Esiopetuksen kaksivuotinen kokeilu nähdään hyvänä ratkaisuna varhaiskasvatuksen ammattilaisten keskuudessa, mutta koko alaa varjostaa samaan aikaan puute pätevistä opettajista.

Lapista kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa on mukana seitsemän kuntaa, joista kaksi ovat Tornio ja Rovaniemi. Rovaniemellä esiopetuksen kokeilussa on mukana neljä päiväkotia ja yhteensä noin 80 lasta. Pätevää varhaiskasvatuksen esiopetuksen henkilöstöä on ollut vaikea löytää.

– Kyllä pikkuisen hikeä pukkasi ennen kesälomaa, kun kävin vaihtokauppaa yhden toisen päiväkodin kanssa. Onneksi puskaradio toimi ja saatiin sitä kautta pätevät opettajat, päivittelee Rovaniemen varhaiskasvatusyksikön johtaja Anna-Liisa Haahti.

Torniossa kokeilussa on mukana kolme päiväkotia ja runsaat 31 lasta. Varhaiskasvatuspäällikkö Riitta Keloneva huokaisee helpotuksesta, sillä kaikkiin ryhmiin on löytynyt pätevät opettajat.

– Kokeilu on positiivinen asia ja olemme onneksi saaneet kaikkiin ryhmiin pätevät opettajat.

Helpotusta vasta vuosien päästä, jos silloinkaan

Laajennettua, kaksivuotista esiopetusta kokeillaan useissa Suomen kunnissa ja siihen osallistuvat 2016 ja 2017 syntyneet lapset. Kokeilukunnista OKM:öön saapuneista palautteista heijastuu pätevän työvoiman puute.

– Se on aika herättävä tilanne. Meille on tullut yhteydenottoja kunnista, joissa ei ole yhtään kelpoista opettajaa, toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Mervi Eskelinen.

Varhaiskasvatuksen opettajapula on muhinut jo pitkään ja kaksivuotinen esiopetuksen kokeilu tuo henkilöstöpulaan oman lisänsä.

– Kyllähän varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa koko maassa, pääkaupunkiseudulla ja muualla kuten Lapissa tai Kainuussa, laskee Opetushallituksen opetusneuvos Arja-Sisko Holappa.

Kaksivuotisesta esiopetuksen kokeilusta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Työssä on ollut mukana tiiviisti Opetushallitus, joka on luonut kaksivuotiseen esiopetukseen valtakunnallisen opetussuunnitelman.

Esiopetus on suosittua ja lähes kaikki lapset käyvät esikoulun, sillä opetus- ja kulttuuriministeriön viimeisen tilaston mukaan esikoulun käyneitä on 99,2 prosenttia.

Lue lisää: Tuhannet 5-vuotiaat lapset aloittivat maksuttoman esiopetuksen – Meeri, 5, on tyytyväinen, kun eskarissa ei enää tarvitse nukkua päiväunia

Viisivuotiasta jännittää, mutta "mieli on hyvä"

Rovaniemellä Naavametsän päiväkodissa riittää vilskettä. Kaksivuotisen esikoulun ovat aloittaneet viisivuotiaat Saima Pyykkö ja Väinö Pekkala.

Saima Pyykkö näyttää kiipeilytelineellä muutaman voimistelutempun ennen kuin saapuu juttelemaan alkavasta esikoulusta.

– Joo, mukavaa on oppia. Siellä voi piirtää vaikka hienon rakettitaivaan tai sateenkaaritaivaan. Siellä voisi oppia myös poneista, miettii Saima Pyykkö ja toivoo, että pääsisi pelaamaan jalkapalloa johonkin seuraan.

Väinö on täyttänyt juuri viisi vuotta ja on ryhtynyt mielellään esikoululaiseksi. Hän näyttää ensin päiväkodin pihalla yleisölle kuinka iso kuorma-auto lastataan ja sitten ajetaan.

– Hyvä mieli ja olo on, mutta jännittää kyllä, toteaa Väinö Pekkala esikoulusta.

Kokeilu on tervetullut, sanovat eskarilainen ja vanhempi

Kaksivuotinen esikoulukokeilu on vanhempien mielestä tervetullut ratkaisu. Saima Pyykön äidin, Ansku Pyykön mielestä varhaistettu esikouluopetus tulee tyttärelle kuin tilauksesta.

– Syksyllä Saima sanoi, että haluaisi olla eskarilainen. Hän on hyvin valmis ja kypsä siihen, on innoissaan, kertoo Ansku Pyykkö.

Vanhemmat toivovat, ettei esikoulu viisivuotiaille ole liian teoreettinen ja tietopainotteinen. Väinö Pekkalan äiti, Emilia Pekkala näkee pääasiassa kaksivuotisessa esikoulussa myönteisiä asioita.

– Vuosi on tosi lyhyt aika, jossa pitäisi oppi ponnistamaan koulutielle. Siinä saa enempi aikaa sopeutua koulumaailmaan ja kartuttaa sosiaalisia taitoja. Näen tässä hyviä mahdollisuuksia.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisten mielestä esiopetuksessa täytyy oppia asioita lasten luontaisen toiminnan, leikin kautta.

– Tärkeintä on lähteä lapsesta, mikä hänelle on merkityksellistä ja tarkoituksellista. Siihen täytyy panostaa, missä vaiheessa lapsi on omaa kehitystään ja omaa oppimista. Kaikkia ei voi tasapäistää, muistuttaa Rovaniemen varhaiskasvatusyksikön johtaja Anna-Liisa Haahti.

Palkka ja työolot eivät houkuttele

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan varhaiskasvatuksen opettajien koulutuspaikkoja on lisätty vuodesta 2018, kun lakia uudistettiin. Nyt sisään otetaan opiskelijoita noin tuhat vuosittain. Silti nykyiset määrät eivät riitä kattamaan tarvetta.

– Puhutaan sadoista tai tuhansista opettajista, joita tarvitaan. Heitä ei ihan niin nopeasti pystytä kouluttamaan. Edelleenkin aloitusmääriä täytyisi tarkastella ja nostaa, painottaa opetusneuvos Arja-Sisko Holappa.

Täydennyskoulutuksella pyritään myös pätevöittämään varhaiskasvatuksen opettajia, mutta toistaiseksi sekään ei ole kyennyt vastaamaan opettajapulaan.

– Moni opettaja toivoo saavansa esiopetuskelpoisuuden ja pystyisi päivittämään taitojaan varhaisen pedagogiikan taitoja. Siitäkin tarjonnasta on pulaa, kertoo Holappa.

Jos kaikki valmistuvat opettajat siirtyisivät kentälle, niin OKM:n erityisasiantuntija Eskelisen mukaan ongelma voisi korjaantua pitemmällä aikavälillä. Tosiasia kuitenkin on, että valmistuneet siirtyvät usein muihin tehtäviin kuin varhaiskasvatuksen opettajiksi.

Syyt ovat selkeät.

– Työelämän täytyy olla houkuttelevaa ja työolojen kunnossa sekä palkkaa täytyy tarkastaa. Ne ovat ne asiat, jotka saavat varhaiskasvatuksen opettajat siirtymään muualle. Ne asiat täytyy korjata, luettelee erityisasiantuntija Eskelinen OKM:stä.

Kaksivuotinen esiopetuksen kokeilu päättyy vuonna 2024 ja siitä valmistuu seurantatutkimus vuonna 2025.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella perjantaihin 27.8. kello 23 saakka.

Lue myös: Kun päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei ole, on kelpoisuusvaatimuksissa joustettava – tilanne haastaa kunnat ja työpaikat, perheisiin se ei toivottavasti näy

Heinäkuussa tehtiin historiaa: Suomalaiset matkailivat ja yöpyivät kotimaan hotelleissa enemmän kuin koskaan ennen, kertoo Tilastokeskus.

Mutta miltä näyttää alkava syksy ja ensi talvi?

– Kesä- ja heinäkuut olivat tosiaan hyviä. Ennakkovarausten perusteella näyttää siltä, että alkavasta syksystä tulee noin kolmannesta parempi kuin viime syksystä. Normaalivuoden syksystä jäädään kuitenkin edelleen selvästi, sanoo S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä.

S-ryhmällä on 55 hotellia ympäri Suomen ja se on alansa toiseksi suurin kotimaassa.

Syksyn vilkastuminen selittyy Ojanperän mukaan pitkälti työmatkayöpyjien kasvulla. Myös lähimatkailu kasvaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun asukkaita matkaa viikonlopuksi Tamperelle tai Turkuun ja niistä taas matkustetaan Helsingin seudun hotelleihin. Muutakin lähimatkailua on.

Ojanperä uskoo myös lumiajan matkailun piristymiseen viime talveen verrattuna etenkin tunnetuissa kohteissa, kuten Kolilla, Tahkolla ja Levillä.

– Jos pääsemmme tänä vuonna eroon koronarajoituksista, ja rokotuspassi otetaan käyttöön, kasvua tulee kansainvälisen matkustuksen kautta.

Ruskamatkaajat lähtökuopissa

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta kertoo, että syyskuun varaustilanne näyttää heidän hotelleissaaan varsin hyvältä, ja varauksia kertyy koko ajan lisää.

– He ovat nimenoman kotimaisia ruskamatkailijoita. Syyskuu on parempi kuin vuosi sitten, ja ollaan jo normaalivuoden tasolla.

– Loka- ja marraskuu taas ovat Lapissa perinteisesti hiljaista aikaa ja samanlaiselta vaikuttaa nytkin, Vuorentausta kuvaa.

Hän ennakoi joulukuusta ja talvesta mainioita. Kysyntä on erittäin vilkasta nimenomaan Euroopasta.

– Varmasti tulee kotimaisiakin matkailijoita, mutta he varaavat matkansa hieman myöhemmin.

Vuorentaustan mukaan ainoastaan uudet koronarajoitukset voivat estää talvimatkailijoiden laajan saapumisen. Se on suuri pelko Lapissa.

–Viime talvi oli heikko hotellien näkökulmasta. Nyt tulee parempi talvi, mutta ei yllä kuitenkaan normaalivuoden tasolle. Esimerkiksi Aasiasta tulevat matkailijat puuttuvat edelleen kokonaan.

Helsingissä hiljaista

Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietojen mukaan maaakuntien korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin heinäkuussa Pohjois-Karjalassa (87,5 %) ja Etelä-Karjalassa (86,4%)

Kaupungeista Helsingissä hotellihuoneiden käyttöaste oli 48,7 prosenttia, Tampereella 86,8 prosenttia, Turussa 91,1 prosenttia, Oulussa 81,0 prosenttia ja Rovaniemellä 36,2 prosenttia.

Luvuista pistää silmään etenkin Helsingin muita suuria kaupunkeja selvästi pienempi hotellihuoneiden käyttöaste.

Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti arvelee sen johtuvan ennen kaikkea ulkomaanmatkailijoiden puuttumisesta. Mutta oma osuutensa on kotimaisten matkailijoiden yöpymispäätöksillä.

– Ruuhka-Suomen asukkaat ovat matkailleet muualla Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla, ja muu Suomi taas on matkaillut ahkerammin muualla Suomessa kuin pk-seudulla.

Mäki-Fränti selittää sitä koronalla, jota on ollut pääkaupunkiseudulla enemmän kuin muualla. Se vei matkustushaluja pääkaupunkiseudun suuntaan etenkin vuosi sitten, ja samaa pelkoa on edelleen jäljellä.

Lue lisää:

Heinäkuussa tehtiin historiaa: Suomalaiset matkailivat kotimaassa enemmän kuin koskaan ennen

Paikalliset sanovat, että kyttyrälohi on niin ruma, että se pitää syödä hitsauslasit päässä. Ketutkaan eivät voi sitä syödä kuin pimeällä.

Kyttyrälohen yleistymistä Jäämereen laskevissa joissa pidetään yleisesti uhkana, sillä vieraslajia on esimerkiksi Tenojoessa jo enemmän kuin alkuperäislohta. Huippukokit, tutkija ja osa paikallisista näkevät kaiken kurjuuden keskellä vieraslajissa myös mahdollisuuksia.

Inarilaisen kalastusoppaan Atte Ikkalan mielestä kyttyrälohi on esimerkiksi arvokas urheilukala.

– Jokainen minun asiakkaistani haluaa saada kyttyrälohen.

Hänen yrityksensä Galddoaivi Safaris tekee kalastusretkiä Inarissa ja Pohjois-Norjassa. Hänen asiakkaitaan viehättää eksoottinen saalis, kyttyrälohiurosten luontainen aggressiivisuus ja hurja kutuasu, eli samat piirteet, joiden vuoksi monen mielestä laji on vastenmielinen.

– Kaiken lisäksi niitä näkyy paljon joessa ja niitä on helppo saada. Ensikertalaisellekin se on tosi hyvä perhokala, Ikkala sanoo.

Lue lisää: Tenojoki täyttyi vieraslajiksi luokitelluista kyttyrälohista, ja tutkijoita ja paikallisia se huolettaa – kalat uhkaavat atlantinlohta ja mätänevät jokeen

Kyttyrälohi on syötävää, kun se on vasta noussut jokeen. Nopeasti se kuitenkin alkaa valmistua kutemaan ja muuttuu pahanmakuiseksi.

Asiakkaille se maistuu mainiosti nuotiolla tuoreeltaan halstrattuna tillisen kermaviilikastikkeen kera.

– Olen koko ajan koittanut etsiä hyviä puolia siitä, että niitä on ja niitä helposti voi saada. Siinä on valtavat mahdollisuudet, Ikkala sanoo.

