Lappset Groupin toimitusjohtaja irtisanoutui yllättäen
Lappset Groupin hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo kertoo, että Juha Laakkonen jätti eroilmoituksensa osittain yllätyksenä palattuaan lomalta takaisin töihin. Laakkosella on kuuden kuukauden...
View ArticleRoPSista pohjoisen suurin jalkapalloseura
RoPS ohitti edellisvuonna kärkipaikkaa pitäneen Oulun Luistinseuran (OLS). OLSilla pelaajia oli 793. Vielä kaksi vuotta sitten RoPS oli alle 600 pelaajallaan vasta piirin neljänneksi suurin seura....
View ArticleLaakkonen: Mielenkiintoisia tehtäviä riittää
Juha Laakkonen kertoo, että nyt on sopiva aika jättää Lappsetin toimitusjohtajan työt, sillä yhtiö on lanseeraamassa uutta strategiaa lähiaikoina.- 15 vuotta on pitkä aika ja piti miettiä, onko...
View ArticleSuomi peränpitäjä matkailun markkinoinnissa
Suomi budjetoi matkailun kansainväliseen markkinointiin Matkailun edistämiskeskuksen MEKin kautta viime vuonna 10 miljoonaa euroa. Norja pisti 32 miljoonaa ja Ruotsi ja Tanska 22 miljoonaa. Suomi on...
View ArticleLapin kamariorkesteri hyvästelee Mozartin
Kun mukaan lasketaan myös Mozartin numeroimattomat sinfoniat, on sinfonioita yli 50. Viimeisenä Lapin kamariorkesteri soittaa tammikuussa kaksi jäljellä olevaa sinfoniaa, numerot 32 ja...
View ArticleLapin sotilassoittokunta tuo lisäväriä Lapin musiikkielämään
Lapin sotilassoittokunta aloitti omat esiintymisensä kotisalissaan Someroharjulla Rovaniemellä keskiviikkona. Ensimmäisenä marssina soittokunta soitti Lapin Ilmatorjuntarykmentin kunniamarssin,...
View ArticleHaja-asutus jää nopean verkon ulkopuolelle
Laajakaistarakentaminen Lapissa on kiinnostanut operaattoreita äärimmäisen vähän. Eri hankealueista on käyty jo kymmenen tarjouskierrosta, mutta ainoana tarjoajana on ollut Telia-Sonera ja senkin...
View ArticleLapin Kansan aamujakelualue pienenee
Muutos koskee alle sataa tilaajaa lähinnä Ylitornion ja Sieppijärven alueella. Lapin Kansan mukaan suurin osa heistä on valinnut korvaukseksi oikeuden lukea sähköistä digilehteä, jolloin aamun...
View ArticleAngry Birdsit leikkipaikalla ovat saaneet ruotsalaisvanhemmat näkemään punaista
Vihaiset lintuhahmot kunnostetussa leikkipuistossa ovat suututtaneet ruotsalaisvanhemmat Uddevallan kunnassa Ruotsin länsirannikolla, kertoo sanomalehti Bohusläningen. He pitävät Angry Birds -kuvioita...
View ArticlePoroille biohajoavia heijastimia Norjassa
Norjan tielaitos tuottaa biohajoavia heijastimia poroille, kertoo Norjan yleisradio NRK. Ensi syksynä kaikkiaan 10 000 poroa saa heijastimen sarviinsa, jotta ne erottuvat paremmin liikenteessä. NRK:n...
View ArticleTuhat ihmistä kilpailee avannossa Rovaniemellä
Lähes tuhat ihmistä on ilmoittautunut avantouintikilpailuihin, jotka järjestetään Rovaniemellä 20.-23. maaliskuuta.Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailuihin voi osallistua myös varsinaisten...
View ArticleSodankylän kanttori jatkaa työssään - aiheutti kohtauksen hautajaisissa
Sodankylän kirkkoherra Hanna Kuusela kertoo vain niukin sanoin salassapidettävän asian käsittelystä kirkkoneuvostossa. Hän korostaa, että asiasta päättäminen kuuluu kirkkoneuvostolle.Kuusela sanoo...
View ArticleTornion kaasuterminaalihanke etenee - kehittämisyhtiöön mukaan myös Gasum
Outokumpu ja kolme muuta yhtiötä ovat perustaneet kehittämisyhtiön nesteytetyn maakaasun tuontiterminaalin rakentamiseksi Tornioon. Kehitysyhtiön on määrä jättää investointitukihakemus työ- ja...
View ArticleKeilahalli pikavauhdilla Ylläkselle
Lapin tunturikeskuksissa voi matkailija harrastaa paljon muutakin kuin vain lasketella ja hiihtää. Voi vaikka keilata.Kittilässä Levillä on jo muutaman vuoden heitetty palloa kahdessa hallissa. Nyt...
View ArticleAuto heittelehti Kemi-Tornion moottoritiellä - viisi sairaalaan
Kemi-Tornion moottoritiellä tapahtui vakava liikenneonnettomuus torstaina ennen kello kymmentä.Onnettomuus sai alkunsa kun Torniosta Kemiin päin ajanutta rekkaa ohittamaan lähtenyt henkilöauto menetti...
View ArticleKeskusta: Kuntauudistuksessa väärät motiivit
Keskustan Lapin piirin mielestä nykyistä kuntien valtionosuusjärjestelmää on syytä uudistaa. Valtionosuuksien tehtävän on turvata kaikille kunnille palvelujen riittävä rahoitus. Uudistamista tulee...
View ArticleLapsiasiavaltuutettu irtisanoutuu – tuskastui liian vähäisiin resursseihin
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula lopettaa tehtävässään huhtikuun lopussa. Hänen toinen viisivuotiskautensa olisi kestänyt syyskuuhun 2015. Aula on hoitanut virkaa sen perustamisesta lähtien....
View ArticlePari kilometriä avantouintia pelkissä speedoissa - talviuinnin MM-kisat...
Rovaniemen MM-kisat alkavat 20.3. kuninkuusmatkalla, 450 metrin uinnilla. Sen lisäksi uidaan 50 metrin ja 25 metrin matkat vapaalla ja rintauinnilla. Kaikilla matkoilla on omat sarjat naisille ja...
View ArticleLevin rinneyhtiöjupakasta oikaisuryöppy
Kunnanhallitus päätti 16. joulukuuta peruuttaa hissiyhtiön entisestä toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta jätetyn tutkintapyynnön, kutsua koolle rinneyhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen hallituksen...
View ArticleKapellimestari Storgårds Lapista: Harvassa paikassa näin innostava ja...
Lapin kamariorkesterin vuosi 2013 oli menestyksekäs. Vuoden aikana tehdyt levytykset saivat aikaan kansainvälisen läpimurron, jota on jo muutama vuosi odoteltukin.- Tietoisuus ympäri maailman Lapin...
View Article