Karhu päätti päivänsä erikoisella tavalla Keski-Ruotsin Taalainmaalla viime sunnuntaina. Metsästäjän perään lähtenyt karhu törmäsi yllättäen puuhun ja kuoli saman tien. Tapauksesta kertovat muun muassa Sveriges Radio ja Jaktjournalen.

Norjalainen 35-vuotias Kent R Olsen kertoo ruotsalaisessa Jaktjournalenissa olleensa pointterinsa kanssa metsästämässä lintuja Älvdalenin kunnassa Ruotsin Taalainmaalla. Yhtäkkiä koira oli rynnännyt kohti isäntäänsä, ja perässä oli tullut täysikasvuinen karhu. Tällöin mies oli astunut näkyville olettaen että karhu kääntyisi ja lähtisi pakoon.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan koira ja karhu juoksivat molemmat suoraan miestä kohti. Seuraavaksi mies kertoo vielä yrittäneensä pelotella karhua muun muassa huutamalla ja heiluttamalle haulikkoa päänsä päällä, mutta sekään ei auttanut. Sen sijaan karhu jätti koiran jahtaamisen ja hyökkäsi miehen perään, joka lähti juoksemaan pakoon.

Karhu oli aivan kintereillä

Olsen kertoo puikkelehtineensa puiden välissä ja pitäneensä näin karhun takanaan. Karhu ehti kuopaista miehen jalkoja takaa-ajon aikana. Jälleen yhden männyn ympäri juostuaan mies huomasi karhun yhtäkkiä lysähtävän maahan ja jäävän siihen makaamaan.

Mies uskoi karhun pyörtyneen eikä jäänyt odottelemaan että se virkoaisi. Hän juoksi noin kahden kilometrin matkan metsästä autolleen.

Tapauksesta ilmoitettiin viranomaisille. Noin satakiloinen naaraskarhu löytyi tapahtumapaikalta kuolleena. Lähemmissä tutkimuksissa sen niska vaikutti pehmeältä. Karhu oli mahdollisesti murtanut niskansa törmättyään puuhun. Kuolinsyy selvitetään eläinlääketieteellisessä tutkimuksessa.

Ei enää yksin metsään

Kent R Olsen kertoo olleensa shokissa kokemuksen jäljiltä.

– Olin aika varma että kuolen. Aiemmin olen säikähtänyt hirviä, mutta tämä oli pahempaa, mies sanoo Jaktjournalenissa.

Olsen oli kuitenkin takaisin metsällä jo maanantaina. Tällä kertaa isänsä kanssa.

– En mene enää yksin, vaan isän kanssa. Se oli ikävä kokemus.

Petotutkija: ainutlaatuinen tapaus

Petotukija, tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta Rovaniemeltä pitää Ruotsin tapausta erikoisena ja ainutlaatuisena. Karhu, kuten muutkin luonnoneläimet ovat liikkeissään nopeita ja osaavat ketterästi väistää kohteita myös kovassa vauhdissa.

Kojolan tiedossa ei ole vastaavia tapauksia, joissa karhu olisi kuollut törmättyään puuhun. Kojola sanoo odottavansa mielenkiinnolla, mitä kuolleesta karhusta selviää eläinlääketieteellisissä tutkimuksissa.

Suomalaista sotahistoriaa ei olla kirjoitettu vielä valmiiksi. Yksi jatkuvasti uusia teorioita ruokkivista teemoista on Kuusamon ja Rovaniemen polttaminen.

Tapahtumista liikkuu toinen toistaan villimpiä versioita. Kaikkien hyväksymää versiota tapahtumista tuskin koskaan löydetään.

– Ken kertoo, kuka poltti esimerkiksi toisen maailmansodan loppuvaiheessa Kuusamon kirkon, tulee hänestä sotahistorian sankari, naurahtaa oululainen tietokirjailija Mika Kulju.

