Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tänään myöntänyt kansainvälistymispalkinnot Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:lle, mekaaniseen puunjalostukseen keskittyneelle Keitele Forest Oy:lle ja digitaalisen mainonnan kohdentamisen ja automatisoinnin työkaluja tarjoavalle Smartly.io Solutionsille.

Ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, kuten Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera, ulkoministeriö ja elinkeinoelämän eri järjestöt.

Keitele Forest Oy palkittiin vuoden kasvuyrityksenä. Smartly.io Solutions on vuoden tulokasyritys. Yhteisöpalkinnon sai Cursor Oy.

Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor Oy:n palkitsemisen perusteluissa todetaan, että Kymenlaaksossa on satsattu maakunnan elinkeinorakenteen uudistamiseen samalla, kun Cursor on toiminut keskeisenä vaikuttajana yli kahden miljardin ulkomaisten investointien saamiseksi Kymenlaaksoon.

– Maailmanlaajuisesti toimivien yritysten investoinnit Kotkan ja Haminan seudulle osoittavat, että pitkäjänteinen työ seudun kehittämiseksi tuottaa tulosta. Teollisuutta kohdanneen rakennemuutoksen aiheuttamat haasteet on voitettu, ja seudun tulevaisuuteen luotetaan, toteaa Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindström.

Poksahtelevat samppanjapullot

Cursor oy:n omistavat alueen viisi kuntaa Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti ja Miehikkälä yhdessä seudun teollisuusyritysten ja rahoituslaitosten kanssa.

Cursorin tehtävänä on houkutella investointeja seudulle, kehittää ja tukea seudulla toimivia yrityksiä ja luoda puitteet uudelle yritystoiminnalle sekä kehittää matkailua.

Kilpailu kansainvälisistä investoinneista kovenee jatkuvasti ja yksi onnistumisen edellytys investointien saamisessa on Cursor Oy:n toimitusjohtaja David Lindstömin mukaan pitkäjänteisyys.

Cursorin myyntipäällikkö Harri Eela kertoo, että kansainvälisten investointien määrä eteläiseen Kymenlaaksoon on kasvussa, mutta todelliseksi kruununjalokiveksi hän nostaa Summan entisessä paperitehtaassa nykyään toimivan tietoliikennejätti Googlen.

– Kun tieto Googlen sijoittumisesta Haminaan varmistui, niin kyllä siina samppanjapullot poksahtelivat, Eela toteaa.

Hän kuitenkin korostaa, että Cursor ei ole sopijaosapuoli, vaan yritykset tekevät itse sijoittumis- ja investointipäätöksensä.

– Etelä-Kymenlaakson vetovoimatekijöitä ovat sijaintimme lisäksi erinomainen infrastruktuuri ja hyvä energiansaanti. Totta kai myös Hamina-Kotkan satama, jossa toimii jo satoja yrityksiä, houkuttelee uusia toimijoita puoleensa, sanoo Harri Eela.

Aasiasta Suomenlahden rannoille

Tällä hetkellä Cursorin yksi suurimmista kehityskohteista on Pyhtään lentokenttä, jonne haetaan laajasti kansainvälisiä sijoittajia ja toimijoita. Seudulle on vireillä myös uusia teollisuusinvestointeja.

Etelä-Kymenlaakso kiinnostaa tätä nykyä myös yhä enenenevissä määriin aasialaisia, varsinkin kiinalaisia matkailijoita.

– Kehitämme jatkuvasti matkailun palvelupalettiamme. Juuri nyt on suuria matkailuun liittyviä hotellihankkeita käynnistymässä esimerkiksi Pyhtään Verssööseen ja Virolahden Hurppuun, kertoo myyntijohtaja Ilkka Hasanen.

Palkintoperusteissa todetaan, että Cursor on tehnyt onnistuneesti myös tärkeää jälkihoitoa yritysten pitämisessä alueellaan ja edistänyt merkittävien jatkoinvestointien saamista Suomeen.

– Kun seudulle sijoittunelle yritykselle löydetään yhteistyökumppaneita, merkitsee se yleensä myös lisää investointeja. Myös uuden yritysten myötä syntyvä alinhankintaketju luo uutta toimintaa seudulle.

Nopeutta ja yhteistyötä

Reilun kolme vuosikymmentä toimineen Cursor Oy:n myyntipäällikkö Harri Eela kertoo, että pitkäjännitteisyyden lisäksi kehitysyhtiöltä vaaditaan tätä nykyä yhä nopeampaa reagointikykyä.

– Maailma on koko ajan muutoksessa ja muutos on koko ajan nopeampaa. Syntyy jopa kokonaan uusia teollisuudenaloja, kuten esimerkiksi akkuteollisuus, joka voi olla mahdollisuus myös meidän seudullemme.

Cursor Oy on saanut tosinaan myös omistajakunniltaan moitteita, mikä johtuu Hasasen ja Eelan mukaan osittain siitä, että kunnilla saattaa olla hieman epärealistisia odotuksia kehitysyhtiötä kohtaan.

– Eri kunnilla on erilaiset valmiudet investointeihin ja uusien yritysten vastaanottamiseen. Kunnat kuitenkin toimivat ansiokkaasti ja keskinäisellä luottamuksella ja yhteistyöllä saadaan jatkossakin hyviä tuloksia aikaan, sanoo Cursor Oy:n myyntipäällikkö Harri Eela.

Rovaniemen hovioikeus on tuominnut upseerin useista vakavista rikoksista vankeuteen. Hovioikeus totesi, että 35-vuotias ammattisotilas oli vienyt rynnäkkökiväärin ja 31 patruunaa työpaikaltaan Rovaniemen varuskunnasta kotiinsa ja säilyttänyt asetta patruunoineen viisi viikkoa ennen kiinni jäämistä. Lisäksi mies oli muun muassa uhkaillut, vainonnut ja pahoinpidellyt entistä vaimoaan.

Syyte perhesurman valmistelusta hylättiin hovioikeudessa. Lapin käräjäoikeus tuomitsi miehen myös törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta, mutta hovioikeus katsoi, ettei asiassa ole näytetty syytetyn tehneen päätöstä entisen puolisonsa surmaamisesta. Hovioikeus katsoi, että vaikka syytetty oli aiemmin harkinnut ja useaan kertaan uhannut surmaavansa entisen puolisonsa, hän oli luopunut ajatuksesta.

Hovioikeudessa tuomioksi tuli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vankeutta. Vaikka yksi syytteistä hylättiin, rangaistus oli samanpituinen kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus tuomitsi upseerin seitsemästä rikoksesta: törkeästä palvelusrikoksesta, törkeästä kavalluksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta, vainoamisesta, laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä sekä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Viimeisen syytteen käsittely salattiin oikeudessa.

Rikokset tapahtuivat Rovaniemellä vuosina 2017–2018

Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati upseerille muun muassa ankarampaa rangaistusta ja sotilasarvon menettämistä. Myös miehen työnantaja Puolustusvoimat vaati kovempaa rangaistusta.

Syytetty puolestaan vaati, että syyte törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta hylätään. Lisäksi hän katsoi muun muassa, että oli syyllistynyt törkeän ampuma-aserikoksen sijaan ampuma-aserikokseen. Syytetty vaati rangiastuksensa alentamista ja sen määräämistä ehdollisen vankeuden ja oheissakon tai ehdollisen vankeuden ja yhdyskuntapalvelun yhdistelmärangaistukseksi.

Hovioikeuden ratkaisusta käy myös ilmi, että syytetty on vapautettu tiistaina 26. marraskuuta. Hän oli pidätettynä ja myöhemmin vangittuna lähes vuoden ajan.

Hovioikeus antoi ratkaisun perjantaina.

Lapin käräjäoikeus on tuominnut kolme Coronia Hoitoketjun naistyöntekijää sakkoihin heitteillepanosta. He työskentelivät yhtiön asumispalveluyksikössä vuonna 2017. Kullekin määrättiin 20 päiväsakkoa, joiden summa vaihteli 140-500 euroa, todistelukustannuksia kertyi jokaiselle 215,10 euroa.

Valvontakameran mukaan kolme naistyöntekijää oli ohjannut rollaattorilla muistisairasta, 78-vuotiasta naisasiakasta. Matkalla tapahtui välikohtaus, jonka seurauksena yksi työntekijöistä käänsi rollaattoria nopeasti ja vanhus menetti tasapainonsa. Hän kaatui lattialle ja oikeanpuoleisen reisiluun varsi murtui.

Syytteen mukaan yksi Coronaria Hoitoketju Oy: työntekijöistä auttoi asiakkaan istumaan, jonka jälkeen he poistuivat. Työntekijöiden esimies löysi liikuntakyvyttömän uhrin yhdentoista minuutin kuluttua kaatumisesta.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Terveydenhuollon asiakasmaksut vaihtelevat suuresti eri alueilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksestä ilmenee, että toissa vuonna maksut olivat pienimpiä pääkaupunkiseudun ja Lapin kunnissa ja suurimpia Päijät-Hämeessä ja Kainuussa.

Esimerkiksi terveyskeskuskäynneistä, erikoissairaanhoidosta ja suun terveydenhuollosta peritään eri kunnissa erisuuruisia maksuja. Laki määrittelee maksujen enimmäismäärät, mutta kunta tai kuntayhtymä voi periä alueellaan näitä pienempiä maksuja.

Laskelmassa on huomioitu julkisen terveydenhuollon eri palvelumuodot kotihoidosta suun terveydenhuoltoon. Selvityksen mukaan kuntien asiakasmaksutaso oli alimmillaan 29 prosenttia pienempi ja korkeimmillaan kolme prosenttia suurempi kuin mitä enimmäismaksuilla olisi saatu kasaan. Enimmäismaksuja suuremmat maksut selittyvät sillä, että analyysissa on huomioitu joidenkin kuntien perimä hoitajakäynnin maksu, josta ei ole säädetty laissa.

– Arvio ei ole täysin kattava, sillä siinä ei pystytty ottamaan huomioon kuntien mahdollista palvelusetelien käyttöä, harkinnanvaraisia maksuhuojennuksia eikä mahdollisia erityisryhmien vapautuksia maksuista, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Jussi Tervola tiedotteessa.

"Asettaa eriarvoiseen asemaan"

Eniten vaihtelua oli säännöllisen kotihoidon asiakasmaksuissa. Vähinten taas vaihtelivat lyhytaikaisen laitoshoidon, suun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon maksut.

– Maksujen vaihtelu asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä sattuu asumaan. Kyselytutkimusten pohjalta tiedämme, että myös Suomessa asiakasmaksut haittaavat monien hoitoon hakeutumista, Tervola jatkaa.

Tervolan mukaan näyttää siltä, että heikko kuntatalous tarkoittaa korkeampia asiakasmaksuja. Hänestä olisi kiinnostavaa selvittää tarkemmin tätä yhteyttä ja sitä, kuinka paljon kyseessä on poliittinen arvovalinta.

Laskelmissa yhdistettiin tietoja kuntien terveyspalvelumaksuista palvelujen käytöstä saataviin rekisteritietoihin. Laskelma koskee vuotta 2017.

Revontulia on ihasteltu ja ihmetelty vuosisatoja, eikä niiden mysteeriä vieläkään ole onnistuttu ratkaisemaan. Lumoavalla ilmiöllä on myös tuhoava kääntöpuolensa: jättimäinen aurinkomyrsky voisi pistää nykymaapallon polvilleen.