"Kyttyrälohesta opittava iloitsemaan"

Tällä hetkellä Tenojoella lohenkalastus on kielletty rauhoituksen vuoksi. Paikalliset totuttelevat ajatukseen, että kun kalastus joskus taas jatkuu, yhä useammin saaliiksi tulee kyttyrälohi.

Lue myös: Palaako lohen kalastus Tenolla ennalleen enää koskaan? Listasimme pohjoisen lohen viisi elämän ja kuoleman kysymystä

Ikänsä Tenojoella kalastanut Aslak Pieski sanoo, että paikallisten on opittava iloitsemaan kyttyrälohista.

– Jos muuta kalaa ei ole, kyttyrälohella voi tyydyttää pyyntiviettiä, hän sanoo.

Hän on itse syönyt kyttyrälohta niin paistettuna, graavattuna kuin savustettunakin.

– Sehän on ruokakala siinä missä muutkin, Pieski sanoo.

Ongelma on, että Tenolla ihmiset ovat tottuneet parempaan.

– Tenovarren ihminen on aina ylenkatsonut esimerkiksi haukea, vaikka siitä saa hyviä pullia. Myös kalan nimi, ryssänlohi, nostaa ihmisillä karvat pystyyn, että mikä otus tämä on.

Kyttyrälohta huippuravintoloihin?

Lapissa kyttyrälohta on poistokalastettu valjakkokoirille, mutta tuore kyttyrälohi saattaisi kelvata myös huippuravintoloille.

– Miksi ei, se on kuulemma ihan hyvää tuoreena. Mikä tässä tilanteessa olisi ekologisempaa kuin syödä vieraslajia, joka on joessa, johon se ei kuulu, sanoo Aanarin keittiömestari Heikki Nikula.

Vuoden 2020 ravintolaksi valittu Aanar karttaa toistaiseksi kaikkea lohta, sillä Inarijärvessä piisaa hyvää kalaa. Kyttyrälohi olisi ekologisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi Norjan kasvatuslohi.

– Kassilohi ei ole ekologista ollenkaan. Se todistetusti uhkaa luonnonlohikantoja, hän sanoo.

Myös laadukkaista ravintoloista tunnetun Lapland Hotels -ketjun keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas suhtautuu uteliaasti kyttyräloheen. Jos joku tarjoaisi sitä, se toivotettaisiin tervetulleeksi testiin koekeittiöön.

Mäntykankaan mukaan kyttyrä ei missään nimessä ole este kalan hyödyntämiselle huippuravintoloissa. Eettisyys, maku ja fiilis painavat enemmän.

– Onko kuningasrapukaan nyt niin seksikkään tai siistin näköinen? Kyllähän nekin ovat sellaisia merten mörköjä. Tärkeämpi pointti on se, miten tuomme sen esille, miten markkinoimme sen ja miten seisomme sen takana.

Mäntykangas huomauttaa, että kyttyrälohella on myös myönteisiä puolia ulkonäöllisesti: alkukesästä sen liha on punaisempaa kuin Tenon lohen.

Lue myös: Norjan lohijoilla raadetaan vieraslajin poiston parissa – Kalastajan mukaan kyttyrälohia on niin paljon, että niitä voi käsin pyytää koskesta

Voisiko kyttyrälohi elvyttää Tenon kalastuksen?

Tenojoen kalastusmatkailun elvyttäjäksi kyttyrälohesta ei ole, ei ainakaan vielä. Atte Ikkala uskoo, että asenteet muuttuvat vuosien mittaan.

– Jenkeissä turisti maksaa useita tuhansia dollareita siitä, että pääsee onkimaan 20 kyttyrälohta päivässä. Miksei sama homma voisi onnistua Tenolla joku päivä, Ikkala pohtii.

Nyt kyttyrälohi kärsii vieraslajimaineesta ja sitä halveksitaan ruokakalana. Ikkala muistuttaa, että myös toisesta venäläisten tuomasta vieraslajista, kuningasravusta, kohistiin alkuun. Vaikka siitä on ollut pelättyä uhkaa ekosysteemille, raha on vaientanut kriittisiä ääniä.

– Ehkä kyttyrälohen kanssa käy sama homma – tai toivottavasti käy, koska ne eivät täältä lähde enää millään.

Kyttyrälohi voi auttaa myös alkuperäistä lohta

Tähän saakka kyttyrälohi on nähty pääasiassa uhkana atlantinlohelle. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Panu Orellin mukaan kyttyrälohista saattaa olla myös positiivisia vaikutuksia Tenolla.

Lajin luonnollisilla levinneisyysalueilla Pohjois-Amerikassa kyttyrälohi on tärkeä laji jokiekosysteemeille.

Kun kyttyrälohet ovat kuteneet, ne kuolevat jokeen. Kuolleiden kalojen ruumiit ovat ravinnelähteitä, jotka kiihdyttävät jokien perustuotantoa. Monilla kalanpoikasilla on siten enemmän ravintoa ja paremmat kasvuolosuhteet.

Periaatteessa Tenolla voi käydä samalla tavalla.

– Se voi jossain määrin parantaa lohenpoikasten kasvua ja kasvuvauhtia. Ne voivat smolttiutua nuorempana ja lähteä aikaisemmin mereen. Ehkä lohen kokonaistuotanto jopa kasvaa. Tämä jää toki nähtäväksi, Orell sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 27.8. kello 23 saakka.

Rovaniemen postiautovarikolla kävi normaaliakin kiihkeämpi kuhina.

Häkäpöntön voimalla kulkevaa linja-autoa valmisteltiin Suomen pisimmälle postiautolinjalle Rovaniemeltä Liinahamariin Jäämeren rannalle.

Elettiin sotakesää 1943 ja postia oli paljon. Säkkejä lastattiin matkustamoa myöten. Kaikki lähtöä odottaneet matkustajat eivät mahtuisi kyytiin.

Yhdelle matkamiehelle varattaisiin kuitenkin kunnon istumapaikka. Oulun vastavalittu piispa Yrjö Wallinmaa oli matkalla Ivaloon, jossa hänellä olisi seuraavana aamuna kirkonmenot.

Lähtö olisi tasan kello 15, joten piispa ehtisi pitämään saarnansa. Yöunet tosin jäisivät vajaiksi. Ivalossa oltaisiin vasta aamuyöllä hieman yhden jälkeen.

Piispa Wallinmaa istutettiin linja-auton parhaalle paikalle, eturiviin. Postisäkit täyttivät linja-auton oikeanpuoleiset istuimet. Matkustajia jouduttiin ahtamaan jopa auton peräkoppiin.

Lopulta mukaan mahtui 20 matkustajaa, kuljettaja ja apumies. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat siviilejä.

Matkaan päästin ajallaan ja linja-autossa oli tunnelmaa. Yhteislaulu raikasi ja meno yltyi välillä niin riehakkaaksi, että vakavampia kauhistutti, muisteli mukana ollut lotta Ida Kyrö.

Sodankylässä oli pikapysähdys ja piispa Wallinmaa ehti kahvitella pappilassa.

Seuraava pysäys oli 90 kilometrin päässä Vuotsossa, kun häkäpönttöauto vaihdettiin bensalla kulkevaan linja-autoon. Alettiin lähestyä Saariselän tuntureita, eikä heikkotehoinen häkämoottori jaksaisi Kaunispään yli.

Ilta vaihtui yöksi ja samalla sää kirkastui. Oli lähes yhtä valoisaa kuin päivällä.

Partisaanien julma tehtävä

Aleksandr Smirnovin johtama partisaaniosasto oli tehnyt viikon ajan matkaa Lapin erämaissa.

40 hengen ryhmä oli lähtenyt liikkeelle tukikohdastaan Nuorttijärveltä, Venäjän Lapista. Linnuntietä sieltä oli matkaa kohteeseen, Laanilan kylään, 150 kilometriä.

Ryhmän tehtävänä oli katkaista Jäämerentie. Vihollinen, Pohjois-Suomessa toiminut Saksan armeija, käytti sitä huoltoreittinään.

Samalla piti aiheuttaa mahdollisimman suurta tuhoa.

Neuvostoliiton partisaaniosastot oli perustettu kaksi vuotta aiemmin Saksan hyökkäyksen jälkeen.

Puna-armeija oli joutunut peräytymään ja partisaanien oli määrä auttaa armeijaa toimimalla vihollisen selustassa.

Partisaanien päämäärä oli sitoa vihollisen joukkoja ja rapauttaa taistelumoraalia. Tähän päästiin iskemällä myös siviilikohteisiin.

– Sota itärintamalla oli äärimmäisen raakaa, eikä kansainvälisiä sopimuksia kunnioitettu. Siviileitä surmattiin ja sotavangit olivat huonossa asemassa. Partisaanit tuskin pitivät Suomen rintamaa erikoistapauksena, sanoo historioitsija Ville Jalovaara, joka on kirjoittanut Saariselän partisaani-iskusta kirjan Piispa Wallinmaan surma – partisaani-isku Saariselällä 1943.

Suomen suunnalla ensimmäinen hyökkäys siviilikohteeseen oli tapahtunut pian jatkosodan syttymisen jälkeen syyskuussa 1941.

Kaikkiaan partisaanit iskivät yli 20 suomalaiskylään ja surmasivat lähes 200 siviiliä. Määrä on noin kymmenesosa kaikista jatkosodan suomalaisista siviiliuhreista.

Valtaosa partisaanien kohteista sijaitsi itärajan tuntumassa.

Smirnovin johtama joukko oli kuitenkin syvällä Suomen puolella. Heidän tuloaan ei osattu odottaa.

Pitkän matkan jälkeen partisaanit olivat levänneet kolme vuorokautta. Toimintakäsky tuli aamuyöstä 4. heinäkuuta.

Joukot jaettiin kolmeen osastoon. Yhden tehtävänä oli iskeä kylään, toinen suojaisi maantien pohjoispuolta ja kolmas tuhoaisi sillan - samalla se hyökkäisi ohi ajavien autojen kimppuun.

Piispa Wallinmaata kuljettanut postiauto oli sujuvan alun jälkeen jäänyt aikataulustaan. Piispan piti olla jo nukkumassa Ivalossa, mutta auto vasta laskeutui loivaa alamäkeä Laaninojan laaksoon. Kello lähestyi kolmea.

Bussi ylitti Laaninojan sillan. Sitten kuulosti kuin päälle olisi heitetty soraa. Linja-auto oli saanut ensimmäiset kiväärin osumat. Muutaman sekunnin kuluttua silta räjähti kappaleiksi.

Autoa tulitettiin ja sitä kohti heitettiin käsikranaatteja. Syntyi paniikki. Osa matkustajista haki suojaa postisäkeistä. Jotkut pakenivat särkyneiden ikkunoiden kautta.

Etupenkissä istunut piispa Wallinmaa yritti suojaan linja-auton etuovesta, mutta päätyi suoraan partisaanien tulilinjalle.

Kaikkiaan linja-autoiskussa menehtyi neljä ihmistä. Lähes samaan aikaan tehdyssä hyökkäyksessä Laanilan kylään kuoli kaksi. Kaikki menehtyneet olivat siviilejä.

Smirnovin partisaaniryhmä pakeni, eikä heitä etsinnöistä huolimatta saatu kiinni.

Mika Waltari ja marttyyripiispa

Sodan aikana sensuuri rajoitti tiedotusvälineiden toimintaa.

Partisaani-iskuista ohjeistus oli tiukka: niistä ei saanut kertoa julkisuudessa. Haluttiin välttää paniikkimielialaa.

Laanilan iskukin yritettiin salata. Piispa Wallinmaan perheelle kerrottiin aluksi epämääräistä tietoa onnettomuudesta.

Piispan kuolema oli kuitenkin mahdotonta pitää pimennossa. Wallinmaa oli näyttävin menoin vihitty tehtävään vain muutama viikko aiemmin ja hän oli ensimmäisellä piispantarkastusmatkallaan. Piispaa odotettiin Ivalossa.

– Papisto on aina ollut hyvä kertomaan juttuja eteenpäin. Puhelimet alkoivat soida ja jo samana päivänä iskusta tiedettiin ympäri Suomen, Ville Jalovaara sanoo.

Propagandasta vastannut Valtion tiedotuslaitos muutti taktiikkaansa. Laanilan isku valjastettiin propagandakäyttöön.

Laitoksessa työskennellyt kirjailija Mika Waltari kirjoitti jutun marttyyripiispasta. Waltari rinnasti Wallinmaan kohtalon keskiaikaiseen tarinaan piispa Henrikistä, jonka Lalli surmasi Köyliönjärven jäällä.

– Propaganda käänsi tapahtuman niin, että Neuvostoliitto on barbaarinen maa, joka surmaa kirkonmiehiä. Samalla moralisoitiin Yhdysvaltoja ja Iso-Britanniaa siitä, että ne olivat pappismiehiä surmaavan maan liittolaisia.

Jalovaaran mukaan mikään lähde ei tosin puhu sen puolesta, että partisaanit olisivat tietoisesti halunneet tappaa piispan. Todennäköisesti Wallinmaa oli monien muiden tavoin satunnainen uhri.

Tiedotuslaitoksen avoimmuusvaihetta kesti vain lyhyen aikaa.

Seuraavan kerran partisaani-iskuista sai kertoa kesällä 1944, jolloin Neuvostoliiton suurhyökkäys oli käynnissä. Silloin uskottiin, että tieto siviileihin kohdistuneista iskuista vahvistaisi armeijan puolustahtoa.

Partisaanikomentajan paluu Suomeen

Sodan jälkeen partisaani-iskut olivat kielletty aihe. Suomi vaali läheistä suhdetta Neuvostoliittoon, eikä mahdollisia sotarikoksia sopinut kaivella.