Kulju peräänkuuluttaa tapahtumia todistaneita edelleen kertomaan näkemyksiään.

– Nyt alkaa olla viimeiset hetket, Kulju muistuttaa.

"Varmaa" tietoa tipahtelee sieltä täältä

Virallisen historiankirjoituksen mukaan Kuusamon kirkon polttivat saksalaiset perääntyessään Kiestingin suunnalta Kuusamoon vuonna 1944.

Edelleen liikkuu silti huhuja, että kirkon polttivat saksalaisten perässä Kuusamoon tulleet venäläissotilaat.

Mika Kulju kertoo saaneensa aiheeseen liittyvän puhelun vuosia sitten.

Ken kertoo, kuka poltti esimerkiksi toisen maailmansodan loppuvaiheessa Kuusamon kirkon, tulee hänestä sotahistorian sankari. Mika Kulju

– Varmana tietona soittaja esitti, että neuvostoarmeijan jäljiltä Kuusamossa sijanneista korsuista löytyi sodan päätyttyä poltetun kirkon materiaalia. Se voisi todistaa, että venäläiset tuhosivat kirkon, Kulju toteaa.

Kuusamon paikallishistoriaa vuosikymmenet tutkinut kotiseutuneuvos ja historioitsija Seppo Ervasti tyrmää oletuksen, että venäläiset olisivat polttaneet Kuusamon kirkon.

– Eihän siinä ole mitään järkeä. Kirkkohan oli paras suoja niissä olosuhteissa. Ja miksi saksalaiset olisivat jättäneet perääntyessään kirkon venäläisille suojaksi, Ervasti kysyy.

Poltetun maan taktiikka todistaa paljon

Seppo Ervasti muistuttaa, että erityisesti Kuusamossa saksalaiset noudattivat niin sanottua poltetun maan taktiikkaa toisin kuin esimerkiksi Kemijärvellä ja Rovaniemellä.

– Tiedettiin, että venäläiset tulevat Kuusamoon saakka, jonka vuoksi rakennukset poltettiin, jotta vihollinen ei voinut käyttää niitä hyödykseen. Kemijärvelle ja Rovaniemelle saakka venäläisten ei odotettu tulevan, Ervasti sanoo.

Miksi saksalaiset olisivat jättäneet perääntyessään kirkon venäläisille suojaksi? Seppo Ervasti

Kuusamossa pitkään majailleet ja Kuusamon korkeudella Kiestingissä taistelleet saksalaissotilaat ehtivät luoda kiinteitä siteitä paikallisiin ihmisiin. Sen vuoksi Ervastin mielestä osa ihmisistä ei voi ymmärtää, että miksi "ystävälliset" saksalaiset polttivat Kuusamon kirkon ja lähes koko kirkonkylän.

– Olen tavannut Kuusamossa sota-aikana palvelleen adjutantin, joka kertoi, että heille annettiin tehtäväksi polttaa kirkko ja kirkonkylä. Polttotyön teki erillinen kommandojoukko, jolla ei ollut mitään tunnesiteitä paikallisiin asukkaisiin, Ervasti muistuttaa.

Rovaniemen palosta myös monta mielipidettä

Mika Kuljun mukaan takavuosina muun muassa eräässä saksalaisessa julkaisussa väitettiin suomalaisten sytyttäneen Rovaniemen tuhoisat tulipalot syksyllä 1944.

– Kun luennoin Rovaniemen palosta 70 vuotta palon jälkeen kauppalan tuhon muistojuhlassa, kolme ihmistä kertoi julkisesti tuossa tilaisuudessa kolme erilaista "tositarinaa" palon syttymisestä. He eivät olleet aikalaisia, vaan olivat saaneet tietonsa joko sukulaisilta tai vanhemmiltaan, Kulju sanoo.

Keskiviikkona kello kolmen jälkeen iltapäivällä tapahtui vakava liikenneonnetomuus Kemijärvellä Rovaniementiellä.

