

Virkeälle vanhukselle pyörätuolissa istuminen on vaikea paikka. Kanerva kertoo olleensa terve aina satavuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen on tullut kaikenlaista.

– On tullut selkärangan murtumaa, on mennyt käsi poikki ja silmät alkavat hämärtyä sekä korvien kuulo heikentyä. Sitä alkaa olla kohta pois siirrettävä kapistus, Kanerva nauraa pilke silmäkulmassaan.

Muisti toimii kuitenkin erinomaisesti, mitä Kanervaa hoitavat lääkäritkin tapaavat ihmetellä.

– Kun joskus joudun lääkärissä käymään, niin ne ihmettelevät, että mistä tuo muisti on. Minä sanon, että se on ruisleivästä ja silakasta, Kanerva virnistää.

Heinolassa asuva sotaveteraani ja sotainvalidi Veikko Punakallio hoitaa edelleen vaimonsa Railin kanssa taloa, jonka he rakensivat viisikymmentäluvulla. Talo lämpiää puilla, jotka pian 95 vuotta täyttävä Punakallio hakkaa itse. Kauppareissut hoituvat omalla autolla.

Työntekoa ei ole estänyt sekään, että Veikko on viidenkymmenen prosentin sotainvalidi. Punakallio haavoittui viimeisenä sotakesänä polveensa, mutta joutui siitä huolimatta vielä Lapin sotaan.

"Sotaan ei pitäisi kenenkään sortua"

Punakallio muistaa sotapolkunsa kuin eilisen päivän. Hakematta hän luettelee paikat, jonne rintamakomennus hänet vei, kunnes pääsi siviiliin Kaunispään tunturilta. Tästä linkistä voit tutustua Punakallion sotareitteihin Sotapolku.fi-palvelussa.

Punakallion varusmiespalvelus alkoi Orivedellä vuoden 1941 kesällä ja jo seuraavaan vuoden alussa hän sai määräyksen viestimieheksi Ruben Laguksen johtamaan Panssaridivisioonan kolmanteen pataljoonaan eli JP3:een. Hän palveli samassa pataljoonassa sodan loppuun saakka.

– Sitä oli sellainen innostus sinne, se tuntui seikkailulta, kun lähdettiin.

Nyt lähes 76 vuotta myöhemmin, hän varoittaa unohtamasta, mitä sodassa tapahtuu.

– Jännitteet kasvavat kovasti, aseita kalistellaan. On kulunut miespolvia sodasta, mutta siihen ei pitäisi kenenkään sortua, että sota syttyisi.

Kenraali Lagus oli tiukka mutta arvostettu

Kenraali Ruben Lagus oli ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari. Sotahistoriassa hänen panostaan pidetään merkittävänä nimenomaan kesän 1944 tapahtumissa. Punakallio muistaa kuitenkin hyvin, että Laguksella ja Panssaridivisioonalla oli kova maine jo jatkosodan alkuvaiheessa.

– Divisioona oli etujoukkona koko hyökkäysvaiheen Äänislinnaan asti. Se oli nuorta asevelvollisuusikäistä joukkoa ja kova koulutus takana. Kyllä se oli hyvin iskukykyinen joukko.

Punakallio tapasi Laguksen useita kertoja. Kenraali oli tunnettu tiukasta kuristaan.

– Äänislinnassakin hänen peräänsä kertyi iso joukko, joilla oli ollut nappi auki eikä kunniaa tehty, niin heidät vietiin päävartioon.

Myöhemmin Punakallion ja JP3:n tie vei muun muassa Karhumäkeen, Syvärille ja lopulta keväällä 1944 Lappeenrannan ja Viipurin välille. Edessä oli Punakallion sodan vaikein vaihe, Kuuterselän taistelu, missä pataljoona joutui ankaraan tykistötuleen.

Kuuterselän taistelun jälkeen Punakallion pataljoona ei täydennyksistä huolimatta palannut entiselleen, sillä kahdessa päivässä vahvuudesta hävisi 200 miestä kaatuneina ja haavoittuneina.

– Myös kaikki kolme komppanianpäällikköä kaatuivat silloin.

Haavoittuminen ja määräys Lapin sotaan

Vajaan parin viikon kuluttua Punakallion pataljoona määrättiin Talin kautta vastaiskuun Portinhoikkaan. Siellä hänen polveensa osui kranaatinsirpale ja edessä oli kolmen kuukauden reissu Hämeenlinnan sotilassairaalaan.

Sota ei kuitenkaan ollut ohi, sillä Punakallio määrättiin pataljoonan mukana Lapin sotaan, vaikka polvi ei ollut edes parantunut.

– Ei siihen aikaan niitä kovin kauan haavoja paranneltu. Sanottiin, että ne paranee loput siellä rintamaoloissa.

Ei tosin parantunut, sillä Punakalliosta tuli viidenkymmenen prosentin sotainvalidi.

– Ei parantunut, mutta olin Lapin sodassa Kaunispään tunturille asti.

Lapin sota tuntui aluksi oudolta, sillä vastassa oli entinen aseveli. Punakallionkin pataljoonassa oli entisiä SS-miehiä, joista ainakin yksi siirtyi saksalaisten puolelle.

Punakallio näki lähietäisyydeltä Rovaniemen palon ja saksalaisten aiheuttaman tuhon.

– Kaikki talot tuhottiin ja porotokat ammuttiin konetuliasein.

Elanto maatilalta

Sodan jälkeen Veikko Punakallio avioitui Raili Halijoen kanssa. Myös Raili Punakallion elämää sota kosketti läheltä, sillä hänen isänsä kaatui Syvärin takana Kooran kylässä vuonna 1941. Perheessä oli neljä lasta.