Laanilan isku oli tässäkin mielessä poikkeus. Tapahtumapaikalle alettiin heti sodan jälkeen suunnitella muistomerkkiä. Piispankivi saatiin paikalleen vuonna 1950.

Suhtautuminen sotaan ja partisaani-iskuihin muuttui, kun Neuvostoliitto hajosi. 1990-luvulla järjestettiin niin sanottuja sovintoseminaareja, joihin osallistui sekä iskujen uhreja ja heidän omaisiaan että partisaaneja.

Laanilan partisaaniryhmän komentaja Aleksandr Smirnov vieraili tuolloin Suomessa.

– En tiedä, onko anteeksipyyntö oikea muotoilu, mutta hän oli pahoillaan. Samalla hän muistutti, että Suomen puoleltakin hyökättiin heidän kaupunkiensa kimppuun. Hän liitti iskut osaksi sodan brutaaliutta, Ville Jalovaara sanoo.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta iskut siviilikohteisiin ovat sotarikos. Laanilankin iskuista tehtiin heti tapahtuman jälkeen rikostutkinta.

Uudelleen asia nousi esille 1990-luvun lopussa, kun toimittaja Veikko Erkkilä julkaisi partisaaneja käsittelevän tutkimuksen. Erkkilä oli myös mukana Ylen tekemässä dokumentissa, jossa partisaani-iskujen uhrit ja läheiset kertoivat tarinansa.

Partisaani-iskuista nousi kohu ja asia puhutti myös eduskunnassa. Lopulta Keskusrikospoliisi aloitti partisaani-iskuja koskevan tutkinnan. Sen edistyminen olisi kuitenkin edellyttänyt toimivaa yhteistyötä Venäjän kanssa. Näin ei tapahtunut ja tutkinta keskeytettiin.

– 20 vuotta sitten asialle olisi vielä voinut tehdä jotain. Nyt partisaani-iskuja pitää lähestyä historiantutkimuksen keinoin, Jalovaara arvioi.

Aleksandr Smirnov kuoli vuonna 2001.

Lue lisää:

Kun Suomi lähti kesäsotaan ja päätyi pitkään jatkosotaan

Kuusi kohtalokasta päivää, jotka veivät Suomea kohti uutta sotaa

Tornionjoen lohikesä päättyy myönteisissä merkeissä: kalaa on noussut hyvin, poikastuotanto on korkea ja jokivarren kalastusmatkailuyrityksiin on löytänyt entistä useampi jalokalan tavoittelija.

Kolarilaisen Lappean Lohen yrittäjällä Mauri Kylmämaalla on 22-vuotinen kokemus kalastusyrittäjyydestä. Hän on huomannut, että koronan myötä kahden viime vuoden aikana kotimaisia matkaajia on tullut kala-apajille entistä enemmän.

– Ulkomaalaisia ei ole juuri liikkunut korona-aikana. Jos ei tällaisia kesiä olisi tullut asiaa paikkaamaan, en tiedä mitä olisi tehty, Kylmämaa pohtii.

Kolarilainen Eveliina Lehtola on kalastanut lohta Tornion- ja Muonionjoella kymmenisen vuotta. Hänen mielestään lohenpyynti joella soutaen on parasta aivojen nollausta.

– Välillä joella palelee, sormet on kohmeessa ja vaaput roskassa, mutta kun se iso kala iskee, niin kaikki huonot hetket jää pois mielestä

Lehtola on töissä perheyrityksessä, jossa myydään myös kalastustarvikkeita. Tänä kesänä vaaput ovat menneet hyllyistä vilkkaasti kaupaksi.

– Entistä useammin niitä ostavat myös naiset, iloitsee Eveliina Lehtola.

Tänä kesänä Lehtola on saanut 10,5 kilon lohen. Perheen sisäisessä kilpailussa hän ei paljon jää miehensä Teuvon taakse; ennätyslohi painoi 20 kiloa, miehen ennätyskala vain 800 grammaa enemmän.

Hyvä lohivuosi, kertoo kaikuluotaintutkimus

Nousukalaa on osunut myös muiden vieheisiin ja sitä on Väylässä ollut varsin mukavasti.

Luonnonvarakeskus seuraa lohennousua Tornionjokeen kaikuluotaimella vuosittain toukokuun lopulta elokuun lopulle. Kattilakoskella sijaitsevan kaikuluotaimen ohi on uinut tänä kesänä jo yli 85 000 lohta.

Se on seurantahistorian kolmanneksi paras vuosi.

– Nyt on noussut enemmän kahden merivuoden kaloja. Kaksi vuotta sitten merelle lähteneille lohenpoikasille on ollut hyvin ravintoa, kertoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Atso Romakkaniemi.

Kesällä 2020 Kattilakosken kaikuluotaimen ohi ui hieman vajaa 70 000 ja edellisvuonna 65 000 lohta. Huippulukemat ovat vuosilta 2014 ja 2016, jolloin nousulohia havaittiin noin 100 000 kappaletta.

Romakkaniemi huomauttaa, että kaikkia lohia kaikuluotain ei havaitse. Tänäkin vuonna nousulohien todellinen määrä on hänen mukaansa ainakin 100 000 yksilöä.

– Tällä hetkellä Tornionjoen lohikanta on käytännössä maailman vahvin atlantinlohen lohikanta, mitä mistään yksittäisestä joesta löytyy.

Katso aamun koko lähetys Tornionjoen rannalta:

"Kalastus on kestävällä tasolla"

Lohikannan runsaudessa näkyy usein vaihtelua siten, että vahva vuosiluokka synnyttää uuden vahvan vuosiluokan.

– Tänä kesänä kudulle nousseet lohet ovat syntyneet viime vuosikymmenen puolivälissä, jolloin jokeen nousi lohia ennätysmääriä, mikä vielä osaltaan selittää hyvää lohikesää.

Romakkaniemen mukaan nyt on myös kolmas peräkkäinen vuosi, kun Etelä-Itämeren avomerikalastus on vähentynyt.

– Lähivuodet näyttävät minun silmissä hyviltä, tietenkin yllätyksiä voi tulla. Uskoisin, että lähimmät 1–2 vuotta ollaan aika mukavassa tilanteessa. Sitä pidemmälle en uskalla ennustaa.

Suurimpia uhkia ovat ilmastonmuutos ja Itämeren tila. Myös lohien terveystilanne on ollut viime vuosina huolena, joskin tänä kesänä lohet ovat olleet hyvässä kunnossa.

Tornionjoesta pyydetään vuosittain noin viidennes, joskus jopa neljännes nousulohista. Romakkaniemen mukaan nousevien kalojen määrään nähden kalastus on kestävällä tasolla.

Lue lisää: Tutkija: Tornionjoen lohikanta on parempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen – ensi kesästä ennustetaan taas huippuvuotta

Poikasmäärä on monikymmenkertainen pohjavuosiin verrattuna

Myös poikastuotanto on hyvällä tasolla, mistä kertoo se, että Tornionjoen ja sen sivujokien sähkökalastuksista on saatu tänä kesänä hyviä tuloksia.

Luken erityisasiantuntija Ville Vähä sanoo, että tähän mennessä lohen poikasten keskitiheys on ollut noin 40 poikasta aarilla, kun vielä 1990-luvun alussa keskitiheys Tornionjoessa oli alle yksi poikanen aarilla.

Poikasia on löytynyt koko jokialueelta aina Suomen ja Ruotsin tunturialueilta jokisuulle saakka.

Sähkökalastuksen tärkeimpiä kohteita ovat juuri lohen kesänvanhat poikaset, jotka ovat peräisin edellissyksyn kudusta ja kuoriutuneet mätimunasta alkukesästä.

Lohen vapakalastus päättyy Tornionjoella tiistaina 1.9. Viimeinen rutistus on kuitenkin varsin lyhyt, sillä viikkorauhoitus alkaa sunnuntaina ja päättyy maanantai-iltana.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella lauantaihin 28.8. kello 23 saakka.

Jaana Sinersalo pitelee pientä lääkekapselia kädessään. Jos tämä ei toimi, niin ei sitten mikään, hän pohtii. Hän nielaisee kapselin ja odottaa.

Tunnin päästä lääke tehoaa. Koko loppupäivän Sinersalo itkee onnesta. Ajatuksia tulee päähän vain yksi kerrallaan. Tätäkö on olla normaali?

45-vuotiaalla Jaana Sinersalolla on ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, attention deficit hyperactivity disorder. Sinersalo on yksi heistä, jotka ovat saaneet diagnoosinsa vasta aikuisena.

Moni ADHD-oireinen kuvailee häiriötä samalla tavalla. On kuin päässä olisi monta telkkaria auki, ja kaikista tulee eri ohjelma. Kaukosäätimet ovat hukassa ja meteli on päätähuumaava.

Juuri kun on saamassa ohi liihottavasta ajatuksesta kiinni, se katoaa eikä koskaan palaa.

Ei oikea aikuinen

Elämässä kaikki jäi kesken. Sinersalo katsoi vierestä, kun muut opiskelivat, menivät töihin ja etenivät elämässään. Hänestä tuntui, ettei hän ole oikea aikuinen. Sinersalo liihotti koulusta ja työpaikasta toiseen.

Tuli useita masennusdiagnooseja vuosien varrella, mutta 19 vuoden aikana diagnoosi alkoi tuntua väärältä. Kun hän käveli jälleen lääkeresepti kädessä ulos lääkärin vastaanotolta kohti sairauslomaa, hän alkoi kyseenalaistaa saamaansa hoitoa.

– Ajattelin vain, että enhän minä halua tappaa itseäni. Minä toimin kyllä, mutta elämä ei vaan suju, Sinersalo kertoo.

Hän lähti itse selvittämään, mistä voisi olla kyse. Kun ADHD tuli vastaan, heräsi epäilys. Lopulta hän marssi jälleen lääkärin vastaanotolle.

– Sanoin, että tulin nyt selvittämään, onko minulla ADHD vai olenko vain tyhmä ja laiska.

Diagnoosi tuli: ADHD:n tarkkaamaton muoto eli ADD. Ei masennusta. Sinersalo oli tuolloin 39-vuotias.

Lasten häiriöstä kaikkien häiriöksi

Alun perin ADHD on ollut lasten – ja etenkin vilkkaiden poikien – oireyhtymä. Moni tarkkaamaton lapsi jäi ilman diagnoosiaan silloin, kun katse kohdistui ylivilkkaisiin lapsiin.

Dosentti, neuropsykologi Maarit Virta-Jämiän mukaan aluksi ajateltiin, että ADHD on lasten oireyhtymä, joka katoaa aikuisena.

– Nykyisin tiedetään, että osalla oireet lievittyvät aikuisena. Osalla haitta jatkuu selvänä, hän kertoo.

ADHD-liiton mukaan aikuisilla häiriön esiintyvyys on vaihdellut tutkimuksista riippuen 2–4 prosentin välillä. Moni jää edelleen ilman diagnoosia ja hoitoa, eikä ihme. ADHD:n Käypä hoito -suositus laajeni koskemaan aikuisia vasta vuonna 2017.

Lue lisää: Toimittajalta: Olen oman elämäni The Sims -hahmo, jolta kaikki jää kesken – Haluatko sukeltaa ADHD-aikuisen päähän?

Nyt aikuisten ADHD-diagnoosit ovat yleisempiä, vaikka moni jää edelleen tuetta. Psykiatrian erikoislääkäri Mika Määttä kertoo, että Suomessa voi olla jopa yli 100 000 aikuista, joilta puuttuu ADHD-diagnoosi. Tilalla voi olla ahdistusta tai masennusta, jotka voivat johtua ADHD:n hoitamattomista oireista.

Määttä kertoo, että ADHD-tutkimuksia voi joutua odottamaan julkisessa terveydenhuollossa jopa yli vuoden. Se taas ei malttamattomille sovi.

Oirelistaus on pitkä. Kaikilla on listan oireita välillä, mutta ADHD vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi ja negatiivisesti.

Lasten ja aikuisten oireet voivat näyttäytyä hyvin erilaisina. Aikuisilla motorinen levottomuus saattaa iän myötä muuttua sisäisen maailman kaaokseksi.

“Ei hän ole mikään häirikkö”

34-vuotias Aapo Heinonen sai ADHD-diagnoosinsa 31-vuotiaana. Silloin erityisopettajaksi opiskelleen Heinosen kurssilla käytiin läpi ADHD:ta, ja kaikki kuvaukset vaikuttivat liian tutuilta. Heinonen tekstasi puolisolleen ja pohti ADHD:n mahdollisuutta.

Puolison reaktio oli ikimuistoinen: "Vihdoin tajusit! Olen miettinyt sitä jo kauan, mutta en ole kehdannut ehdottaa!"

Heinonen oli tyypillinen ADHD-nuori. Pyyhekumit lentelivät tunnilla ja suu kävi koko ajan. Kun sisään kerääntyy möntti, sen saa ulos vain impulsiivisella käytöksellä. Silloin pyyhekumin on lennettävä.

Yläasteella Heinonen kutsuttiin vanhempineen koululle palaveriin. Huono käytös ei käy päinsä, koululta sanottiin. Vaihtoehdoiksi tarjottiin joko tarkkailuluokkaa tai koulun vaihtoa. Tunteet kävivät keskustelussa kuumina. Lopulta koulukuraattori sanoi sen ääneen.

– Mutta kun Aapo ei ole mikään häirikkö. Ei hän tarkoita pahaa.

Heinonen sai jäädä. Se hetki pelasti hänet.