Lapiin poliisilaitoksen mukaan Kemijärven suunnasta tullut matkailuauto törmäsi Rovaniemen suunnasta tulleeseen täydessä tukkilastissa olleeseen täysperävaunuyhdistelmään. Poliisin mukaan kummankin ajoneuvon kuljettajat kuolivat autoihin tapahtumapaikalla. Autoissa ei ollut matkustajia.

Matkailuauto tuhoutui pahasti jääden lähes törmäyspaikalleen. Täysperävaunuyhdistelmä ajautui tien oikealle puolelle kaatuen ojaan.

Tapahtumapaikalla tie on mutkainen ja mäkinen. Sää oli pilvipoutainen ja tie kuiva. Liikenneonnettomuudella ei poliisin tietojen mukaan ole silminnäkijää.

Onnettomuuspaikalle oli hälytettynä useita pelastuslaitoksen sekä poliisin yksiköitä. Tie 82 oli tapahtumapaikalla suljettuna usean tunnin ajan onnettomuuden tutkinnan sekä raivaamisen vuoksi. Liikennettä ohjattiin käyttämään kiertoteitä.

Poliisi ja liikenneonnettomuustutkintalautakunta tutkivat onnettomuuden syytä.

Uhanalaisia naaleja yritetään houkutella Suomen tuntureille lisäruokinnan avulla.

Metsähallitus aloitti naalien ruokinnan pienimuotoisesti Utsjoen tuntureilla noin viisi vuotta sitten ja nyt ruokintapaikka on laitettu myös Enontekiölle. Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollilan mukaan ruokintapaikat on pyritty sijoittamaan alueille, joilla naalit liikkuvat.

– Ruokintapaikkoja on tähän mennessä ollut Utsjoen tuntureilla Paistunturissa ja Kaldoaivissa, mutta nyt olemme laittaneet ruokintapaikan myös Enontekiölle Kilpisijärven lähistölle. Meillä olisi mahdollisuus laittaa vielä muutama ruokintapaikka tuntureille, mutta sen enemmälle ei tässä vaiheessa ole tarvetta, Ollila kertoo.

Mallia ruokinta-automaatteihin on haettu Norjasta ja Ruotsista. Ruoka on tavallista kaupasta ostettavaa koiranmuonaa.

– Ruokintapaikat ovat auttaneet siinä, että joillakin alueilla naalit ovat viihtyneet paremmin ja pitempään. Ruokintapaikkojen merkitys tulee esille ennenkaikkea siinä vaiheessa, jos naalit yrittävät pesiä. Silloin niillä on enemmänkin merkitystä, mutta toki naalit ovat nytkin jääneet alueille, joilla ruokaa on ollut, kertoo Metsähalltuksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Pesintä Suomen rajan tuntumassa

Uhanalainen naali on pesinyt Suomen tuntureilla viimeksi vuonna 1996. Metsähallitus on kuitenkin saanut naalihavaintoja yhä enemmän viime vuosina.

– Ihan mukavalta se vaikuttaa, meillä on sekä Enontekiöltä että Utsjoelta tältä vuodelta yhteensä toistakymmentä havaintoa. Tuntuma on, että naalien määrä on hieman lisääntynyt, ainakin meille ilmoitettujen ja varmistettujen havaintojen määrät ovat lisääntyneet. Suomen tuntureilla liikkuu noin 5–10 naalia ja ne ovat vaeltavia yksilöitä, yhteistä kantaa Norjan ja Ruotsin kanssa, kertoo Tuomo Ollila.

Lähin onnistunut pesintä ei ole kovinkaan kaukana Suomesta.

– Viime vuosina on naali pesinyt onnistuneesti noin 20 kilometriä Kilpisjärveltä etelään, Ruotsin puolella. Myös tänä vuonna siellä oli poikasia.