Jotta aurinkomyrskyistä tiedettäisiin ennakolta, Helsingin yliopiston tutkimusryhmä kehittävät mallinnusohjelmia avaruussään ennustamiseksi.

Uutta revontulitutkimusta esitellään Simo Sipolan ohjaamassa dokumentissa, joka sai ensi-iltansa Rovaniemellä maanantaina. Dokumentti lähetetään TV1:llä keskiviikkona, mutta voit katsoa sen Areenasta jo nyt: Revontulien armoilla.

Sipola ja yksi päähenkilöistä, muoniolainen revontulikuvaaja Antti Pietikäinen, kertoivat dokumentista Ylen aamussa. Voit katsoa haastattelun klikkaamalla artikkelin pääkuvaa.

Katso myös: Revontulien armoilla – dokumenttielokuva aurinkomyrskyn vaikutuksista maapallolla

Miljardeja tonneja plasmaa sinkoutui avaruuteen

Avaruusmyrskyjen voimakkuuden mittarina pidetään vuonna 1859 tapahtunutta Carringtonin myrskyä. Se aiheutti lennätinlinjoihin niin kovan jännitteen ja kipinöinnin, että lennätinasemia syttyi tuleen. Revontulia nähtiin Karibialla asti.

Iso aurinkomyrsky oli lähellä myös vuonna 2012. USA:n avaruusjärjestö NASA ehti jo varoittelemaan kansainvälisesti myrskyn vaikutuksista. Maan ja meidän kaikkien onneksi pahin ei osunut kohdalle, kertoo dokumentissa haastateltu NASAn Goddardin aurinkofysiikan tutkimuskeskuksen varajohtaja Antti Pulkkinen.

– Miljardeja tonneja plasmaa, auringon materiaa, singottiin avaruuteen. Maalla kävi aika hyvä tuuri, kun koronan massapurkaus meni toiseen suuntaan, Pulkkinen sanoo.

Jos myrsky olisi iskenyt maahan, vaikutukset teknologiariippuvaiselle nykymaailmalle olisivat voineet olla tuhoisat: myrsky voisi lamauttaa satelliitteja ja näin lentoliikenteen ja tietoverkot, sähkönjakelussa voisi häiriytyä ja kännykkäverkot menisivät nurin.

Huomattavan aurinkomyrskyn mahdollisuus onkin huomioitu muun muassa kansallisessa riskiarvioinnissa.

Avaruussään ennustamisessa ollaan 1950-luvun tasolla

Tarkkaan ei kuitenkaan osata sanoa, miten Carringtonin myrskyn kaltainen tapahtuma vaikuttaisi, sanoo Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth.

– Se on tavallaan kauhistuttava ajatus. Jos minulta kysytään, mitä tällainen myrsky aiheuttaa meidän maapallollemme, vastaukseni on "emme tiedä", Palmroth sanoo.

Palmroth vetää Helsingin yliopiston tutkimusryhmää, joka on kehittänyt järjestelmää lähiavaruuden ja revontulia aiheuttavien aurinkomyrskyjen mallintamiseen.

Auringon aktiivisuuden tiedetään muuttuvan syklisesti. Avaruussäätä eli yksittäisiä aurinkomyrskyjä ei kuitenkaan pystytä ennustamaan – vielä.

– Olemme ehkä samassa tilanteessa kuin tavanomaisen sään ennustamisessa oltiin 1950-luvulla. Eli jos tulossa on joku infrastruktuuriin vaikuttava tapahtuma, niin vielä emme voi ennustaa sitä. Mutta olemme menossa sinne päin, Palmroth sanoo.

Alimyrsky räjäyttää revontulet taivaalle, mutta miksi?

Palmrothin johtaman tutkijaryhmän kehittämän järjestelmän avulla tutkijat pyrkivät ratkaisemaan tärkeimmän selvittämättömän kysymyksen revontulten ilmenemisessä: mitä magneettikentässä tapahtuu, kun aurinkotuulen maan yöpuolelle venyttämä "pyrstö" katkeaa ja revontulet räjähtävät napa-alueiden taivaalle.

– Tämä on varmasti avaruusfysiikan yksi keskeisimmistä kysymyksistä – sanoisin, että kaikki tutkimusryhmät ovat jollakin tavalla tekemisissä tämän kanssa, sanoo Minna Palmroth.

Avaruusfysiikassa ilmiöstä puhutaan alimyrskynä.

Toinen tutkijoita askarruttava ilmiö revontulissa ovat niin sanotut sykkivät revontulet. Ne näkyvät taivaalla alimyrskyn laannuttua.

Tällä hetkellä tiedetään, että sykkivät revontulet vaikuttavat muun muassa ilmakehän koostumukseen. Mikä ilmiön merkitys on tai miten se liittyy esimerkiksi ilmastonmuutokseen, sitä emme vielä tiedä.

Lue myös:

Ilmatieteen laitos vetämään kansainvälistä avaruussääkeskusta – Suomi on alan tutkimuksen suurvalta

Avaruuden tilannekuva - avaruusjärjestöt panostavat taivaalta tulevien uhkien ennakoimiseen

Lappilainen Lapin Kumi Oy laajentaa Lahteen. Rovaniemeläisyritys on ostanut lahtelaisen Rengastoppi Oy:n liiketoiminnan. Kauppasummaa ei kerrota.

Viime vuosina Lapin Kumi on aloittanut renkaiden ja rengasalan palvelujen myynnin Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa. Lahdesta tulee Lapin Kumi Oy:n yhdeksäs toimipiste.

Lahden Renkomäessä toimiva Rengastoppi Oy on perustettu 1979 ja yhtiön palveluksessa on 16 työntekijää. Yhtiön liikevaihto on tänä vuonna arviolta noin 5,6 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kolminkertaistuu

Kaupan myötä Lapin Kumi Oy kasvaa rengasalan valtakunnalliseksi rengasliikeketjuksi.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvumme on ollut ripeää. 2009 liikevaihtomme oli kymmenen miljoonaa euroa ja tänä vuonna tulemme pääsemään 30 miljoonaan. Vuoden 2021 tavoitteemme tulee olemaan 40 miljoonaa euroa, Lapin Kumi Oy:n toimitusjohtaja Ville Ruokanen sanoo tiedotteessa.

Ruokasen mukaan uusia laajentamissuunnitelmia yritykseltä ei ole.

– Meillä ei ole ollut selvää taktiikkaa vaan kaupat ovat tulleet tapetille aina yksi kerrallaan. Joskus olemme olleet itse aktiivisia tai myyjä on ollut aloitteellinen, kuten Lahden tapauksessa, Ruokanen kertoo Ylelle.

Lapin Kumi Oy on vuonna 1947 Rovaniemellä perustettu perheyritys. Uusimman laajentumisen myötä Lapin Kumi työllistää 115 vakituista työntekijää ja vilkkaimpina aikoina yhtiön palveluksessa on lähes 200 henkilöä. Toimitusjohtaja Ville Ruokanen omistaa Lapin Kumi Oy:n setänsä Risto Keskiruokasen kanssa.

Tänä syksynä useat poromiehet ja paliskunnat joutuivat pähkäilemään, mihin saavat taljansa myytyä. Taljakauppa tuntui notkahtaneen kerralla.

Vielä noin nelisen vuotta sitten poromies saattoi saada porontaljasta yli 20 euroa. Viime vuonna ja tänä syksynä hinta kuitenkin laski yli puoleen aiemmasta. Yle uutisoi lokakuussa pohjoisen taljakaupan romahtaneen niin, että poromiehet harkitsevat jo taljojen heittämistä jätteisiin. Muutamia vuosia sitten porontaljoista oli jopa pulaa.

Uutisoinnin jälkeen poromiesten edunvalvojaorganisaatio, Paliskuntain yhdistys sai runsaasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olisivat kiinnostuneita ostamaan taljoja. Yhdistys kertoo nyt heränneensä taljakaupan ongelmiin ja alkaneensa ideoimaan, kuinka kauppa saataisiin jälleen elpymään.

Yhdistyksen mielestä taljakauppaa voitaisiin kehittää samaan suuntaan kuin poronlihan suoramyyntiä: poromies myisi lihan lisäksi itse myös taljansa, joko koristetaljana tai muokattuna nahkana.

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollilalla on vankkumaton usko taljakaupan mahdollisuuksiin. Niin vankka, että, hän aikoo kokeilun vuoksi ostaa ensi syksynä kaikki oman paliskuntansa taljat.

– Taljakauppa on kenttä, johon me emme ole ehtineet mukaan. Näen siinä valtavasti mahdollisuuksia. Me olemme nyt uuden tien alussa, joka johtaa vielä monenlaiseen, uskoo Ollila.

Paliskuntain yhdistys on tänä syksynä hakenut taljakauppaan uusia ajatuksia vierailemalla nahkatehtailla. Yhdistys järjesti myös viime viikolla Rovaniemellä kaikille avoimen tilaisuuden taljakaupan uusista tuulista.

Tällä hetkellä ajatuksena on yksinkertaistettuna se, että poromies lähettäisi taljansa nahkatehtaalle muokattavaksi. Lopputuloksena olisi koristetalja, joita näkyy myytävänä matkamuistomyymälöissä. Toinen vaihtoehto olisi teettää taljasta muokattu nahka, mokka tai nappa.

– Muuttaisimme tilanteen niin, että emme enää tilaisi tänne tuotteita myytäväksi Kiinasta, vaan kiinalaiset tulisivat ostamaan meidän tuotteitamme. Silloin raha jää maksimaalisesti alueelle, pohtii Anne Ollila.

Poronnahka kelpaa Louis Vuittonille

Esimerkiksi Ahlskogin nahkatehdas Kruunupyystä on halukas aloittamaan uudenlaisen yhteistyön poronhoitajien kanssa, kertoo tehtaan johtaja Mikko Uusitalo.

Uusitalo oli saapunut Rovaniemellä järjestettyyn tilaisuuteen mielenkiinnosta uusia mahdollisuuksia kohtaan. Tehdas saisi uudenlaisella yhteistyöllä tasoitettua sesonkivaihteluja ja pidettyä työntekijät töissä ympäri vuoden.

Nahkatehdas on aiemminkin muokannut porontaljoista nahkoja ja toimittanut niitä ulkomaille asti.

Tehtaan suurin ostaja on nimekäs Louis Vuitton, joka on tunnettu muun muassa hintavista merkkilaukuistaan.

– Kun yksi käyttää, pian käyttävät muutkin. Jos pitäisi miettiä sellainen brändi, joka ei ole vielä käyttänyt poroa, niin äkkiseltään ei tule sellaista mieleen.

Poronnahalla on vastassaan joitain kovia kilpailijoita, kuten vasikan-, vuohen- ja lampaannahat. Poronnahan ominaisuuksissa on kuitenkin jotain, millä laittaa muille kampoihin.

– Vasannahka on suhteellisen kookas. Se on myös kestävä, ohut ja sitä pystytään käyttämään molemmin puolin, kuvailee Uusitalo.

Hyvää A-luokan nahkaa ei kuitenkaan jokaisesta taljasta synny. Nahan ominaisuuksiin vaikuttavat useat tekijät. Luonnon tehtäväksi jää muun muassa hoitaa hyvät sienisadot syksyisin.

Loppuvaatimuksiin voivat poromiehet itsekin vaikuttaa. Aikainen teurastus ja runsas veden tarjoaminen teurastamoiden pihalla takaavat hyvän lopputuloksen.