– Jos olisin joutunut tarkkikselle, olisin saattanut joutua suuriin ongelmiin ja huonoon seuraan. Perusturvallisuuden tunne ei järkkynyt minulla koskaan.

Silti Heinonen eli reunalla. Vuosien varrella mukaan tulivat päihteet, rahan tuhlailu ja valehtelu.

– Elin luottokortilta toiseen. On ihme, ettei minulle koskaan tullut maksuhäiriömerkintää.

Jos elämä on vaikeaa, kannattaa tutkia

Hupsuja säheltäjiä ja energisiä papupatoja? Ei aina. ADHD-oireista voi aiheutua suurta kärsimystä. Kun tuntee jatkuvasti epäonnistuvansa, itsetunto heikkenee. Ongelmat voivat olla vakavia, jos oireilu johtaa vaikkapa päihde- tai rahaongelmiin.

Dosentti, neuropsykologi Maarit Virta-Jämiä kertoo, että ADHD:n diagnosoinnin tarve on arvioitava haitan kautta.

– ADHD:hen liittyy paljon piirteitä, joita on kaikilla: väsyneenä on vaikea keskittyä tai tylsiä asioita saattaa siirtää. ADHD:ssa kuitenkin vaikeuksia on jatkuvasti, ja ne aiheuttavat merkittävää haittaa ihmisen elämässä, Virta-Jämiä kertoo.

Diagnoosi auttaa oireista kärsivää saamaan tukea ja työkaluja oireiden helpottamiseen. ADHD-oireinen voi saada lääkehoitoa tai kuntoutusta, kuten psykoterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta ja ryhmämuotoista toimintaa.

Seinät voi jättää siivouksessa maalaamatta

ADHD-diagnoosin jälkeen Jaana Sinersalon elämä muuttui. Jo ensimmäinen lääke sai ajatuksia parempaan järjestykseen. Yhden asian sai tehtyä alusta loppuun kerralla. Se oli ihmeellinen tunne.

ADHD:n on tutkittu johtuvan aivojen välittäjäaineiden, kuten dopamiinin ja noradrenaliinin, heikosta toiminnasta. Kun aivot ovat alivirittyneet, ne yrittävät virittää itse itseään etsimällä stimulaatiota kaikkialta.

Tämä voi näkyä esimerkiksi liikahteluna ja asiasta toiseen pomppimisena. ADHD-oireinen saattaa haastaa jopa riitaa saadakseen aivot tyytyväisiksi.

Lääkityksessä käytetään psykostimulantteja, jotka vaikuttavat heikosti toimivien aineiden toimintaan. Kun lääke kasvattaa esimerkiksi dopamiinin määrää aivoissa, aivojen ei tarvitse ponnistella itseään aktiivisemmiksi.

Sinersalo aloitti myös psykoterapian. Siellä katsottiin uhmakkaasti peiliin ja etsittiin ikäviä toimintatapoja, jotka olivat vuosikymmenien aikana juurtuneet päivittäiseen käytökseen. Kokemus oli kamalan raskas, mutta se oli käytävä läpi.

Sinersalo oli vuosia kompensoinut epäonnistunutta oloaan tekemällä itseään tarpeelliseksi muille. Hän tarjosi aina apuaan, vaikkei edes pyydetty.

Oma elämä jäi varjoon, kun piti juosta pitkin kaupunkia auttamassa muita. On ollut kova paikka näyttää, että kaikki ei sovikaan.

Myös arkea on viilattu parempaan muotoon. Kaikki ei kuitenkaan ole niin vakavaa.

– Viikkosiivouksessa ei tarvitse vaihtaa järjestystä ja maalata seiniä. Voi tehdä vähän kerrallaan. Kuulostaa varmaan aivan perusasialta, mutta ei se ole.

Edes kivoja asioita ei saa tehdä liikaa kerralla. Kirjastakin voi lukea vain viisi sivua, sitä ei tarvitse lukea kerralla kokonaan.

Sinersalo opiskelee informaatiotutkimusta Tampereen yliopistossa. Takana on muitakin opiskeluyrityksiä, mutta ne jäivät kesken. Yliopisto-opinnot ovat alkoivat jo tämän vuosituhannen alkupuolella.

Kun Sinersalo sai selville, mikä häntä vaivaa, hän oli ensin katkera. Hän oli ehtinyt kärsiä jo vuosikymmeniä.

– Ajattelin, että eikö tätä olisi voinut aikaisemmin hoitaa, että olisin pysynyt mukana. Mutta ei katkeruudelle voi antaa sijaa. Aion saada edes nämä kandin paperit. Se on jo osittain kunniakysymys!

Ansioluettelo tukossa

Kun Aapo Heinonen sai diagnoosinsa, hän kävi toimintaterapiassa, jonka aikana opeteltiin ihan tavallisia elämäntaitoja. Lääkitys aloitettiin. Kului vuosi, ennen kuin raha-asiat saatiin täysin kuntoon.

Heinonen on etsinyt unelmatyötään hanakasti: hänellä on peräti 33 ansioluettelomerkintää. Mikään työ ei tuntunut omalta ennen erityisopettajaksi opiskelemista. ADHD-diagnoosi oli varmistus: Hän tahtoo auttaa muita, jotka kipuilevat saman asian kanssa.

Ensin Heinonen oli pari vuotta töissä lastensuojelun avohuollon ohjaajana teini-ikäisille. Sitten hän työskenteli neljä vuotta erityisopettajana yläkoulussa. Hän opetti nuoria, joista valtaosalla on ADHD. Omat kokemukset ovat valtava voimavara nuorten ymmärtämisessä ja kohtaamisessa.

Etenkin taito ymmärtää on Heinosen valttikortti. Hän tietää, miltä tuntuu, kun aivot huutavat dopamiinia, jonka voi saada sillä hetkellä vain impulsseja seuraamalla.

Heinonen on myös hyvä esimerkki siinä, että oireita voi oppia hallitsemaan. Elämä voi sujua, vaikka on ADHD.

Pikkuisia auttamassa

Nyt Heinonen toimii erityisopettajana ala-asteen ensimmäisellä ja toisella luokalla. Hän tahtoo olla mukana siellä, missä lasten tilanteen voi huomata ajoissa.

Kasvuympäristöllä ja elämänkokemuksilla on tutkittu olevan vaikutusta siihen, kuinka paljon haittaa häiriöstä voi elämän aikana olla.

Heinonen kertoo, että joskus riittää sekin, että isot kokonaisuudet paloittelee jo valmiiksi lapselle. Kun päivän ohjelma on selkeä, lapsi voi valmistautua ilman yllätyksiä.

Jos luokan melu häiritsee aistiherkkää lasta, Heinonen voi huomata sen ja korjata asian vaikkapa istumajärjestelyillä. Hän osaa nähdä maailman ADHD-lapsen silmin. Se on kyky, joka auttaa tukkimaan pienimpiäkin aukkoja opetuksessa.

– On kiehtovaa, miten pienillä asioilla voi tehdä suuria muutoksia. Olen huomannut, että minulta löytyy myös sellaista ongelmanratkaisukykyä näissä tilanteissa, jota muilla ei ole. Minulla kun on tämä voimavara.

Aiheesta voi keskustella 29.8. kello 23 saakka.

Enemmän aiheesta:

ADHD-diagnoosi uupuu kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta – “Hoitamisella olisi valtava yhteiskunnallinen vaikutus”

Piia Haavikon masennus paljastuikin ylivilkkaushäiriöksi: “Tuntui kuin olisi pelannut elämää jollain huijauskoodilla”

Elokuun viimeisiä päiviä säestää aurinkoinen ja aurinkoisilla paikoilla lämminkin sää.

Lauantaina lämpötila kohosi eteläisessä Suomessa 20 asteen tuntumaan ja ylikin. Raumalla mitattiin 22 astetta päivällä. Pohjoisessakin lämpötila nousi paikoin 15–18 asteen lukemiin.

Myös sunnuntaista on tulossa poutainen ja eteläisessä Suomessa paikoin kesäisenkin lämmin päivä.

Sunnuntaiaamusta eteläisessä Suomessa voi tulla hieman sadetta, mutta iltapäivästä sateenvarjot saavat jäädä hetkeksi naulakkoon.

– Sunnuntaina itapäivästä voi vielä heikkoja sadekuuroja tulla etelärannikolla, mutta muutoin on laajalti poutaista, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Vielä maanantaina ja tiistaina lämpötila voi kohota etelässä kahdenkymmenen asteen hujakoille ja pohjoisempana noin viidentoista asteen tuntumaan.

Syyskuu alkaa viileässä säässä

Keskiviikkona pohjoisesta saapuu kylmä ilmavirta, joka panee pisteen alkuviikon lämpimille päiville.

Lämpötila notkahtaa keskiviikon jälkeen usealla asteella loppuviikkoa kohden. Lapissa sää kylmenee jo tiistai-iltana uusien sateiden saattelemana.

– Päivälämpötilat painuvat etelässä alle 15:n asteen ja pohjoisempana 5–10 asteen välille, Koskela kertoo.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ensi viikonloppuna eteläisessä Suomessa olisi vain 10–15 astetta lämmintä. Mitä pidemmälle viikkoa menee, sitä enemmän ennusteissa on epävarmuustekijöitä vielä ja muutoksia voi tulla. Yksi epävarmuus on pilvien määrä taivaalla.

– Pilvisyys voi vielä tehdä tepposet, Koskela toteaa.

Pilvisyys vaikuttaa lämpötilaan. Päivisin pilvet tekevät säästä viileämpää, kun pilvipeite on taivaalla auringon lämmittävien säteiden tiellä. Öistä pilvisyys puolestaan tekee lämpimämpiä, sillä pilvipeite on kuin untuvatäkki, joka estää päivällä kertynyttä lämpöä karkaamasta.

Hallayö pohjoisessa

Ensi yö on pohjoisessa viileä, paikoin jopa pakkasen puolella. Myös tuuli on heikkoa, ja hallaa voi esiintyä Keski-Suomesta Lappiin.

Sunnuntain jälkeen pohjoisessa yöt hieman lämpenevät, tuuli lisääntyy eikä halla ole yhtä todennäköistä.

Etelässä yöt hieman kylmenevät sunnuntaista lähtien.

Tästä revontulisyksystä on tulossa kohtalaisen hyvä, ennustaa revontuliasiantuntija, Sodankylän geofysiikan observatorion apulaisjohtaja Jyrki Manninen.

Auringon aktiivisuus on nousukiidossa. Kaksi vuotta sitten oltiin aallonpohjassa, mutta nyt mennään kohti parempaa.

– Meillä on parasta aikaa menossa yksi tällainen aktivoitumishetki ja uusia tulee pitkin syksyä. Esimerkiksi tämä elokuun viimeinen viikonloppu on ollut sellainen, että ainakin ennusteiden ja mittalaitteiden mukaan on ollut komeita revontulia. Mutta riippuu sitten paikallisesta säätilasta, onko niitä pystynyt näkemään, Manninen sanoo.

Revontulia synnyttävien hiukkaspurkauksia tuottavien auringonpilkkujen esiintymisessä on 11 vuoden sykli. Pilkkujen maksimi oli 2014. Uusi huippu on vuonna 2025.

Revotulibongarin aktiiviaika on alkamassa

Syksyn otollisinta revontuliaikaa on tilastojen mukaan syys-lokakuu. Revontulet leiskuvat taivaalla harva se ilta, kun aurinkotuuli osuu suurimmalla voimallaan maapallon pohjoisille alueilla juuri kesän ja syystalven välissä.

Nyt tarvitaan vain kirkkaita iltoja. Ja tietenkin pimeyttä.

Lue myös: Revontulien kuvaaminen on valotuksen ja vakauden taitolaji

Syyskuun alussa aurinko laskee Helsingissä illalla puoli yhdeksän ja Utsjoella noin kello 21. Siitä kun mennään reilu tunti eteenpäin, niin revontulien loimu alkaa erottua pimenevältä taivaalta.

Ja illat pimenevät aina vain aikaisemmin, kun mennään kohti parhaita revontulipäiviä. Mutta yllätys yllätys, yö ei olekaan se otollisin aika.

– Syksyllä revontulet esiintyvät pääasiassa iltapuolella, joidenkin tutkimusten mukaan syyspäivän tasauksen aikaan eli syyskuun 20. päivän aikaan olisi jonkinlainen revontulimaksimi, Manninen sanoo.

Kevätpäivän tasauksen eli maaliskuun 20. päivän ympäristössä pitäisi olla toinen maksimi, mutta silloin illat ovat jo toivottoman valoisia revontulien havainnointiin.

Loimuavatko revontulet jo tänään?

Jopa tästä maanantai-illasta voi tulla hyvä revontuli-ilta. Yhdysvaltalaisen sää- ja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n (siirryt toiseen palveluun) ennusteen mukaan taivaalla voi näkyä pienen geomagneettisen myrskyn merkit kahtena seuraavana yönä.

– Tunnelmat ovat odottavat. Auringosta on lähtenyt kaksi koronan massapurkausta. Toinen voi olla täällä tänä iltana, ja toista odotetaan keskiviikon vastaiselle yölle, arvio Ilmatieteen laitoksen avaruussääpäivystäjä Sebastian Mäki maanantaina iltapäivällä.

Massapurkaukset kohottavat revontulten todennäköisyyttä Keski-Suomessa ja jopa Etelä-Suomessa saakka. llmatieteen laitoksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan revontulten todennäköisyys on selvästi suurempi kuin pitkän ajan tilastollinen keskiarvo.

