Yleislääketieteen erikoislääkäri Helena Tiihonen (67) ottaa vieraan vastaan yksityisellä vastaanotollaan vaatimattomasti mutta päättäväisesti. Kädenpuristus on luja ja ryhti suora. On vaikea uskoa, että hän olisi voinut jo jäädä eläkkeelle.

Tiihosta on syytetty itsemurhista ja Itä-Lapin työttömyydestä. Häntä on uhkailtu pommilla ja paskalla. Hän on kuin punainen vaate sekä maakuntaliitolle että valtion energiayhtiölle. Silti mikään ei saa Tiihosen suuta tukittua.

– Kyllä se oli vääryyden kokemus, joka pakotti toimimaan, Helena Tiihonen vastaa kysymykseen, mikä teki lääkäristä luontoaktivistin ja Vuotoksen tekoaltaan rakentamista vastustavan kansanliikkeen keulakuvan.

Joen varrella syntynyt Tiihonen on nähnyt ja kokenut, mitä energiantuotantoon valjastettu joki tekee alueen ihmisille ja luonnolle. Hänen on mahdotonta hyväksyä maan hukuttamista energian vuoksi.

Taistelu tekoallasta vastaan on jatkunut Lapissa vuosikymmeniä – eikä Tiihonen uskalla enää lopettaa. Kenelläkään toisella ei ole yhtä kattavaa tietoa vuosikymmeniä jatkuneesta taistelusta, ja uusin kierros tekoaltaan rakentamiseksi on jo alkanut.

Taantuva Itä-Lappi

Kemijärvi kylpee syysauringossa. Pitkään rajusta työttömyydestä kärsineessä kaupungissa on odotusta ilmassa. Kaksi vuotta sitten perustettu Keiteleen saha, suunnitteilla oleva uusi sellutehdas sekä kasvava matkailu ovat tuoneet uskoa paremmasta, vaikka työttömyys onkin jämähtänyt 20 prosentin pahemmalle puolelle.

Kemijärvi ja Itä-Lappi ovat olleet surullisia esimerkkejä Suomen taantuvista alueista jo vuosikymmenien ajan. Savottojen ja valtion työpaikkojen häviämisen lisäksi Kemijärveltä ovat vuosituhannen vaihteen molemmin puolin vetäytyneet myös suuret työnantajat kuten Orion, Salcomp ja Stora Enso. Jäljelle jäi massiivinen työttömyys ja lähes käsin kosketeltava toivottomuus.

Stora Enson sellutehtaan hiljennyttyä Kemijärven silloinen poliisipäällikkö Seppo Kinnunen keräsi kampanjalla laittomat aseet pois itälappilaisilta miehiltä, ettei kiusaus tarttua kivääriin kasvaisi liian suureksi. Henkirikosten määrä oli kasvanut vuosien ajan tasaisesti ja taustalla oli lähes poikkeuksetta työttömyyttä ja alkoholia.

Vuotoksen tekoallasta on Itä-Lapissa odotettu ja pelätty 1960-luvun alusta lähtien. Rakentajien mielestä se pelastaisi Itä-Lapin näivettymiseltä ja toisi työpaikkoja. Vastustajien mielestä yli kaksisataa neliökilometriä Lapin herkkää luontoa uhrattaisiin valtion energiayhtiön sähköntuotantoa varten ja pysyviä työpaikkoja syntyisi vain muutama.

Jokivartinen

Tiihosen vastaanotto on keskellä Kemijärven kaupunkia. Tilat ovat siistit ja tuoksuttomat. Eteisessä asiakasta kehotetaan riisumaan kengät. Tiihonen istuttaa vieraan pehmustettuun keinutuoliin ja istahtaa itse perinteiseen konttorituoliin hieman taaksepäin nojaten.

– Tykkään tästä työstä ja ihmisten kohtaamisesta, mutta en enää pysty ottamaan asiakkaita enempää kuin kaksi kertaa viikossa. Tuoksuyliherkkyys vie voimat, jos tänne tulee hajusteita käyttävä asiakas, Tiihonen kertoo.

Lääkäriopinnot veivät Tiihosen vuosiksi Turkuun, mutta muutto etelään ei koskaan ole käynyt edes mielessä. Kotikylästä Pelkosenniemeltä oli sen sijaan lähdettävä naapurikuntaan Kemijärvelle, mutta kemijärveläistä hänestä ei koskaan tule.

– Kemijärveläiset pitävät muualta tulleena, minä olen (Pelkosen-)niemeläinen aina.

Lapsuuden kotitalo Pelkosenniemellä on edelleen Tiihosen omistuksessa. Kodin peruja ovat peräänantamattomuus, "tiihoslainen näyttämisen halu" sekä oikeudentunto, jossa suurin rikos on varkaus.

Isä oli vakaumuksellinen kommunisti, mutta tytöstä tuli poliittisesti sitoutumaton luontoaktivisti, lääkäri, hevoskasvattaja, vaimo ja äiti.

Lapsia on kolme, joista kolmekymppinen Marjo asuu edelleen kotona. Tiihonen esittelee innostuneena kehitysvammaisen tyttärensä kuvataidetta, joka on tuonut hiljaiselle tytölle oman äänen. Tavan kommunikoida.

Jokaista vanhempaa aika ajoin kalvava huono omatunto kolkuttaa myös kolmen lapsen äitiä, jonka yli 30-vuotinen taistelu kotiseutunsa luonnon puolesta on väistämättä ollut pois perheelle annetusta ajasta. Tiihonen uskoo lasten lopulta ymmärtäneen ja hyväksyneen äidin intohimon ja palon, ja lapsuuden kesät Vuotos-soudun järjestelyissä.

Kun simpukat katosivat

Vesirakentamisen vaikutukset kulkevat Tiihosen muistissa aina vuodesta 1965 lähtien, jolloin Kemijoen vesistön keskusjärven eli Kemijärven säännöstely aloitettiin.

Kemijärvi on Suomen voimakkaimmin säännöstelty luonnonjärvi, jossa veden pinnan keskimääräinen vuotuinen vaihteluväli on seitsemän metriä. Säännöstelyn aloittaminen nosti veden pintaa ja muutti maisemaa myös Pelkosenniemellä.

Jokivartinen teini koki ahdistavana nousevan veden, joka muutti rantaviivaa ja hukutti alleen simpukoiden elinalueen. Aistiherkkä huomasi tuoksun muutokset.

– Joen tuoksu muuttui ja simpukat hävisivät.

Jo seuraavana keväänä 1966 Pelkosenniemellä koettiin suurtulva, jonka muistavat kaikki aikalaiset. Kovan pakkastalven jälkeinen kevättulva siirsi ja tuhosi taloja ja katkoi sähköjä.

Kylän kohdalle syntynyt jääpato räjäytettiin puolustusvoimien toimesta 800 kilon räjähdysainepanoksella sillä seurauksella, että paineaalto rikkoi talojen ikkunoita vielä vajaan kahden kilometrin päästä.

Tiihonen muistaa rippikeväänsä hyvin. Tielle nousseiden jäälohkareiden vuoksi kaikki ikätoverit eivät päässeet ripille. Tiihonen löytää syyn suurtulvaan Kemijoki-yhtiöstä.

– Jokiyhtiö oli talven aikana juoksuttanut vettä energiantuotantoon Kemijärven alarajalle saakka sillä seurauksella, että Pelkosenniemen alapuolella joki jäätyi pohjia myöten. Tämä aiheutti jääpatoineen Pelkosenniemelle suurtulvan.

Tekoaltaista ei puhuttu koulussa mitään. Ihmiset olivat alistuneita. Helena Tiihonen

Surua Tiihoselle aiheuttaa edelleen Sodankylän allasevakot, jotka menettivät kotinsa ja maansa Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden alle. Menetystä ei käsitelty Lapissa lainkaan, ei edes Sodankylän lukiossa, jossa luokkakavereina oli useita allasevakkoja.

– Tekoaltaista ei puhuttu koulussa yhtään mitään. Kuvittele, edes lukiossa ei puhuttu mitään. Ihmiset olivat alistuneita.

Nuoruuden kokemukset rakensivat pohjaa aktiiviselle luonnonsuojelijalle, mutta todellinen herääminen tapahtui vasta 1980-luvun alussa, jolloin kielteinen päätös Vuotoksen rakentamisesta vesittyi muutamassa vuodessa ja ilo säilytetystä luonnosta vaihtui pettymykseen ja epäuskoon.

Aktivisti herää

Helena Tiihonen matkustaa syyskuussa 1982 yöjunassa Lapista Helsinkiin ja jännittää kahta asiaa: omaa juoksukuntoa ja hallituksen päätöstä Vuotoksesta.

Maa- ja metsätalousministeriön virkamiestyöryhmä oli esittänyt tekoaltaan rakentamista, kauppa- ja teollisuusministeri Esko Ollilan (kesk) kannattamana. Tiihonen tiesi odottaa päätöstä samana aamuna, kun juna saapuisi Helsinkiin.

Tekoallassuunnitelmat olivat jo 1970-luvun puolivälissä synnyttäneet rakentamista vastustavan kansanliikkeen, Vapaan Vuotoksen. Liikkeen mielestä Vuotoksen rakentamisessa on kyse rakennetun Kemijoen sivuhaarasta, Ounasjoen kaltaisesta suurjoesta, Yli-Kemistä, jonka patoaminen tuhoaisi arvokasta Lapin luontoa pysyvästi ja olisi Suomen ensimmäinen alajuoksuallas.

Tiihonen oli matkalla juoksemaan Lääkärien kymppiä olympiastadionille, mutta oli jokivartisena maanomistajien tyttärenä seurannut huolestuneena tekoaltaasta käytävää keskustelua. Se jännitti kohta enemmän kuin oma juoksu.

Uutista piti odottaa Helsingin rautatieasemalle saakka, mutta odotus palkittiin. Sorsan hallitus teki "lopullisen kielteisen päätöksen". Vuotosta ei rakennettaisi – ei tuolloin, eikä tulevaisuudessa.

– Sen jälkeen oli kevyt juosta Lääkärien kympillä ja voittaa 5000 metriä, Tiihonen sanoo.

Iloa ei kestänyt kauan. Kemijoki Oy sai valmiiksi uuden esityksen tekoaltaasta 1987 ja alkoi ostaa alueen maita.