Taljan irroitus hoidetaan usein taljanvetokoneella, jota ohjaa vinssimies. Myös rauhallinen taljanveto on hyvän laadun kannalta ratkaiseva tekijä. Jos taljan irrottaa liian kovalla vauhdilla, nahka venyy ja siinä näkyy raskausarpien tyyppisiä raitoja.

– Maailmanluokan ostajille kelpaa vain paras, muistuttaa Uusitalo.

Yritysasiantuntija: Oikein toimimalla taljalle saadaan moninkertainen hinta

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yritysasiantuntija Heikki Moilanen kuunteli herkällä korvalla, mitä Rovaniemellä järjestetyssä taljakauppatilaisuudessa puhuttiin. Tilaisuuden aikana usko tulevaan vahvistui.

– Minä uskon tähän bisnekseen. Tällä hetkellä melko arvottomalle alkutuotannon taljalle pystytään saamaan moninkertainen hinta oikein toimimalla, vakuuttaa Moilanen.

Jos esimerkiksi poromatkailuyrittäjä muokkauttaisi taljansa nahaksi ja matkailuyrityksensä puitteissa valmistaisi omien porojen nahoista matkamuistoja, toimintaan voisi hakea tukea ELY-keskukselta.

– ELY-keskuksen rahoitusrepertuaarista löytyy moniakin tuotteita, jotka soveltuvat tähän.

Tällaisessa tilanteessa ensimmäinen askel olisi ottaa yhteyttä ELY-keskukseen, jossa kukin tilanne katsotaan asiakaskohtaisesti.

ELY-keskukselta ei kuitenkaan ojenneta kassillista ilmaista rahaa, yrittäjällä täytyy olla myös omaa pääomaa.

– Meiltä on jo ennen hankkeeseen ryhtymistä mahdollista saada rahoitusta esimerkiksi hankkeen kannattavuuden selvitykseen. Jos asiaa päätetään edistää, voidaan siihen hakea esimerkiksi investointitukea.

Seuraavaksi edessä on ideoiden käytäntöön vieminen.

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajan ajatuksissa siintävät muun muassa poronnahkakurssit, valmiit tuotteet ja nimisuojan hakeminen poronnahalle, samaan tapaan kuin poron kuivalihallakin on.

– Alamme nyt miettimään, minkälaisia yritysratkaisuja voimme laittaa pystyyn, sanoo Ollila.

Ison nuuskalastin tuominen Ruotsista Suomeen on tuonut ehdolliset vankeustuomiot ja sakot nuorille miehille.

Tulli pysäytti miehet Torniossa viime huhtikuussa, kun miesten farmariauto oli lattiasta kattoon täynnä nuuskaa. Auton pysäyttänyt tullimies oli kertonut kiinnittäneensä huomiota autossa näkyviin nuuskalaatikoihin.

Nuuskaa löytyi autosta yhteensä runsaat 53 kiloa yli sallitun tuontirajan. Tuontiraja on yksi kilo per henkilö vuorokaudessa.

Parikymppiset miehet olivat lähteneet Tampereelta Tornion kautta Ruotsin Haaparantaan ostamaan nuuskaa.

Miehet kiistivät toimineensa yhdessä. He kertoivat oikeudessa ostaneensa omat nuuskansa omilla rahoillaan. Autolla kolmikko kertoi yllättyneensä siitä, kuinka paljon heillä oli nuuskaa yhteensä hankittuna. "Auto oli tupaten täynnä nuuskaa", kuten yksi syytetyistä kertoi.

Ei yhteisiä ostoaikeita

Toinen syytetty kertoi, että he olivat menneet hätiköiden kauppaan ja toimineet tyhmästi, sillä he eivät suunnitelleet yhtään, paljonko kukin ostaisi nuuskaa. Jos he olisivat suunnitelleet yhteisiä ostoaikeita, he olisivat ostaneet nuuskaa paljon vähemmän ja niin, etteivät nuuskalaatikot olisi näkyneet auton ikkunoista, yksi syytetyistä sanoi.

Lapin käräjäoikeus uskoi, että miehet olivat toimineet itsenäisesti, jolloin heidän voidaan katsoa olevan vastuussa ainoastaan myöntämästään nuuskan määrästä. Käräjäoikeus katsoi miesten syyllistyneen salakuljetukseen ja veropetokseen.

Isoimmat lastit eli 22,3 kiloa ja 20,5 kiloa tuoneet kaksi miestä tuomittiin 70 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Pienimmän, 12,2 kilon nuuskaerän tuonut sai 90 päiväsakkoa, joista tuli maksettavaa 540 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa ylempiin oikeusasteisiin.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) eroon johtanut hallituskriisi tarkoittanee sitä, että koalitiohallitus jatkanee entistä kirjaimellisemmin keväällä laaditun hallitusohjelman mukaisesti, uskoo politiikan tutkija Petri Koikkalainen Lapin yliopistosta. Koikkalaisen mukaan vaikuttaa kuitenkin selvältä, että hallituspuolueiden tilanne ei ole ministerinvaihdoksilla selvä.

Koikkalainen pitää keskeisenä hallituksen tulevaisuuden kannalta sitä, mihin rooliin Rinne asettuu SDP:n johdon suhteen.

SDP:n puoluehallituksen odotetaan päättävän hallitustunnustelijasta ensi viikolla. Esimerkiksi pääministeriehdokkaaksi nostetun Sanna Marinin (sd.) mukaan Rinne voisi aivan hyvin toimia tehtävässä.

Hallituspuolue vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi pitää mielenkiintoisena tilannetta, jossa Rinne jäisi hallitustunnustelijaksi.

– Se olisi mielenkiintoinen tilanne, kun hallituksella olisi uusi vetäjä, mutta entinen olisi lähellä, Mustajärvi sanoo.

Keskustan määrätietoisuus viestii tyytymättömyydestä

Politiikan tutkija Petri Koikkalainen arvioi, että jos Rinne jää demarien johtoon kesäkuun puoluekokoukseen saakka, se voi avata Rinteen politiikkaan kriittisesti suhtautuville keskustan konservatiivisille voimille tilaisuuden vaikuttaa oman puolueensa johtoon.

– Puhutaan tällaisesta Keskustan konservatiivisiivestä. Jos se, tilanteessa jossa Rinne jää SDP:n puheenjohtajaksi pystyy vaikuttamaan Keskustan puoluejohtoon, voidaan kysyä vastaako organisaation rakenne todellista vallankäyttöä, Koikkalainen pohtii.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan (Iltalehti) entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) olisi ollut taustalla vaikuttamassa Keskustan päätökseen vaatia Rinteen eroa. Sipilä on kiistänyt tiedot.

Koikkalaisen mielestä vihiä piiloon jäävistä skismoista antaa keskustajohdon määrätietoisuus Rinteen erottamisessa.

– Tulee mieleen, että onko taustalla laajempaakin tyytymättömyyttä toimintatapoihin. Voi olla, että siitä kuullaan vielä, ennakoi Koikkalainen.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoi Ylen aamussa keskiviikkona, että Keskusta ei toistaiseksi ole tarkemmin eritellyt syitä koettuun luottamuspulaan.

"Kaikilla hallituspuolueilla miettimisen paikka"

Sekä Petri Koikkalainen että Markus Mustajärvi säestävät niitä analyysejä, joiden mukaan Keskustan julkilausuma luottamuspula ja Rinteen väistyminen eivät missään tapauksessa ole viimeisiä sanoja tästä hallituskriisistä.

Mustajärven mukaan on selvää, että kulisseissa on tapahtunut asioita, joista ei vielä haluta kertoa.

– Olen ollut politiikassa mukana niin kauan, että haistoin kyllä että siellä oli asetelmia, joista ei haluta huudella julkisuudessa. Tässä on varmasti kaikilla hallituspuolueilla miettimisen paikka, miten pystytään jatkossa pitämään kiinni avoimesta keskustelusta.

Kokoomus ja puheenjohtajansa Petteri Orpo ovat edellyttäneet, että hallitusneuvotteluja ryhdyttäisiin käymään kaikkien puolueiden kesken. Hallituspuolueet puolestaan ovat vakuutelleet sitoutumistaan hallitusohjelmaan ja viestineet jatkavansa kykyisessä viiden puolueen koalitiossa.

Petri Koikkalainen uskoo, että vaikka koalitiohallitus jatkaneekin, näkyy hallituskriisi sen tekemässä politiikassa myös käytännössä. SDP:n ja Keskustan luottamuskiista jättää lommon, joten hallitustyössä täytyy tukeutua siihen mikä on yhteistä, Koikkalainen sanoo.

– Uskon, että nyt täytyy ryhtyä toteuttamaan hallitusohjelmaa pilkuntarkasti. Voi olla, että tulevalle pääministerille asetetaan jopa eräänlainen "päällystakki" vahtimaan, että yhteisesti sovitussa ohjelmassa pysytään.

Jättääkö kriisi pysyviä kolhuja koalitiohallituksen keskinäisiin väleihin? Voit keskustella aiheesta klo 22 asti.

Lue myös:

Apua, hallitus erosi – mitä meille nyt käy? 10 "tyhmää" kysymystä hallituksen erosta vastauksineen

Heidän työehtosopimuksestaan alkoi Rinteen hallituksen alamäki – pakettilajittelijat Soile Laine ja Petteri Syväkari eivät toivoneet tätä lopputulosta

Apua, hallitus erosi – mitä meille nyt käy? 10 "tyhmää" kysymystä hallituksen erosta vastauksineen

Uusi tutkimus valottaa sitä, miten maapallon napa-alueet lämpenevät ilmastonmuutoksen seurauksena ja mitä siitä seuraa. Kansainväliseen monitieteiseen tutkimukseen osallistui 15 henkilöä ympäri maailmaa, muun muassa Lapin yliopiston Arktisesta keskuksesta.

Tutkimuksen mukaan maapallon pohjoinen napa-alue on lämmennyt huomattavasti nopeammin kuin muut alueet maapallolla. Pelkästään tällä vuosikymmenellä Arktiksen keskilämpötila on noussut 0,75 astetta, kun koko maapallo on tarvinnut suurin piirtein samansuuruiseen lämpenemiseen yli 130 vuotta.

Kansainvälisessä ilmastonmuutoskeskustelussa usein pidetään merkittävänä rajana sitä, jos maapallon keskilämpötila nousee kaksi astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Arktisilla alueilla kahden asteen noususta voidaan puhua jo nyt, sanoo Kalifornian yliopiston professori Eric Post tutkimusryhmän tiedotteessa.

– Arktisella alueella kahden asteen nousu on jo nyt todellisuutta muutaman kuukauden ajan vuodessa. Koko vuoden keskiarvo voi saavuttaa kahden asteen rajan jo 25 vuotta ennen muuta maailmaa.

Koko maapallolla kahden asteen rajan odotetaan rikkoutuvan 40 vuoden päästä, mutta aikatauluun liittyy paljon muuttuvia tekijöitä ja epävarmuuksia. Professori Postin ennusteen mukaan kahden asteen raja saavutettaisiin pohjoisilla napa-alueilla vastaavasti vuonna 2035.

Lämpeneminen vaikuttaa jo nyt pohjoisessa

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa laajasti Arktiksen ja Antarktiksen luontoon, perinteisiin elinkeinoihin, tundran kasvillisuuteen ja metaanipäästöihin, sanoo Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkimusprofessori Bruce Forbes tiedotteessa.