Toisaalta vielä maanantaina iltapäivällä aurinkotuulet näyttivät rauhallisilta, mutta Mäki ennakoi, että tilanne voi muuttua tunnissakin.

– Tilanne on kiikun kaakun. Kannattaa seurailla illalla magneettikentän aktiivisuusmittauksia, Mäki vinkkaa revontulia toivoville.

Pilviverhon ei pitäisi estää näkymiä, sillä päivystävän meteorologin Ari Mustalan mukaan etelässä on laajoilla alueilla selkää illalla ja ensi yönä. Lapissa on pilvisempää, mutta pilviverho voi kuitenkin rakoilla.

Lue myös:

Vaurioituuko sähköverkko? Sammuvatko satelliitit? Avaruusfyysikko Minna Palmrothin mielestä ison aurinkomyrskyn ongelmiin pitäisi jo varautua

Syksy on myös revontulikuvaajan toiveaikaa

Syyskauden etu revontulien katselulle ja valokuvaamiselle on kaikenkattava pimeys. Lumeton maa ei heijasta ollenkaan valoa. Ero mustan maan ja värikkäinä leiskuvien revontulien välillä on suuri.

– Niin kauan kun maahan ei ole satanut lunta, että maa on musta, niin kaikkein komeimmat revontulet voi nähdä silloin koska kontrasti on kaikkein paras. Kun lumi tulee maahan, kaikki valot heijastuvat lumesta ja komea revontuli ei näytä niin komealta, kun se näyttää mustaa maata vasten, Jyrki Manninen sanoo.

Jos kuvaan saa vielä tällättyä vaikkapa jäättömän tyvenen vesistön, voi tuloksena olla viimeisen päälle huippuhienoja revontulikuvia. Syksyllä kirkkaina iltoina on yleensä kylmää ja tuuletonta.

– Jos sattuu selkeä ajanjakso, niin kyllä silloin kannattaa tähyillä taivaalle. Nimenomaan silloin, kun yö on aivan sysimusta ja taivas on kirkas, revontulet näkyvät kaikista komeimmin. Myös heikommat revontulet näkyvät silloin parhaiten, Jyrki Manninen sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 31.8. kello 23 saakka.

Lue myös:

Revontulimyrskyjä voi nyt nimetä: ensimmäisestä tuli Harri valokuvaaja Harri Tarvaisen mukaan – tiedeyhteisölle nimet ovat lähinnä huvittelua

Mikroaaltouuneja, öljykanistereita, televisioita, sohvia, maalipurkkeja, autonromuja, vaarallisia rakennusjätteitä keskellä metsää. Kemissä kaupunkilaisten joukko suivaantui virkistysalueelle raahatuista tavaroista ja tempaisi sunnuntaina siivoustalkoot.

Tapahtumaa järjestämässä ollut Sari Ekorre toivoo, että ihmisten vastuullisuus kasvaisi.

– Haluaisin keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka näkee ison vaivan kuljettaa jätteitään metsään, kun olisi paljon helpompi viedä ne läheiselle ekoasemalle.

Nelisenkymmentä vapaaehtoista puhdisti jätteistä Elijärven metsän, joka sijaitsee Kemin lentoaseman ja kaivoksen lähellä. Romua ja erilaista jätettä kertyi kolme täyttä vaihtolavallista. Kemin kaupunki järjesti metsään roskalavat ja jätekeskus lupasi ottaa jätteet vastaan maksutta.

Pöyristyttää ja ihmetyttää

Perämeren Jätehuolto Oy:n käyttöpäällikkö Kimmo Ahola muistuttaa, että jätteiden dumppaaminen luontoon on kalleinta jätehuoltoa. Edullisinta ja kaikin puolin vaivattominta on tuoda jätteet suoraan jätekeskukseen.

Perämeren Jätehuollon alueella kiinteistöiltä peritään alle 25 euron vuotuinen perusmaksu. Asiakaskortti oikeuttaa viemään keräysasemalle maksuttomasti neljä kärryllistä jäteastiaan soveltumatonta kaatopaikkajätettä tai poltettavaa jätettä.

– Siksi pöyristyttää, että tänne metsään tavaraa silti kannetaan. Ihmetyttää sekin, että luonnosta löytyy edelleen öljy- ja maaliastioita, vaikka ne voi aina toimittaa jäteasemalle maksuttomasti.

Ahola varoittaa, että luvattomat kaatopaikat voivat johtaa perusmaksujen kallistumiseen.

"Pitää jaksaa jankuttaa"

Vihreä ja kestävä Kemi -hankkeen koordinaattori Eija Kinnunen kiittelee vapaaehtoisten aktiivisuutta ja pitää siivoustalkoita loistavana esimerkkinä yhteistyöstä.

Kinnunen kertoo, että pian Kemissä saadaan käyttöön järjestelmä, jossa voi ilmoittaa luvattomista kaatopaikoista tai muista ympäristöhavainnoista.

Kinnunen myös lupaa virkistysalueille lisää kylttejä, joissa kuntalaisia opastetaan viemään jätteet ekoasemalle. Viestintää tehostetaan muutenkin.

– Asioista pitää näköjään jaksaa jankuttaa, Kinnunen sanoo.

Sari Ekorre aikoo nauttia talkoiden tuloksesta täysin siemauksin, kun roskat eivät enää pilaa luontokokemusta.

– Ihanaa kulkea metsässä nyt, kun näkyy luonto eivätkä roskakasat.

Ekorre ja muu talkooväki haastavat muitakin vapaaehtoisporukoita tarttumaan toimeen ja toteuttamaan siivoustempauksia ympäristön suojelemiseksi.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 31.8. kello 23 saakka.

Lue myös:

Jätteiden hylkäämisestä luontoon jopa tuhansien eurojen lasku

Luvattomat kaatopaikat työllistävät viranomaisia – katso yleisön lähettämiä kuvia

Aurinko paistaa, elokuu on vasta alkupuolella. Utsjoen pieni kylä on täyttynyt saamenpukuun pukeutuneista ihmisistä ja värikkäistä lipuista.

Pinja Pieski kulkee joukon edellä ja huutaa megafoniin pohjoissaameksi: "Tässä me olemme, me olemme kirjavia! Transoikeudet Saamenmaalle!"

Pieski järjesti Sápmi Priden, Saamenmaan oman pridetapahtuman Utsjoelle, sillä hän halusi sateenkaarisaamelaisten näkyvän ja kuuluvan. Yksi tärkeimmistä asioista Pieskin mukaan on se, että tulevaisuudessa saamelaisnuorilla olisi esikuvia, sellaisia, jotka Pieskin lapsuudesta puuttuivat.

Ylen saamenkielisen Sohkaršohkka-nuortentoimituksen lyhytdokumentissa Vähemmistö vähemmistön sisällä muunsukupuolinen Pinja Pieski pohtii, miten sukupuoli-identiteetin kirjavuus näkyy saamelaisyhteisössä ja kuinka sitä tulisi paremmin huomioida.

Nuorelta sateenkaarisaamelaiselta puuttuivat esikuvat

Pinja Pieski muutti kotoaan Tenojokilaaksosta 16-vuotiaana Helsinkiin. Vaikka lapsuus Saamenmaalla olikin ihanaa, on kaupungissakin puolensa. Sateenkaariyhteisö on suurempi, yksittäinen ihminen ei erotu joukosta samalla tavalla.

Pieski ei muista, että lapsuudenkodissa tai koulussa oltaisiin puhuttu sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.

Hän onkin kaivannut yhtä asiaa: esikuvia.

Vasta aikuisena hän on ymmärtänyt, että ympärillä on kaikessa hiljaisuudessa ollut sateenkaari-ihmisiä.

– He eivät ole voineet olla avoimesti sellaisia kuin ovat ja siksi minäkään en ole heistä tiennyt, Pieski kertoo.

Pieski pohtii, että sateenkaarisaamelaisten näkyvyys esimerkiksi Sápmi Priden kaltaisten tapahtumien kautta voi auttaa jotakuta asian kanssa kipuilevaa nuorta. Hän pitää tärkeänä, että nuori voi nähdä ja kuulla sateenkaarisaamelaisista.

Millainen saamenpuku?

Muunsukupuoliselle saamenpuvun valinta voi tuottaa haasteita, sillä puvut on jaoteltu vaan miehille ja naisille.

• Lue lisää: Saamenpukujen tiukka sukupuolijako sulkee muunsukupuoliset ulkopuolelle: Kukaan ei ole halunnut ommella saamenpukua Anne Risten Saralle

Pinja Pieski kertoo dokumentissa, että hänestä tuntuu haasteelliselta miettiä, millainen puku hänelle sopisi. Sápmi Pridessa hän on valinnut ylleen isänsä vanhan Utsjoen mallisen saamenpuvun.

– Joskus se tuntuu ikävältä, kun puen naisen saamenpuvun, mutta joskus se taas on ihan ok. Sitten taas miesten puku tuntuu paremmalta, mutta ei sekään ole aivan oikea, pohtii Pieski.

Juttua korjattu 31.8.2021 kello 13.07: Tarkennettu, että seksuaalisuudesta puhumisen sijaan ei puhuttu seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Tarkennettu myös, että Pieski pohtii, millainen puku hänelle sopisi ja että hän pukeutui Sápmi Pridessa isänsä vanhaan pukuun.

Tuohivirta-hanke houkuttelee ihmisiä sijoittamaan Sodankylään perustettavaan kaivokseen. Sijoittajille kerrotaan, että alueelta olisi löydettävissä kultaa, palladiumia ja muita arvometalleja arviolta 20 miljardin euron arvosta.

Väite ei Ylen selvityksen mukaan perustu tutkittuun tietoon.

Kyse on 10 000 hehtaarin suuruisesta varausalueesta Sodankylässä. Hanketta on mainostettu sijoittajille kaivosvarauksena. Tämä on harhaanjohtavaa tietoa.

Kaivoslain mukaan varauspäätös oikeuttaa vain etusijaan malminetsintäluvan hakemiseen, ei mihinkään muuhun. Kaivoslaki ei tunne kaivosvaraus -nimistä vaihetta.

Tuohivirran toimintaa vetää OneCoin-virtuaalivaluuttahuijauksessa johtotehtävissä toiminut Kari Wahlroos. Hän on pitkän uran verkostomarkkinoinnissa tehnyt liikemies, joka esiintyy hankkeen "puheenjohtajana".

Hankkeessa on verkkosivujen mukaan mukana myös vietnamilainen mies, joka toimi niin ikään aiemmin johtajana OneCoinissa.

Kari Wahlroos ei antanut Ylelle haastattelua aiheeseen liittyen.

Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan Wahlroos ansaitsi miljoonia euroja työstään OneCoinissa.

Lue lisää: Valtava pyramidihuijaus on hiipumassa – virtuaalivaluutta OneCoin ajautui kaaokseen

Sijoituksia voi tehdä myös kryptovaluutoilla

Ylen hallussa olevassa kirjeessä hankkeeseen on etsitty yli 10 000 euron panoksella mukaan tulevia sijoittajia. Sijoituksen voi maksaa kirjeen mukaan myös kryptovaluutoilla.

Verkkosivuillaan Tuohivirta kertoo ensimmäisen sijoituskierroksen loppuneen. Mistään riippumattomasta lähteestä ei voi selvittää, kuinka moni sijoittaja lähti mukaan kaivoshankkeeseen.

Verkkosivujen mukaan rahoilla aiotaan tehdä lisätutkimuksia. Sivuilla on väitetty Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tutkimusten osoittavan alueen huikean jalometallipotentiaalin.

Ylen kysyttyä asiasta viittaukset GTK:n tutkimuksiin poistettiin verkkosivuilta.

GTK: "Selvästi huijauksen makua"

Kultakaivoshanketta markkinoivan Tuohivirran sivuilla väitettiin alunperin GTK:n arvioineen alueella olevan kultaa yhdeksän miljoonaa unssia. Tämä tarkoittaisi esiintymän arvon olevan kullan nykyhinnalla laskettuna selvästi yli kymmenen miljardia euroa.

GTK:n erikoistutkija Tero Niiranen sanoo, että GTK ei ole inventoinut alueen kultavarantoja.

– Yhdeksän miljoonan unssin kultaesiintymän arvioiminen vaatisi kymmeniä kertoja enemmän kairauksia kuin mitä GTK on alueella tehnyt, sanoo erikoistutkija Niiranen.

Niirasen mukaan määrä olisi samaa luokkaa kuin Agnico Eaglen Kittilän Suurikuusikon kultakaivoksessa, joka on Euroopan suurin.

Niirasen ensireaktio Tuohivirran verkkosivujen lukemisesta oli nauru ja samalla huoli.

– Minun mielestä tässä on niin selvästi huijauksen makua, että toivottavasti ihmiset ei lankea tällaiseen, sanoo erikoistutkija Niiranen.

Niirasen mukaan aikanaan GTK:n tutkimuksessa varausalueeseen kuuluvasta Ruossavaarasta on tavattu kultaesiintymä, joka todettiin niin pieneksi, ettei tutkimusta ole kannattanut jatkaa.

GTK:n mukaan sivusto on käyttänyt laitoksen nimeä ilman lupaa ja asiasta on huomautettu sivustolle sähköpostitse.

Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela kummeksuu verkkosivuston ylimalkaisia tietoja ja sitä, ettei verkkosivuilla ole vastuuhenkilöiden nimiä tai puhelinnumeroita.

– Ei se ole normaali käytäntö, se herättää kysymyksiä ja hämmennystä. Aito malminetsintä perustuu faktoihin ja malminetsinnän kautta tietoa kerätään lisää. Jos nojaudutaan aikaisempiin tutkimuksiin, se pitää pystyä yksilöimään, sanoo Suomela.