Vuotostelua

Ahon hallitus kumosi kielteisen päätöksen vuonna 1991 ja antoi sekä ministeriölle luvan valmistella tekoallasta että jokiyhtiölle luvan hakea rakentamislupaa. Silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo (kesk.) sanoi tämän tarkoittavan Vuotoksen tekoaltaan rakentamista.

Lokakuussa esitys meni eduskuntaan ja vihreät syömälakkoon.

Vesioikeus myönsi monien vaiheiden jälkeen rakentamisluvan Vuotoksen altaalle vuonna 2000 ja jokiyhtiö sai luvan aloittaa raivaustyöt alueella. Vaasan hallinto-oikeus kuitenkin kumosi raivausluvat, ennen töiden aloittamista.

Seuraavana vuonna Vaasan hallinto-oikeus kumosi myös rakentamislupapäätöksen. Altaan katsottiin aiheuttavan tuhoa alueen arvokkaalle eläimistölle, kasvistolle ja porolaitumille sekä kalavesille ja metsästys- ja marjamaille. Lisäksi allas olisi tuhonnut arvokkaan lintujen pesimäalueen, Kemihaaran suot.

Kemijoki Oy valitti Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka joulukuussa 2002 päätti pitää hallinto-oikeuden päätöksen voimassa. Vuosien oikeustaistelu oli päättynyt luonnonsuojelijoiden voittoon.

Nyt, 35 vuotta ja monta taistelua myöhemmin, Tiihosen kasvoilla välähtää väsymys ja toivottomuus. Edes luonnonsuojelijoiden suurin voitto Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuonna 2002 ei ole pysäyttänyt rakentajia.

– Kyllä tämä oikeusvaltioperiaate romahti, kun korkeimman oikeusasteen päätöstä ei kunnioiteta. Senhän olisi pitänyt vaikuttaa lakien jatkovalmisteluun, mutta ei. Täytyy sanoa, että pessimismi on vallannut viime aikoina.

Energiaa ja tulvasuojelua

Neljä vuotta sitten, vuonna 2013 Lapin ELY-keskus perusti Kemijoki Oy:n omistamalle alueelle rajatun soiden luonnonsuojelualueen. Yhtiö sai valtiolta yli kolmen miljoonan euron korvaukset suojelusta. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) iloitsi pysyvästä suojelusopimuksesta.

Vain kolme päivää suojelupäätöksen jälkeen 19.8.2013 Kemijoki Oy:n väistyvä toimitusjohtaja Aimo Takala ja uusi toimitusjohtaja Tuomas Timonen kertovat yllättäen yhtiön valmiudesta rakentaa Vuotos, jos poliittinen yksimielisyys asiasta joskus koittaa. Ympäristöministeri Ville Niinistö syyttää jokiyhtiötä epäeettisyydestä.

Kahta vuotta aikaisemmin jokiyhtiö oli jo selvittänyt Lapin liiton pyynnöstä vaihtoehdot erittäin harvinaisen, enintään kerran 250 vuodessa esiintyvän, Kemijoen suurtulvan ehkäisemiseksi ja sähköenergian tuottamiseksi. Selvityksen mukaan hyödyllisin vaihtoehto olisi allas Kemihaarassa, Vuotoksen alueella.

Tähän nämä rakentajat pyrkivät, että ensin saadaan poikkeus Naturaan tulvasuojelun nimissä ja sitten laitetaan hakemukset tekoaltaasta. Helena Tiihonen

Lapin liitto on aloittanut toimet alueen suojelun murtamiseksi. Natura-alueita korvaavista alueista on viime keväänä tehty selvitys ja esitys valtioneuvostolle Naturasta poikkeamiseksi. Poikkeamisesitys koskee Kemihaaran altaaksi kutsuttua Vuotosjoen ympäristöä.

Vuotoksen aluetta suojaa tällä hetkellä Suomen luonnonsuojelulaki. Laissa on kuitenkin poikkeamispykälä, johon Lapin liitto vetoaa tulvasuojelun perusteella.

– Tähän nämä rakentajat pyrkivät, että ensin saadaan poikkeus Naturaan tulvasuojelun nimissä ja sitten laitetaan hakemukset tekoaltaasta.

Tiihonen pelkää, että istuvassa eduskunnassa vain harva tietää ja ymmärtää, mistä on kysymys. Kymmeniä vuosia kestänyt kiistely uuvuttaa tietämättömät päättäjät ja rakentajien on helpompi saada tahtonsa läpi.

Tiihonen uskaltaa kuitenkin luottaa siihen, että Natura-poikkeusta ei myönnetä ja taistelu Vuotoksen tekoaltaan rakentamista vastaan vihdoin päättyy. Samaa mieltä ovat olleet asiantuntijat. Asia on valmisteltavana ympäristöministeriössä. Aikataulu on auki.

Aktivistin monet konstit

Helena Tiihonen on vuosikymmenien kuluessa kaivanut lähes jokaisen kivenkolon löytääkseen keinoja vastustaa tekoaltaan rakentamista.

Aktivistin ideapankista on lähtöisin muun muassa Vuotoksen Voima Oy, joka perustettiin Tiihosen ostamalle rantatontille Jaurujoen rannalla. Tontille rakennettiin tutkijoiden käyttöön Rentukka-kämppä. Yhtiössä on satoja osakkaita ja kymmeniä yhdistyksiä, jotka nyt ovat yhtiön kautta maanomistajia ja asianosaisia Vuotoksen alueella.

– Oli myös määräalatempaus, jossa pari maanomistajaa luovutti pieniä määräaloja yhdistyksille ja yksityisille, joita on tällä hetkellä yli 600. Nämä kaikki ovat nyt asianosaisia, Tiihonen sanoo.

Eikä voi unohtaa Vapaa Vuotos-soutua Savukoskelta Pelkosenniemelle, jota soudettiin vuodesta 1992 aina vuoden 2003 voittosoutuun saakka.

Aktivismi on vaatinut osaamista, jota ei lääkärin koulutus anna. Asioista on täytynyt ottaa omalla ajalla itse selvää. Tiihosen kotiarkistosta löytyy hyllymetreittäin mappeja, joihin on talletettu kaikki käsiin saadut lehtileikkeet ja tutkimukset lähes 40 vuoden ajalta.

Kuormallinen paskaa ja muita palkintoja

Paljon esillä ollut Tiihonen kertoo yllättäen pelkäävänsä julkista esiintymistä. Ääni alkaa väristä ja kädet hiota, mutta vaihtoehtoa sille ei ole ollut. Näkyvyyden hintana ovat olleet nimettömät uhkailut ja painostusyritykset.

– Pari pommiuhkaa on tullut ja muun muassa puhelu, jossa sanottiin Soppelan tontille tuodun kuormallinen paskaa. Ei ollut tuotu.

Vuosituhannen alussa, Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, Tiihosen vastaanotolle tuli jopa kaksi postikorttia, joissa häntä syytettiin kahdesta itsemurhasta.

– En minä niitä itsemurhasyytöksiä ottanut tosissani. Eihän sellainen voi olla minun syytäni.

Pienessä kylässä ja kaupungissa kaikki tuntevat toisensa ja tietävät hyvin, kuka on Helena Tiihonen. Lääkäri on lääkäri, vaikka mielipiteet luonnonsuojelusta voivatkin erota joidenkin asiakkaiden kanssa. Asiakasmääriin aktivismilla ei ole ollut vaikutusta.

Pelkosenniemen torilla on puinen patsas kylän tunnetuimmasta muusikosta Antti Hulkosta, alias Andy McCoysta. Onko Tiihonen toivonut oman synnyinkuntansa tunnustusta vuosikymmenien luonnonsuojelutyöstä?

– En minä kaipaa patsaita. Ruotsin luonnonsuojeluliitto on antanut minulle hopeisen kunnialaatan, jossa on muuttohaukka. He antavat sellaisen yhdelle tai kahdelle vuodessa. Haaparannalta ja Ruotsin ympäristökeskuksesta osallistuttiin Vuotoksen rakentamisen vastustamiseen, koska se olisi vaikuttanut myös Pohjanlahden vesistöön.

Tunnustuksista Tiihonen mainitsee myös Korkeimman hallinto-oikeuden myöntämän 1000 euroa oikeudenkäyntikuluihin.

– Ja Ruotsin Pohjoinen Luonnonsuojelupiiri antoi taulun, ja Suomen Luonnonsuojeluliitto juhlamitalin, mutta ei sentään kultaista ansiomerkkiä.

Helsingin Sanomat puolestaan valitsi aikanaan Helena Tiihosen Suomen Sadan vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon naistenpäivän kunniaksi.

Kyynisyys uhkaa

Tiihosen kieli on värikästä ja lievillä voimasanoilla höystettyä. Päättäjät eivät saa armoa muisteloissa, joissa nimet, paikat ja ajankohdat ovat tarkassa järjestyksessä. Kun hän istuu vastaanottonsa työtuolissa, katse on usein kohdistettuna takaseinään, kuin hän katselisi elokuvaa taisteluistaan.

Niin kauan kuin Kemijoen sivuhaaraan Yli-Kemin ja Vuotosjoen alueelle suunnitellaan tekoallasta, ei Tiihosella ole rauhaa. Periksi ei voi antaa, kun on vuosikymmeniä jo tapellut rakentajia vastaan.

– Me olemme jo kertaalleen käyneet tämän prosessin läpi paremman vesilain voimassa ollessa ja me saavutimme voiton – sille vain ei ole annettu mitään arvoa. Siksi taistelu vapaasta Vuotoksesta pitää käydä ennen vesioikeutta. Pitää estää se, että se koskaan menisi niin pitkälle, Vuotosaktivisti Helena Tiihonen sanoo tiukasti.

Katso Ylen Elävän arkiston juttuja Vuotoksesta:

Lapin poliisilaitos kertoo etsivänsä iäkästä pariskuntaa, josta viimeinen havainto on viikko takaperin Savukosken Kemihaarassa.

Pariskunnan käytössä ollut matkailuauto on pysäköitynä Kemihaarassa pysäköintialueella.

Pariskunta on nähty viimeksi retkeilyreitillä Keskirovan kohdalla, mistä he ovat lähteneet kävelemään kohti Kemihaaraa. Kadonneet ovat kotoisin Oulun seudulta.

Kadonnut mies on syntynyt vuonna 1945 ja hänen tuntomerkkinsä ovat sininen takki, mustat tai harmaat housut, mustat saappaat ja lakki.