– Kilpisjärven ruokintapaikallakin naaleja on vieraillut, mutta ne ovat eri yksilöitä kuin Ruotsin puolen pesintäpaikalla. Olen toiveikas sen suhteen, että parin seuraavan vuoden aikana naali saattaisi pesiä myös Suomen tuntureilla. Jotta pesintöjä tulee ja ne onnistuvat, täytyy olla myös sopuleita, kertoo Metsähalltuksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Vapaaehtoisia koulutettu etsimään pesiä

Metsähallitus tarkistaa tiedossa olevat naalinpesät vuosittain.

Metsähallitus ja WWF ovat kesän aikana kouluttaneet vapaaehtoisia etsimään mahdollisia pesäpaikkoja, jotta pesintä ei jäisi huomaamatta. Vapaaehtoiskoulutus on osa tänä vuonna alkanutta Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteistä Felles Fjellrev Nord -hanketta, jossa Metsähallitus on mukana ainoana suomalaisena toimijana.

– Koulutukseen osallistui yhteensä kahdeksan henkilöä ja he alkavat maastotöihin ensi vuonna, kertoo Metsähallituksen ylitarkastaja Tuomo Ollila.

Hankkeen tarkoituksena on kehittää seurantatyötä, parantaa naalin selviytymistä lisäruokinnan ja ketunmetsästyksen avulla sekä tiivistää pohjoismaista yhteistyötä naalin suojelussa.

Lämpenevä ilmasto uhkaa naalia kaikilla sen esiintymisalueilla. Myös pohjoiseen levittäytynyt kettu on valloittanut naalin pesimäalueita.Metsähallituksen toimesta kettuja on pyydetty Suomessa noin 500 vuosittain.

Ranuan jääkarhunpennulle kerätään nimiehdotuksia vielä tämän päivän ajan. Nimeä voi ehdottaa Ranuan eläinpuistossa ja eläinpuiston verkkosivuilla.

Eläinpuiston mukaan marraskuussa syntyneen urosjääkarhun nimeäminen on merkittävä tehtävä, sillä eläintarhassa syntynyt jääkarhunpentu on harvinainen ja sitä seurataan ympäri maailmaa.

Nimiehdotuksia alettiin kerätä huhtikuun lopulla ja niitä on kertynyt 18 000 kappaletta. Eläintenhoitajien raati valitsee nimen kaikkien ehdotusten joukosta. Jääkarhunpennun nimeksi ei siis päädy automaattisesti se nimi, jota on ehdotettu eniten.

Raadin valinta julkistetaan maanantaina 4. syyskuuta.

Haussa kansainvälinen nimi

Rakkaalle pennulle on ehtinyt kertyä monta lempinimeä, kertoo Ranuan eläinpuiston toimitusjohtaja Tommi Hinno.

– Kyllä siellä hoitajilla on omia suosikkeja ja kutsumanimiä. Pentu on ollut tosi aktiivinen ja kiusannut äitiään kovasti, niin yksi suosikki on ollut Riesa. Mutta ei se varmaan tule lopullinen nimi olemaan, Hinno nauraa.

Viimeksi nimiehdotuksia kerättiin vuonna 2011 syntyneelle urospennulle. 33 000 ehdotuksen joukosta nimeksi valikoitui pennun syntypaikkaan viittaava, mutta kansainväliseen käyttöönkin taipuva Ranzo.

Tälläkin kertaa nimen olisi hyvä sopia sekä suomalaiseen että ulkomaalaiseen suuhun.

– Ranzohan tuli sanoista Ranua Zoo. Ranzo lähti sitten Wieniin, Itävaltaan. Se oli helppo nimi muistaa eläintenhoitajille, jotka saattoivat pitää opastuksia ja kertoa, mistä Ranzo oli kotosin.

Kävijäennätys lähellä

Jääkarhunpentu on ollut Ranuan eläinpuiston eittämätön päätähti. Eläinpuistossa on vieraillut tänä vuonna 120 000 kävijää. Hinno arvioi, että eläinpuistossa tullaan vuoden loppuun mennessä hätyyttelemään 150 000 kävijän rajaa.