– Muutos näkyy jo arktisella alueella. Esimerkiksi äärimmäiset vaihtelut talvisäässä ovat aiheuttaneet valtavia porokuolemia Venäjällä, kun jäätynyt lumipeite on estänyt poroilta ravinnon saannin. Porojen joukkokuolemia on aiheuttanut lisäksi ikiroudasta vapautunut pernarutto.

Tutkimuksen tekijät sanovat, että ilmaston lämpeneminen vaikuttaa myös polaarialueiden ulkopuolella. Mannerten jääpeitteiden sulaminen nostaa meriveden pintaa. Lisäksi äärimmäisiin sääilmiöihin liittyvät riskit, kuten tappavat lämpöaallot ja metsäpalot, lisääntyvät erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla.

– Se, mikä tapahtuu Arktiksella, vaikuttaa myös muuhun maailmaan. Arktiksen voimakas lämpeneminen ja jään sulaminen vaikuttavat ilmakehän suihkuvirtauksiin tavoilla, jotka aiheuttavat pitkäkestoisempia ja vahingollisempia sään ääri-ilmiöitä, sanoo Pennsylvanian osavaltionyliopiston professori Michael Mann tutkimusryhmän tiedotteessa.

Tutkimustulokset julkaistiin keskiviikkona Science Advances -tiedejulkaisussa.

Lue lisää:

Merijään häviäminen uhkaa nenetsien paimentolaiskulttuuria - viidesosa poroista nääntyi nälkään (2016)

Tundra muuttuu kun lämpenee - ilmasto lämpenee kun tundra muuttuu (2015)

Kittilän kuntapäättäjien rikossyytteitä käsitellään Rovaniemen hovioikeudessa näillä näkymin ensi syyskuussa. Hovioikeus aikoo tiedottaa tarkemmasta ajasta myöhemmin.

Hovioikeuden ratkaisu annetaan aikaisintaan alkuvuodesta 2021.

Lapin käräjäoikeus hylkäsi kittiläläisten saamat syytteet kesäkuussa. Syyttäjät ja asianomistaja, entinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä ovat valittaneet ratkaisusta Rovaniemen hovioikeuteen.

Syyttäjät uusivat käräjäoikeudessa kertomansa vaatimukset hovioikeudelle eli he vaativat kuntapäättäjille rangaistuksia virkarikos- ja työturvallisuusrikoksista. Myös Mäkelä on toistanut käräjäoikeudelle kertomansa vaatimukset hovioikeudelle.

Hovioikeus on myöntänyt jatkokäsittelyluvan syyttäjille ja asianomistajille. Vastaajilla eli syytetyillä on aikaa vastata valituksiin 13. tammikuuta saakka.

Vapaaehtoisella pelastustoiminnalla on olennaisen tärkeä merkitys kansalaisten turvallisuudelle erityisesti haja-asutusalueilla. Pelastustoiminta nojaa vahvasti toimivaan vapaapalokuntaverkostoon, mutta vapaaehtoisten löytäminen on viime vuosina ollut yhä vaikeampaa.

Kuka pelastaa, kun ei enää ole pelastajaa, kysyvät VPK-aktiivit.

Sodankyläläisen Vilho Varosen kädenpuristus on jämäkkä. Vapaaehtoistyö vapaapalokunnan nuoriso-osastossa alkoi 13-vuotiaana, eli Varonen on ehtinyt toimia vapaapalokunnassa jo 51 vuotta.

Auttamisen halu kumpusi henkilökohtaisesta kokemuksesta, kun ikävä tapaus järkytti nuorta sodankyläläistä poikaa.

– Naapurissa paloi talo ja siinä meni parhaita kavereita matkassa. Siitä se kaikki lähti. Halusin auttaa muita, jos sattuu vastaavia tilanteita, Vilho Varonen muistelee vakavana.

Vapaaehtoiset ovat pelastustoiminnan perustaa

Vapaaehtoisten hupeneminen tiedostetaan myös valtakunnan tasolla, ongelma näkyy eri puolilla Suomea. Suurissa keskuksissa on ammattipalokuntia, mutta sielläkin vapaaehtoisten osuus on merkittävä.

Ohjaus- ja kehittämisjohtaja Taito Vainio sisäministeriön pelastusosastolta pitää tilannetta tällä hetkellä kohtuullisena.

– Kyllä siitä aiheutuu ongelmia. Kuinka harvaan asutuille seuduille kyetään jatkossa rekrytoimaan? Koko Suomen pelastustoiminta oikeastaan perustuu siihen, että meillä on päätoimisten lisäksi kattava sopimuspalokuntaverkosto, Vainio korostaa.

VPK:t ovat Suomessa sopimuspalokuntia, jotka sopivat yhteistyöstä pelastuslaitoksen ja kunnan kanssa. Kunnat puolestaan huolehtivat alueensa pelastustoimen rahoituksesta.

Apu kelpaa, mutta tulijoita on vähän

Hälytysluvut ovat olleet koko Suomessa nousussa. Viime vuonna ne nousivat edellisvuodesta lähes 10 prosenttia.

Lapin Pelastuslaitoksen johdossa tilanteesta ollaan huolissaan, sillä pinta-alaltaan suuressa maakunnassa vapaaehtoisten määrät alkavat olla kriittisellä rajalla. Lisää ihmisiä halutaan mukaan, sanoo pelastusjohtaja Martti Soudunsaari.

– Ilman vapaaehtoisia emme tulisi toimeen, noin 60 prosenttia vuosittaisista kiireellisistä tehtävistä tapahtuu maakunnissa, harvaan asutuilla alueilla ja näistä tehtävistä huolehtivat vapaaehtoisista koostuvat sopimuspalokunnat.

Lapissa ongelmia vapaaehtoisten rekrytoinneissa on ollut muun muassa Savukoskella, Pelkosenniemellä ja Posiolla.

Vilho Varosta huolettaa nykytilanne, sillä nuoria, hyväkuntoisia miehiä ja naisia ei tahdo saada mukaan tärkeään vapaaehtoistyöhön. Sodankylässä toimintaan on tullut mukaan kaksi nuoriso-osaston kautta, mutta siitäkin on vierähtänyt jo aikaa.

Kokeneen vapaapalokuntalaisen mielestä tilanne on nyt hankala ja tulevaisuudessa ei näy valoa senkään enempää.

– Tämä on loppumaisillaan juuri sen vuoksi, että vaatimukset ovat kovat ja ihmiset eivät enää ole sitoutuneet näihin pelastustehtäviin. Apua otetaan mielellään vastaan, mutta tulijoita on erittäin vähän, se on kyllä erittäin huolestuttavaa.

Tuttu osoite riipaisee pelastaajaakin

Pelastustyöntekijät saavat hälytyksen puhelimiinsa, jonka jälkeen kukin ilmoittaa, pääseekö mukaan. Sodankylässä menee hälytyksestä noin 10 minuuttia, kun yksikkö on jo matkalla kohteeseen, usein aikaa menee reilusti vähemmän.

Pelastajaa riipaisee varsinkin silloin, kun näyttöön ilmaantuu osoite, jonka tuntee.

– Muutama vuosi sitten paloi naapurissa isäntä ja emäntä, jotka olin tuntenut pienestä asti. Ne ovat vaikeita asioita oman elämän kannalta. Sitä toivoo, että kävisi hyvin ja jos ei käy, niin sitten sammutustyön jälkeen tulee vaikeat hetket, miettii yksikön johtaja Vilho Varonen.

Pitkälle uralle on mahtunut monenlaisia tapauksia, useat ovat jääneet mieleen, vaikka asioita on käyty läpi kriisiryhmän kanssa.

– Siinä on sekä hyvää ja huonoa. Yöunet meinasivat mennä, kun tuossa Kitisessä hukkui lapsi. Olin viikon siinä ammattisukeltajan narumiehenä.

Kuntotesteissä ei saa iän varjolla helpotusta

Pelastustyöhön osallistuvilta, vapaaehtoisilta ja vakinaisilta vaaditaan rautaista kuntoa. 64-vuotias Vilho Varonen on tehnyt muutama viikko sitten kuntotestin, joka vaaditaan kaikilta pelastustehtäviin osallistuvilta henkilöiltä. Korkea ikä ei anna helpotusta, kaikkien täytyy läpäistä samat testit.

– Harrastan liikuntaa viisi kertaa viikossa, jotta pysyn hyvässä kunnossa. Siihen kuuluu muun muassa hiihtoa ja punttisalia.

Kun tehtävä iskee Sodankylän toiminta-alueella, Varonen on yksikön johtaja, mutta tilanteen mukaan hän luovuttaa tehtävän nuoremmalle, jos mahdollista.

VPK:n päällikkö Jussi Pääkkölä hoitaa siviilityössään ambulanssikuljettajan ja ensihoitajan tehtäviä Rovaniemen alueella. Päällikön tehtävät ovat pääasiassa hallinnollisia, mutta kun hän on kotipaikkakunnallaan Sodankylässä, niin hän on samalla hälytysvuorossa.

Mahdollisuus auttaa ja jopa pelastaa ihmishenkiä motivoi.

– Tulin vapaaehtoistyöhön, kun kaverit aikoinaan pyysivät. Siitä löytyi myös nykyinen siviiliammatti ensihoitajan tehtävässä, kertoo Jussi Pääkkölä.

Nuorempi sammutusmies Maija Kaarninen johtaa nuoriso-osastoa, jossa Vilho Varonenkin puoli vuosisataa sitten aloitti.

– Meitä on täällä sammutusosastossa kolme naista ja minä vedän sitten myös nuoriso-osastoa, jossa on 10 jäsentä, toteaa Maija Kaarninen, joka on siviilityössään Kevitsan kaivoksen turvallisuusasiantuntija.

Mikä saa – tai mikä saisi – sinut mukaan vapaaehtoistyöhön? Keskustele aiheesta klo 22 asti.

Lue myös:

Suomeen valmistui ensimmäinen sukupuolineutraali paloasema – alalla naiset joutuvat pukeutumaan jopa siivouskomeroissa

Vapaaehtoiset meripelastajat laskevat pelastaneensa 46 ihmishenkeä viime vuonna – rahat lopussa, valtion tuki vain 200 000 euroa

Vanhus olisi paleltunut puuliiteriin ilman myymäläauton Olli Hirvosta – syrjäseutujen turvallisuuteen tarvitaan jokainen silmäpari

Esitys saamelaisten totuus- ja sovintokomission asettamiseksi Suomessa on julkaistu.

Suomen valtio, Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous aloittivat neuvottelut saamelaisten ja valtion välisestä totuus- ja sovintoprosessista helmikuussa. Siitä lähtien osapuolet ovat työskennelleet komission mandaattiesityksen parissa.

Mandaatti on nyt julkaistu ja seuraava askel onkin, että Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous hyväksyvät sen. Hyväksymisen jälkeen voidaan aloittaa totuus- ja sovintokomission nimeämisprosessi.

Yle on koonnut esityksen keskeisimmän sisällön tähän artikkeliin. Kokonaisuudessaan mandaattiesitys on luettavissa Saamelaiskäräjien nettisivulla.

Päätavoitteet: selvittää tapahtumia ja ehdottaa parannuksia

Torstaina julkaistun esityksen mukaan saamelaisten ja valtion välisen totuus- ja sovintoprosessin päämääränä on tunnistaa ja arvioida syrjintää, jota saamelaiset ovat kokeneet sekä historiassa että kohtaavat yhä nykypäivän Suomessa.