Yle kysyi Tuohivirran toiminnasta näkemystä myös arvopaperimarkkinoita ja sijoitustoimintaa valvovalta Finanssivalvonnalta. Fiva ei kommentoinut suoraan tapausta, mutta muistutti, että arvopaperimarkkinalain vaatimukset koskevat myös muita kuin pörssissä listattuja yhtiöitä.

Sijoitusten myynnissä ei lain mukaan saa esimerkiksi antaa harhaanjohtavia tietoja.

Tuohivirran verkkosivuilla kerrotaan, että hankkeen lopullisena tavoitteena on listautua pörssiin jossain vaiheessa. Tuohivirta-nimistä yhtiötä ei kuitenkaan löydy Suomen kaupparekisteristä.

Varaushakemuksen taustalla yksityishenkilö

Varaushakemuksen kaivosviranomaiselle Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille teki yksityinen, julkisuudessa tuntematon Suomen kansalainen. Tukes hyväksyi hakemuksen ja teki varaajan nimiin varauspääätöksen kesäkuussa 2021.

Pian tämän jälkeen heinäkuussa Tukes sai hakemuksen varauksen siirtämisestä Kari Wahlroosin nimiin. Hakemuksen allekirjoittajana oli Wahlroosin kanssa varauksen alunperin nimiinsä saanut kansalainen.

Tukes päätti ettei siirtohakemusta käsitellä, koska varausta ei kaivoslain mukaan voida siirtää toiselle.

Tukesin mukaan varauksesta voi luopua hakemuksella, jonka perusteella Tukes tekee päätöksen varauksen raukeamisesta.

Päätöksestä seuraa vuoden pituinen karenssi, jonka aikana alueeseen ei myönnetä varausta kenellekään.

Tukesin mukaan Tuohivirta-varauksen nimiinsä saaneella henkilöllä tai Kari Wahlroosilla ei ole nimissään muita varauksia, malminetsintälupia tai vireillä olevia hakemuksia.

Lue myös: Julkkispromoottori ja Onecoin-miljonääri ryhtyivät kauppamaan suojavarusteita – moni yrittää tehdä nyt rahaa koronakriisillä

Seurakuntien verkkojumalanpalvelukset ovat nousseet huippusuosituiksi, ja verkosta on tullut osa normaalia seurakuntatyötä. Netissä jumalanpalveluksia seuraa perinteisiin kirkonmenoihin verrattuna moninkertainen määrä.

Esimerkiksi Rovaniemen seurakunnassa tavallisena sunnuntaina messussa on paikalla ollut keskimäärin 100–150 seurakuntalaista. Nyt vähimmilläänkin striimattu messu saa 400 katsojaa.

– Luulen, että olemme tavoittaneet ihmisiä, joita emme muuten olisi tavoittaneet, kertoo Rovaniemen seurakunnan vt. kirkkoherra Ilari Kinnunen.

Parhaimmillaan Rovaniemen seurakunnan yhtä palvelusta on seurannut 14 000 ihmistä. Luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo arvioi, että huimimmat striimien osallistujapiikit on nähty pandemian alussa.

Nyt verkkopalveluksiin osallistuvien määrä näyttää tasoittuneen. Suuri kysymys seurakunnissa onkin nyt se, miten verkon tuoma mielenkiinto ja osallistumisinnokkuus saataisiin näkymään myös kirkkosaleissa.

– Toivottavasti nämä nettijutut voisivat olla houkuttimia, että tuohan näyttää mukavalta, haluan mennä tuonne. Alkaisi entisillä kävijöillä taas kirkkopolku avautua enemmän ja uusilla kävijöillä. Kyllä se on meidän vahva toive, sanoo Ilari Kinnunen.

Lue lisää: Verkkojumalanpalveluksissa yleisöä voi olla monta kertaa enemmän kuin sunnuntaisin kirkossa – koronakriisi innosti seurakunnat digiloikkaan

Verkko tuo kotikirkon liki minne tahansa

Nettipalvelukset avaavat pääsyn messuun ympäri Suomea, jopa maailmaa. Niitä seurataankin runsaasti myös muualta kuin omasta seurakunnasta.

– Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kertoneet, että on ollut nostalgista päästä helposti verkon yli esimerkiksi oman synnyinseurakunnan jumalanpalvelukseen, kertoo Jukka Keskitalo.

Kotikirkon tärkeys on huomattu esimerkiksi Enontekiöllä, missä kirkkomatka voi olla pitkä ja autottomalle lähes mahdoton.

– Kun näkee kuvaruudusta oman kotikirkon, tuntuu, että on läsnä kirkossa, kertoo Enontekiön seurakunnan suntio Eija Leppänen seurakuntalaisilta saamastaan palautteesta.

Kotikirkon tärkeys on yksi syy sille, miksi seurakunnat lähtivät itse tekemään sisältöjä verkkoon, sen sijaan, että olisivat ohjanneet seurakuntalaisia esimerkiksi Ylen välittämien jumalanpalvelusten pariin.

– Kyllä meidän täytyy oman seurakunnan kasvoilla koittaa pitää yhteyttä ihmisiin, sanoo Ilari Kinnunen.

Pitkien etäisyyksien kirkolle sopii hybridimalli

Lapin ortodoksisessa seurakunnassa verkon kautta tehtävää seurakuntatyötä oli jo suunniteltu ennen koronaa. Ideoitu seurakuntatyön hybridimalli on yhdistelmä fyysistä kokoontumista ja nettiyhteyttä.

Verkkotyö on välttämätöntä pitkien etäisyyksien työkentällä. Korona antoi lopullisen sysäyksen kokeilulle.

– Pääasiallinen syy uuden mallin kokeilulle on kuitenkin mahdollisimman monien ihmisten tavoittaminen pienin resurssein, sanoo Lapin ortodoksisen seurakunnan pastori Isä Rauno Pietarinen.

Striimien tarkkaa tavoitettavuutta on vaikea saada, sillä esimerkiksi vanhainkodeissa yhden päätteen äärellä voi olla kymmenen ihmistä. Toisaalta pikaiset käväisytkin tallentuvat katsojaksi.

– Jotakin osviittaa olemme saaneet katseluiden kokonaisajasta. Sen perusteella jumalanpalveluksia katsoo kokonaan useita kymmeniä henkilöitä. Katsojien kokonaismäärä on satoja, jopa yli tuhat henkeä palvelusta kohden.

Verkko on tullut osaksi seurakuntatyötä

Ensimmäiset verkkolähetykset olivat monin paikoin kokeilua. Monissa seurakunnissa somesisältöjen tekeminen oli vierasta ja varsinaisia työkaluja ei ollut.

– Kun kirkot täytyi sulkea ensimmäisen kerran kokonaan, sattui minulla olemaan seuraava palvelusvuoro, arki-illan ehtoollinen. Sitten vain rupesin kodissani omalla kännykällä tekemään hartautta, muistelee Rovaniemen seurakunnan vt. kirkkoherra Ilari Kinnunen

Enontekiöllä apuun riensi kunta.

– Striimien aloittaminen oli mielenkiintoinen. Onneksi saimme Enontekiön kunnan atk-tukihenkilön Mihku Näkkäläjärven mukaan. Saimme kunnalta välineet lainaan ja Mihku auttoi alkuun, kertoo suntio Eija Leppänen.

Kun uusi työtapa on otettu seurakunnissa haltuun, aiotaan sitä jatkaa myös tulevaisuudessa. Seurakuntatoiminnan palautuessa normaaliin ei resursseja välttämättä riitä tuottaa yhtä paljon sisältöä nettiin kuin korona-aikana.

Etenkin pitkien välimatkojen seurakunnissa on seurakuntalaisilta tullut selkeitä toiveita, että nettipalveluksia jatketaan.

– Ainakin kirkossa toimitettujen palvelusten striimaaminen on tullut jäädäkseen. Muualtakin voisi lähettää nettiin, jos tulisi matkavälineet. Ruokahalu kasvaa syödessä. Olisi ihana, kun olisi eri kameroita ja voisi näyttää eri kohteita, sanoo Eija Leppänen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella keskiviikkoon 1.9. kello 23 saakka.

Lue myös: Markus Kartano tietää, miten kirkkosalin kaiku laitetaan kuriin ja kuinka minecraft-serveriä ylläpidetään – ja siksi hänet valittiin Vuoden papiksi

Hirvenmetsästys alkoi, kun Lapissa päästiin jahtiin aamuyöllä. Inarissa lupia on myönnetty paljon ja ensimmäinen hirvi kaatuikin aamulla viiden jälkeen.

Hirven ampunut, Akujärven erän metsästäjä Esa Martin ehti seurailla hirveä kotinsa ikkunasta tunnin verran.

– Keitin kahvit ja katsoin, että vielä se hirvi on siinä. Hiippailin varastoon, avasin tuuletusikkunan ja odotin, että päivä valkeaa. Ensin se oli takapuoli minuun päin, mutta sitten se kääntyi poikittain, jolloin ammuin ja siihen se kaatui, Esa Martin kertoo.

"Lupia myönnetty aivan liikaa"

Martinin hirviporukkaan kuuluu 15 henkeä ja heillä on lupa 15 hirven kaatamiseen. Yhteensä Inariin on myönnetty tänä vuonna yli 1200 kaatolupaa.

Inarin Riistahoitoyhdistyksen toiminnaohjaaja Pertti Vikeväkorvan mukaan luku on yläkanttiin hirvien todelliseen määrään verrattuna. Kaatoprosentit ovat viime vuosina olleet noin 40 prosenttia, mikä kertoo Vikeväkorvan mukaan siitä, ettei hirviä ole niin paljon kuin Luonnonvarakeskuksen laskennat kertovat.

– Minusta kantaa yritetään verottaa nyt aivan liikaa. Vaarana on se, että ammumme niitä liikaa ja tulee jonkinlainen romahdus, Akujärven erän metsästyksen johtaja Jouni Männistö säestää.

Hän haluaisi kestävää hirvenpyyntiä.

– Passeli on vartti tai puolikas hirvi per ampuja. Puolikkaassa on perheelle syömistä ihan nokko.

Hirvikantaa rokottaa osaltaan etelästä tulevat ulkopaikkakuntalaiset pyytäjät, jotka jahtaavat hirviä usealla koiralla myytäväksi. Männistön mielestä se on "puoliammattimaista tehopyyntiä", joka ei istu hänen oikeustajuunsa tai moraaliinsa.

– Laki antaa tämän myöten, silloin sille ei mitään voi. Valitettava asia, mutta pallo on luvan myöntäjällä, hän toteaa.

Pohjoisessa Lapissa väijyttämällä pyytäminen on tavallista. Passittaminen sen sijaan on vieraampaa ja usein metsässä on vain hirvi, metsästäjä ja koira.

"Syyskuussa ei ole liian aikaista aloittaa pyyntiä"

Esa Martin kertoo kaataneensa samasta paikasta yli neljäkymmentä hirveä. Hän on metsästänyt vuosikymmeniä, eikä pidä syyskuun aloitusta liian varhaisena. Alkusyksystä hirvet ovat hyvässä kunnossa, eivätkä ne ole vielä siirtyneet kauemmas talvilaitumille.

– Ennen vanhaan nahkasarvihirviä pyydettiin jo heinänteon aikaan, ne oli elintärkeitä, Martin muistaa.

Haittana on aiempina syksyinä ollut liian lämmin sää, mutta tänä vuonna sitä vaaraa ei ennusteiden mukaan Ylä-Lapissa ainakaan alussa ole. Metsästysseurat ovat myös varautuneet lämpimään syksyyn hankkimalla lisää kylmiöitä, jotta lihat eivät pääse pilaantumaan.

Lapin lisäksi jahtiin on päästy myös Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa. Muualla Suomessa varsinainen hirvenpyynti alkaa (siirryt toisen palveluun) lokakuun alussa.

Katso koko lähetys hirvikauden aloituksesta Inarissa.

Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella torstaihin 2.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Ville Lepistö ampui hirven jo 15-vuotiaana ja on siksi poikkeus – valmistaa saaliinsa itse: "On ekologisempaa syödä lähimetsässä kasvanutta riistaa"

"Meitä yhdistää erähenkisyys ja rakkaus lajiin" – eteläsuomalaisen naisporukan 17. metsästysretki Lestijärvelle huipentui naarashirven kaatoon

Uusi asetusmuutos rajan koronaturvallisuuskäytännöistä yllätti täysin sekä Tornion terveysviranomaiset että Rajavartiolaitoksen rajavartijat.

Asetusmuutos sallii keskiviikosta lähtien neljästä Pohjois-Ruotsin rajakunnasta pääsyn Suomeen ilman koronatodistuksia tai -testiä. Jo aiemmin vapautetun Övertorneån lisäksi turvallisiksi kunniksi katsotaan nyt myös Haaparanta, Pajala ja Kiiruna. Suomalaisille Ruotsissa kävijöille tämä tarkoittaa myös vapaata paluuta kyseisistä kunnista.

Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen on suivaantunut siitä, että sosiaali- ja terveysministeriöstä ei tullut rajakuntaan mitään ennakkotietoa asetuksen muutoksen sisällöstä.

– Ministeriö ei ole mitenkään etukäteen informoinut meitä tästä muutoksesta. Minulle ei tiistainakaan tullut tästä mitään virallista tietoa. Kuulin asiasta työpäivän jälkeen ruokakaupassa Ruotsin radion toimittajalta, Jukka Ronkainen hämmästelee.