– Kun tieto tuli, järkytyin kovasti. Tiedon toi setämme. Hänellä oli kirje mukanaan, ja iloitsimme siitä, mutta setä sanoi, että uutiset eivät taida olla hyviä.

Punakalliot hankkivat viisikymmentäluvulla maatilan Heinolan Lusista, missä elämä jatkuu edelleen. Veikko Punakallio kertoo, että sodan jälkeen työpäivät olivat pitkiä, mutta pian huomattiin, että elintaso alkaa nousta.

Myös veteraanien arvostus on Punakallioiden mukaan nyt aivan toista kuin muutamia kymmeniä vuosia sitten.

Kittilän Levillä aurinko paistaa valkeana hohtaville laskettelurinteille. Kaikki 43 rinnettä ovat auki ja huippukunnossa. Hiihtohissit pyörivät miltei tyhjillään, sillä laskettelijoita on enää vähän.

Ne harvat, jotka vielä laskevat, kehuvat Levin rinteitä.

– Nämähän on ihan perfect, erinomaisessa kunnossa. Itse asiassa tänä talvena on tullut käytyä aika monessa paikassa. Levi on on kyllä isoin ja paras, täytyy myöntää, tyttärensä lasketteluharrastuksen myötä Leville saapunut Essi-Noora Jylänki Hausjärveltä sanoo.

– Olen lasketellut joka puolella Eurooppaa. Vaikka Levillä tunturi voisi olla isompi, rinteet ja parkit ovat aina huippukunnossa ja se on mukava juttu, toteaa puolestaan virolainen Gabriel Kuslap, joka työskentelee baarimikkona laskettelukeskuksessa.

Talvi on väärässä paikassa

Leviltä löytyy selitys sille, miksi laskettelijat käyvät vähiin, vaikka talvi Lapissa jatkuu.

– Tämä johtuu varmaan monesta asiasta. Suomi on pitkä maa ja onneksi Suomi on pitkä maa nimen omaan näin päin että meillä pohjoisessa on talvi ja etelässä on kesä. Nämä huhtikuun viimeiset viikot on kaikista upeinta aikaa. Minun mielestä talvi on kuukauden väärässä paikassa. Se aloitetaan kuukauden liian aikaisin ja lopetetaan kuukauden liian myöhään, hissiyhtiö Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari sanoo.

Sama on huomattu monessa muussakin hiihtokeskuksissa.

– Lunta rinteissä olisi varmasti riittävästi etelämpänäkin, mutta ihminen on sellainen että kun kevätaurinko alkaa paistaa, niin sitten aletaan kaivaa fillareita, venettä ja golf-mailoja esiin. Sitten taas syksyllä on hirveä into päästä mäkeen, Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors sanoo.

Keskieurooppalaiset löysivät Levin

Levin kausi on mennyt hyvin, kerrotaan Levin Matkailu Oy:stä. Yhtiö myy majoitusta ja muita palveluita alueella. Talvinen sää on jatkunut pitkään ja se on auttanut pitämään rinteitä ja latuja hyvässä iskussa.

– Myyntimme kasvaa tällä kaudella arviolta 10-15 prosenttia, toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi Levin Matkailu Oy:stä iloitsee.

Pääosa asiakkaista tulee kotimaasta, mutta yhä useampi heistä saapuu ulkomailta.

– Lapin ihme, mistä voidaan jo puhua, näkyy Levilläkin. Kansainvälisten asiakkaiden määrä on kasvanut, alkuvuoden yöpymisissä on noin 20 prosentin nousu. Heitä tulee erityisesti Keski-Euroopasta.

Keskieurooppalaisia on saapunut aiempaa enemmän Leville erityisesti suorien lentoyhteyksien ansiosta.

Mäkeen vielä viikko vapun jälkeen

Hiihtokeskusten kaudesta näyttää tulevan toinen peräkkäinen kasvun vuosi, arvioidaan Suomen Hiihtokeskusyhdistyksestä. Yhdistyksellä ei ole vielä tietoja kaikista Suomen hiihtokeskuksista, mutta arviot noin 30:stä keskuksesta lupailevat myönteistä kehitystä.

Vaihtelevat säät olivat tänä talvena monen laskettelukeskuksen riesana.

– Joulu-tammi-helmikuussa oli hyvin vaihtelevat säät, että se ei ole ikinä hiihtokeskusyrittäjän toivekeli että mennään välillä vesi- ja välillä lumisateessa, mutta näyttäisi varovaisen positiivinen fiilis olevan kaiken kaikkiaan, Harri Lindfors Suomen Hiihtokeskusyhdistyksestä sanoo.

Lopulliset talousluvut hiihtokeskuksilta saadaan myöhemmin, todennäköisesti toukokuussa.

Lasketella voi vielä seitsemässä hiihtokeskuksessa. Muutamalla paikkakunnalla kausi huipentuu vappuna. Levillä ja Rukalla rinteet ovat auki pisimpään, toukokuun 7. päivään asti.

Ihmisten kiinnostus koiran hyvinvointia ja sairauden hoitoa kohtaan on kasvanut koirien määrän ja koiraharrastuksen lisääntymisen myötä. Pitkien välimatkojen takaa hoitoon pääsy voi kestää ja oikeanlainen ensiapu on silloin tärkeää koiran selviytymisen kannalta.

Kemin seura- ja palveluskoirakerho järjesti koirien ensiapukurssin, jolle otti osaa kymmeniä kiinnostuneita koiranomistajia. Kurssilla luennoinut eläinlääkäri Hanna Välitalo sanoo, että vaikka ihmisten kiinnostus koirien hyvinvointiin on kasvanut, osalla on vielä puutteita taidoissaan.