Tarkoitus on selvittää muun muassa Suomen valtion sulauttamispolitiikkaa ja muita saamelaisten oikeuksien loukkauksia sekä selvittää, miten nämä vaikuttavat saamelaisiin ja heidän yhteisöönsä tällä hetkellä. Komission tulee tehdä tämä tieto näkyväksi.

Komission on pyrittävä ottamaan työssään huomioon saamelaisten oikeuksien toteutumiseen vaikuttavat keskeiset muutostekijät, kuten ilmastonmuutos.

Komission työn tulee purkaa ja auttaa käsittelemään traumoja, joita saamelaiset niin kansana kuin yksilöinä kantavat ylisukupolvisesti. Tähän saamelaisten tulee saada saamenkieleen ja -kulttuurin pohjautuvaa psykososiaalista tukea.

Komission työn tavoitteena on myös vahvistaa saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin tuntemusta valtaväestön keskuudessa ja siten luoda edellytyksiä väestösuhteiden myönteiselle kehitykselle. Komission tulee lisäksi ehdottaa, miten yhteyksiä voitaisiin parantaa sekä saamelaisten ja Suomen valtion välillä että saamelaisten keskuudessa.

Tarkoituksena on, että totuus- ja sovintoprosessin tuloksena Suomen valtio kantaa vastuuta ja vahvistaa yhdessä Saamelaiskäräjien, Kolttien kyläkokouksen ja muiden saamelaistoimijoiden kanssa saamelaisten oikeuksien toteutumista Suomessa.

Tarkoituksena on saavuttaa luottamukseen perustuva vuorovaikutus, joka tukee saamelaisten mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää omaa kieltään, kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan, joiden ytimessä on yhteys maahan ja veteen.

Ottaen huomioon, että saamelaiset ovat kansa neljässä maassa, ja että vastaavia totuus- ja sovintoprosesseja on käynnissä tai suunnitteilla myös Norjassa ja Ruotsissa, komission työssä on syytä huomioida myös pohjoismainen näkökulma ja rakentaa yhteyksiä muiden pohjoismaiden prosesseihin.

Viisi komissaaria, pääsihteeri ja mahdollisesti muita työryhmiä

Saamelaisille esitetään enemmistöä viisihenkisessä totuus- ja sovintokomissiossa. Viidestä komissaarista kaksi valitaan valtioneuvoston esityksestä, kaksi Saamelaiskäräjien esityksestä ja yksi Kolttien kyläkokouksen esityksestä.

Komission nimittämisessä huomioidaan tasapuolisesti Suomen saamelaisten kolme kieliryhmää ja pyritään ottamaan huomioon myös sukupuolten välinen tasa-arvo.

Totuus- ja sovintokomission jäsenten tulee nauttia laajaa luottamusta sekä saamelaisen että suomalaisen yhteiskunnan keskuudessa. Komission jäsenillä tulee olla erityisosaamista saamelaisten oloista, kielestä ja kulttuurista. Jäsenet ovat riippumattomia, eivätkä edusta sitä tahoa, joka on heidät komissioon joko esittänyt tai valinnut.

Komissio voi suunnata toimintaansa ja järjestäytyä parhaaksi katsomallaan tavalla sekä perustaa esimerkiksi työryhmiä tai jaostoja täyttääkseen sille asetetut tavoitteet. Komissio valitsee itselleen myös pääsihteerin ja mahdolliset muut sihteeristön jäsenet.

Eri viranomaisten toivotaan tekevän yhteistyötä komission kanssa ja auttamaan sitä tehtäviensä suorittamisessa komission niin pyytäessä. Komissio voi hankkia tietoa ja tehdä muuta yhteistyötä esimerkiksi yliopistojen kanssa.

Komission asettaa lopulta valtioneuvosto tiiviissä yhteistyössä Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen kanssa.

Seurantaryhmä prosessin tueksi

Totuus- ja sovintoprosessin tueksi esitetään parlamentaarista seurantaryhmää.

Seurantaryhmässä olisi edustajansa niin Saamelaiskäräjiltä, Kolttien kyläkokoukselta, eduskuntapuolueilta kuin myös evankelisluterilaiselta kirkolta ja ortodoksiselta kirkolta.

Seurantaryhmän puheenjohtajana toimisi valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri.

Raportin on määrä valmistua kolmessa vuodessa

Totuus- ja sovintokomission tulee laatia työstään raportti, joka sisältää myös toimenpide-ehdotuksia. Raportti on määrä luovuttaa valtioneuvostolle, Saamelaiskäräjille ja Kolttien kyläkokoukselle 30.11.2022 mennessä.

Mikäli komissio katsoo tarkoituksenmukaiseksi, se voi antaa työstään myös väliraportteja.

Sovintoprosessin aineisto arkistoidaan Kansallisarkiston Saamelaisarkistoon. Määrärahan komission toiminnalle osoittaa valtioneuvoston kanslia.

Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous käsittelevät mandaattia joulukuussa

Totuus- ja sovintokomission mandaattia koskevat neuvottelut käynnistettiin valtion, Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen välillä helmikuussa 2019 Inarin kunnan Sevettijärvellä valtiosihteeri Paula Lehtomäen, Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion ja kolttien luottamusmies Veikko Feodoroffin johdolla. Neuvotteluissa laaditun mandaattiesityksen sisältö viimeisteltiin etäyhteyksin järjestetyissä kokouksissa viime huhtikuussa.

Valtio, Saamelaiskäräjät ja Kolttien kyläkokous päivittivät mandaatin lokakuussa valtiosihteeri Raimo Luoman johdolla käydyssä neuvottelussa.

Seuraavaksi totuus- ja sovintokomissiolle ehdotettu mandaatti on tarkoitus käsitellä Saamelaiskäräjien kokouksessa ja Kolttien kyläkokouksessa. Mikäli ne hyväksyvät mandaatin sisällön, aloitetaan komission jäsenten nimeämisprosessi. Suomen hallitus hyväksyi ehdotuksen totuus- ja sovintokomission asettamiseksi jo iltakoulussaan 13.11.

Kolttien kyläkokous käsittelee asiaa 12.12.2019 Nellimin, Keväjärven ja Näätämön kolttaneuvostojen yhteisessä kokouksessa. Saamelaiskäräjien kokous käsittelee asiaa 17.–18.12.2019.

Totuuskomissioita on käytetty apuna ympäri maailman

Erilaiset totuusprosessit ovat olleet apuna alkuperäiskansayhteisöille ympäri maailmaa.

Esimerkiksi Kanadassa totuus- ja sovintokomitea perustettiin vuonna 2008 selvittämään, mitä 150 000 alkuperäiskansalasta joutuivat kokemaan asuntolakouluissa. Asuntolakouluja käytettiin Kanadassa alkuperäiskansalasten sulauttamiseen valtaväestöön samoin tavoin kuin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Komissio keräsi ja dokumentoi historian tapahtumia perheiltä, yhteisöiltä ja henkilöiltä, joihin asuntolakoulut olivat vaikuttaneet. Totuus- ja sovintokomitean työn tuloksena yli 80 000 ihmistä sai korvauksia fyysisistä ja psyykkisistä kärsimyksistä ja 30 000 henkilöä seksuaalisista hyväksikäytöistä. Komissio teki lisäksi 94 parannusehdotusta alkuperäiskansan ja etenkin alkuperäiskansalasten tilanteeseen Kanadassa.

Etelä-Afrikassa totuuskomissio oli oikeusistuimen kaltainen elin, jonka maan kansallisen yhtenäisyyden hallitus perusti vuonna 1995 selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia. Totuuskomissiolla oli keskeinen asema Etelä-Afrikan muutoksessa demokraattiseksi valtioksi. Sitä pidetään onnistuneena yrityksenä selvittää maan traumaattista poliittista historiaa.

Norjassa saamelaisten ja kveenien totuuskomissio on toiminut vuodesta 2017 lähtien. Komission tarkoituksena on ollut selvittää saamelaisten ja kveenien kipeitä muistoja ja traumaattisia kokemuksia norjalaistamisesta. Totuuskomission työ on edelleen käynnissä.

Lue myös:

"Suomessa on hyvin vakava, syvä tietovaje" – tuore tietokirja kertoo valtaväestölle saamelaisista saamelaisten ehdoilla

Sisäministeri Ohisalo: “Suomen on kannettava historiallinen vastuunsa”

Sovinnon ja totuuden jano voitti vilpittömyyden epäilykset – Saamelaisten ja valtion välinen totuus- ja sovintoprosessi aloitetaan

5.12.2019 klo 12.45: Korjattu virheellinen tieto siitä, että mandaattia käsiteltäisiin vielä myös hallituksen neuvotteluissa.

Joidenkin suomalaisten puhelinten kellot hyppäsivät tostaiaamuna kaksi tuntia eteenpäin. Ylen tietojen mukaan tällaista on tapahtunut muun muassa Savukoskella ja Kemissä.

Häiriö ei kuitenkaan ulottunut vain Lappiin, vaan oli valtakunnallinen, kertoo Timo Saxén Telian viestinnästä. Ongelma johtui 2G- ja 3G-verkon muutostöistä. Saxén vahvistaa, että asetuksissa ollut virhe oli aiheuttanut Android-puhelimien kellon siirtymisen eteenpäin kahdella tunnilla.

Telia on saanut häiriön korjattua aamupäivällä. Saxén ei osaa arvioida, kuinka monen henkilön puhelimia ongelma koski.

Myös liikenne- ja viestintäministeriön valvontaosaston päällikkö Jukka-Pekka Juutinen vahvistaa, että kyse oli Telian ongelmasta.

Häiriö aiheutti koomisia aamuja

Savukoskelainen Susanna Schwartz-Matero koki järkytyksen aamulla istahdettuaan aamukahville.

– Otin puhelimen kouraan ja aloin katsoa somevirtaa. Huomasin, että kello näyttää yhdeksää aamulla. Tuli vipinää kinttuihin, kun ajattelin, että olen unohtanut herättää lapset kouluun ja lähteä itse töihin, Schwartz-Matero kertaa aamun tapahtumia.

Hän käytti puhelimen kiinni, ja kellonaika palautui normaaliksi. Hän ajatteli puhelimensa seonneen, kunnes huomasi, että samaa ongelmaa oli Facebook-kavereilla naapurikunnissa ja kauempanakin.

Schwartz-Materon mukaan kellojen siirtyminen oli aiheuttanut koomisia aamuheräämisiä.

– Yksi kaveri sanoi, että oli jäänyt aamuherätys kokonaan väliin. Hän oli herännyt kaksikymmentä yli omia aikojaan ja katsoi että herranjumala kuinka paljon hän on nukkunut ohi. Toisella oli soinut kaksi tuntia ennen aikojaan ja taas oli vipinää kintuissa, Schwartz-Matero nauraa.

Hänen puhelimensa kello siirtyi toistamiseen vielä pari tuntia myöhemmin, jolloin puhelin oli väärässä ajassa 45 minuutin ajan.

Lapin käräjäoikeus on tuominnut valkovenäläisen miehen erikoisesta kätkemisrikoksesa. Tulli pysäytti miehen ajaman auton kuusi vuotta sitten, joulukuussa 2013.

Kävi ilmi, että vuoden 2001 vuosimallin Volkswagen Caravelle oli varastettu Saksasta huvipuistoalueelta lokakuussa 2013. Kuljettaja sai auton haltuunsa Puolassa, josta hän oli viemässä sitä Suomen kautta Valko-Venäjälle. Mies kertoi saaneensa auton viemisestä palkkion.

