Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24841

Suomi peränpitäjä matkailun markkinoinnissa

$
0
0

Suomi budjetoi matkailun kansainväliseen markkinointiin Matkailun edistämiskeskuksen MEKin kautta viime vuonna 10 miljoonaa euroa. Norja pisti 32 miljoonaa ja Ruotsi ja Tanska 22 miljoonaa. Suomi on siis ylivoimainen peränpitäjä matkailumarkkinoinnin pohjoismaisessa rahoitusvertailussa. MEKin mukaan keskimääräinen valtion matkailunedistämisorganisaation budjetti Euroopassa on 27 miljoonaa euroa.

Luvut ovat Matkailun edistämiskeskuksen antamia. MEKin mukaan summat eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta ovat suuruusluokaltaan suuntaa-antavia.

Matkailun edistämiskeskuksen ylijohtaja Jaakko Lehtonen soisi Suomen panostuksen nousevan.

– Kyllä me tietysti toivottaisiin enemmän resursseja, mehän ollaan tosiaan Islantia lukuun ottamatta Pohjoismaista peränpitäjä taloudellisesti ja kyllä matkailun markkinointi vaan sellaista on että kun siihen on enemmän resursseja niin se aika suoraan korreloi matkailijamääriin johonkin pisteeseen saakka. Kun Suomi nyt ei ole sillä lailla tunnettu Euroopassakaan kuin vaikkapa Ruotsi jo niin olisi kyllä ilman muuta hyvä ja valtion edun mukaista että olisi hiukan korkeampi markkinointipanostus osoitettuna. 

Suomi leikkasi matkailun markkinointia rajusti 2006

Suomi leikkasi MEKin määrärahoja rankasti vuonna 2006. Vähennys oli 40 prosenttia tasosta 16 miljoonaa tasolle 10 miljoonaa. Tuolloin sadan työntekijän MEK on supistettu kolmenkymmenen hengen organisaatioksi. Parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee MEKin lopettamista ja sulauttamista vienninedistysyhdistys Finnprohon. 

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Severi Keinälän mukaan MEKin sulauttaminen Finnprohon on määrä toteuttaa kesän jälkeen. Keinälän mukaan sulautus ei muuta matkailumarkkinoinnin määrärahoja nykyisestä. Keinälä sanoo, että MEKin nykytason 10 miljoonan euron määräraha periytyy uuteen Finnprohon käytettäväksi matkailun kansainväliseen edistämiseen.

Uudistuksen tavoitteena on tehostaa matkailun markkinointia ja laajentaa sitä matkailumaakuvan muokkaamisesta yritysten käytännön ulkomaanmarkkinointiin.

Revontulitaisto Suomi Norja

Viime aikoina Suomessa on huomioitu Norjan valtion voimakkaasti satsaavan matkailun edistämiseen mm. revontulimainonnalla. Mediassa on puhuttu jopa taistelun revontulista olevan menossa. MEKin ylijohtaja Jaakko Lehtonen naurahtaa.

– Revontulista en ole huolissani, mutta se on totta että Ruotsi ja Norja kehittävät voimakkaasti omaa Lappiaan. Muutaman vuoden aikajänteellä en näe sitä ongelmalliseksi vielä, Suomen Lappi on niin paljon kehittyneempi tarjonnaltaan, mutta on tärkeää, että Suomen Lappi myöskin kehittää tuotteita ja palveluitaan voimakkaasti pitääkseen sen etumatkan, joka meillä tällä hetkellä on. 

Revontulibussi Lontoossa

Valtion lisäksi merkittäviä summia julkista rahaa matkailumarkkinointiin tulee Euroopan Unionista. Esimerkki valtaosin EU:n rahoittamasta kansainvälisestä matkailumarkkinointihankkeesta on Lapland - The North of Finland kampanja, joka neljän vuoden aikana maksaa seitsemän miljoonaa euroa, josta 70 prosenttia tulee EU:n rakennerahastosta.

Viime syksynä Lapland – The North of Finland markkinoi Iso-Britanniassa revontulia perinteisellä kaksikerroksisella bussilla. Lontoon lisäksi revontulimaalauksin ja mainostekstein kirjailtu bussi kiersi Manchestersissä ja Birminghamissa. Markkinointijohtaja Hanna-Mari Talvensaareen mukaan revontulibussi kerrytti satoja tuhansia videonjakoja sosiaalisessa mediassa.  

Kampanjan nettisivut ja sosiaalisessa mediassa Only in Lapland Facebooksivut sekä Youtubeen ladatut revontuli ja muut videot ja maksullinen mediamainonta Iso-Britanniassa, Hollannissa, Saksassa ja Venäjällä ovat markkinointijohtaja talvensaaren mukaan saaneet yhteensä miljooniin nousevan yleisön.

Kampanjan Only In Lapland Facebooksivuilla on yli 40 000 tykkääjää, jotka ovat Talvensaaren mukaan uskollisia eli pysyneet tykkääjinä ja seuraavat sivuille ladattavia kauniita revontuli- ja muita luontokuvia Lapista. 

– Tykkääjät tulee Iso-Britanniasta, Hollannista ja Saksasta ja viime vuonna uutena nousi myös USA mutta sitten on myös venäläisiä ja suomalaisia.  

Talvensaaren mukaan tykkääjistä 60-70 prosenttia on naisia ja nuorehkoa aikuista väestöä, pääasiassa 25-45 vuotiaita.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24841

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>