– Heinäkuu oli ihan ennätysvilkas. Myimme 45 000 lippua. Marras–joulukuu on meillä erittäin vilkasta kansainvälisten asiakkaiden aikaa, joten edellinen ennätys, 153 000 kävijää, tulee olemaan lähellä.

Rovaniemen saamelaislasten vanhemmat on huolissaan kaupungin saamenkielisen päiväkodin tilanteesta.

Rovaniemen kaupunki määräsi aiemmin keväällä siirtää saamenkielisen päiväkodin keskustasta Korkalovaaraan. Pitkän matkan lisäksi vanhemmat ovat huolissaan uusien tilojen sisäilmasta.

Näiden syiden vuoksi osa perheistä on siirtänyt lapsensa pois saamenkielisestä päivähoidosta suomenkieliseen. Yhteensä kahdeksan lasta on siirtynyt muualle.

"Muuta paikkaa ei ole löytynyt"

Rovaniemellä on tarjolla saamenkielistä päivähoitoa pohjoissaamenkieltä äidinkielenään puhuville sekä kielipesätoimintaa. Rovaniemen kaupunki on jo pitkään halunnut yhdistää päivähoidon ja kielipesän saman katon alle, koska ryhmät ovat olleet niin pieniä.

– Yhteistä tilaa on haettu muutaman vuoden, sanoo kaupungin varhaiskasvatuksen palvelualuepäällikkö Tarja Kuoksa.

Uusi tila löytyi entisen suomenkielisen päiväkodin tiloista, Korkalovaarasta, noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Vanhemmat eivät ole tyytyväisiä uuteen ratkaisuun.

– Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon toiselle puolelle kaupunkia. Pelkäänpä, että vanhemmat eivät mielellään vie lapsiaan sinne, nyt kun päiväkoti on siirretty syrjään keskustasta, sanoo Rauna Rahko-Ravantti.

Myös sisäilma huolettaa

Vanhemmat ovat huolissaan myös uuden tilan sisäilmasta. Rakennuksessa on ollut viime vuonna vesivahinko, joka on kuitenkin korjattu.

– Emme ole täysin varmoja, onko tila turvallinen sisäilman kannalta.

– Näistä asioista olemme huolissamme, kertoo Rauna Rahko-Ravantti.

Kaupunki lupaa selvittää tilannetta

Rovaniemen kaupunki on harkinnut aloittaa rakennuksen sisäilmatutkimukset. Tutkimuksia ei kuitenkaan haluta tehdä vain varmuuden vuoksi, sillä sisäilmatutkimus on kallis.

Yksi mahdollisuus olisi rakentaa päiväkodille sekä kielipesälle uusi yhteinen rakennus, jolle haetaan parhaillaan tonttia.

– Yritämme löytää tontin keskustan läheltä, jonne voisimme rakentaa uuden palvelukeskuksen, jonne voisimme suunnitella tilat myös saamenkieliselle päivähoidolle, kertoo varhaiskasvatuksen palvelualuepäällikkö Tarja Kuoksa.

Kuoksa huomauttaa, että he aloittavat nykyisen tilan tutkimisen, jos tila aiheuttaa henkilökunnalle ja lapsille sisäilmaoireita.

– Jos vanhemmat tai hoitajat huomaavat oireita, niin silloin kannattaa olla yhteydessä päiväkodin johtajaan, joka vie asiaa eteenpäin. Tämän jälkeen tehdään tarpeelliset tutkimukset.

– Kyllä me otamme sen tosissamme, jos jollakin tulee oireita sisäilman takia, sanoo Tarja Kuoksa.

Museoviraston tutkijat ovat sitä mieltä, että Enontekiön Näkkälässä sijaitsevan seitakiven värit lohkeamissa ovat kivilajiiin kuuluvia eivätkä ihmisen tekemiiä maalauksia.