– Koiranomistajia on hirveän monenlaisia, toiset ovat todella päteviä, mutta sitten on myös niitä, joilla on tiedoissaan puutteita, Välitalo sanoo.

Koirille ensiapukursseja järjestävät pääasiassa yhdistykset sekä eläinlääkäriklinikat.

Mitä ensiaputaitoja koiranomistajien olisi hyvä osata?

– Ihan perus haavanhoito sekä tietää yleisimmät koiralle myrkylliset asiat, Välitalo luettelee.

Rauhallisena pysyminen ja maalaisjärki auttavat pitkälle

Ensiapukurssilla kurssilaiset saivat opastusta myös koiran elvyttämiseen sekä tukehtumistilanteisiin.

Välitalon mukaan hädän hetkellä tärkeintä on pysyä rauhallisena.

– Elvytystilanteita tulee vastaan aika harvoin. Se, että pysyy rauhallisena, pitää pään kylmänä ja miettii ihan maalaisjärjellä, on koiranomistajan perustaito.

– Monissa tilanteissa omistaja voi pelastaa koiran hengen ja vaikka välimatkat olisivat pitkät, niin yleensä eläinlääkärin saa puhelimella kiinni. Sieltä saa usein apuja, että miten kannattaa toimia, Välitalo muistuttaa.

Aina edes lääkäri ei pysty auttamaan pahoin loukkaantunutta koiraa.

– Jos on sellainen tilanne, että kyse on minuuteista, niin silloin eläinlääkärin vastaanotollakaan ei ole mitään tehtävissä. Valitettavasti koirilla ensihoito ei ole niin pitkällä kuin ihmisillä.

Vakavia tilanteita ovat esimerkiksi isot traumat, joita syntyy, kun koira jää auton alle sekä isot haavat ja äkilliset sairaskohtaukset.

– Enemmänhän sitä tietysti näkee äkillisen sairauden aiheuttamia kohtauksia. Voi olla sydänperäisiä vaivoja tai hengitystievaikeuksia, jolloin olisi tosi tärkeää päästä nopeasti vastaanotolle.

Välitalon mukaan maakunnissa eläinpäivystyksen tehohoito ei välttämättä ole samaa tasoa kuin Etelä-Suomen eläinsairaaloissa.

– Siinä mielessä päivystys ei vertaudu ihmisten tehohoitoon.

Koira kannattaa oksettaa vetyperoksidilla

Ihmiset tietävät nykyisin koirille myrkylliset elintarvikkeet aiempaa paremmin.

– Kyllä niistä paljon soitellaan ja kysellään. Ihmiset tiedostavat tavallisimmat aineet ihan hyvin, Välitalo kertoo.

– Suklaa on tyypillisimpiä, sitten erilaiset lääkkeet ovat aika yleisiä ja ksylitoli on yksi sellainen, josta aika paljon kysellään.

Välitalo neuvoo, että tarvittaessa koira kannattaa oksettaa vetyperoksidilla.

– Vetyperoksidilla kotioksetus on turvallisinta, suolalla menee helposti ojasta allikkoon. Jos koira ei oksennakaan suolaa, kuten monesti käy suolalla oksetettaessa, niin silloin toisen myrkytyksen päälle voi tulla vielä suolamyrkytys.

Eläinlääkäri voi oksettaa koiran turvallisesti lääkkeillä.

– Jos pääsee eläinlääkäriin kohtuullisessa ajassa, niin kannattaa ilman muuta mennä.

Hotelli Cumulus Resort Pohjanhovissa Rovaniemellä on alettu tällä viikolla asettamaan Pohjanhovi-nimikylttejä katolle. Hotelli aikoo juhlistaa Pohjanhovi-kylttien paluuta vappupäivänä paljastamalla pääoven kyltin.

Cumulus-ketju sai helmikuussa runsaasti kritiikkiä, kun hotellin katolta poistettiin Pohjanhovi-kyltti. Hotelliketju perusteli päätöstä Cumulus-brändin yhtenäistämisellä.

Pian sen jälkeen ketju kertoi tuovansa nimikyltit Pohjanhovin ja muiden perinteikkäiden hotelliensa katolle.

Ruotsalaisen kaivosjätti Bolidenin nykyään omistaman Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivoksen viime alkuvuoden 14 miljoonan euron tappio on kääntynyt 22 miljoonan euron voitoksi.

Boliden osti Kevitsan vuosi sitten kanadalaiselta First Quantum Minerals – nimiseltä yhtiöltä, joka ei saanut Kevitsaa kannattamaan.

Bolidenin mukaan syy alkuvuoden huomattavaan tulosparannukseen on kuparin noussut hinta ja korkea laatu. Nikkelin tuotanto säilyi ennallaan.

Boliden on jo aiemmin arvioinut Kevitsan malmivarannot varovaisemmin kuin edellinen omistajayhtiö. Bolidenin arvion mukaan tuotanto jatkuu vielä 16 vuotta.

Boliden arvioi talousilmapiirin ja teollisen tuotannon maailmalla ja Euroopassa vahvistuneen viime vuoden lopulta alkaen uskoen kehityksen lisäävän yhtiön tuotteiden kysyntää.

Kittilän alkuvuoden tuotanto 1500 kiloa kultaa

Toisin kuin ruotsalainen Boliden Kittilän kultakaivoksen omistava kanadalainen Agnico Eagle ei kerro kaivoksen alkuvuoden liikevoittoa.

Agnico Eaglen osavuosikatsaus tyytyy Kittilän kaivoksen osalta kertomaan tuotantomääristä, kustannuksista ja tulevien varantojen lupaavista tutkimustuloksista.