Ronkainen kertoo yrittäneensä tavoittaa sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalaista ja tämän sihteeriä tiistai-illasta lähtien. Vielä keskiviikkona aamupäivällä he eivät ole vastanneet puheluihin eivätkä sähköpostiin.

Testien määrä rajalla vähenee ja resurssit pitää arvioida uusiksi

Ronkainen olisi kaivannut tarkennusta asetuksen sisältöön, jotta voisi ohjeistaa rajan terveydenhuoltohenkilöstöä ja rajavartijoita. Tornion kaupungilla on edelleen voimassa virka-apupyyntö Rajavartiolaitokselle.

– Nyt tulkintani on se, että näistä turvallisiksi katsotuista kunnista voi tulla ilman testejä ja todistuksia Suomeen, mutta muualta, kuten esimerkiksi Kalixista tulleilta edellytetään edelleen todistus kahdesta rokotuksesta, sairastetusta taudista tai tuoreesta negatiivisesta testistä.

– Olisin toki halunnut saada tähän varmuuden, koska asetuksen sisältämät muistiot ovat tavallisen akateemisen koulutuksen saaneelle vaikeaselkoista lakitekstiä ja tulkinnanvaraisia.

Rajan testaukset ja muut terveysturvallisuustoimet ovat vaatineet Torniolta valtavasti työtä ja resursseja.

– Nämä uudet määräykset tarkoittavat myös sitä, että testausten määrä rajalla vähenee. Rajatestaukseen liittyvät työsopimukset ja ostopalvelusopimukset on tehty ja kaikki nämä joudutaan arvioimaan uudelleen hyvin lyhyellä varoajalla, Ronkainen toteaa.

Myöskään Rajavartiolaitoksella ei ollut etukäteen mitään tietoa asetusmuutoksesta. Toistaiseksi rajalla joudutaan pysäyttämään kaikki Ruotsista tulevat rajanylittäjät, vaikka he tulisivat "vihreiksi" luokitelluista kunnista.

– Koska tulijan lähtöpaikkaa ei päälle päin näe, joudumme tiedustelemaan kaikkien tulijoiden lähtöpaikan. Sen ilmoittamisessa luotamme tulijan sanaan, kertoo virka-apuosaston varapäällikkö kapteeniluutnantti Tommy Håkans.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella torstaihin 2.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Länsirajalla outo tilanne – Övertorneålta pääsee Suomeen vapaasti, muiden Ruotsin rajakuntien asukkailta vaaditaan todistuksia

Vuosien valmistelun jälkeen Suomen Kansallismuseon saamelaiskokoelma on vihdoin palautettu Saamenmaalle. Esineet pakattiin maanantaina kuorma-autoihin Helsingissä, ja tänään keskiviikkona ne vihdoin saapuivat perille Saamelaismuseo Siidaan, Inariin.

Kokoelma sisältää muun muassa tavaroita, vanhoja kuvia ja arkistomateriaalia, joita on koottu 1830-luvulta lähtien. Kokoelma sisältää yli 2 200 esinettä.

Kokoelman siirtämistä varten myönnettiin valtioneuvostolta erikseen lupa viime viikolla. Sen rahallista arvoa on mahdotonta arvioida. Saamelaismuseo Siida ja Suomen Kansallismuseo sopivat saamelaiskokoelman palauttamisesta vuonna 2017, jonka jälkeen siirtoa varten tarvittavat valmistelutoimet aloitettiin.

Saamelaismuseo Siidan amanuenssi Anni Guttormin mukaan kokoelman saaminen takaisin Saamenmaalle on erittäin merkityksellistä. Saamelaismuseo Siidaa on vastikään laajennettu, jotta suuri kokoelma mahtuu museon tiloihin säilöön.

– Tämä on suuri ja historiallinen päivä meille, koska olemme odottaneet tätä kokoelmaa jo kauan. Olemme valmistautuneet vastaanottamaan sen, ja meillä on täällä uusi kokoelmavarasto, jonne kokoelman on hyvä palata, toteaa Guttorm.

Kokoelman esineitä on aikanaan kerätty Inarin, Utsjoen, Enontekiön ja myös Sodankylän alueilta. Mukana on erityisen paljon kolttasaamelaisten esineistöä. Palautettu kokoelma tulee yleisölle nähtäväksi Saamelaismuseo Siidan perusnäyttelyyn, jota ollaan parhaillaan uudistamassa.

– Näillä esineillä tulee olemaan näyttelyssä hyvin iso rooli. Näyttely avautuu huhtikuun alussa. Sen jälkeen ihmiset pääsevät meidän arkistoihin katsomaan näitä esineitä, kertoo Anni Guttorm.

Kansallismuseon indententti: "Näissä esineissä elää esivanhempien henki"

Kansallismuseon tiedotteessa kerrotaan, että neuvottelut Suomen kansallismuseon saamelaiskokoelman palauttamiseksi konkretisoituivat saamelaisten juhlavuonna 2017. Tuolloin Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila ja Museoviraston silloinen pääjohtaja Juhani Kostet osallistuivat Norjassa käynnissä olleen vastaavan palauttamishankkeen, Bååsteden, merkeissä järjestettyyn juhlatilaisuuteen Trondheimissa.

– Olin erittäin vaikuttunut saamelaisen kulttuurin elinvoimaisuudesta ja visuaalisesta rikkaudesta, ja tuntui selvältä, että kokoelmien palauttaminen saamelaisille tulisi käynnistää myös Suomessa, Anttila muistelee tiedotteessa.

– Siidan museonjohtaja Sari Valkoselta tulleeseen keskustelunavaukseen oli helppo tarttua. Tämä edellytti perusteellista selvitystä Suomen kansallismuseon saamelaiskokoelmasta ja sen mahdollisessa luovuttamisessa huomioitavista asioista, Anttila summaa.

Suomen kansallismuseon kansatieteen esinekokoelmista vastaava intendentti Raila Kataja päätyi esittämään laajaa luovuttamista.

– Jos olisimme ilmoittaneet, että palautamme esimerkiksi puolet, kuinka olisimme valinneet esineet? Prosessi olisi ollut hajottava.

– Laaja palauttaminen oli paitsi kokoelmanäkökulmasta ainoa mahdollinen ratkaisu, myös inhimillisesti ainoa oikea. Kyseessä on saamelaisten esivanhempien perintö ja näissä esineissä elää esivanhempien henki, Kataja kuvailee neljän vuoden takaista päätöstä museon tiedotteessa.

Myös tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen pitää päätöstä merkittävänä.

– Tiedämme, että näillä esineillä ja niiden palauttamisella on syvällinen merkitys saamelaisyhteisölle. Tämä on kulttuuriperinnön juhlapäivä meille kaikille. Historian ja juuriemme tuntemus luovat tietä tulevaisuudelle, luovuudelle ja ihmisten ja kulttuurien vuoropuhelulle, Kurvinen sanoo Kansallismuseon tiedotteessa.

Saamelaisesineistä koottu näyttely nähtävillä myös pääkaupunkiseudulla

Saamelaiskokoelman kotiinpaluuta on tarkoitus juhlia ensi viikolla Inarissa, kun Saamelaismuseo Siidassa järjestetään yleisölle avoin juhlatilaisuuus koronarajoitusten puitteissa torstaina, syyskuun 9. päivä.

Osa esineistä jää kuitenkin vielä joksikin aikaa Helsinkiin, sillä kokoelmasta kootaan Mäccmõš, maccâm, máhccan – kotiinpaluu -niminen näyttely. Näyttely on yleisölle nähtävillä Kansallismuseossa 31.10.2021–27.2.2022.

Näyttelykokonaisuuden ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Kansallismuseo ja Saamelaismuseo Siida yhdessä saamelaisten toimijoiden kanssa.

Lupaavaa kultakaivoshanketta sijoittajille mainostaneen Tuohivirta-yhtiön markkinointipuheet valtavista malmivaroista ovat malminetsintäyhtiöille vieras toimintatapa. Etsinnän tuloksista raportointi on alan sisällä tarkkaan säänneltyä, sillä huijauksista on otettu opiksi.

Tuohivirta kertoi verkkosivuillaan, että sillä on Sodankylän Lokassa "kaivosvaraus", jonka kultavarannot ovat tutkimusten perusteella jopa yhdeksän miljoonaa troy-unssia. Malmion kultapitoisuus ilmoitettiin grammoina tonnia kohti.

Väitteet poistettiin sivuilta Ylen oltua yhteydessä Tuohivirran puheenjohtajana esiintyvään liikemies Kari Wahlroosiin.

Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela kertoo, ettei ole aiemmin törmännyt tapaukseen, jossa jo varausvaiheessa houkutellaan sijoittajia lupauksilla korkeita kultapitoisuuksia sisältävästä malmiosta.

– Kun junioriyhtiöt hakevat rahoitusta malminetsintää varten, pitää dokumentaation olla kunnossa. Hankkeet läpivalaistaan täysin ja uskottavuus on keskeistä, Suomela sanoo.

Lisää aiheesta: OneCoin-huijauksella rikastunut suomalaismies houkuttelee sijoittamaan kultakaivokseen – GTK:n asiantuntija: "Toivottavasti ihmiset eivät lankea tällaiseen"

Myös työ- ja elinkeinoministeriön kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen on hämmästynyt tapauksesta.

– Jos luvataan paljon ja sitä ei pystytä pitämään, nousee rahoitustie hyvin nopeasti pystyyn, Aaltonen sanoo.

Käytännössä Tuohivirralla on alueella yksityishenkilön nimissä oleva varaus, joka antaa vain etusijan malminetsintäluvan hakemiseen. GTK:n mukaan alueella ei ole tehty tutkimuksia, joiden perusteella malmivarat voisi arvioida tarkoin.

Uusi kaivoslaki tiukentaa varausmenettelyä

Tällä hetkellä malminetsintäyhtiöt tekevät varauksia laajoille alueille, joiden sisään jäävät niin mökkitontit kuin suojelualueetkin. Malminetsintäluvassa alue tarkentuu.

Kaivoslain uudistuksessa varauksiin ollaan puuttumassa. Lakiin esitetään muutosta, joka edellyttäisi malminetsintäyhtiön rajaavan varausalueestaan jo valmiiksi pois ne alueet, joille malminetsintälupaa ei voi saada, kertoo kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen.

– Viime aikoina varaukset ovat herättäneet huomiota, kiukkua ja pelkoakin ja se haittaa koko toimialaa. Tähän halutaan puuttua, Aaltonen sanoo.

Lue lisää: Kaivosyhtiöt ovat tehneet varauksia jopa luonnonsuojelualueille – katso kartasta kotipaikkakuntasi varaustilanne

Lakiin esitetään myös pinta-alaperusteista varausmaksua. Aaltosen mukaan tämä johtaa siihen, että yhtiöiden on jatkossa tehtävä pohjatyönsä tarkemmin.

Lisäksi varauksen tekijän on, jos lakimuutos hyväksytään, jatkossa ilmoitettava oikea yhteyshenkilö – pelkkä yhtiön nimi ja postilokeron osoite ei esimerkiksi riitä.

Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela ymmärtää ministeriön näkökulman, vaikka lisäkustannukset ennestäänkin kalliissa malminetsinnässä hieman alaa närästävätkin.

– Ymmärrämme sen, että jos on kovin monenlaisia suhertajia liikkeellä, silloin pitää valtion reagoida. Tässä TEM on liputtanut, että nyt suitsitaan asioita.

"Emme kaipaa alalle renkaanpotkijoita"

Malminetsinnän tuloksista raportoimista koskevaa säännöstöä kiristettiin sen jälkeen, kun kanadalainen Bre-X -yhtiö 1990-luvulla huijasi osakesijoittajia indonesialaisella kultakaivoshankkeella, jonka tutkimustulokset oli väärennetty.

Raportointikoodistoja on useita: Australiassa ja Kanadassa omansa, Euroopassa omansa ja vielä YK:llakin.

Malminetsinnän palveluyhtiö Geopool Oy:n päägeologi Juhani Ojala kertoo, että pörssiyhtiöille kelpaavan malmiarvion tekemiseen vaaditaan pätevöitynyt ammattilainen, "qualified person".

– Malmiarviossa pitää pystyä tarkkaan mallintamaan malmion suuruus. Siihen asti puhutaan malmiaiheesta, "prospectista", ei malmiosta. Tupakkiaskin kanteen pystyy toki alalla oleva ihminen laskeskelemaan, mutta sijoittajat eivät niitä lappuja osta, Ojala sanoo.

Malmiarvion tekijältä edellytetään alan koulutusta, viiden vuoden kokemusta juuri kyseisen malmityypin arvioimisesta, ja kansainvälisen panelin hyväksyntää. Osaamista on myös ylläpidettävä ja siitä raportoitava.

Suomessa malmiarvion tekemiseen päteviä ihmisiä on muutama kymmenen. Tehtävän tarkkuutta korostaa se, että malmiarvion tekijä allekirjoittaa sen omalla nimellään – hänen maineensa alalla on siis pelissä.

Ojala suhtautuu Tuohivirran hankkeeseen ja sen motiiveihin epäillen. Hänen mukaansa ammattilaiset eivät missään tapauksessa usko houkutteluun.

– Se on yhtä aikaa naurettavaa ja huolestuttavaa, Ojala sanoo.

Toiminnanjohtaja Pekka Suomelan mukaan Kaivosteollisuus ry:n jäsenyritykset ovat sitoutuneet toimimaan lain kirjaimen ja hengen mukaisesti, mikä edellyttää avoimuutta ja rehellisyyttä, jotta ammattilaiset voivat arvioida hankkeen uskottavuutta geologisten faktojen valossa.