Yle Sápmi kertoi maanantaina, että Helsingin yliopiston emeritusprofessori ja Lapin yliopiston etnografian professori Juha Pentikäinen on yhdessä veljensä kanssa löytänyt seitakivestä merkkejä, jotka hänen mielestään voivat olla kalliomaalauksia.

Näkkälän seitakivi on kuitenkin ollut tiedossa ja sitä on tutkittu useamman vuosikymmenen ajan, kertoo Saamelaismuseo Siidan arkeologi Eija Ojanlatva. Nyt he haluavatkin tehdä uusia tutkimuksia professori Pentikäisen kanssa yhteistyössä hänen löydöstensä perusteella.

Seitakiveä on tutkittu 80-luvulta lähtien

Näkkälän seita on saamelaismuseon mukaan yksi parhaiten tunnetuista seidoista Enontekiöllä. Se kuuluu Muinaismuistolailla suojeltuihin muinaismuistoihin.

Arkeologit ovat aina inventointien yhteydessä käyneet tarkastamassa nämä vanhat löydökset, kertoo Siidan arkeologi Eija Ojanlatva.

– Tästä seitakivestä ja sen punaisesta väristä on puhuttu ja vuosikymmeniä. Ensimmäisen kerran siitä puhuttiin jo 80-luvulla, kun kalliomaalausten etsimisestä tuli suosittua koko Suomessa. Kalliomaalauksia löydettiin niihin aikoihin, koska tutkijat alkoivat ymmärtää millaisiin paikkoihin niitä oli tehty.

– Niihin aikoihin arkeologit ja paikalliset ihmiset keskustelivat myös Näkkälän seitakivestä. Jo silloin museoviraston tutkija Petri Halinen totesi, että punainen väri tulee kivestä itsestään. Väriä on myös kiven halkeamien sisäpuolella. Jos ne olisivat maalattuja kuvia, niin väri olisi vain kiven pinnassa, kertoo Ojanlatva.

Oulun yliopisto on tehnyt arkeologisia tutkimuksia seidan ympäristössä vuonna 2008.

Graniittikivissä on paljon punertavaa maasälpää

Saamelaismuseo Siidan arkeologi kertoo keskustelleensa geologien kanssa ja he ovat yhtä mieltä siitä, että Näkkälän seitakivi kuuluu granitoidikiviin ja punainen väri kuuluu kiven ominaisuuksiin.

– Kiven väri johtuu kivilajista, koska graniittikivissä on paljon maasälpää, joka on punaista, kertoo Ojanlatva.

– Seitakiven päällä kasvaa myös paljon levää, jäkälää ja sammalta. Varmaan myös viherlevä, joka on itseasiassa punainen väriltään, lisää kiven punaista väriä, toteaa Ojanlatva.

Kiven värivaihteluihin vaikuttaa myös se, miten vanhoja halkeamat ovat ja miten ne aikojen kuluessa ovat rapautuneet. Tutkimusten pohjalta on todettu, että Näkkälän seitakivi on perusväriltään punainen. Rapautumisen seurauksena kiven väri on haalistunut aikojen kuluessa.

Seitakiven käyttö on paljon nuorempaa kuin kalliomaalausten aika

Tutkimusten mukaan Näkkälän seitakiveä ovat käyttäneet sekä kalastajat ja poromiehet.

Arkeologiset tutkimukset osoittavat, että seitojen käyttö on vähentynyt pikku hiljaa, kun kristinusko levisi 1500–1600-luvuilla nykyiselle saamelaisalueelle.

Kun on verrattu seidan käyttämisen aikaa kalliomaalausten ikään, on todettu, että myöhäisimmätkin kalliomaalaukset on noin 2500 vuotta vanhempia kuin seitojen käyttö. Kalliomaalaustraditio on paljon aikaisempaa kuin seitojen käytön aika.