Tullimiehet huomasivat Torniossa, että auton valmistenumeron tarra oli vaihdettu vastaamaan miehen hallussa ollutta valkovenäläistä rekisteröintitodistusta. Valmistenumerotarra oli rytyssä, mikä herätti tullin väessä ihmetystä.

Auton alkuperäinen valmistenumero löytyi lopulta toisaalta auton rakenteen sisältä. Tämän jälkeen tullimiehet olivat yhteydessä poliisiin. Poliisin järjestelmistä selvisi, että kyseinen henkilöauto oli anastettu Saksasta.

Mies tuomittiin törkeästä kätkemisrikoksesta puoleksi vuodeksi ehdolliseen rangaistukseen. Syytetty ei ollut paikalla oikeudessa, mutta hän suostui asian käsittelemiseen ilman läsnäoloaan.

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt Oulun käräjäoikeuden aikaisemmin huhtikuussa 23-vuotiaalle Abdul Aziz Nayef Dbeisan Al-Bodourille antaman tuomion ennallaan.

Mies tuomittiin kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikos tapahtui viime vuoden marraskuussa. Uhri oli tullut eri paikkakunnalta Ouluun ja hänellä ei ollut yöpaikkaa. Hän pääsi kuitenkin yöksi erääseen yksityisasuntoon, jonne myös Al-Bodour tuli. Oikeuden mukaan tekijä on käyttänyt hyväkseen uhrin puolustuskyvytöntä tilaa. Al-Bodour ja uhri eivät tunteneet entuudestaan.

Hovioikeus alensi asianomistajalle kärsimyksestä maksettavaksi tuomitun korvauksen määrän 5 000 euroksi. Aikaisemmin summa oli reilut 7 000 euroa. Syytä summan alentamiselle ei kerrottu hovioikeuden julkisessa selosteessa.

Taivaansininen silkkikangas kiiltelee kauniisti, kun rehtori Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen pyörähtää uusi saamenpuku yllään Saamelaisalueen koulutuskeskuksen ompeluhuoneessa Inarissa.

Sini-punainen, perinteisin värein ommeltu saamenpuku (pohjoissaameksi gákti) on vastikään valmistunut tärkeää tilaisuutta varten.

Rasmus-Moilanen sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässään kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnaan. Asuvalintaa ei tarvinnut kahdesti miettiä.

– Oli aivan selvä juttu, että pukeudun saamenpukuun. Tietysti mietin ensimmäisenä, että kuka sen ehtisi ommella näin nopealla aikataululla.

Rasmus-Moilanen kysyi luotto-ompelijaltaan, olisiko tällä aikaa ommella uusi puku juhlia varten. Saamenpuvun ompelu ei ole nopea prosessi, sillä työ on yksityiskohtaista ja tarkkaa. Yksin saamenpuvun hulvan, rypytetyn helman alaosan ompeleminen vie oman aikansa – sitä kun tulee ompelijasta riippuen pukuun noin 10-14 metriä.

– Kun ompelija kuuli, että saamenpuku olisi menossa Linnan juhliin, niin hän sanoi välittömästi, että yrittää ehtiä ompelemaan puvun, Rasmus-Moilanen naurahtaa.

Niin käsityöopettaja, inarilainen Anniina Turunen ompeli Rasmus-Moilaselle puvun Linnan juhliin – ja kaikki oli valmista hyvissä ajoin ennen h-hetkeä.

Suomen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle pukeudutaan perinteisesti hyvin juhlavasti frakkeihin ja iltapukuihin. Myös kansallispuvut ovat osa Linnan juhlien pukujen kirjoa.

Linnan juhlat ovat miljoonayleisöllään kuin suuri näyteikkuna. Television katsojille vieraiden puvut ovat tunnetusti suuri mielenkiinnon ja arvostelunkin kohde. Sen vuoksi monet vieraista suunnittelevatkin tarkkaan, millaiseen luomukseen juhliin pukeutuvat.

Lue myös: Miten tässä näin kävi? Linnan juhlamuoti onkin yhä hillitympää – 32 kuvaa kertoo, millaiseen suuntaan se on menossa

Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen uskoo, että saamelaiselle juhliin valmistautuminen on huomattavasti helpompaa, sillä perinteinen saamenpuku ja siihen kuuluvat korut ovat luonnollinen valinta.

Rasmus-Moilanen pukeutuukin perjantaina perinteiseen Utsjoen mallin saamenpukuun.

Vaikka puvun malli on perinteinen, tuli sen olla koreampi kuin Rasmus-Moilasen tähän mennessä omistamat puvut. Niin syntyi ajatus perinteiden mukaan ommellusta silkkisestä saamenpuvusta.

Saamenpuku ommellaan perinteisesti esimerkiksi erivärisistä verkakankaista. Silkkikankaasta ommeltu puku sopiikin kantajansa mielestä hyvin korkea-arvoisiin juhliin.

– Onhan se meille saamelaisille helpompaa. Sitä tietää jo valmiiksi, että pukeutuu varmasti saamenpukuun. Seuraavaksi sitä pohtii, pitäisikö pukeutua perinteiseen vai johonkin erilaisempaan pukuun. Olen kuitenkin menossa juhliin ensimmäistä kertaa, jonka vuoksi halusin käyttää puvussani perinteisiä värejä, Rasmus-Moilanen kertoo.

Eeva-Liisa Rasmus-Moilanen sai pukeutumiseen apua läheltä, sillä myös kaikki hänen korunsa ovat Saamelaisalueen koulutuskeskuksen oppilaiden ja työntekijöiden käsialaa.

Hopeaseppä Sami Laiti ja opiskelija Maria Saijets Inarista suunnittelivat ja valmistivat Linnan juhlien asukokonaisuuteen uuden hiuskorun. Hopeinen koru sinisillä kivillä suunniteltiin sopimaan yhteen sinisen saamenpuvun kanssa.

Kun Rasmus-Moilanen kokeilee ylleen uutta pukuaan, valmistuvat vieressä samaan aikaan myös uudet korvakorut – nekin hopeasta ja sinisestä kivestä. Hartioille puettava perinteinen silkkihuivi on vielä matkalla Utsjoelta. Sen on solminut käsityön taitaja Kaisa Tapiola-Länsman.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto on joka vuosi Suomen katsotuin televisio-ohjelma. Viime vuonna lähetystä katsoi 2,44 miljoonaa ihmistä.

Vastaanotto onkin saamelaisille käsityöntekijöille ainutlaatuinen mahdollisuus esitellä töitään.

– Toivon, että tämä tukee saamelaisten käsityöntekijöiden elantoa, kun linnassa näkyvät heidän tekemänsä korut ja muut käsityöt, pohdiskelee Rasmus-Moilanen.

Presidentin juhliin on kutsuttu tänä vuonna noin 1 700 vierasta. Vuosittain myös saamenpukuiset vieraat tuovat väriä Linnan juhlien loistoon.

Tänä vuonna Presidentinlinnaan on kutsuttu muun muassa Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio yhdessä aviomiehensä Leo Aikion kanssa. Myös YK:n alkuperäiskansafoorumin puheenjohtaja Anne Nuorgam on kutsuttu tänä vuonna ensimmäistä kertaa vastaanotolle. Saamelaisalueen koulutuskeskuksen hallituksen puheenjohtaja ja kolttasaamelaisten luottamusmies Veikko Feodoroff on myös saanut kutsun.

Jokainen heistä kertoo kantavansa myös tänä vuonna yllään saamelaisten pukuperinteitä miljoonien katsojien edessä.

Lue seuraavaksi:

Katsotko Linnan juhlat vuodesta toiseen? Kokosimme 100 vuotta täyttävän vastaanoton historiasta 10 pointtia, joita et tiennyt

Turun entisen Kakolan vankilan tiloissa keittiömestari Matti Roiniola kaulitsee pientä lihapiirakan kuorta. Sen jälkeen hän asettelee taikinan päälle italialaisen risoton.

Risotto tulee siis lihapiirakan sisälle. Tämä on innovatiivista kokkaamista, jota turkulaiskokit haluavat kehittää.

Roiniola on yksi kolmesta kokista, jotka tarttuivat Ylen haasteeseen. He saivat tehtäväkseen suunnitella itsenäisyyspäivään sopivia herkkuja, joissa korostuvat oman maakunnan ominaispiirteet. Annokset nähdään Kohti Linnan juhlia -ohjelmassa TV 1:ssä itsenäisyyspäivänä.

Keittiömestarin ideoiman lihapiirakan muitakin aineksia on kypsytetty ja maustettu pitkään.

– Ankkaa on tarjolla kolmessa muodossa eli sitä on risoton ainesosana, linnunmaksaa on kermassa ja erikseen piirakkaan tulee ankankinkkua. Tämä on lähiruokaa. Ankka tulee Turun läheltä Salosta, kertoo Matti Roiniola.

Keittiömestari laittaa seuraavaksi lihapiirakat kypsymään rasvakeittimeen.

Uusimmat ruokavirtaukset ovat tulleet Turkuun jo vuosisatojen ajan. Juhana-herttuan puoliso Katariina Jagellonica aloitti haarukan käytön Suomessa 1500-luvulla. Kakolan naapurissa sijaitsevassa Turun linnassa on muutenkin järjestetty upeita juhlia ja pitoja.

Turussa suosituimpiin ravintoloihin pitää tehdä pöytävaraukset hyvissä ajoin. Kokit tuntevat vastuunsa.

– Yritämme kehittää uusia ruokia ja tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Pyrimme pitämään Turun mainetta ruokakaupunkina yllä edelleen.

Inarin kaskinauriissa komeilee jäkälä

Keittiömestari Heikki Nikula kypsentää poroa Inarissa upeiden lumikinosten keskellä. Hänen mielestään pohjoisen Suomen herkkupalassa pitää olla poronlihaa.

– Poronsydän on perinteinen raaka-aine. Porosta on käytetty aina kaikki konttiluita ja aivoja myöten. Tämä on aika helppo ruokalaji valmistaa. Savustupönttö tarvitaan, kertoo Nikula ja laittaa sydämet savustuspöntön ritilöille.

Seuraavaksi Nikula alkaa nostella jäkäliä vedestä. Hän sai idean mustikkajäkälään ruotsalaisesta keittokirjasta. Jäkälä oli puhdistettu, höyrytetty ja friteerattu.

– Höyrytämme jäkälää jonkin aikaa. Liedellä on voimakas mustikkamehu. Jäkälät nostetaan kattilaan pariksi minuutiksi kiehumaan. Sinä aikana ne imevät mustikkamehun sisäänsä.

Kun ainesosat ovat valmiina, on aika koota annos. Vesihauteessa pehmennettyihin nauriskuppeihin laitetaan aluksi vielä pinkiksi jääneitä poronsydämen palasia. Sen jälkeen Nikula pursottaa niiden päälle piparjuurijogurttia.

Mustikkajäkälä pystyy hienosti pystyssä jogurttipedillä.

Peruna-mäticocktailpalat kunnioittavat perunaa

Lappeenrannassa keittiömestari Kimmo Käck esittelee lemiläisiä perunoita. Hän on kehittänyt oman herkkunsa niiden pohjalta.

– Meillä Etelä-Karjalassa otetaan mukaan paikallisia makuja. Lemin punainen on tämän alueen ehdoton perunalajike. Saimaalta saamme mukaan muikun mätiä, ja suupalaa kootaan ruiskeksille, kertoo Kimmo Käck.