Agnico Eaglen osavuosikatsauksesta laskeskeltuna ja pyöristettynä Kittilän kaivos tuotti tammi-maaliskuussa 1500 kiloa kultaa. Se on satakunta kiloa viime alkuvuotta enemmän.

Tämän päivän kullan hintatasolla 1200 euroa unssilta laskettuna Kittilän alkuvuoden tuotannon arvo oli 62 miljoonaa euroa. Se on nelisen miljoonaa viime alkuvuotta enemmän.

LKAB: suuri rautamalmikapasiteetti painaa hintaa ja kannattavuutta

Vertailun vuoksi Euroopan suurimman rautakaivoksen Kiirunassa omistava Ruotsin valtion kaivosjätti LKAB kertoi myös alkuvuoden hyvästä tulosparannuksesta.

LKAB:n alkuvuoden tulos oli 194 miljoonaa euroa ja viime alkuvuodesta vain 35 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan tulosta nostivat syynä rautamalmin parempi hinta ja tuotannon tehostukset.

Hyvästä alkuvuodesta huolimatta LKAB arvioi rautamalmin globaalisti suuren tuotantokapasiteetin painavan hintaa ja kannattavuutta.

Tämän artikkelin päälähteinä kaivosyhtiöiden Boliden, Agnico Eagle ja LKAB Q1 osavuosikatsaukset ja metallien hinnoista www.kitco.com. Yhtiöiden katsauksia voi syynätä syvemmin yhtiöiden verkkosivuilla.

Tenon kalastuskausi alkaa tänä vuonna kaikille vasta kesäkuussa. Kalastuskausi alkaa uuden kalastussopimuksen mukaisesti 1. kesäkuuta ja matkailukalastuskausi 10. kesäkuuta.

Matkailukalastuslupia myydään sähköisessä luvanmyyntijärjestelmässä. Lupia voi jatkossa ostaa sekä Suomesta että Norjasta kirjautumalla jommankumman maan sähköiseen lupakauppaan. Kauppojen välille tulee linkki.

Verkkokaupasta ostettu lupa tulostetaan entiseen tapaan paikan päällä lupapisteissä. Verkkokauppa antaa sitä varten lupakoodin. Samalla varmistetaan kalastusvälineiden puhtaus.

Tunnuksen voi luoda etukäteen

Lapin ely-keskus kertoo, että tavoitteena on avata matkailukalastajien lupakauppa 10. toukokuuta. Lupakaupan nettiosoite laitetaan Lapin ely-keskuksen kalastus Tenolla -sivulle jo 5. toukokuuta. Silloin kaupassa voi käydä luomassa oman käyttäjätunnuksen.

Norjalaiset ovat kertoneet avaavansa lupakaupan vasta 19. toukokuuta. Kalastajien on huomioitava, että Norjan lupakaupasta ostetut luvat pitää käydä lunastamassa Norjan puolelta.

Tenon venekalastusluvalla saa kalastaa molempien valtioiden alueella. Rantakalastusluvalla saa kalastaa vain sen valtion rannalta, mistä se on lunastettu.

Lupien hinnat ovat nousseet viime vuodesta noin puolella.

Saaliit on ilmoitettava rekisteriin

Ely-keskus kertoo, että ulkopaikkakuntalaisen kalastusoikeuden haltijan kalastuslupien myynnistä tulee lisäinformaatiota myöhemmin. Näitä erityislupia on myytävänä 1 660 venelupaa ja saman verran rantalupia. Nämä luvat vähennetään matkailukalastuslupien kiintiöstä.

Paikkakuntalaisten kalastusluvat ja Tenon veneet rekisteröidään paikallislupien myyntipisteessä Utsjoella osoitteessa Nuorgamintie 7.

Kaikkien Tenojoella ja sen sivujoilla kalastavien on ilmoitettava saaliinsa saalisrekisteriin. Tähän mennessä suuri osa vapakalastajista on ilmoittanut saaliinsa Luonnonvarakeskuksen saalispalautejärjestelmään. Uusi saalisrekisteri pohjautuu Luonnonvarakeskuksen järjestelmään.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, hiihtolatu hohtaa valkoisena. Latukone on käynyt edellisenä päivänä. Ladun pinta on kova, suksi luistaa erinomaisesti. "Lentokeli", kuten hiihtäjät asian ilmaisevat.

Rovaniemellä, Lapin pääkaupungissa, Korkalovaarasta Mäntyvaaraan kulkeva latu on hyvässä kunnossa. Sen alla on lunta arviolta 30-40 senttiä. Talvi ja sitä myötä hiihtokausi jatkuu edelleen, vaikka vappu on jo ovella. Hiihtäjiä ladulla tulee vastaan muutamia, mutta mistään ruuhkasta ei voi puhua.

Kuinka kauan latuja pidetään kunnossa Rovaniemellä?

– Siihen saakka kun se on säiden puolesta mahdollista, palveluesimies Tapio Pahtaja Rovaniemen kaupungilta vastaa.

Satoja kilometrejä latuja

Pahtajan mukaan aivan kaikkia laajan kaupungin alueella olevia latuja ei enää pidetä yllä, mutta siellä missä lunta on riittävästi, latukoneet käyvät edelleen. Hän ei ala arvioimaan sitä, kuinka pitkälle kevääseen hiihtolatuja pidetään kunnossa.

– Talvi ei hellitä otettaan, joten emme mekään, Pahtaja sanoo.

Rovaniemeä pohjoisempana ladut voivat olla vieläkin paremmassa kunnossa. Kittilän Levillä latuja on hiihdettävänä vielä 230 kilometriä, Kolarin Ylläksellä 330 kilometriä ja Inarin Saariselällä 156 kilometriä. Esimerkiksi Levillä latuja pidetään yllä toistaiseksi, kerrotaan Levin Matkailu Oy:stä.