Kadonnut nainen on syntynyt vuonna 1949 syntynyt ja hänen tuntomerkkinsä ovat valkoinen hupullinen takki ja punaiset saappaat.

Lapin Poliisi pyytää kadonneista henkilöistä mahdollisia havaintoja puhelinnumeroon 0295416866.

Mustikan hinta on nyt kovassa nosteessa. Jo on aikakin voisi moni sanoa, kun takana on kolme laskevien poimijahintojen vuotta.

– Hinta on noussut niin, että keskipoimintahinta on ollut 65-70 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna, Polarica oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

Mustikka on noussut maailmalla himoituksi marjaksi. Tutkimustieto mustikan terveysvaikutuksista on saanut erityisesti Kauko-Idässä, Japanissa ja Kiinassa ihmiset ostamaan marjoja vuosi vuodelta enemmän.

Mustikan hinta on pysytellyt alhaalla, kun vuodet ovat olleet hyväsatoisia. Nyt tilanne on aivan eri. Globaaleilla markkinoilla marjalle on menekkiä, mutta heikot sadot Yhdysvalloissa ja varsinkin Itä-Euroopassa ovat notkahduttaneet tuotantoa.

Hinta ylös kymmeniä prosentteja

Suomalaisilla marjantuottajilla olisi nyt ollut aivan sananmukaisesti tuhannen taalan paikka. Mutta luontoäiti päätti toisin. Sato kypsyi myöhässä ja jäi korkeintaan keskinkertaiseksi.

– Kun mustikasta on ollut suuria satomenetyksiä Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa, niin mielelläänhän sitä olisi voinut meillä tulla enemmänkin, Jukka Kristo sanoo.

Mutta valitettavasti ei tullut. Ja se tarkoittaa, että teollisuus joutuu kilpailemaan mustikoista. Niissä piireissä kilpailu käydään rahalla ja lopulta se näkyy kuluttajille kaupan hyllyllä mustikkajalosteiden hinnoissa.

– Mustikan hinta tulee hivuttumaan ylöskäsin ja kyllä se tulee varmaan vähittäiskaupassakin näkymään useampien kymmenien prosentttien nousuna, Polarica oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Kristo sanoo.

Rovaniemellä erityisesti kerrostaloasuntojen hinnat ovat olleet jatkuvassa nousussa jo pitkään. Tänäkin vuonna hinnat ovat nousseet jo vähän reilut kahdeksan prosenttia.

Ja kun katsoo muita kustannuksia, tuore tilasto kertoo, että Rovaniemellä myös kiinteistökulut eli kaukolämpö, vesi-, sähkö- ja jätehuoltokulut ovat maan korkeimmat.

Kun asunto on kallis ostaa ja kallis asua, voisi kuvitella että kaupankäynti tyrehtyy. Eli oltaisiin asuntojen hintakuplan puhkeamisen kynnyksellä. Kiinteistövälittäjän silmissä tilanne kuitenkin näyttää tältä:

– Minun mielestäni Rovaniemellä ei ole tällä hetkellä asuntokuplaa enkä näe, että olisi lähitulevaisuudessakaan, koska kyllä täällä asuntojen kauppa on käynyt. Tilastotkin osoittavat, että kauppa käy ja tavara liikkuu, sanoo kaupungin kiinteistönvälityksen markkinajohtaja Kiinteistömaailma Rovaniemen yrittäjä Mika Lehtiniemi.

– Voisi kuvata niin, että kun esimerkiksi uudiskohteita rakennetaan paljon, niin eivät ne jää myymättä. Eli kun talo valmistuu, niin hyvin pian valmistumisen jälkeen myös ne viimeiset huoneistot on myyty. Silloin, kun tavara liikkuu, niin ei siinä silloin kuplaa ole, Mika Lehtiniemi sanoo.

Myyntitilasto kertoo, että tänä vuonna Rovaniemellä on myyty tähän mennessä 549 vanhaa kerrostaloasuntoa, mikä on melko tarkkaan saman verran kuin viime vuonna.

Uusia asuntoja on myyty 147 eli reilusti enemmän kun viime vuonna, jolloin samaan aikaan kaupaksi oli mennyt 92 uutta kerrostaloasuntoa.

Ja kerrostaloja on tulossa koko ajan lisää, niitä on sekä valmistumassa että jo luvitettuna.

Mistä näitä ostajia oikein tulee?

Asuntokaupassa vaikuttaa alhainen korkotaso aivan samalla tavalla kuin pörssiosakekaupassa. Osakkeet vaihtavat omistajaa ja kurssit roikkuvat korkealla, kun lainarahaa on tarjolla jopa alle prosentin korolla.

Ei ole mikään ihme, että Rovaniemelläkin merkittävä kaupankäynnin moottori ovat asuntosijoittajat, joita kiehtoo Rovaniemen kova vuokrataso.

Voisi jopa sanoa, että Rovaniemen uudisasuntomarkkinat ovat vahvasti sijoittajavetoisia.

– Kyllä sijoittajia tarvitaan, että rakennuskohteet lähtevät liikkeelle ja rakentaminen ylipäätään alkaa, ei sitä käy kieltäminen, sanoo Kiinteistömaailma Rovaniemen yrittäjä Mika Lehtiniemi.

Uusien talojen asunnoista sijoittajille myydään merkittävä osa.

– Sijoittajat ostavat kohteesta riippuen 25–40 prosenttia huoneistoista. Siis pienistä huoneistoista – isoja huoneistojahan sijoittajat eivät osta.

Lappiin odotetaan huomattavasti aiempaa enemmän turisteja Keski-Euroopasta ja Iso-Britanniasta uusien reittilentojen siivittämänä. Keskieurooppalaisia ja brittejä odotetaan Lappiin määrällisesti enemmän kuin kiinalaisia turisteja, käy ilmi Lapin ely-keskuksen tuoreesta Lapin kehitysnäkymät -katsauksesta.

Kasvava kiinalaismatkailu voitaisiin ottaa vastaan Lapin nykyisellä majoituskapasiteetilla, jos matkailijavirrat tulisivat nykyistä tasaisemmin eri vuodenaikoina. Lapin yritykset ja Visit Finland yrittävätkin kasvattaa lumettoman ajan kiinnostusta matkailjoiden parissa. Esimerkiksi revontulimatkailua voitaisiin kasvattaa elokuusta marraskuulle. Kehitysnäkymät-katsauksen mukaan monelle aasialaiselle lumi ei ole tärkein asia Lapissa, vaan heitä kiinnostavat joulupukki, sauna ja hyvinvointimatkailu, joita on tarjolla ympäri vuoden.

Matkailijamäärien kasvua on odotettavissa useista muistakin maista. Esimerkiksi Rovaniemellä eniten ovat lisääntyneet singaporelaisten, kiinalaisten ja israelilaisten yöpymiset.

Investointibuumi on jo ovella

Lapin matkailulla on mennyt lujaa ja monin paikoin on rikottu ennätyksiä. Investointeja on tehty lähinnä pienissä matkailukeskuksissa, Rovaniemen napapiirillä ja Saariselällä. Lapin isoissa matkailukeskuksissa ja kaupungeissa onkin odotettavissa investointibuumin alkaminen, todetaan kehitysnäkymät-katsauksessa.

Lapin kehitysnäkymät-katsauksessa todetaan, että suurella osalla Lapin yrityksistä Lapin talvisesongin aikaistuminen muutamalla kuukaudella riittäisi kunnon kannattavuusloikkaan.

Alueelliset kehitysnäkymät –katsaus on työ- ja elinkeinoministeriön ja ely-keskusten kaksi kertaa vuodessa tekemä julkaisu, johon on koottu ely-keskusten ja alueen asiantuntijaverkostojen kanssa muodostamat näkemykset alueen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Tuorein katasus julkistettiin maanantaina.

Lapissa on vastaanottokeskukset enää Rovaniemellä ja Kemissä, kun niitä parhaimmillaan oli kahdeksan. Turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut kahdessa vuodessa 2500:sta niin, että heitä on nyt 760.

Käytännössä lähes kaikilla on jo Maahanmuuttoviraston tekemä turvapaikkapäätös. Myönteisen päätöksen on saanut vain joka neljäs. Suurin osa kielteisen päätöksen saaneista on valittanut hallinto-oikeuteen ja odottaa nyt oikeuden päätöstä.

Lapin vastaanottokeskusten paikkaluvun pudottaminen vaikuttaisi olevan merkki siitä, että Maahanmuuttovirasto uskoo oikeuden päätöksiä tulevan aiempaa ripeämpään tahtiin.

– Maahanmuuttovirastolla on varmaan oletus, että lopullisia turvapaikkapäätöksiä rupeaa nyt hallinto-oikeuden ruuhkan jälkeen tulemaan alkuvuoden 2018 puolella nopeammin kuin mitä tämän vuoden 2017 syksyn ja loppuvuoden aikana, Suomen Punaisen Ristin Rovaniemen vastaanottokeskuksen johtaja Ritva Metsälampi sanoo.

KORJATTU 26.9. KLO 11:01: Oleskelulupapäätökset korjattu turvapaikkapäätöksiksi.

Savukoskella jatketaan kadoksissa olevan retkeilijäpariskunnan etsintöjä. Poliisi kertoo, että etsinnöissä ei maanantaina voitu käyttää helikopteria sääolojen vuoksi.

Myös tiistaina Rajavartiolaitoksen kopteri on valmiudessa, ja sitä käytetään etsinnöissä mahdollisuuksien mukaan. Kadonneita etsii kaksi poliisin koirapartiota. Tiistaina myös vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijöitä tulee avuksi.

Iäkkään, 1940-luvulla syntyneen oululaispariskunnan katoamisesta ilmoitettiin sunnuntaina. Heistä on tehty havainto viimeksi puolitoista viikkoa sitten retkeilyreitillä Keskirovien kohdalla. Sieltä pariskunta oli lähtenyt kävelemään kohti Kemihaaraa. Keskirovilta on Kemihaaraan noin 8 kilometrin matka.

Kämpiltä ei saatu tietoa

Etsinnät aloitettiin heti katoamisilmoituksen antamisen jälkeen sunnuntaina ja poliisi kävi jokaisella alueen kämpällä saamatta niistä lisätietoa. Myös alueella tavattuja retkeilijöitä jututettiin, mutta uutta tietoa ei saatu kadonneista. Poliisi kertoo, että pariskunnan omaisilla ei ole ollut pariin viikkoon tietoa retkeilijöiden olinpaikasta.