Lemi on kunta Etelä-Karjalassa. Siellä asuu noin 3 000 asukasta. Oma perunalajike on toista sataa vuotta vanha.

– Mäti tulee paikallisesta perheyrityksestä. Isä hoitaa troolikalastuksen, pojat verkkokalastuksen ja myynnin, ja äitikin on mukana myyntihommissa. Mikä sen parempaa, sanoo Käck.

Keittiömestari muistuttaa, että kyseessä on eettinen tuote. Muikku on villikala eli sitä ei ole viljelty.

Annos kootaan ruiskeksille. Perunaa tulee mukaan kahdessa eri muodossa eli pyreenä ja perunasipsinä.

– Hyvässä suupalassa pitää olla pehmeää ainesta, joka tulee perunasta ja mädistä. Rapeutta saadaan ruislastusta ja hyvä jälkimaku rukiista, pohtii Käck.

Salmiakkileivosta maistellaan Linnan juhlissa

Presidentinlinnan keittiömestari Jyrki Jääskeläinen paljastaa, millaisia makuja Linnan juhlissa todella maistellaan.

– Salmiakkileivos on täysin uutta ja myös voileipäkakkuihin tulee uusia makuja, tällä kertaa kylmäsavuhaukea. Uusi makea herkku on Kultarannan kuningatarsuklaakakku, kertoo Jääskeläinen.

Linnan juhlien herkkuja suunnitellaan yleensä työryhmässä.

– Meillä on tuotteita jokaisesta maakunnasta. Osa on perinteisiä herkkuja, mutta osa tarjottavista on uusia. Tänä vuonna meillä kolmea–neljää erilaista sientä.

Kun teemana on tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu, sekin näkyy ruokalistassa.

– Tarjolla olevissa tuotteissa on mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Luomu ja kotimaisuus ovat tärkeitä asioita.

Lue lisää:

Näillä metodeilla konkariselostaja Ari Hakahuhta tunnistaa Linnan vieraat – apuna hiihtokisoissa aikoinaan kehitetty kikka

Sukulaisten ylpeitä ilmeitä, ylioppilaiden helpottuneita hymyjä, rehtorien juhlapuheita ja ruusuja. Tänään on juhlan aika niille noin 3000 ylioppilaalle, jotka valmistuivat lukioistaan syksyn ylioppilaskirjoituksissa.

Mitä valkolakin päähänsä painaneet miettivät tulevaisuudestaan? Onko varaa välivuoteen, vai odottaako vuoden vaihduttua ankara pänttäys pääsykokeisiin? Kysyimme asiaa viideltä tuoreelta ylioppilaalta.

Syksyn ylioppilaiden nimet löydät Ylen ylioppilaskoneesta: Onnea uusille ylioppilaille! Ylen ylioppilaskoneesta näet syksyllä valmistuneiden nimet

Mette Baas valmistui Tornion yhteislyseon lukiosta.

– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu. Yksi koulu takana, seuraavaa kohti.

Huipputason yleisurheilijana Baasin lukio-opinnot ovat olleet tasapainottelua koulun ja urheilun välillä. Koska opintoja on voinut tehdä omaan tahtiin, ei valintaa opiskelun ja urheilun välillä ole tarvinnut punnita liian usein.

– Ja useimmiten urheilu voitti, Mette Baas nauraa.

Tulevaisuuden suunnitelmat eivät vielä opiskelujen osalta ole selvillä, mutta yksi asia on: urheilu edellä mennään ainakin toistaiseksi myös ensi vuonna. Yleisurheilun hallikausi alkaa jo tammikuussa.

– Nyt menee urheilu edellä, mutta opiskelua pitäisi jatkaa mahdollisimman pian. En ole vielä varma, mitä alaa haluan opiskella.

– Oikeasti huikeat fiilikset. Varsinkin kun näkee tässä rinnalla nämä kaverit, joiden kanssa on vuosia painanut töitä. On aika uskomatonta, että se on viimeinkin tässä, tuulettaa niin ikään Tornion yhteislyseon lukiosta valmistunut Alisa Vanhatalo.

Haaveet ovat selvillä: hän aikoo opiskella media-alaa. Ylioppilastutkinnon ohella hän suoritti media-assistentin tutkinnon.

– Tukholman yliopiston haku on alkanut ja loppuu tammikuussa. Aion hakea myös Aalto-yliopistoon opiskelemaan elokuvaleikkausta.

Valkolakin lisäksi datanomin paperit hankkinut opiskelukaveri Teemu Kiviniemi pohtii myös jatko-opintoja. Alan töitä ei ole helppoa löytää kotiseudulta Torniosta, hän arvelee.

– Olen miettinyt jatkokouluttautumista tai uutta ammattia. Lisää opiskelua joka tapauksessa, Kiviniemi sanoo.

Kumpikin suoritti kaksoistutkinnon, eli lukio-opintojen lomassa myös ammattitutkinnon. Alisa jopa etuajassa, kolmessa ja puolessa vuodessa. Urakka ei ollut aivan helppo.

Ylioppilaskokeiden tuloksiinsa molemmat ovat tyytyväisiä. Vaikeinta kirjoituksissa oli kummankin mielestä laajaa huomiota herättänyt lyhyen matematiikan koe kompakysymykseksi epäiltyine tehtävineen.

– Teemun kanssa katsottiin toisiamme, että tuleeko tästä yhtään mitään! Mutta se meni ihan hyvin loppujen lopuksi, Alisa Vanhatalo iloitsee.

Ada Rantala ja Emilia Tammilehto kuuntelivat Gaudeamus igiturinsa Rovaniemen lyseonpuiston lukion juhlasalissa. Molemmat suoriutuivat kirjoituksista tuloksin, joihin kelpaa olla tyytyväinen.

– Hieman harmittaa ne aineet, jotka jäivät laudaturin ja eximian rajalle, mutta ihan hyvin meni, Emilia Tammilehto arvioi.

Kunnianhimoiselle opiskelijalle ylioppilaskirjoitukset ovat haastava urakka, varsinkin kun lukion arvosanoja painotetaan nykyisin yliopistojen pääsykokeissa entistä enemmän. Ada Rantalan mukaan lukiossa yksi tiukka paikka onkin siinä, kun joutuu pohtimaan kauaskantoisesti, mitä haluaa opiskella ja mitä ylipäätään tehdä elämällään.

Kummankin haaveissa siintävät yliopisto-opinnot. Emilia Tammilehto tähtää yhteiskuntatieteelliselle alalle.

– Olen vielä pohtimassa hakeudunko oikeustieteelliselle vai kauppatieteen alalle. Ne avaavat paljon vaihtoehtoja, mikä on hyvä jos ei vielä ihan osaa päättää, Ada Rantala pohtii.

Tuoreet ylioppilaat aikovat juhlia valkolakkejaan ansaitun reippaasti: ensin sukulaisten, myöhemmin kaverien kesken.

– Kaveri meni lupautumaan kuskiksi, että kyllä siellä menoa ja meininkiä löytyy, arvelee Alisa Vanhatalo.

Lue myös:

Timo Latvala kirjoitti ylioppilaaksi 74-vuotiaana – vasta kaksi vuotta sitten löytyi syy, miksi kirjoittaminen oli niin vaikeaa nuorena

Seinäjokelainen Emilia Veikkola kirjoitti 13 ainetta ja sai Suomen parhaat arvosanapisteet: "Odotan kouluntäyteistä tulevaisuutta"

Kyyttökasvattaja Ilmari Majuri on maatalouskapinallinen, joka tulisi helposti toimeen suomalaisella 1960-luvun maatilalla. Hän ilahtuu lihantuotannon kritisoimisesta, pitää nautaa evoluutiokumppanina, mutta laskee silti suurimman arvon sille, että sitä voi syödä.

Kahdeksantoistavuotiaana Ilmari Majuri asui alivuokralaisena 18 neliön yksiössä Helsingin Alppilassa ja osti ensimmäiset lehmänsä. Työ oli maatalouslomittajan pesti Sipoon kunnassa.

Myydään lapinkarja -ilmoitus oli sattunut silmiin Keltaisesta Pörssistä Sipoon kirjastossa. Majuri matkusti Hämeenlinnaan junalla, pääsi Rimmilän isännän kyydissä tilalle, asteli navettaan ja ilmoitti, että “minä otan nuo kaksi”.

– Sitten alkoi ihmettely, että mitä nyt tehdään.

Reilu parikymmentä vuotta myöhemmin hänen elämäänsä ei voisi ajatella ilman lehmiä.

Aikuiset keksivät lehmistä höpöjuttuja

Majurin lapsuus Torniossa oli tavallisen levoton: toiminnan tarve purkautui milloin virran laskemiseen uimalla henkensä kaupalla, milloin autiotalojen tutkimiseen, milloin lautavarkaisiin naapurin rakennustyömaalla.

Kun naapurin pojat leikkivät pikkuautoilla, pieni Ilmari paimensi käpylehmälaumaansa. Polkupyörällä hän sotki läheiselle maatilalle auttelemaan navetassa.

– Kun tulin kotiin, siisteyttä arvostava äitini repi minulta saman tien lehmänpaskan hajuiset vaatteet päältä ja laittoi pesulle, Majuri nauraa.

Perhe asui tavallisessa lähiötalossa, mutta isomummolassa Ylitorniolla oli lehmiäkin. Niistä pieni Ilmari halusi kuulla juttuja niin jatkuvasti, että aikuisilta loppuivat tarinat.

– Myöhemmin minulle selvisi, että osa niistä jutuista oli aivan höpöjä. Tiedonjano oli niin valtava, että aikuisten oli pakko ruveta keksimään.

Laho mökki oli taivas

Kerrostaloasunnossa punkannut Majuri oli pattitilanteessa. Kaupat lehmistä oli tehty kevättalvella ja kesään mennessä niille oli löydyttävä koti.

Viikkojen ajan hän marssi joka päivä Sipoon maataloustoimistoon tinkaamaan paikkaa itselleen ja lehmilleen. Painostuskeinona oli se, että lomittajista oli huutava pula.

– Uhkasin, että lähden kävelemään, jos mitään paikkaa ei löydy, Majuri sanoo.

Lopulta löytyi.

Vuokramökki oli niin laho, että kun Majuri ensimmäisen kerran astui sisään taloon, jalka painui eteisen lautalattiasta läpi.

– Ei se haitannut. Minä olin vain ihan taivaissa, että tämä on ihana mökki.

Reikä tukittiin vanerilla. Lehmien ruokkimiseksi Majuri sai puhutuksi vuokralle “typerän kolmionmallisen” pellon, joka jäi kahden tien ja junaradan väliin.

Majuri muutti lehmineen Jaalan Kimolaan, mutta elämä ei asettunut uomiinsa.

Naapurit eivät katsoneet hyvällä, eikä lypsylehmiksi jalostettu karja pärjännyt pelkällä kuivaheinällä. Eläimet piti myydä.

Näistä en pääse irti

Vuonna 2000 reilu parikymppinen Majuri sai tietää Kiteellä kuolleesta Vieno Nenosesta, jonka tilalle jäi täysin alkuperäinen ja jalostamaton itäsuomenkarja.

Majuri tunsi jo tuolloin jokaisen suomalaisen alkuperäislehmien kasvattajan ja jopa kaikki lehmät nimeltä ja sukutaululta.

Kiteen Niinikummussa Majuria odotti näky, joka oli kuin aikahyppy menneeseen.