Todellinen hiihtoniilo saa siis vielä hiihtää Lapissa pidemmän aikaa, ellei kevät ota yhtäkkiä spurttia ja ala sulattaa lumia lumia vauhdilla. Uuden kuntohuipun ehtinee saavuttaa vielä hiihtokauden vihoviimeisiin kisoihin. Kilpisjärven Saanalla, Käsivarren Lapissa järjestetään nimittäin perinteisesti juhannushiihdot.

Kädet kohoavat. Kaikki haluavat päästä esittämään kysymyksensä ihailemilleen ja seuraamilleen YouTube-tähdille. Yleisössä on nuoria ja lapsia, alakouluikäisistä teini-ikäisiin. Joukossa on myös vanhempia, joko lapsen seurana tai omasta mielenkiinnosta. Idolin lempikouluaine, juomat ja ruoat käydään läpi. Osa kysymyksistä on myös syvällisiä.

– Mitä te vihaatte eniten?

Tubettajat Roni Back ja Sita Salminen ovat hetken hiljaa.

– Epäoikeudenmukaisuutta, Salminen sanoo.

– Mä vihaan sitä jos käsipyyhkeet on yleisövessassa loppu tai jos pitäis tiskaa mutta en jaksa. En oikeestaan vihaa mitään, naurahtaa Roni Back.

Salin suurista ikkunoista näkyy vielä jäässä ja lumenpeitossa oleva Tornionjoki. Meän tube-tapahtumaan Tornioon tulleet kuusi suomalaista videovloggaajaa ja tubettajaa kohtaavat pohjoisen seuraajiaan Lapparissa järjestetyssä Meän tube-tapahtumassa.

– Miten teistä tuli kuuluisia?

Siihen kysymykseen kiteytyy paljon. Niin Backista kuin Salmisesta tuli kuuluisia YouTube-videopalvelun kautta. YouTubeen videoita tekevät tubettajat ovat nykyään nuorten ja lasten suuressa suosiossa. Tutkimukset osoittavat, että tubettajat ohittavat suosiossaan useasti perinteisesti ihaillut poptähdet, näyttelijät ja muusikot.

Tubettamisen taustalle on viime vuosina syntynyt erilaisia tapahtumia, joissa ajatuksena on tavata seuraamansa tubettaja Meet & Greet-tilaisuuksissa. Tornion Koulujen Vanhemmat ry halusi vastata nuorten ilmiöön pohjoisessa ja samalla antaa vanhemmille tietoa siitä, mitä nuoret seuraavat ja tekevät YouTubessa ja sosiaalisessa mediassa. Syntyi Meän tube-tapahtuma, joka järjestettiin Tornionjoen rannalla elämyspuisto Lapparissa.

23-vuotias Roni Back tekee videoita oikeastaan kaikenlaisista aiheista, tilillä on myös pelivideoita, joissa hän on muun muassa pelannut Minecraft-peliä julkkisten kanssa. Ihailu on videontekijän itsensä mukaan tullut hieman yllätyksenä.

– En pystynyt kuvittelemaan, että syntyy tällainen fanituskulttuuri. Suomesta ehkä puuttuu esikuvajulkkiksia ja tubettajat täyttävät sitä aukkoa, mitä esimerkiksi joku artisti voisi olla, Back miettii.

– Muistatteko videon, missä imitoin tubettajia? Onko joku nähny sen? Rovaniemeltä kotoisin olevan Sita Salminen kysyy yleisöltä.

– Oooooooon, kuuluu yhtenäinen huuto salista.

Suosituksi pääsee jos videoita tilataan, katsotaan ja jaetaan. Se on myös pitkä ja välillä kivinenkin polku. Jo neljä ja puoli vuotta videoita omasta elämästään YouTubeen vlogannut Veronica Verho sanoo, että suosio ei tule hetkessä, vaan vaatii paljon työtä.

YouTubessa kerrotaan rankoistakin aiheista

Mariieveroniva eli Veronica Verho on katsojalle kuin sisko tai ystävä. Hän kertoo elämästään avoimesti, henkilökohtaisesti ja uskaltaa puhua tabuinakin pidetyistä aiheista.

Näillä sanoilla Mariieveronica aloittaa uusimmalla YouTube-videollaan, joka on kerännyt vajaassa viikossa lähes 200 000 katselukertaa.

Videon otsikko on KIRJE LAPSELLENI, ja Verho kertoo siinä saaneen juuri kuulla, että ei ehkä koskaan voi saada omia lapsia. Verho on aloittanut NRJ:n aamujuontajana kolme kuukautta sitten, eli hänellä on kaksi työtä.

– Kun pääsen töistä 13 jälkeen menen kotiin ja syön. Sinä päivinä kun teen videon ja editoin sen, pääsen joskus ysiltä nukkumaan. Koko päivä menee töissä, Verho sanoo.

Olen nähnyt vierestä kun kusi nousee hattuun. Veronica Verho

Tubeconin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan Mariieveronica on 16–19 -vuotiaiden tyttöjen seuratuin idoli. Nuorten sekä tyttöjen että poikien top 10-listalla Mariieveroca on kolmanneksi suosituin. Videovloggaajat, kuten myös Verho, saavat paljon lahjoja ja viestejä. Heitä ihaillaan ja pidetään esikuvana.