– He eivät ole olleet tietoisia pariskunnan liikkeistä parin viikon ajalta, eli olemme aika vähäisten tietojen varassa, Lapin poliisin viestintäpäällikkö Henna Kelloniemi kertoi maanantaina.

Pariskunnan käytössä ollut matkailuauto on pysäköitynä Kemihaarassa pysäköintialueella.

Kadonneet ovat Reino Määttä, jonka vaatetuksena on sininen takki, mustat tai harmaat housut, mustat saappaat ja lakki, sekä Hilkka Oikarinen, jonka vaatetuksena on valkoinen hupullinen takki ja punaiset saappaat.

Vettä ja marjoja luonnossa

Itä-Lapissa lämpötilat ovat pysytelleet viime viikon aikana plussan puolella, ja kadonneilla on mahdollisuudet selvitä erämaassa.

– Metsässähän on marjoja ja vettä saatavilla. Jos ovat kokeneita eränkävijöitä ja tottuneita retkeilemään niin kyllähän siellä pärjää. Mutta jos ovat pahasti eksyksissä niin hätäännyshän siellä saattaa tulla, Kelloniemi sanoo.

Poliisi pyytää havaintoja kadonneista puhelinnumeroon 0295416866.

Sarjakuvataiteilija ja kustantaja Chi Wang saapuu Kemiin sarjakuvakeskuksen vieraaksi lokakuussa viikolla 41. Kiinalaislähtöinen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva Wang on freelancer ja graafinen taiteilija, jolla on 20 vuoden kokemus sarjakuvateollisuudesta.

Vuonna 1993 Wang aloitti harjoittelijana Marvel Comicsin toimituksessa. Sen jälkeen hän on toiminut ammattilaisena kaikissa suurimmissa amerikkalaisissa sarjakuvakustantamoissa, kuten Marvel, DC Comics ja Archie Comics. Wang on muun muassa toiminut värittäjänä esimerkiksi sarjakuvissa Hämähäkkimies, Teenage Mutant Ninja Turtles ja New Titans.

Lisäksi Wang on floridalaisen Excel Comics-kustantamon omistaja ja Kapteeni Kiina -sarjakuvan luoja. Hän on myös omistaja ja johtaja Anime Orlando Inc. -animekaupassa.

Näyttelyssä kiinalaista manhuaa ja lianhuahua-sarjakuvaa

Vierailun yhteydessä Wang myös avaa sarjakuvakeskuksen kiinalaisen sarjakuvan näyttelyn.

Esillä on kokoelma, jossa näyttäytyy sekä moderni kiinalainen sarjakuvailmaisu että perinteisempi sarjakuva. Näyttelyssä on nähtävillä manhuaa, mutta myös Kiinalle tyypillistä lianhuahua-sarjakuvaa. Lianhuahua tarkoittaa linkitettyjä kuvia eli se on eräänlainen kerronnallinen kuvatarina. Varhaisimman lianhuahuan oletetaan olevan vuodelta 1884.

Manhuaa on julkaistu pääsääntöisesti Manner-Kiinassa, Hongkongissa ja Taiwanissa. Varhaisimmat manhuat ovat 1860-luvulta. Viimeisimpänä manhuan muotona pidetään myös sarjakuvia, jotka on tehty Kiinan ulkopuolella, mutta käsittelevät Kiinaa. Yksi sellainen esimerkki on Chi Wangin ja Jim Lain Kapteeni Kiina.

Kiinassa sarjakuvalla on suuri rooli. Sitä käytetään esimerkiksi opetuksessa, viihteessä, komiikassa ja propagandana.

Kiinalaisen sarjakuvan näyttely on esillä Kemin sarjakuvakeskuksessa 12.10.2017 – 31.3.2018.

Hämeenlinnan hotelli Vaakunan vastaanottotiskin vieressä on nurkkaus, jossa on vaaka ja lippuautomaatti.

Lokakuun alusta lähtien Finnairilla tai Nordic Regional Airlinesilla matkustava voi lähtöselvittää (Finnair) ruumaan menevän matkatavaran hotellin automaatilla. Laukut jätetään hotelliin, josta ne toimitetaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja oikeaan koneeseen.

– Pyrimme helpottamaan asiakkaan matkalle lähtöä, kertoo kokeilun syistä Finnairin Helsingin asiakaskokemuksesta vastaava Timo Rissanen.

– Kun raskaimmat tavarat voi jättää hotelliin, niin matkustaminen Hämeenlinnasta lentoasemalle on helpompaa ja lentoasemalla voi siirtyä suoraan turvatarkastuksen kautta lähtevien lentojen puolelle.

Matkatavaroiden etäselvitystä kokeillaan paitsi Hämeenlinnassa myös Kittilän Levillä.

Selvityspisteissä voi matkalaukkujen ohella selvittää suksipakkaukset ja golflaukut.

– Kittilässä selvityksen voi tehdä Levillä ja siirtyä sitten kevyemmin kantamuksin Kittilän lentokentälle ja koneeseen, maalailee Timo Rissanen. Kittilässä etäselvitystä kokeillaan vain neljällä yksittäisellä Kittilästä Helsinkiin lähtevällä Finnairin lennolla.

Lentojen asiakkaat saavat Finnairilta tekstiviestillä tiedon matkatavaroiden etäselvitysmahdollisuudesta. Etäselvityspiste on Levin matkailuinfon tiloissa.

Hämeenlinnalaiset aktiivisina

Etäselvitys on Hämeenlinnassa majaa pitävän Suomen kasvukäytävät -verkoston idea.

– Idea sai muhia pari vuotta ennen toteutumista, mutta nyt kokeiluun on lähdetty innokkaasti, kertoo Suomen kasvukäytävä -verkoston projektipäällikkö Anne Horila.

Kasvukäytävä on Helsingistä Seinäjoelle kulkevan pääradan varrella olevien kuntien, maakuntien ja järjestöjen verkosto.

– Kun mietimme paikkaa etäselvitykselle, tuli nopeasti mieleen Hämeenlinna ja hotelli Vaakuna. Tämä on rautatieaseman vieressä, joten matkalaukut voi jättää tänne ja hypätä junaan, joka vie lentoasemalle. Haluamme kasvukäytävälle ketterää liikkumista ja uudenlaisia liikkumispalveluita. Olen varma, että kokeilu onnistuu ja ainakin 150 matkustajaa tulee lennolle hotellin kautta kuukaudessa, vakuuttaa Anne Horila.

Ensi kertaa Suomessa, maailmallakin harvinaista

Matkalaukkujen etäselvitystä kokeillaan Suomessa ensi kertaa.

– Ilmeisesti Sveitsissä ja Australiassa on samantapaista järjestelmää kokeiltu. Muista emme ole kuulleet, kertoo asiakaskokemuksesta vastaava Timo Rissanen Finnairista.

Pilottien jälkeen Finavia ja Finnair käyvät läpi tulokset ja tekevät päätöksen jatkosta. Etäselvitys on vaihtoehto matkatavaroiden käsittelyn nopeuttamiseen ja sujuvoittamiseen lentokentillä.

– Uskon, että kokeilu onnistuu. Mikäli näin käy, mietimme tietysti palvelun laajentamista muihinkin isompiin kaupunkeihin, esimerkiksi Lahteen, lupaa Timo Rissanen.

Inarilaisen Ari Savikon kodissa on yli 300 hyllymetriä kalakirjallisuutta; tietokirjoja, lehtien vuosikertoja, romaaneja ja tutkimuksia. Hyllyssä on silakkaa käsittelevä tanskalainen väitöskirja vuodelta 1650. Suomalaisia väitöskirjoja on 1700-luvulta alkaen. Savikko pääsi niiden jäljille tarkkailemalla ruotsalaisten antikvariaattien myyntiluetteloita.

– Suomestahan ne katosivat kun Turku paloi. Siinä yliopiston kirjasto paloi saman tien ja kaikki kirjat menivät. Vain ne kirjat säästyivät, jotka olivat lainassa muissa yliopistoissa.

Savikon on onnistunut hankkia Ruotsista yhtä lukuunottamatta kaikki Turun Akatemian aikaiset kaloja ja kalastusta käsittelevät väitöskirjat.

Kun tutkimuslaitosten yksiköitä alettiin tällä vuosikymmenellä sulkea ja kirjoja määrätä hävitettäväksi, kirjastonhoitajat jo tiesivät kenen puoleen kääntyä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Evon tutkimusaseman kirjat päätyivät nekin Savikon kotiin.

– Sieltä Evolta tuli kuorma-autolasti, mitäköhän siinä olisi ollut, ehkä sata muuttolaatikkoa. En laskenut, Savikko virnistää. Kirjalasteja tuli kuorma-autolla tai Matkahuollon kyydissä Taivalkoskelta, Enonkoskelta, Helsingistä. Savikon koti Inarin Juutuanjoen rannalla alkoi repeillä liitoksistaan.

– Kyllä meidän perheessä kirjoista tykätään, mutta kun asunto alkoi pursuta ja kirjat vallata tilaa kuin köynnöskasvit, niin oli pakko miettiä että voisiko näille tehdä jotain.

Tutkimusaiheet toistuvat 30 vuoden sykleissä

Viitisen vuotta sitten Savikko alkoi ensi kerran pohtia, voisivatko yli 20 000 kirjaa saada oman kirjaston. Nyt hirsikehikko on pystyssä, lattia valettu ja ikkunat paikoillaan siioista kuulun Jerisjärven rannalla Muoniossa. Leader-hankkeeksi hyväksytty Suomen Kalakirjasto saa osan rahoituksesta EU:sta, loput kirjastoa varten perustettu yhdistys maksaa omalla työllä.

– Kattotalkoissa oli neljätoista ihmistä. Suomi 100 -teeman mukaisesti teemme yhdessä, Savikko naurahtaa. Takana on pitkä ja uuvuttava paperisota, jotta hanke saatiin siihen malliin, että ELY-keskus lupasi tukirahat.

Ensimmäiset kirjalastit siirtyvät lähikuukausina, yleisölle kirjasto aukeaa ensi kesään mennessä. Saman katon alle tulee lähes täydellinen kokoelma Suomen kalantutkimuksen historiaa. Siinä 50 vuotta on lyhyt aika, Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestarina toimiva Savikko toteaa.