Näkkälän seitakiveä aletaan tutkimaan uudelleen

Emeritusprofessori Juha Pentikäinen on sitä mieltä, että Näkkälän seidan kuviot ovat ihmisen tekemä kalliomaalaus ja hän haluaa tutkia niitä tarkemmin.

Arkeologi Eija Ojanlatvan mielestä asiaa on syytä tutkia ja hän kertookin, että Siida on päättänyt tutkia professori Pentikäisen löydöksiä yhteistyössä hänen kanssaan.

– Tietysti on hyvä tutkia. Kuten professori Pentikäinen on sanonut, he aloittavat tutkimukset tai haluavat tutkia asiaa enemmän. Siida aloittaa tutkimukset professori Pentikäisen löydöksistä yhteistyössä hänen kanssaan.

– Mutta nykytiedon valossa me suurin osa arkeologeista, jotka ovat käyneet paikan päällä, olemme sitä mieltä, että se ei olisi ihmisen tekemiä kalliomaalaus, sanoo Ojanlatva.

Ojanlatva kertoo, että kalliomaalauksia on etsitty myös Inarinjärven ympäristöstä.

– Suomen saamelaisalueelta ei ole tähän saakka löydetty yhtään kalliomaalausta. Lähimmät tähän saakka löydetyt maalaukset ovat Hossassa, Kolarissa, Norjassa Jäämeren rannikolla (muun muassa Billefjordissa) ja Ruotsin Saskamissa, Ojanlatva kertoo.

Aikaistettu hirvenpyynti alkaa Lapissa jo tänään, syyskuun ensimmäisenä päivänä. Sen sijaan muualla maassa pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa Lappia lukuun ottamatta vasta lokakuun toisena lauantaina ja peurojen metsästys syyskuun viimeisenä lauantaina. Sitä ennen hirvieläinten niin kutsuttu vahtimismetsästys ilman koirien käyttämistä on sallittua syyskuun alusta ennen varsinaisen metsästyskauden alkua.

Käytännössä hirviä on mahdollista metsästää vahtimalla pelloilta ja peuraeläimiä myös vahtimalla esimerkiksi ruokintapaikoilta. Tavoitteena on estää hirvieläinten aiheuttamia maatalous- ja liikennevahinkoja.

Etenkin valkohäntäpeurojen aiheuttamat kolarit ovat lisääntyneet Etelä- ja Lounais-Suomessa. Ne painottuvat selkeästi loka-marraskuulle, kun peurojen kiima-aika lisää niiden liikkuvuutta ja sääolot ja pimeys tuovat muutoinkin haasteita liikenteeseen.

Hirvien pyyntilupia on myönnetty syksyn ja talven jahtikaudelle 52 771 ja valkohäntäpeuroille 36 191. Yhdellä luvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

Lapin hirvestyskausi on 1.–15.9.2017, minkä jälkeen hirvet ovat rauhoitettuja kiima-ajan.

Itämerennorpille on myönnetty 300 pyyntikiintiö

Itämerennorppien pyyntiaika alkaa Perämeren-Merenkurkun kannanhoitoalueella. Käytännössä luvanvarainen pyynti on sallittua Suomen merialueilla Kristiinankaupungista Tornioon.

Pyyntiluvilla sallitun metsästyksen tavoitteena on estää ja vähentää itämerennorppien kalastukselle ja kalankasvatukselle aiheuttamia vahinkoja.

Suomen riistakeskuksen mukaan toukokuussa päättyneellä metsästysjaksolla pyyntiluvilla saalistettiin 199 itämerennorppaa. Alkaneella metsästyskaudella sallitut luvanvaraiset pyyntiajat ovat 1.9.–15.10.2017 ja 16.4.–31.5.2018.

Aikaistettu hirvenmetsästys on tähän saakka ollut sallittua neljän pohjoisimman kunnan alueella. Tänä syksynä kaksiosainen hirvijahti koskee ensimmäistä kertaa koko Lappia.