– Olen nähnyt vierestä kun kusi nousee hattuun. Se on tosi paljon itsestä kiinni, miten suosiota käsittelee. Mulla onneksi on ympärillä perhe ja ystävät, ne pitää mun jalat maassa. Myös mun seuraajat tuntee mut, ja huomauttas varmasti jos en olisi oma itseni, Verho hymähtää.

Halaus, tapaaminen, selfie ja pieni lahja

Tilastojen mukaan Suomessa on reilusti yli 500 000 tubettajaa ja luku kasvaa koko ajan. Ilmiön suosion myötä Suomessa järjestetään jo neljännen kerran Tubecon-tapahtuma Hartwall Areenalla, missä voi tavata omaa suosikkitubettajaansa. Tämän vuoden tapahtumaan odotetaan yli 18 000 kävijää kahden päivän ajan.

Halaus, tapaaminen, selfie ja pieni lahja, siinä on kiteytettynä se mitä Meet & Greeteissä tapahtuu. Mervi Maatela on yksi Tubecon-tapahtuman tuottajista ja sanoo, että tunnelma on tapahtumissa katossa.

– Moni antaa palautetta, että parasta on fiilis. Vaikka ei välttämättä tiedä, että mitä kaikki kiljuu lavan edessä, niin pääsee mukaan hurmokseen ja hypetykseen. Monelle tubettaja on iso stara. Kun viime vuonna Arttu Lindeman saapui paikalle, niin siinä oli pitkä jono ja kiljuminen oli aikamoista. Puhumattakaan silloin kun hän nousi lavalle. Että aikuisille varoitus, korvatulpat mukaan, Maatela naurahtaa.

Tubeconin tutkimuksen mukaan kuusi seuratuinta henkilöä nuorten keskuudessa ovat tubettajia, sama ilmiö on myös muualla maailmalla. Maatela sanoo, että tubettajaa pidetään läheisenä ja videoita katsotaan, kun halutaan tietää mitä tubettajalle kuuluu.

– YouTubeen ei kuulu tähtikultti, joka on tavoittamaton. Tubettajaa koetaan läheiseksi ja joskus jopa ystäväksi. Maatela tiivistää.

Tornion Meän tube-tapahtumassa alkaa Meet & Greet. Lapset ja nuoret järjestäytyvät jonoksi. Paikalle tulee koko ajan lisää väkeä. Jokainen toivoo, että he ehtisivät käydä lyhyessä tapaamisessa, ottaa yhteyskuvan ja ehkä ojentaa idolilleen pienen lahjan.

Pitkään jonoon asettuvat myös Julianne Sieppi ja Vilma Pejäjäjärvi. Tytöillä on mukanaan suuri, vihreä pahvilaatikko, johon on kirjoitettu: Roni on best. Kylkeen on maalattu banaani ja laatikon kanteen sydän.

– Teimme lahjaa kolme päivää. Katson joka päivä Roni Backin videoita ja me kumpikin ollaan sen suuria faneja, Sieppi kertoo.

Tytöt kertovat, että laatikosta löytyy rekvisiittaa, jota Roni Back voisi käyttää videoillaan.

– Tekohampaat ainakin. Toivottavasti Roni tykkää, Petäjäjärvi jatkaa.

Varmasti tykkää.

Sienestäjät voivat pikku hiljaa suunnata salaisille apajille, sillä kevään ensimmäiset korvasienet ovat jo nousseet.

Sienihavainnoista kirjoitetaan Suomen Sieniseuran Facebook-sivuilla.

– Yksittäiset korvasienilöydöt, jotka pulpahtelevat Facebook-ryhmässämme edustavat vain jäävuoren huippua. Kyllä niitä on muualtakin Etelä-Suomesta jo löytynyt, kertoo Suomen Sieniseuran puheenjohtaja Jorma Palmén.

Suurin osa on vielä pienikokoisia, halkaisijaltaan muutaman sentin kokoisia.

– Ihan pieniä ei mielestäni kannata poimia. Kun ne kasvavat suuremmiksi, poimut aukeavat ja niistä lähtee hiekkakin paremmin pois.

– Itse en ole vielä tänä vuonna korvasieniä etsinyt. Viikon päästä ajattelin lähteä katsomaan muutamista paikoista.

Etsi korvasieniä hakkuuaukeilta

Korvasieni valitsee kasvupaikkansa jo edellisenä syksynä. Laji on paikkauskollinen.

Niitä kannattaa etsiä hiekkapohjaisista havumetsistä, hiekkakankailta, harju- sekä hakkuualueilta.

– Keskeltä laajaa hakkuualuetta ei sieniä aina löydy. Parhaita paikkoja ovat niiden lämpimät reunamat lähellä metsää. Lisäksi alueen keskellä saattaa olla saarekkeita, joista satoa kannattaa etsiä, Jorma Palmén neuvoo.

Lajin satokausi on yleensä touko-kesäkuu. Sieniseuran puheenjohtajan mukaan paras satokausi saattaa tänä keväänä hieman myöhästyä kylmän sään takia.

– Sienet kaipaavat nyt aurinkoa ja lämpöä. Lämmin kevätsää suosii korvasienen kasvua.

Korvasieniä kasvaa koko maassa.

– Pohjoisessa, Sallan alueella olen kerännyt parhaat sadot juhannuksen tienoilla. Inarissa olen sienestänyt niitä vielä heinäkuun puolessa välissä.

Virossa, Latviassa ja Liettuassa korvasieniä on poimittu jo kuukausi. Jorma Palménille on tullut Baltiasta tiedusteluja suomalaisten yritysten halukkuudesta ostaa niitä.

Tappavan myrkyllinen tippaleipä

Poimulakkinen korvasieni muistuttaa ulkoisesti vapun tippaleipää.