– Esimerkiksi joku ankerias voi elää 72-vuotiaaksi. Yksi sukupolvi ei siis ehdi hirveän paljoa saada tutkimusta eteenpäin. Pitäisi pystyä rakentamaan sellainen ketju, jossa viestikapula siirtyisi edelliseltä sukupolvelta seuraavalle, joka jatkaa siitä mihin edellinen on jäänyt.

Kun aiempaa tutkimusta ei tunneta riittävän hyvin, samat asiat toistuvat 30 vuoden välein. Sellainen kestoaihe on esimerkiksi kalaportaat, joista Savikon mukaan puhuttiin jo paljon ennen ensimmäistä voimalaitosta.

Sivistyskansan suhtautuminen kirjoihin ihmetyttää

Kirjastossa on myös tutkijoiden ja virkamiesten kirjeenvaihtoa. Kirjeenvaihto Kemijoen voimalarakentamisen alkuajoilta paljasti Savikolle uutta tietoa.

– Että kuinka oikeasti oli kiire saada jonkinnäköinen päätös siitä, kuinka paljon Kemijoki tuottaa lohta. Olisi voinut käydä niin, että jos siihen ei olisi saatu minkäänlaista lukua niin ehkä ei olisi kalatalousvelvoitteita ruvettu edes ajamaan siihen.

Kiireessä laadittuihin lukuihin perustuneita ja vuosikymmeniä voimassa olleita velvoitteita arvioidaan vasta nyt uudelleen. Lapin ELY-keskus haluaa päivittää Kemijoki Oy:lle asetetut velvoitteet ja Savikon mielestä hyvä niin.

Historian taju on syy, minkä vuoksi Savikko ryhtyi poikkeukselliseen pelastusoperaatioon. Hänen tiedossaan ei ole toista yksityisen perustamaa, mutta yleiseen käyttöön tulevaa erikoiskirjastoa. Savikko uskoo, että bibliofiilit sellaisia vielä perustavat, jos kirjojen kärrääminen jätelavoille jatkuu.

– Kirjoja hävitetään tutkimuslaitoksista ja yliopistoista, jotka ovat olleet varmoja kuin pankki. Meillä on ollut varaa pitää kirjoja sotien aikana ja pahimpien lamojen aikana. Jotenkin tuntuu järjenvastaiselta, että 2010-luvulla ei ole varaa pitää kirjoista huolta.

Suomalainen Lehtipaino -konserniin kuuluva SLP Kustannus Oy on ostanut Heikki Peura Oy:n ja Kittilämedia Oy:n julkaisemat lehdet Luoteis-Lapin, Kittilälehden ja Enontekiön Sanomat. Lisäksi konsernin emoyhtiö Suomalainen Lehtipaino Oy on kasvattanut omistustaan Lapin Lehtikustannus Oy:ssä, jonka lehtiä ovat Inarilainen, Saariselän Sanomat ja Sompio. Kauppojen jälkeen omistus Lapin Lehtikustannuksessa nousee 67 prosenttiin ja siitä tulee Suomalainen Lehtipaino -konsernin tytäryhtiö.

SLP Kustannus on jo aiemmin julkaissut Lapissa kaupunkilehti Koti-Lappia, jota jaetaan Kemijärvellä, Sallassa, Pelkosenniemellä ja Savukoskella. Suomalaisen Lehtipainon tytäryhtiöt julkaisevat myös Meän Tornionlaaksoa ja kaupunkilehti Kemi-Torniota Lounais-Lapissa.

Suomalainen Lehtipaino -konsernin lehtiä julkaistaan nyt Lapin 18 kunnassa, kun kuntia on kaikkiaan 21.

– Meillä on nyt kontakti suurimpaan osaan Lappia. Tämä luo hyvän pohjan sekä kustannustoiminnan että uusien liiketoimintojen kehittämiseen Pohjois-Suomessa, Suomalainen Lehtipaino Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila sanoo tiedotteessa.

– Tunturi-Lapin paikallislehdet saivat nyt nimenomaan paikallisen tiedottamisen osaajan uudeksi omistajaksi, lehdet myynyt kustantaja sekä Luoteis-Lapin päätoimittaja Heikki Peura kertoo.

Peuran mukaan ratkaisu mahdollistaa lehtien vireän ja paikallisen toiminnan jatkossakin.

Suomalainen Lehtipaino -konsernin toimialue ulottuu Lapista Koillismaan kautta Kainuuseen. Koillismaalla yhtiö kustantaa Koillismaan uutiset -lehteä. Kainuussa SLP Kustannuksen lehtiä ovat Kainuun Sanomat, Koti-Kajaani, Ylä-Kainuu, Kuhmolainen ja Sotkamo-lehti.

Suomalainen Lehtipaino -konserni on kajaanilainen sanomalehtien painamiseen, jakeluun ja kustantamiseen erikoistunut perheyhtiö. Sen omistuksessa on kahdeksan tilattavaa paikallislehteä, viisi kaupunkilehteä, useita matkailumarkkinointilehtiä ja yksi maakuntalehti. Suomalainen Lehtipaino tytäryhtiöineen työllistää Pohjois-Suomessa yhteensä noin 170 henkeä.

– Hei! Mitä kuuluu?

Mohammed Ibish, hänen vaimonsa Nisreen Hanan ja perheen kuusi lasta tervehtivät iloisesti selvällä suomen kielellä. Uuden kotimaan kieli on tullut jo Ibishin perheelle tutuksi. Syyrialainen kurdiperhe saapui Enontekiölle, Hettaan kuukausi sitten suoraan Turkin pakolaisleiriltä. Matka sodan runtelemasta Syyriasta rauhalliseen Lappiin on ollut pitkä ja raskas. Silmistä paistaa kuitenkin jo ilo ja kiitollisuus.

– Täällä on perheeni tulevaisuus. Täällä on turvallista. Syyriassa ei ole enää mitään, sillä kaikki on tuhoutunut. Täällä lapsilla on myös mahdollisuus kouluttautua. Haluaisin, että he pääsevät hyviin ammatteihin, sanoo Mohammed Ibish.

Epätoivon hetkiä

Ibishin perheellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kotikaupungistaan Syyrian Afrinista. Sodan takia ruokaa ei tullut enää mistään kaupunkiin ja perhe oli kuitenkin ruokittavana. Pakomatka vei heidät lopulta Turkkiin Malatyan pakolaisleiriin. Perheen äidille, Nisreen Hananille matka oli erityisen raskas.

– Ei ollut rahaa, ei ruokaa. Olimme aliravittuja kaikki. Ja sitten huomasin olevani kaiken sen kaaoksen keskellä raskaana. Mistä saisin ruokaa vielä yhdelle lapselle? Tunsin itseni epätoivoiseksi ja yritin raskaudenkeskeytystä. Matka oli pitkä ja seitsemännellä kuulla aloin vuotaa verta. Olin todella huonossa kunnossa. Luulin, että me molemmat kuolemme, minä ja vielä syntymätön lapseni, kertoo Nisreen Hanan ja pyyhkii kyyneleitään.

Pakomatkasta Syyriasta Turkkiin on kulunut neljä vuotta. Samanikäinen poika, Can, istuu äitinsä vieressä.

– En ole voinut muuta kuin pyytää anteeksi pojaltani tekoani ja ajatuksiani. Kiitän Jumalaa, että olemme molemmat tässä, sanoo Nisreen Hanan liikuttuneena.

Kiitän Jumalaa, että pääsimme Suomeen. Niin kuin tuulenhenkäys olisi ottanut meidät mukaansa ja tuonut tänne. Nisreen Hanan

Enontekiön on pohjoisin kunta, joka on vastaanottanut kiintiöpakolaisia. Elokuussa Enontekiölle saapui kolme syyrialaista lapsiperhettä, jotka olivat saaneet YK:n pakolaisstatuksen jo Turkin pakolaisleirillä. Elämä Turkissa ei ollut helppoa ja ruoan eteen täytyi raataa.

– Vanhemmat lapset joutuivat myös töihin. Se oli välttämätöntä, muuten perheelle ei olisi saatu tarpeeksi ruokaa. Turkki on vaarallinen maa. Jos lapset lähtivät käymään vaikka kaupassa, ei voinut olla varma, tulevatko he takaisin, kertoo Mohammed Ibish.

Ibishien pojat Aziz (17) ja Hussein (15) loukkaantuivat molemmat Turkissa. Aziz joutui työnantajansa kanssa auto-onnettomuuteen ja eikä hänen tasapainonsa toimi vieläkään kunnolla. Hussein taas oli menettää kokonaan jalkansa sen jäädessä leikkurin alle.

– Turkista oli vain pakko päästä pois, sanoo Mohammed Ibish.

Ihmisten mieliin ovat jääneet surulliset kuvat Välimeren kautta Eurooppaan pyrkivistä ja vaarallisella merimatkalla hukkuneista pakolaisista. Myös Ibishin perhe suunnitteli jatkavansa pakomatkaa Turkista veneellä Euroopan puolelle. He kävivät Istanbulissa asti, mutta kun näkivät meren, matka ei enää houkutellutkaan.

– Se tuntui niin vaaralliselta, emme halunneet laittaa lapsia veneeseen ja merelle. Halusimme mieheni kanssa päästä Turkista laillista tietä pois. Kiitän Jumalaa, että pääsimme Suomeen. Niin kuin tuulenhenkäys olisi ottanut meidät mukaansa ja tuonut tänne. Tämä on kuin unta, joka on vihdoin totta. Kaikki lapset ovat turvassa. Olemme päässeet paratiisiin, sanoo Nisreen Hanan hymyillen.

Ennakkoluulot ovat kaikonneet

Kun Turkin pakolaisleirillä selvisi, että tuleva kotimaa on Suomi, perhe halusi saman tien tietää maasta enemmän. He kuulivat muilta pakolaisilta, että suomalaiset ovat kylmäkiskoisia eivätkä välitä muista ihmisistä. Totuus on ollut kuitenkin aivan toisenlainen.

– Kyläläiset tervehtivät ja auttavat kaupassa. Kaikki ovat niin mukavia. Ennakkoluulot ovat kadonneet, iloitsee Mohammed.

Enontekiöllä pakolaisia auttaa pakolaiskoordinaattori, joka huolehtii tällä hetkellä kaikista käytännön asioista ja asioinneista viranomaisten kanssa. Lisäksi heillä on käytettävissään arabiankielinen arjenavustaja. Myös naapurit ovat omalla avuliaisuudellaan ja avoimella suhtautumisellaan tehneet sopeutumisen uuteen kulttuuriin helpommaksi.