– Kun menin navettaan ensimmäistä kertaa se oli täysin museotila: maapohjainen navetta, luonnonkivistä ladotut seinät, Majuri kertoo.

Kenellekään muulle kyytöt eivät tuntuneet kelpaavan, mutta Majuri maksoi lehmistä käyvän hinnan.

Navettaan astuessaan hän tiesi, että tässä on hänen elämäntehtävänsä: pelastaa korvaamattoman arvokkaan alkuperäisrodun olemassaolo Suomessa.

– Tunne oli heti se, että minä en pääse näistä irti.

Nenosen tilalta pelastettu kyyttökarja oli koko maassa toinen alkuperäisenä säilynyt itäsuomenkarja. Toisen oli pelastanut teurasautolta Majurin entinen työnantaja, kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä.

Suuruuden ihannointi etoo

Nyt Majuri on huolehtinut pelastamastaan itäsuomenkarjasta 18 vuoden ajan. Sinä aikana keskimääräinen suomalainen maatila on kasvanut rajusti: peltoalaa on tullut kaksi kolmasosaa ja maitotuotosta puolet lisää.

Koon piti tuoda tehokkuutta, mutta moni maatila taistelee talousvaikeuksissa. Tilakoon paisuminen ei ole ollut Majurin mielestä kenenkään etu: ei naudan, ei ympäristön eikä maataloustuottajankaan.

– Useampi on sanonut minulle, että vaihtaisi koska vain siihen tilanteeseen, missä neljän lehmän pito oli kannattavaa.

Tie eettisempään ja kestävämpään maataloustuotantoon vie hänen mukaansa yksikkökokoa pienentämällä.

Jos se tarkoittaa sitä, että lehmien pito onnistuu lähinnä pienimuotoisena omavaraistaloutena 1950–60-luvun malliin, se sopii nostalgikoksi tunnustautuvalle Majurille hyvin.

– Sotien jälkeen ei ole keksitty mitään muuta toimivaa kuin kumisaappaat ja otsalamppu, Majuri paukauttaa puolitosissaan.

Nykytiloilla miljoonaveloissa ahdistuvat tilalliset herättävät hänessä sekä sääliä että tunteen käsittämättömästä, itseaiheutetusta ahdingosta.

– Itseltä meni 15 vuotta tulot ulosottoon, joten tiedän kyllä miltä tuntuu kun on rahavaikeuksia. Mutta miksi pitää hengissä jotain, missä ei ole tekijälle mitään järkeä, mikä ei ole kestävää eikä eettistä eläinten kannalta, Majuri kritisoi.

Neuvolareissulle hevospelillä pakkasessakin

Eipä karjan pito ole Majurin mallissakaan aina ollut ihan helppoa. Kun karja-auto kesällä 2003 toi viimeiset Niinikummun kyytöt Majurille, hän isännöi kolmenkymmenen itäsuomenlehmän tilaa.

Edellisenä juhannuksena oli vietetty häitä, talo Kymenlaakson Valkealassa oli nuorikon vanhempien ostama, ensimmäinen lapsi oli syntynyt isänpäivänä 2002.

Vauva-arkea tuore perhe vietti puulämmitteisessä talossa, jossa oli vain kaivovesi. Neuvolamatkat kuudentoista kilometrin päähän Tuohikottiin tehtiin hevosella - talvipakkasellakin, sillä perheessä ei ollut autoa. Toisinaan naapurit tarjosivat säälinpuuskassaan kyytejä kylälle.

Lehmien lisäksi Valkealassa oli satakunta lammasta ja muutama hevonen. Töitä riitti: pellot oli metsitetty ja navetta purettu.

– Olin kevättalvella purkanut kolmen kilometrin päästä hirsitalon, jonka kuljetin hevospelillä tilalle ja rakensin navetaksi.

Perheen elämäntapavalinnat olivat omia, mutta rajansa kaikella. Majuri jäi tilalle yksin, kun vaimo ja lapsi muuttivat takaisin pohjoiseen.

– Lapselle äidinmaidonvastikkeeseen jouduin lainaamaan rahaa, kun kaikki kului lehmien heinään. Laitoin lehmät kaiken edelle, Majuri muistelee.

Lihakritiikki on tervetullutta

Viime vuosina suomalainen maatalous on ollut toistuvasti kritiikin kohteena. Pari vuotta sitten Valiota syytettiin viherpesusta, kun se maalaili tilaustutkimuksen avulla kuvaa suomalaisten maitotuotteiden ongelmattomuudesta ilmastomielessä.

Tuorein lihakohu ponnahti etusivuille lokakuussa, kun Helsingin yliopiston opiskelijaravintola Unicafe päätti poistaa naudanlihan ruokalistoiltaan.

Suomessa pääosa lihantuotannosta syntyy maidon sivutuotteena, mitä esimerkiksi maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö MTK on pitänyt esillä.

Majurin korvissa puolusteleva lihapuhe kaikuu onttona.

– Maataloustuottajat haukkuvat lihantuotantoa kritisoivia ihmisiä elämästä vieraantuneiksi. Harvalla tuotantoalalla on varaa suhtautua asiakkaisiin yhtä tympeästi, Majuri sanoo.

Vapaa lehmä on virherpesua

Majurille nautatalouden avainasia on laidunnus. Hänen kyyttönsä kulkevat ulkona joka päivä. Pihan laidunalueella on pieni kuusitupsu, josta lehmät ovat karsineet alaoksat selkänsä korkeudelle asti. Tien varressa eläimet pääsevät pienen koivikon suojiin.

Marraskuuksi poikkeuksellisen paksu, reilun kolmenkymmenen sentin lumikerros ei nopsajalkaisia kyyttöjä häiritse.

Laiduntaminen on nautaeläimelle mitä luontaisinta käytöstä, muistuttaa Helsingin yliopiston agroekologian yliopistonlehtori Marjaana Toivonen. Se on tärkeää eläinten hyvinvoinnille, mutta myös luonnon monimuotoisuudelle, muistuttaa Toivonen.

– Lukuisat kasvi- ja hyönteislajit ovat sopeutuneet elämään juuri luonnonlaitumilla. Laiduntamalla ja niittämällä ylläpidettävät perinnebiotoopit ovat Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä, Toivonen sanoo.

Suomessa parsinavetoissa, eli kaulastaan kytkettynä eläville lehmille on määrätty ulkoiluvelvoite. Niiden pitäisi päästä ulos 60 päivän ajaksi. Nimenomaan pitäisi, sillä monilla tiloilla velvoite ei täyty.

Nekin naudat, jotka pääsevät laiduntamaan ulkona, ruokailevat yleensä viljellyillä peltolaitumilla.

Lihanautoja ja pihattonavettoja, joissa lehmät voivat liikkua vapaasti, ulkoiluvelvoite ei koske. Majuri arvioi, että meillä elää jopa satoja tuhansia lehmiä, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa.

Hänen mielestään maitopurkkien kylkien mainokset “vapaista lehmistä” ovatkin silkkaa viherpesua.

Lue myös: Viljelijä pitää ilmastopuhetta vouhotuksena ja toivoo monipuolisempaa keskustelua – tutkijan mukaan hänen puheissaan on myös perää

Laiduntamisen lisäämiseen kannustetaan erilaisilla perinnebiotooppituilla. Marjaana Toivosen mielestä niitä voitaisiin lisätä, jotta laiduntaminen kannattaisi paremmin.

Käytännön vaikeuksiakin toki on, sen Toivonenkin myöntää. Monikymmenpäisen lauman kuljettaminen mahdollisesti kaukanakin sijaitseville laitumille ja takaisin kahdesti päivässä on aikamoinen urakka. Kustannuksia syntyy laidunten aitaamisesta ja lehmien juottamisen järjestämisestä laitumelle.

Laiduntamisen lisääntyminen johtaisi myös tuotannon vähenemiseen, koska luonnonlaitumet eivät pienempien satojen vuoksi pystyisi ylläpitämään nykyistä määrää maitorotuisia lehmiä. Toivosen mielestä asiaa pitäisikin lähestyä kokonaan toisesta näkökulmasta.

– Maatalous pitäisi järjestää niin, että se on ensisijaisesti ekologisesti ja eettisesti kestävää. Sitten katsotaan, paljonko tuotantoa tulee ja mukautetaan kulutus siihen. Eläintuotteiden vähentäminen olisi kaikin puolin järkevää, Toivonen sanoo.

Syöminen on paras tapa suojella kyyttöjä

Marraskuun iltapäivä hämärtyy Oukanmäen kyyttötilalla Tornion Kantojärvellä. Vieraan ihmisen läsnäolo näkyy lehmien hermostuneisuutena. Majuri kyykistyy rapsuttelemaan paimenkoira Pikiä ja kutsuu epäluuloisena tuijottavia lehmiään.

Pian hänen on kerättävä karjansa kokoon ja saateltava eläimet navettaan. Navetta ja siellä rauhallisina märehtivät naudat ovat olleet Majurin turvapaikka silloin, kun maailma on tuntunut liian vaikealta käsittää tai kestää.

– Nehän on ihmisen evoluutiokumppaneita. En tiedä, voiko sanoa ystäviksi. Mutta jotain rauhoittavaa niissä on. Entisaikaan emännät itkivät surunsa niiden kylkiin – ne olivat monelle henkireikiä.

Mutta miten Majuri pystyy perustelemaan itselleen sen, että hän tappaa kyyttöjään ruuaksi?

Majuri myöntää, että aina se ei ole niin helppoa. Hän kertoo esimerkin lehmästä, joka tuli tilalle hyvin epäluuloisena ja varautuneena, mutta Majuri sai sen luottamaan itseensä.

– Tuntui, että tavallaan petin sen luottamuksen, kun talutin sen teurasautoon, Majuri myöntää.

Tappaminen sinänsä ei häntä hirvitä.

Majuri esittelee piironginlaatikosta kaivamaansa pulttipistoolia, jolla naudat tilalla lopetetaan: paineilmatyökalua muistuttava pitkulainen laite ei näytä aseelta, mutta ruutipanoksen voimasta lehmän otsaan iskevä terästappi tainnuttaa eläimen silmänräpäyksessä, hän vakuuttaa.

– Tällä kyllä putoaa.

Oman lehmän tappaminen on hänen mukaansa brutaali ja alkukantainen kokemus, mutta samalla hienoa ja elämänmakuista. Adrenaliini jyllää ja jalat valahtavat veteläksi, kun pulttipyssyn asettaa naudan korvien ja silmien keskipisteeseen muodostuvaan tähtäyspisteeseen.

– Vähiten pahalta tappaminen tuntuu, kun sen tekee itse. Siinä ravintoketjussa oleminen tulee oikeasti näkyväksi. Joku vakuumiin pakattu liha se vasta vieraantunutta on.

Majurin ajatuksissa kyyttöjen olemassaolon oikeutus syntyy lähtökohtaisesti niistä saatavasta hyötyarvosta: jos niillä ei hoidettaisi maisemaa ja jos niitä ei voisi syödä ja lypsää, niitä ei olisi.

– Parasta suojelua kyytölle on se, että ostaa ja syö sen lihaa.

Lue myös:

Iltalypsyn jälkeen isäntä vaihtaa navettahaalarin glitteriin: maitotilallinen Aleksis Kyröstä kuoriutuu burleskikuningas Dick Tator

Illuusia-lehmä palaa laitumelta navettaan usein vasta ensilumen aikaan – "En paljon sympatiaa anna tilallisille, jotka eivät noudata nykylakia"