– Jos näin ei toimita, se on koko alan kannalta valitettavaa. Me emme tällaisia sanoisinko renkaanpotkijoita kaipaa.

Lue myös: Malminetsintäyhtiöiden aluevarauksista ei nykylainsäädännön mukaan tarvitse kuulla paikallisia – Saamelaisorganisaatiot toivovat tilanteeseen parannusta kaivoslain uudistamisen yhteydessä

Uhanalainen raakku eli jokihelmisimpukka on päässyt tänä vuonna pitkälle matkalle. Vuosi sitten Inarin Luttojoen pohjalta kerättiin raakun toukkia, jotka vietiin laboratorio-olosuhteisiin kasvamaan pieniksi poikasiksi.

Raakku ei ole lisääntynyt lainkaan viimeisen 60 vuoden aikana Luttojoessa, sillä isäntäkalaksi kelpaava lohi ei pääse enää jokeen Venäjän vesivoimaloiden estettyä lohennousun.

Nyt pienten vesiastioiden pohjalla lilluu raakunpoikasia, jotka ovat kasvaneet pieneen mittaansa Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. Tässä vaiheessa raakut eivät ole punkkia suurempia. Kasvaessaan ne saattavat elää jopa 300 vuotiaiksi joen pohjalla.

– Me istutamme takaisin nuoria, vajaan vuoden ikäisiä raakunpoikasia, jotka ovat viime talvena syntyneet ja kehittyneet Konneveden tutkimusasemalla ja kasvaneet siellä lohenpoikasten kiduksissa. Nämä ovat ensimmäisiä raakunpoikasia Luttojoella 60 vuoden jälkeen, ja tästä joen raakkukanta pitäisi lähteä elpymään, kertoo SALMUS-hankkeen projektipäällikkö Heikki Erkinaro.

Osa Luton raakuista on elänyt jopa 300 vuotta

Raakunpoikaset istutetaan jokeen aluksi astioissa, jotta niiden kasvua pystytään seuraamaan vielä vuoden verran. Kun ne kasvavat tarpeeksi isoiksi, pääsevät raakupoikaset elämään luonnollista elämää vanhojen raakkujen vierellä.

Raakkututkija Aune Veersalu kiinnittää astioita joen pohjalle sukeltaen. Veersalu uskoo, että tämä ympäristö on otollinen raakkukannan elpymiseen.

– Näissä vesistöissä on paljon raakkuja. Mutta koska täällä ei ole enää isäntäkala lohta, nämä raakut näyttävät kuolevan vanhuuteen, kertoo Veersalu keskellä Luttojokea ja nostaa joen pohjalta tyhjän raakkukuoren.

Veersalu on tutkinut Luttojoen vesistöä pitkään. Raakkuja on elänyt vesistöissä jopa 300–400 vuoden ajan. Hän uskoo, että juuri istutetut raakunpoikaset tulevat pärjäämään hyvin.

– Raakkuja on kauheasti alkanut kasvamaan näiden kivien päälle. Ne ovat hyvässä kunnossa, ja me toivomme että edes muutamat selviytyisivät, sanoo Veersalu.

Uhanalaisen raakun elinympäristö on herkkä ihmisten toimille

EU-rahoitteisen SALMUS-projektin tutkijat ovat positiivisin mielin siitä, että raakku tulee elpymään pohjoisen joissa.

Raakun elinolonsuhteisiin vaikuttaa kuitenkin ihmisten omat toimet ja tietenkin se, päätyykö isäntäkala lohi vielä nousemaan Luttojokeen.

Lohen nousun Luttojokeen on estänyt vuosikymmenien ajan Venäjän puolella Tuulomajoen padonta. Myös metsänhakkuut ja muut ihmisen rakennushankkeet ympäristössä uhkaavat uhanalaista raakkukantaa.

Projektipäällikkö Heikki Erkinaro kuitenkin uskoo, että vuosien päästä raakkujen tulevaisuus on paljon erilaisempi.

– Yhteiskunnat muuttuvat, ihmisten arvot muuttuvat. Minä olen ihan varma, että näin hienojen vesistöalueiden tulevaisuuteen kuuluu tavalla tai toisella seuraavien vuosikymmenten aikana myöskin se alkuperäinen lohi, sanoo Erkinaro.

Suomen kansallispuistoissa oli vierailijoita tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka osassa kansallispuistoista kävijämäärät laskivatkin verrattuna koronakesään 2020.

Kansallispuistoissa kirjattiin vuoden alusta heinäkuun loppuun noin 2,5 miljoonaa käyntiä, mikä on neljä prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Suosituimmat kansallispuistot ovat pitäneet pintansa: toiseksi suosituin kansallispuisto oli edelleen Urho Kekkosen kansallispuisto ja kolmanneksi suosituin pääkaupunkiseudulla sijaitseva Nuuksion kansallispuisto.

Ylivoimainen ykkönen oli Pallas-Yllästunturin kansallispuisto lähes puolen miljoonan käyntimäärällään. Se on viidesosa kaikista kansallispuistojen kävijämääristä.

– Se on ehdottomasti käyntimääriltään suurin puistomme, yli puoli miljoonaa käyntiä ollut vuositasolla jo pitkään, toteaa Metsähallituksen erikoissuunnittelija Liisa Kajala.

Reissukissa-Pessi on kiertänyt kaikki 40 kansallispuistoa

Kasvava ryhmä kansallispuistoissa ovat puistobongarit, jotka haluavat kiertää kaikki Suomen 40 kansallispuistoa. Yksi täyden suoran saavuttanut on Reissukissa-Pessi koirakavereineen, mukana matkanjohtaja Tuula Ojala-Nurmi.

– Kyllä Pessi herättää kanssakulkijoiden mielenkiinnon. Harvoin kukaan kulkee ohi huomioimatta meitä, kertoo hymyssä suin Ojala-Nurmi.

Ojala-Nurmi, Pessi ja Koirajengi ovat kiertäneet kaikki kansallispuistot läpi noin neljän vuoden aikana, viimeisimpänä Perämeren ja Hossan elokuussa.

Urakka on ollut valtava ja tiettävästi Pessi on laatuaan ensimmäinen kissa, joka on kiertänyt kaikki kansallispuistot.

Lue lisää: Pessi-kissa on vaeltanut useammassa kansallispuistossa kuin moni ihminen – tavoitteena kiertää kaikki 40

Suosikkipaikkojen nimeäminen on vaikeaa. Vuosikymmenten luontoharrastuksen perusteella mielekkäitä paikkoja löytyy muun muassa Lapista ja Pohjois-Karjalasta.

– Pallas-Ylläs -alueen maastot ovat meille tutuimpia. Se menee ykköseksi ja kakkoseksi menee Hossa, joka on hyvin paljon Pohjois-Lapin oloinen alue.

Ojala-Nurmi innostui kiertämään kansallispuistoja, kun hän tapasi Tea Karvisen Aakenustunturilla ja sai häneltä lahjaksi Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kirjoitetun kirjan kansallispuistoista.

– Se oli minulla keittiön pöydällä kissan kanssa. Kysyin, että lähdettäisiinkö kiertämään ja kissa hyppäsi kirjan kannelle ja ryhtyi tutkimaan sitä. Se oli sitten sovittu asia, naurahtaa Tuula Ojala-Nurmi.

Helppoa isolla ryhmällä liikkuminen ei ole, sillä mukana täytyy olla suuria määriä muun muassa ruokatarvikkeita eläimille. Pitkillä reissuilla on sattunut myös läheltä piti -tilanteita ja erilaisia kommelluksia, joista on onneksi selvitty pienillä vaurioilla.

– Kaksi koiraa putosi kerran takki päällä jäistä läpi, kun mentiin jäisiä pitkospuita pitkin. Jää petti vierestä ja pari koiraa sukelsi veteen. Oltiin onneksi lähellä autoa ja juostiin sinne. Siitä selvittiin säikähdyksellä, Ojala-Nurmi kertaa.

Puistoranger palvelee kansallispuistokävijöitä

Suuri osa tänä ja viime vuonna kansallispuistoissa käyneistä ovat olleet retkeilemässä ensimmäistä kertaa. Välillä on edelleen roskaamista, tulet tehdään kielletylle alueelle, pyöräillään väärällä reitillä tai koira on irrallaan maastossa.

– Se johtuu yleensä siitä, ettei tiedetä kansallispuiston järjestyssääntöjä. Harvemmin törmää ihan tahalliseen toimintaan, miettii Metsähallituksen puistoranger eli maastoasiakasneuvoja Leena Leppälä.

Leppälä on yksi kolmesta Urho Kekkosen kansallispuiston maastoasiakasneuvojasta. Metsähallitus jalkautti henkilökuntaansa kansallispuistojen suuren suosion seurauksena maastoon asiakaspalvelutehtäviin ja ensikertalaisia auttamaan.

Videolla Leena Leppälä kertoo, mitä puistorangerin työhön kuuluu:

Urho Kekkosen kansallispuistossa retkeilevät helsinkiläiset Tuuli ja Ville Laaksonen eivät ole ihan kansallispuistojen ensikertalaisia. Nyt he ovat esikoisensa, 8 kuukautta vanhan Ingan kanssa huiputtamassa Kiilopäätä.

– Etelä-Suomessa ollaan jonkin verran käyty kansallispuistossa ja sitten täällä pohjoisessa. Nyt halutaan vielä enemmän ja käyttää kansallispuistoissa myös Ingaa, kertoo Tuuli Laaksonen.

Lapin puistoissa kovinta kasvua

Moni saattoi epäillä, että kansallispuistojen suosio hiipuu vuonna 2021. Kovin nousukäyrä loiveni hieman, mikä on oikeastaan ihan hyvä asia, sanoo Metsähallituksen erikoissuunnittelija Liisa Kajala.

– Heinäkuun loppuun on neljä prosenttia enemmän käyntejä Suomen kansallispuistoissa kuin 2020 samana aikana. Jos verrataan pandemiaa edeltäneeseen vuoteen 2019, niin käyntimäärät ovat kasvaneet peräti 25 prosenttia.

Voimakkainta käyntimäärien kasvu oli Lapin, Pohjanmaan ja Kainuun alueilla sijaitsevissa kansallispuistoissa. Lapissa käyntimääriä kirjattiin 34 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

– Täytyy sanoa, että Lapin kesä on ollut aivan huikea. Se oli nähtävissä jo toki 2020 kesällä. Kasvu on jatkunut, jopa kiihtynyt.

Joissakin kansallispuistoissa oli myös voimakasta laskua vuoden takaiseen verrattuna: Järvi-Suomen ja rannikkoalueiden kansallispuistoissa kävijöitä oli tänä vuonna tammi-heinäkuussa noin 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Esimerkiksi lähellä rannikkoa sijaitsevan Sipoonkorven käyntimäärät laskivat 33 prosenttia viime vuodesta.

Korona-ajalla on luvuissa oma merkityksensä, sillä ihmiset vierailivat 2020 maalis-huhtikuussa lähialueiden kansallispuistoissa koronasulun aikana.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 4.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Matkailussa ei ollutkaan kaikkien aikojen superkesä, vaikka ennätyksiä rikottiin – nyt lomailijoilla on ollut jo vaihtoehtoja luontopoluille

Katso Yle Mix: Montako retkeilijää mahtuu luontoon?!

Kansallispuistoissa ennätysvilkas viime vuosi – Metsähallituksen mukaan suosion takana muutakin kuin koronapandemia

3.9. klo 9.35 Korjattu Reissukissa-Pessin nimen kirjoitusasu.

Kirjailija Rosa Liksom avasi suhdettaan julkisuuteen Puoli seitsemän -ohjelmassa. Hän kertoi, että Hytti nro 6 -romaani ja siitä saatu Finlandia-palkinto toimii hänen kohdallaan ikään kuin vedenjakana suhteessa julkisuuteen. Sitä ennen hän vältteli julkisuutta.

– Vuonna 2011, kun tuli tämä Finlandia, kysyin puolisolta ja tyttäreltäni, että mitä mieltä he ovat siitä, jos alan laajentamaan kirjailijuuttani. Eli alan käydä puhumassa kirjoistani ja vähän muustakin. Ja he olivat, että jes mammu! Uutta juttua vaan peliin.

Liksom kertoo, että julkisuus toi elämään uutta kirjoa ja väriä, mutta sen oikea aika oli vasta hänen ollessaan päälle viisikymppinen.

– Olen äärimmäisen onnellinen, että osasin nuorena tehdä sen päätöksen, että en lähde mediaan tai julkisuuteen mukaan, koska tunsin, että en todellakaan ollut valmis siihen.

Hän kertoi seuranneensa sivusta taiteilijoiden käsittelyä lehdistössä ja tehneensä johtopäätöksen.

– Nuorelle taiteilijalle julkisuus oli jo 80-luvulla todella vaativa. Olin nähnyt sen ja se oli sitä jo 60-luvulla ja 50-luvulla. Kun ajatellaan Timo K. Mukkaa, Annikki Kariniemeä, Reidar Särestöniemeä –he elivät todella järkyttävässä julkisuuden saastevyöryssä.

Rosa Liksomin tuorein, syyskuun 1. päivänä julkaistu teos Väylä sijoittuu Tornionjokilaaksoon Lapin sodan aikaan. Kirja käsittelee aihetta, jota ei juuri ole käsitelty aiemmin ainakaan kaunokirjallisuuden puolella. Suomesta lähti sotaa pakoon Ruotsiin syksyn 1944 aikana yli 50 000 suomalaista ja valtavasti karjaa.

Miksi Liksom kirjoitti pääosaan 13-vuotiaan tytön? Katso koko lähetys Yle Areenasta