– Kun saavuimme tänne, ensimmäisenä päivänä asunnostamme meni sähköt ja talo pimeni. Ei mennyt kauaakaan, kun naapuri oli kynttilöiden kanssa ovella. En ymmärtänyt mitä ne ovat. Luulin, että hän toi ruokaa, nauraa Mohammed Ibish.

Kyläläiset tervehtivät ja auttavat kaupassa. Kaikki ovat niin mukavia. Ennakkoluulot ovat kadonneet. Mohammed Ibish

Perheen 11-vuotias poika Mustafa lukee suomenkielistä kirjaa ääneen keittiönpöydän ääressä. Lapsilla on kova hinku oppia uutta kieltä, sillä yhteinen kieli uusien kavereiden kanssa on tärkeää. Ibishin perheen lapset aloittivatkin koulun viime viikolla. Lähiaikoina myös vanhemmat ja nuoret aikuiset pääsevät koulunpenkille oppimaan suomen kieltä.

– Minulla on päämääränä, että jouluun mennessä opettelen yhden sanan joka päivä, kertoo Mohammed Ibish.

Mustafa osaa laskea suomeksi jo kahteenkymmeneen. Suomen kieli on perheelle neljäs kieli. Kotona Ibishit puhuvat keskenään kurdia. Turkissa asuessaan lapset oppivat turkkia. Lisäksi osa perheestä puhuu myös arabiaa.

Mieli työelämään

Nisreenillä ja Mohammedilla oli Syyriassa vihanneskauppa. Se oli hyvää ja onnellista aikaa. Sota kuitenkin rikkoi kaiken, eivätkä he halua enää ajatella vanhaa kotimaataan. Nyt pariskunta touhuaa keittiössään Enontekiöllä. Hetkessä pöytä on katettu syyrialaisilla herkuilla.

– Tunnen, että olen taas se sama Nisreen, joka olin ennen sotaa. Uskallan taas nauraa, laulaa ja tanssia. Olen niin onnellinen, kun ajattelen perheeni tulevaisuutta täällä. En aio lähteä enää mihinkään, tämä on kotini, sanoo Nisreen.

Ajatukset menevät kuitenkin jo tulevaisuuteen. Molemmilla olisi mieli päästä työelämään.

– Olen tottunut tekemään töitä, enkä istumaan kotona. Haluan maksaa Suomelle omalla työlläni kaikesta rahallisesta avusta, jota olen saanut. Voin vaikka pestä koulujen lattioita, niin kiitollinen olen, sanoo Nisreen Hanan.

– Minä pidän leipomisesta. Voisinhan perustaa vaikka oman pizzerian, mutta yhtä hyvin voisin myös olla rakennustöissä. Ensiksi täytyy kuitenkin opetella suomen kieltä kunnolla, sanoo Mohammed Ibish.

Sienestyskulttuuri tuli Lappiin muualta muuttaneiden mukana. Koko Suomessa merkittävä muutos sienestyskulttuuriin tapahtui 1970-luvulla, jolloin koulutettiin sienineuvojia koko maahan. Sienivalistusjärjestelmän tavoitteena oli, että jokaisessa kunnassa olisi vähintään kaksi kauppasienineuvojaa, jotka pitivät sienikursseja.

Suomalaiset syövät edelleen verraten vähän sieniä, eikä niiden ravinto- ja terveysarvoa osata arvostaa esimerkiksi samalla tavalla kuin naapurimaassa Venäjällä. Esimerkiksi Aasiassa ihmiset syövät yli 20 kiloa sieniä vuodessa, kun Suomessa syödään vain puoli kiloa henkeä kohden.

Suomen metsissä on erään arvion mukaan vuosittain kerättävissä jopa 1 000 miljoonaa kiloa ruokasieniä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Liisa Lehto kirjoittaa Sienessä -artikkelissaan, että suhtautuminen sienestykseen ei ole ollut myönteistä läheskään koko Suomessa. Kansanomainen tapa se on ollut lähinnä itärajalla, missä vaikutteita on otettu naapurimaasta. Torjuvinta suhtautuminen on ollut Länsi- ja Pohjois-Suomessa, joissa sieniä on pidetty halveksittuina madonlakkeina, lehmien ja sikojen ruokana tai säätyläisten herkkuina. SKS:n arkistoista löytyy sanontoja, joista sienten torjuminen käy hyvin ilmi:

Lapissa elää edelleen sanonta, että sienet ovat porojen ruokaa. Mikä on toki totta. Mutta myös Lapissa on opittu sienestämään ruokapöytää varten.

Osasyynä oli tiedonpuute

Lappiin perustettiin sieniseura vuonna 1975, jolloin siihen liittyi heti lähes sata jäsentä. Lapin Sieniseuran perustaja- ja kunniajäsen sekä pitkäaikainen puheenjohtaja Yrjö Norokorpi sanoo, että sienestys on tullut muualta muuttaneiden mukana Lappiin. Hän on itsekin muuttanut Rovaniemelle Hämeenkyröstä, jossa oppi sienestyksen salat jo polvenkorkuisena.

– Edelleenkin Lapissa kerätään vähemmän sieniä kuin etelässä. Sieniharrastus on laajentunut vuosien mittaan ja enää ei niinkään oudoksuta sienten keruuta ja käyttöä, Norokorpi sanoo.

Pula-aikana 1940-luvun lopulla Suomessa panostettiin paljon sienten käyttöön ja järjestettiin sienikursseja. Arvokas luonnonvara ja ruoka-aine haluttiin kerätä ruokapöytiin ja kannustettiin ihmisiä säilömään, koska elintarvikkeita jouduttiin säännöstelemään.

Sienikurssitukseen ei tainnut isommin olla panoksia. Yrjö Norokorpi

Toivo Rautavaaran väitöskirja Suomen sienisato vuonna 1947 oli käänteentekevä, kirjoittaa SKS:n arkistotutkija Liisa Lehto Sienessä-artikkelissaan. Väitöskirjassa osoitettiin, kuinka pieni osa poimintakelpoisesta sienisadosta korjattiin talteen ja syntyi iskulause: Miljoonat mätänevät metsiin. Valtakunnallinen Suomen Sieniseura ry perustettiin vuonna 1948. Seuran yhtenä tavoitteena onkin ollut sienitalouden edistäminen.

Norokorpi epäilee, että sienten käyttämättömyys ja jopa halveksunta on voinut pitkälle olla tiedonpuutetta. Lapissa panostettiin sotien jälkeen jälleenrakentamiseen.

– Sienikurssitukseen ei tainnut isommin olla panoksia, arvioi Norokorpi.

Korvasieni maistui turisteille

Rovaniemellä koulutettujen sienipoimijoiden myötä alkoi myös kauppasienitoiminta 1970-luvulla. Valion meijeri osti sieniä jonkin aikaa. Hieman pidempi historia on Lapissa ollut kuitenkin korvasienellä, jota kerättiin varsinkin Ylä-Lapissa. Norokorpi muistelee, että koko maahan verrattuna joinakin vuosina korvasieniä on kerätty kaikista eniten Inarista.

– Se oli turistien mieliruokaa, korvasienikeitto. Useat ravintolat ottivat korvasieniä vastaan, Norokorpi sanoo.

Lapin Sieniseura on pitänyt yllä korvasienikiinnostusta järjestämällä vuosittain korvasienijahdin. Seura jakaa myös tietoa korvasienistä sekä valtion mailla sijaitsevista paikoista, mistä minäkin keväänä korvasieniä voisi löytyä.

– Korvasienikartta on meillä Rovaniemen seudulla oleva ainutlaatuinen palvelu, joka järjestetään yhteistyössä Metsähallituksen kanssa, sanoo Lapin Sieniseuran puheenjohtaja Piritta Marttila.

Seura järjestää vuosittain sieninäyttelyn sekä kaikille että jäsenille suunnattuja sieniretkiä sesongin mukaan. Yksi pohjoisessa runsaana esiintyvä laji on matsutake eli tuoksuvalmuska. Nyt on suppilovahveron satokausi meneillään, ja se jatkunee aina lumien tuloon asti.

Syyskuussa Rovaniemellä järjestettiin valtakunnallinen sieniseurojen tapaaminen, jossa tutustuttiin pohjoisen lajistoon ja maastoihin.

– Saimme 364 sienilajia kerättyä 80 henkilön voimin, Marttila sanoo.

Kiinalaiset pääsevät autoilemaan Lapin teille ja ajamaan moottorikelkkasafareille jo ensi helmikuun alusta lähtien, jos liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) muutosesitys menee läpi. Asiasta kertoo Ylelle lappilainen kansanedustaja ja Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.).

– Lausunnoilla ollut lakiehdotus lähtee siitä, että laki tulee voimaan ensi heinäkuun alussa muiden liikenteen muutosten kanssa. Ministeri tekee kuitenkin lakiehdotukseen sellaisen muutoksen, jossa kiinalaisten ajokortit hyväksytään Suomessa jo helmikuun alusta. Uudistus saataisiin siis voimaan jo kevään matkailusesonkiin, jotta kiinalaiset turistit pääsevät kelkkailemaan safareille ja ajamaan vaikkapa Rovaniemeltä Leville tai Kemin Lumilinnaan, Lohi iloitsee.

Lohi kertoo, että Berner vie asian 19. lokakuuta pidettävään valtioneuvoston yleisistuntoon ja asia tulee saman tien eduskuntaan lähetekeskusteluun.

– Olen keskustellut liikennevaliokunnan jäsenten kanssa ja heillä on valmius viedä tämä läpi kohtuullisen nopeasti läpi.

Jotta ajokorttilain uudistus tulisi voimaan kiinalaispykälän osalta jo 1.2.2018, eduskunnan on hyväksyttävä se vielä kuluvan vuoden aikana.

Tällä hetkellä mannerkiinalaisten ajokortit eivät kelpaa Suomessa. Moni lappilainen safariyritys ja autonvuokraamo on vaatinut muutosta asiaan. Kiinalaisten matkailijoiden määrä on noussut voimakkaasti Lapissa ja kasvun uskotaan jatkuvan edelleen.

Taiwanilaisen maailmanmatkaajan Ryo Jui-Ti Wangin koko omaisuus varastettiin syyskuun puolessa välissä Kemissä. Tapahtuman takia pohjoiseen matkalla ollut Wang joutui matkustamaan takaisin Helsinkiin saadakseen uuden passin.