Sieni on oikein valmistettuna herkullinen, mutta tuoreena tai väärin käsiteltynä hengenvaarallisen myrkyllinen. Se sisältää gyromitriiniä, joka on hengenvaarallinen solumyrkky. Siksi sienen oikea käsittely on tärkeää.

Korvasienet siivotaan hiekasta. Kattilaan laitetaan yksi osa sieniä ja kolme osaa vettä. Sieniä keitetään viisi minuuttia kerrallaan. Sieniseuran kanta on, että kaksi keittokertaa riittää. Niiden välissä korvasienet on huuhdeltava hyvin ja keitinvesi on vaihdettava.

Keitinvettä ei saa käyttää ruoanlaittoon.

Kuivattuja korvasieniä liotetaan vähintään kaksi tuntia ennen käyttöä. Liotuksen jälkeen sienet keitetään kahteen kertaan kuten tuoreet sienet.

Sieniä keitettäessä tai kuivattaessa on tärkeää muistaa myös hyvä tuuletus.

Lauantaina iltapäivällä alkaneet lumi- ja räntäsateet ovat muuttaneet ajokelin huonoksi etenkin Etelä- ja Keski-Suomen alueilla.

Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan vakavampia onnettomuuksia ei ole illan aikana ollut, vain joitakin peltikolareita.

– Nelostiellä on ollut pari kolaria, Lahden väylällä Helsingin päässä sekä Mäntsälän ja Heinolan välillä, kertoi Liikenneviraston liikennepäivystäjä Kirsi Salokanto lauantai-iltana kello 22.30 aikoihin.

– Keliin nähden on päästy tosi vähällä. Vaikka sade on tullut lumena, tienpinnat ovat olleet himpun verran plussalla.

Salokannon mukaan ajokeli on ollut haasteellista, kun suuri osa autoilijoista on jo vaihtanut kesärenkaat.

Huono ajokeli myös vappuaattona

Ilmatieteen laitoksen mukaan vappuaattona vesi- ja lumikuuroja tulee yleisesti suuressa osassa maata.

Laaja lumisadealue liikkuu yön aikana maan etelä- ja keskiosan yli pohjoiseen ja yltää aamulla eteläiseen Lappiin. Lapissa ja Pohjanmaalla lumisade voi olla sakeaa.

Myöhemmin iltapäivällä ja illalla aurinko voi jo näyttäytyä paikoin maan etelä- ja keskiosassa.

Sunnuntaina huono ajokeli jatkuu suuressa osassa maata. Etenkin Keski-Suomen ja läntisen Suomen alueilla ajokeli voi olla huono.

– Ei mitään hirveää katastrofia ole luvassa sunnuntaillekaan. Jos nyt vappuaattona ei ajoa olisi ihan niin paljon kuin normaalina arkena, sanoo liikennepäivystäjä Salokanto.

Tuuli aiheutti sähkökatkoja

Lauantaina voimakkaat tuulenpuuskat riepottelivat Etelä-Suomea ja eteläisille merialueille annettiin myrskyvaroitus.

Sähköttömiä asiakkaita oli enimmillään lähes 6 000 kello 19 aikaan.

Yötä kohti mentäessä sähköt on palautettu suurimmalle osalle. Eniten sähköttömiä talouksia oli vielä lauantai-iltana Uudellamaalla Vihdissä sekä Varsinais-Suomessa Aurassa.

Ankean ja talvisen sääjakson jälkeen aurinko lämmittää jälleen. Lähestulkoon koko Suomessa saadaan viettää vappupäivää auringonpaisteessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan etelässä lähennellään jopa +15 astetta ja tuulikin pysyy maltillisena, eikä sen pitäisi häiritä iloista vapunviettoa.

Vappua juhlistetaan perinteisin menoin Ullanlinnanmäellä Helsingin Kaivopuistossa Suomen suurimmaksi kuvaillulla piknikillä. Lämpötilan ennustetaan kohoavan päivän aikana ainakin +13 asteeseen.

Itä-Suomessa on aamun aikana vielä pilveä, mutta ne haihtuvat päivän aikana. Vain Lapissa on vappupäivänä pilvistä tai lähes pilvistä ja monin paikoin lumi- tai vesikuuroja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan käytännössä Oulun eteläpuolisella alueella on päivän aikana suhteellisen aurinkoista.

Myös tiistaina sää on suurelta osin poutaista, etelässä ja lännessä osin aurinkoistakin. Idässä ja pohjoisessa pilvisyys on runsasta, jokunen räntä- tai vesikuurokin voi tulla Pohjois-Karjalasta Pohjois-Lappiin yltävällä alueella.

Jerisjärvellä vuosikymmenet kalastellut Jorma Vaattovaara (78) on huolestunut Muonion vesien tilasta. Hänen mukaansa esimerkiksi Jerisjärvi, Särkijärvi ja Äkäsjärvi ovat kalajärvinä nyt vain haaleita muistoja entisestään.

– Äkäsjärvi on kaikkein kehnoimmassa kunnossa. Hyvässä ei ole mikään. Jerisjärvikin olisi oikea kalasampo, jos sitä hyödynnettäisiin. Mutta kun ei, niinkuin ei hyödynnetä monta muutakaan järveä Lapissa. Se harmittaa, Vaattovaara sanoo.

Jorma ja Kaija Vaattovaaralle kalastaminen on jokapäiväinen harrastus, talvella pilkkiminen. Heinäniemessä Jeriksen rannalla kun asuvat, niin kalaan on helppo mennä, metsän poikki polkua pitkin astella.

– Hyvä pilkkipaikka sen sijaan löytyy pitkähkön ajomatkan päästä Utkujärveltä, Muonion kirkolta pohjoiseen. Siellä on pitäjän suurimmat ahvenet, Vaattovaara sanoo.