Matkatessaan taas Oulun kautta etelään hän kohtasi myös joukon hyväntekijöitä ja sai lahjoituksina varastettujen matkatavaroiden tilalle uudet. Lisäksi Lapin poliisi löysi miehen polkupyörän, jonka Wang saapui hakemaan keskiviikkona Kemistä.

– Olen erittäin iloinen saatuani pyörän takaisin. Pyörä on erittäin tärkeä, koska olen koonnut sen itse, kertoo Wang.

Kemissä Wang haluaa tavata myös häntä heti pyörävarkauden satuttua auttaneen Petri Kittilän. Varkauden jälkeen Kittilä oli antanut omaisuuttaan etsineelle matkaajalle syötävää ja lompakossaan olleen 10 euroa. Poliisilaitoksella Wangin tarinaa ei aluksi uskottu joten Kittilä kävi keskustelemassa tilanteesta poliisin kanssa ja näin ollen asia eteni.

Viime viikon maanantaina Kittilä saikin tiedon, että Wang oli päässyt Ouluun ja asian selvittely oli jatkunut.

– Oli helpottunut olo kun kuulin, että hän on turvassa ja ihmiset olivat auttaneet häntä Oulussa. Suomesta löytyy edelleen paljon auttavaisia ja lämminsydämisiä ihmisiä. Se on hieno asia, sanoo Kittilä.

Myös Wang on samaa mieltä ja varkaudesta huolimatta Suomi on tehnyt häneen suuren vaikutuksen.

– Olen todella kiitollinen saamastani avusta, Wang hymyilee.

Takana 12 000 kilometriä ja matka jatkuu

Ennen varkautta Ryo Jui-Ti Wang oli matkannut vuoden ajan Kiinan ja Venäjän läpi Suomeen. Hän arvioi, että matkaa on kertynyt jo 12 000 kilometriä.

Kemistä Wang suuntaa yöksi Keminmaassa sijaitsevaan motelliin ja torstaina hänen pyöräänsä korjataan Kemissä.

– Varkauden aikana pyörä vaihteisto on mennyt rikki. Onneksi paikallinen korjaaja lupasin kunnostaa sen, sanoo Wang.

Torstaina miehen tavoitteena on jatkaa matkaansa Rovaniemelle tapaamaan joulupukkia. Nimenomaan joulupukki olikin syy, miksi maailmanmatkaaja halusi tulla Suomeen.

Miehen tavoitteena on kiertää koko maailma pyöräilemällä ja viettää matkalla yhteensä kymmenen vuotta.

Länsi-Lapissa Tornionjoen, Pellon ja Ylitornion välisellä alueella elävä susilauma on saanut susihavaintojen määrän räjähtämään Rovaniemellä. Facebookissa varoitellaan susista ainakin Rovaniemen Lehtojärvellä ja Välijoella.

Somekohu alkoi huhusta, jossa varoiteltiin Lehtojärven kylällä liikkuvasta seitsemän suden laumasta. Välijoella on huhuttu neljän suden liikkeistä.

Kylien ihmisille huhut ovat pelottavia ja jotkut miettivät, uskaltaako lapsia tai lemmikkejä enää päästää ulos tai voiko illalla lähteä perheen kanssa lenkille. Myös metsästyskoirien irtipäästäminen mietityttää.

Somehypetyksestä huolimatta yhtään varmistettua havaintoa susista ei ole Länsi-Lapin lauman lisäksi.

– Vahvistettua tietoa on vielä aivan liian vähän, sanoo erikoissuunnittelija Harri Norberg Riistakeskus Lapista.

– Viimeisimmät Tassu-järjestelmään kirjatut havainnot ovat syyskuun alusta Pellon alueelta, läheltä Tornionjokea. Viikko sitten on tehty havaintoja Ylitornion alueelta läheltä Miekojärveä ja Vietosta. Siellä on näköhavainto eläimistä, mutta petoyhdyshenkilö ei ole vielä päässyt varmistamaan näitä, Norberg kertoo.

Jotta tietoa saataisiin mahdollisimman tarkasti, kaikki susihavainnot olisi ilmoitettava petoyhdyshenkilölle, joka voi varmistaa havainnon. Parhaita tunnistustapoja ovat jäljet ja ulosteet sekä hyvät valokuvat, videot ja riistakamerakuvat.

Yhdyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät Riistakeskuksen etusivulta osoitteesta riista.fi. Petoyhdyshenkilö kirjaa varmennetut havainnot Tassu-järjestelmään. Varmistettuja havaintoja voi käydä katsomassa myös riistahavainnot.fi -sivustolla.

– Esimerkiksi metsästysreissua suunnitteleva voi käydä sieltä katsomassa alueensa petotilanteen, Norberg vinkkaa.

Susi vai kauris? Hämärä haittaa havainnointia

Susien jälkien varmistamista vaikeuttaa lumeton maa ja kovat metsäautotiet, joihin jälkiä jää vain vähän. Lisäksi tähän aikaan vuodesta metsissä liikkuu paljon myös koiria.

– On hyvä muistaa se, että susikin voi sekoittua jälkien suhteen hyvin herkästi isoon koiraan. Myös näköhavainnot voivat mennä sekaisin ison koiran kanssa, Harri Norberg sanoo.

Turun seudulta on esimerkkejä siitä, että kun sudet sinne aikanaan tulivat, myös metsäkauriista tehtiin ilmoituksia susina.

– Tämäkin on ymmärrettävää, kun hämärässä nähdään eläimiä, Norberg toteaa.

Vaikka länsirajalla oleilevasta kahden aikuisen ja kolmen pennun susilaumasta on varmistettuja havaintoja, on siitäkin vielä varsin vähän tietoa.

Petoyhdyshenkilö on erityisen kiinnostunut esimerkiksi lauman jättämistä ulosteista, sillä niiden avulla voitaisiin määrittää, mistä sudet ovat alueelle tulleet. Susivanhemmista molemmat voivat olla Ruotsista tulleita tai sitten toinen voi olla vaikka suomalais-venäläistä kantaa.

– Näinhän täällä rajanpinnassa on tavattu tehdä, että poikkinaidaan. Tätäkään vaihtoehtoa ei tässä vaiheessa voi pois sulkea ennen kuin saadaan DNA-näytteiden kautta enemmän tietoa näiden susien alkuperästä, Norberg sanoo.

Susilauma ei vaella

Villeimmissä somehuhuissa on väläytelty jopa sitä, että Rovaniemen alueella olisi jo useampi susilauma.

– Susilauma tällä alueella on erittäin harvinainen. Minulla ei ole tietoa yhdestäkään aiemmasta varmistetusta havainnosta tältä ajalta, kun olen suurpetotutkimuksessa ollut, eli reilun 20 vuoden ajalta, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Useimmat somekommentoijat veikkaavat, että Pellon ja Ylitornion alueella nähty lauma on lähtenyt vaeltamaan uusille asuinpaikoille. Tutkija mukaan se on erittäin epätodennäköisiä. Etäisyydet jo esimerkiksi Lehtojärven kylälle, Välijoen kylän alueesta puhumattakaan, ovat Kojolan mukaan hyvin pitkiä.

– Susilaumat eivät varsinaisesti ole vaeltajia, vaan niillä on tontti, reviiri, jolla ne asustelevat. Kun ajatellaan normaalia susilauman reviiriä, niin se on noin 30-40 kilometriä halkaisijaltaan, kertoo Ilpo Kojola.

Kojolan mukaan on hyvin todennäköistä, että länsirajan susilaumassa on kysymys niin sanotusta perhelaumasta, jossa vanhemmat sudet ovat asettuneet asustelemaan alueelle ja saaneet pentuja viime toukokuussa. Nyt lauma pysyy Tornionjoelta Ylitorniolle ulottuvalla reviirialueellaan, kunnes pennut itsenäistyvät ja lähtevät vaeltamaan ja etsimään omaa kumppania ja reviirialuetta.

Pentujen itsenäistyminen tapahtuu normaalisti hieman ennen kuin ne täyttävät vuoden eli ensi keväänä. Joskus koko pentue voi jäädä syntymäalueelleen myös pidemmäksi aikaa, mutta yleisimmin ne Kojolan mukaan lähtevät vaeltamaan 10–11 kuukauden ikäisenä.

– GPS-pannalla varustetut nuoret sudet ovat lyhimmillään löytäneet uuden reviirin vain 40–50 kilometrin päästä synnyinseudultaan. Pisimmät matkat ovat olleet linnuntietäkin noin 500 kilometriä, kertoo Kojola.

Pohjoismaiden ja koko maailman ennätyksen teki Oslon seudulta lähtenyt naarassusi, joka 14 vuotta sitten taivalsi Norjan ja Ruotsin halki Itä-Lappiin UK-puistoon.

– Välimatkaa sen uuden asuinalueen ja lähtöpaikan välille tuli 1 100 kilometriä, Ilpo Kojola laskee.

Vaikka hänen viimeisimpiä vuosia kolttien luottamusmiehenä kutsuttiin passiivisiksi, palaa Veikko Feodoroff johtamaan kolttien kyläkokousta vuodenvaihteessa.

Tuntemukset ovat yhtä innokkaat kuin 15 vuotta sitten, kun Feodoroff aloitti kolttien luottamusmiehenä ensimmäistä kertaa.

– Minähän olin pitkään muualla, ennen kuin muutin takaisin Sevettijärvelle. Halusin, että täällä asuvilla ihmisillä olisi oikeuksia, joita tuetaan ja kehitetään. Niiden asioiden eteen olen alusta saakka tehnyt töitä, kertoo Feodoroff.

Viime vuosina kolttasaamelaisten elämä on muuttunut. Koltansaamen kielen ja kulttuurin säilymisen eteen on tehty paljon työtä. Tosin vanhempi sukupolvi on vienyt mennessään osan kolttasaamelaisten perinteistä, kun ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

– Yhä enemmän alkaa olla kiire säilyttää meidän kieli ja kulttuuri, jottei kaikki perinnetieto menisi ihmisten mukana hautaan. Muuten elämämme kulkee vauhdilla eteenpäin, kertoo Feodoroff.

“Kolttien tulee aktivoitua ja kulkea kyläkokouksissa”

Kolttasaamelaisten kyläkokous ja sen johtomiehenä toiminut kolttien luottamusmies ovat kehittäneet kolttasaamelaisten elämää ja oikeuksia jo satoja vuosia.

Kyläkokous oli tärkein paikka, jonne kolttasaamelaiset voivat kokoontua päättämään heitä koskevista asioista ja keskustelemaan kolttakulttuurin tilanteesta.

Veikko Feodoroffille luottamusmiehen tärkein työ on vahvistaa Suomen pienimmän saamelaisryhmää elämää koltta-alueella.

Kuitenkin kyläkokous ei toimi kuten pitäisi, mikäli kolttasaamelaiset eivät itse pidä kyläkokouksen asemaa tärkeänä.

– Ihmisten pitää olla aktiivisia ja olla mukana kyläkokouksissa. Tulla kyläkokouksiin. Tietysti nämä nuoret, jotka täällä työskentelevät voisi myös panostaa ja tuoda esille asioita esiin, jotka huolettavat. Nuorilla on ideoita, miten parantaa tätä meidän yhteisöämme ja miten pärjäisimme täällä, jatkaa Feodoroff.

Luottamusmies toimii myös saamelaisalueen ulkopuolella asuvien edustajana

Maailman sodat muuttivat kolttasaamelaisten elämää radikaalisti: elämä siirtyi Inarin kunnan itäosiin Sevettijärven ja Nellimin alueille ja näistä alueista tehtiin kolttasaamelaisten kotiseutualue.

Myös kolttien luottamusmiehen työ on muuttunut ajan saatossa. Tänä päivänä luottamusmiehen ei tarvitse enää olla yhteisön vanhin, vaan toimeen valitaan henkilö vaaleilla kolmen vuoden välein.

Mitä sitten tapahtuu, jos kolttien kyläkokous ei pysty enää säilyttämään oman alkuperäisen asemansa kolttayhteisön elämässä?

– On tärkeää, että täällä koltta-alueella elää kolttasaamelaisia. Jos kolttia ei enää olisi täällä, kyllä silloin myös kyläkokouksen merkitys laskee. Miten kyläkokous voisi toimia ilman ihmisiä tai ilman puhevaltaa? Se on se vaara olemassa. Kyläkokous on kolttaperinteiden kulmakivi, joka varmistaa että kolttakylät ja meidän elämämme täällä säilyisi, jotta meidän ihmisillä olisi se ensisijainen paikka asua täällä.

Luottamusmies toimii nykyään kolttasaamelaisten edunvalvojana, hoitaa viranomaisyhteyksiä ja edustaa kolttasaamelaisia erilaisissa tilaisuuksissa. Vaikka luottamusmies päällimmäisenä edistääkin koltta-alueiden asioita, näkee Feodoroff tärkeänä myös edustaa kaikkia Suomen kolttasaamelaisia asuinalueesta riippumatta.

– Meillä on paljon kieleen ja kulttuuriin liittyviä asioita, joita täytyy tukea myös Etelä-Suomessa ja muissa kylissä. Kolttakulttuuri ei elä vai ntäällä, vaikka täällä teemmekin kielityötä. Se näkyy myös muualla ja nythän on tekniikkaa, jolla tieto kielestä ja kulttuurista syntyy myös koltta-alueen ulkopuolellakin.

– Samalla tavoin me voimme täällä tukea ja nostaa esille myös muualla asuvien kolttasaamelaisten asioita.

Tausta: Luottamusmies päätettiin tänä vuonna ilman vaaleja – valituksia ei vielä tullut

Kolttien luottamusmiesvaalien vaalilautakunta vahvisti Veikko Feodoroffin luottamusmieheksi kaudeksi 2018-2020. Vaalilautakunnan kokouksessa 13. syyskuuta todettiin, että Feodoroff on on ainoa kolttien luottamusmiesvaaliin 2017 asetettu vaalikelpoinen ehdokas.

Muut halukkaat kolttien luottamusmieheksi olivat nykyinen luottamusmies Tanja Sanila ja Sergei Kp. Fofonoff.

Vaalilautakunta oli päättänyt kokouksessaan 1. syyskuuta, että vaalikelpoisuuden tarkistaminen on välttämätöntä muun muassa edellitävien vaalien yhteydessä saaman palautteen vuoksi. Vuoden 2014 kolttien luottamusmiesvaaleista annettiin palautetta, että vaalilautakunnan tulee varmistaa ehdokkaiden vaalikelpoisuus perusteellisemmin.

Vaalilautakunta järjesti ehdokkaille kieliarviointitilaisuuksia Sevettijärvellä ja Skype-yhteydellä. Ja mikäli ehdokas ei saavu paikalle arviointitilaisuuteen, ei vaalilautakunnalla ole edellytyksiä varmistua ehdokkaiden vaalikelpoisuudesta.

Ehdokkaista Tanja Sanila ja Sergei Kp. Fofonoff ovat sanoneet valittavansa vaalilautakunnan päätöksestä. Yle Sápmin tietojen mukaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen ei ole toistaiseksi saapunut ainuttakaan valitusta.

Valtionvarainministeriö tiedotti torstaina iltapäivällä, että se on pyytänyt selvityksen Kittilän kunnalta siitä, mitä kunta aikoo tehdä tilanteessa, jossa useita luottamusmiehiä epäillään virkarikoksista.

Kuntalain mukaan kunnan on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on syyllistynyt toimessaan virkarikokseen. Keskusrikospoliisi on tiedottanut jo toukokuussa, että se on siirtänyt syyteharkintaan pääosan Kittilän kuntapäättäjiä koskevista virkarikosepäilyistä.

Epäilyt koskevat yhteensä 30 henkilöä, jotka ovat lähes kaikki kittiläläisiä kuntapoliitikkoja. Poliisi epäilee heitä mm. luottamusaseman väärinkäytöstä ja joissakin tapauksissa myös mm. törkeän petoksen yrityksestä.

Kunnassa on ollut lisäksi vireillä aloite, että kunta ryhtyy toimenpiteisiin epäiltyjen luottamushenkilöiden pidättämiseksi luottamustoimestaan, jos luottamushenkilöt eivät itse vetäydy luottamustoimestaan. Aloite on ollut vireillä elokuusta lukien.

Valtiovarainministeriö pyytää Kittilän kunnalta 18.10. mennessä selvitystä siitä, mihin toimenpiteisiin kunnan viranomaiset ovat ryhtyneet kuntalain ja aloitteen perusteella.

Tähän asti useat Kittilän kuntapäättäjät ovat vedonneet siihen, että tieto epäilyksenalaisista henkilöistä ei olisi julkista tietoa, joten ketään ei voida siksi pidättää luottamustoimestaan.

Kelan yhteispalvelusopimus TE-palveluiden kanssa päättyy Enontekiön Hetassa tällä viikolla. Yhteispalvelusopimuksen päättyminen tarkoittaa sitä, että myös Kela joutuu lopettamaan palvelunsa Enontekiöllä. Kelan Pohjois-Lapin palveluryhmän ryhmäpäällikkö Outi Tormäsen mukaan ensi maanantaista lähtien enontekiöläisten on hoidettava asiansa joko netissä, puhelimitse tai Virtu-palvelupisteissä.

– Kela ottaa 2. lokakuuta lähtien käyttöön Virtu-pisteet koko Lapissa. Enontekiöläiset voivat siis hoitaa Kela-asiansa Virtun kautta ja hoitaa asiansa videoyhteydellä Kelan asiakaspalvelijoihin. Heidän ei tarvitse jonottaa, sillä Virtun kautta asiakkaat pääsevät saman tien Kelan asiakaspalvelijoiden juttusille. Vain Virtu-pisteeseen täytyy varata aika erikseen, kertoo Outi Törmänen.

Enontekiöllä Virtu-pisteet sijaitsevat Hetassa kunnantalolla ja Karesuvannon koululla.

Neuvottelut kunnan kanssa vielä kesken

Kelan Enontekiöllä tarjoama asiakaspalvelu ei välttämättä ole lopullisesti kuopattu. Kela ja Enontekiön kunta käyvät yhä neuvotteluja asiakaspalvelupisteen mahdollisesta jatkosta Enontekiöllä.

– Jos me saamme sopimuksen yhteispalvelusta kunnan kanssa, niin silloin se mahdollistuu. Tiesimme jo alkuvuodesta, että TE-palvelut loppuvat Enontekiöllä, joten aloitimme nämä sopimusneuvottelut kunnan kanssa. Ihminen ihmiselle, palvelu ilman koneita voi olla vielä mahdollista. Valitettavasti tässä on nyt sopimukseton kausi välissä, sanoo Kelan Pohjois-Lapin palveluryhmän ryhmäpäällikkö Outi Tormänen.

Päivitetty 29.9.2017 klo 14.39: Otsikosta ja tekstistä muutettu: Kelan asiakaspalvelupiste loppuu Enontekiöllä muotoon Kelan yhteispalvelusopimus TE-palveluiden kanssa päättyy Enontekiöllä.

Taiteilija J.A. Juvanin ilmaisukeinoja ovat video, valokuva ja kuvanveisto. Hän on syntynyt Ylitorniolla 1988 ja opiskellut alaa muun muassa Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa.

Juvani haluaa teoksissaan rikkoa totuttuja normeja, ja hänen aiheensa ovat usein vakavia kuten esimerkiksi sukupuoliroolit ja -identiteetti. Palkintoraadin mukaan hän käsittelee niitä kuitenkin huumorin kautta ja silti analyyttisesti.

J.A. Juvani sanoo haluavansa luoda paradokseja ja laittaa aiheet törmäyskurssille, hänen omia sanojaan lainaten ”sekoittaa glitteriä paskaan”.

Oma näyttely Tampereelle ja Turkuun

J.A. Juvani on 34. Vuoden nuori taiteilija. Palkinto perustettiin 1984 nykytaiteen tuomiseksi esille, ja se on tarkoitettu alle 35-vuotiaille suomalaisille taiteilijoille. Tunnustukseen kuuluu rahan lisäksi oma näyttely taidemuseossa.

Palkintoraatiin kuuluivat tänä vuonna muun muassa museonjohtajat Taina Myllyharju Tampereen taidemuseosta ja Leevi Haapala Kiasmasta sekä Tampereen taiteilijaseuran, taideyhdistyksen ja Suomen taiteilijaseuran edustajat.

J.A. Juvanin palkintonäyttely on Tampereella ensi kesänä ja sen jälkeen syyskuussa Turussa.