Yleinen mielipide kalastusta vastaan

Jorma Vaattovaara muistelee aikoja, kun Jerisjärven kalastusta yritettiin uudelleenvirittää. Järvellä kalastettiin säkkiperäisellä, seisovalla pyydyksellä, jonka sisään mahtui yli 500 kuutiota vettä, hän kuvailee.

– Kun kahden vuorokauden päästä menimme sitä kokemaan, niin siinä oli 800 kiloa kalaa, pelkästään pikkukalaa. Isompaa siinä ei ollut. Se näytti järven tilan ja todisti sen, että vettä pitää kalastaa, jotta se pysyy kunnossa ja tuotteliaana.

– Saimme vain vihat niskoillemme. Yleinen mielipide nousi meitä vastaan, hän harmittelee ja lisää, että oli siinä kai kateuttakin.

Jorma Vaattovaara sanoo kirjoittaneensa lehteen artikkelinkin aiheesta: kaikkein viheliäisin totuus on yleinen mielide.

–Kait viranomaisetkin siihen tukeutuvat. Siltä näyttää.

Herätkää viranomaiset

Jorma Vaattovaara herättelee kalatalousviranomaisia ja muita "niin sanottuja asiantuntijoita" ongelman perään. Hän herättelee myös kalastuskuntia ja Muonion kuntaa, joka ei hänen mukaansa ole korvaansa lotkauttanut järvikalastuksen puolesta.

– Ovat kalaviranomaiset siellä työpöytiensä takana kait siinä luulossa, että näissä järvissä on nyt paljon ja hyvänkokoista kalaa, kun ovat saaneet siellä rauhassa kasvaa. Istutuksista on kymmenen vuotta.

– Olisivatkin kasvaneet, mutta kun eivät. Siikakin on kääpiöitynyttä. Jerisjärveäkin kalastetaan aivan liian vähän, Vaattovaara huomauttaa.

Hän suomii myös kalastuslakia, joka hänen mukaansa mieluummin rajoittaa kotitarve- ja ammattikalastamista kuin innostaa siihen.

– Kerran kysyinkin eräältä kalatalousjohtajalta, että olemmeko me hirttäytyneet vanhaan perustuslakiin, joka estää meitä kalastamasta. Selvää vastausta ei tullut.

Vaattovaaran mielestä myös EU-määräykset rajoittavat.

– Kalaa ei saa viedä suoraan kauppaan, vaan monen välikäden kautta, mikä näkyy myös hinnassa. Kukapa siinä sitten ryhtyy kalastajaksi.

Jerisjärvellä kalaisa menneisyys

Jerisjärven kalaisasta menneisyydestä kertovat järven rannalla olevat ikiaikaiset ja kuuluisat Keimiöniemen kalapirtit. Ne ovat myös yksi Suomen seitsemästä ihmeestä. Vanhimmat pirtit ovat 1500-luvulta.

– Jerisjärvellä on arvokas historia ja aikoinaan järvi tunnettiin kalastaan. Sotien jälkeen järvellä kalasti 20 nuottakuntaa, Jorma Vaattovaara muistelee.

– Senaikaiset elivät järvestä ja kalasta. Ei niillä ole muuta ollut kuin järvi ja porot ja jonkin verran metsätöitä talven aikana.

Jeriksen muikkuja Lappeenrantaan

Jorma Vaattovaara kertoo, että Jerisjärven muikkua on kuljetettu Lappeenrantaan saakka.

– Sompion Kala ja Marja osti saaliit. Muikkua on järvessä vieläkin ja todella paljon, mutta sitä ei kalasteta. Viime syksynäkin järvi antoi hyviä muikkusaaliita.

– Nyt kehä pyörii toisin päin. Etelästä tuodaan kalaa pohjoiseen ja sehän on aivan höperöä. Etelässä kuitenkin ymmärretään, että järveä pitää tyhjentää, jotta kalasto pysyy hyvänä, Vaattovaara sanoo.

Barentsin alueen toimittajaverkosto Barents Press International paheksuu norjalaistoimittaja Thomas Nilsenin Venäjälle saamaa maahantulokieltoa.

Norjalaisen Kirkkoniemessä toimivan Independent Barents Observerin kymmeniä vuosia Venäjältä raportoinut toimittaja Nilsen julistettiin aiemmin tänä vuonna Venäjällä ei-toivotuksi henkilöksi.

Nilsen sai kuulla raja-asemalla pyrkiessään Venäjällä työmatkalle, että hänellä ei ole asiaa maahan ainakaan viiteen vuoteen.

Toimittajajärjestön mielestä kaikista Barents-alueen maista tulevien toimittajien ja tiedon pitäisi saada liikkua vapaasti Barentsin alueella.

Järjestö: Väärä tieto lisääntyy

Nilsenin maahantulokiellon arvioidaan olevan Venäjän myöhäsyntyinen vastaveto EU:n päätökselle asettaa Putinin lähipiiriin kuuluva toimittaja Dimitri Kiseljov pakotelistalle ja maahantulokieltoon EU-maissa ja Norjassa.

Järjestön mukaan toimittajien työn estäminen lisää väärää tietoa ja vääristynyttä raportointia.

Yli kaksikymmentä vuotta toiminut Barents Press on ainutlaatuinen alueellinen toimittajien yhteistyöverkosto.

Barents Pressin Arkangelissa viikonvaihteessa järjestettyyn vuosikokoukseen osallistui satakunta toimittajaa Suomesta, Venäjältä, Norjasta ja Ruotsista.

Ensi vuonna Barents Press järjestää vuosikokouksensa Norjan Bodössä.