Metsään mennään innolla pohjoisessa, mutta osa Etelä-Lapin jahtiporukoista aloittaa pyynnin vasta kiimarauhoituksen jälkeen. Esimerkiksi Kittilän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Jouko Vuollin mukaan pyynti aloitetaan heti ensimmäisestä päivästä alkaen normaalisti.

– Me olemme olleet koko ajan sitä mieltä, että aikaistettu hirvenpyynti pitää saada myös Kittilään. Meillä on sen verran pitkä pyyntialue, että pohjoisessa tulee talvi ja pimeys aikaisin joten on hyvä, että nyt pääsemme näin aikaisin metsään.

Ylä-Lapin hirvimiehet ovat innokkaimpia lähtemään pyyntiin heti, koska talven tulo voi jo vaikeuttaa pyyntiä kiimarauhoituksen jälkeen. Lisäksi lokakuussa alkavat myös porotyöt jotka estävät hirvenpyyntiin lähtemisen.

Etelä-Lapissa metsään lähtee vain osa hirviporukoista

Etelä-Lapissa jahdin aloittamista harkitaan muun muassa siksi, että metsissä on paljon myös muita kulkijoita, kuten marjastajat, sienestäjät ja muut ulkoilijat.

Myös sää on yksi syy jahdin aloituksen viivästyttämiselle. Lämpimillä keleillä metsään ei mennä esimerkiksi siksi, että kaikilla hirviporukalla ei ole viileää paikkaa jossa ammuttua hirvenruhoa voidaan turvallisesti riiputtaa riittävän pitkään.

Rovaniemen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajan Timo Marttilan mukaan Rovaniemen riistanhoitoyhdistyksen alueella porukat itse päättävät koska aloittavat jahdin, linjapäätöksiä ei ole tehty.

– Porukat ovat lähdössä metsään vaihtelevasti. Osa lähtee, osa ei ja porukoilla on omia sääntöjä. Eilen kuulin yhden tehneen sellaisen päätöksen, että jos on yli kymmenen astetta lämmintä niin silloin ei lähdetä metsään. Eli se on jokaisen omassa harkinnassa tämä lähtö tähän alkuun.

Timo Marttila itse neuvoo porukoita lähtemään metsään.

– Minä kyllä suosittelen porukoita lähtemään metsään ja jos ei muuta niin ainakin ottavat ne peijaishirvet sieltä ja pitävät ne peijaiset alta pois ennen kuin päästään siihen kakkosjakson pyyntiin.

Rovaniemen lisäksi Kemijärvellä, Posiolla ja Tervolassa kaikki hirviporukat eivät aloita hirvijahtia heti syyskuun alussa.

Kulttuuritalo Korundin kävijämäärä Rovaniemellä on ollut tänä vuonna kasvussa. Korundissa on laskettu heinäkuun loppuun mennessä yli 10 000 kävijää enemmän kuin vuotta aiemmin.

Korundin mukaan vierailijoita on kerännyt erityisesti suomalaisen nykytaiteen Yhtä juhlaa- näyttely. Kävijämäärien nousun syynä on myös museokortti, jolla pääsee suomalaisiin museoihin vuoden aikana.

Suomalaisten museoiden yhteinen museokortti on voimassa vuoden, ja se on lisännyt museoissa pistäytymistä.

Korundi kertoo, että Museoliiton mukaan suomalaisten kulttuurin arvostus on muutenkin nousussa. Haastattelututkimusten mukaan kotikunnassa kulttuuripalvelut nähdään entistä tärkeämpänä hyvinvoinnin lisääjänä ja elinvoimatekijänä.

Rovaniemen taidemuseoon tulee syksyllä jälleenrakennusajan taidetta esittelevä Uuteen aamuun -näyttely. Näyttely on osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa. Aiheeseen liittyy seminaari ja luentosarja, jotka toteutetaan yhdessä Lapin yliopiston kanssa loka-marraskuussa.

Lisäksi marraskuussa avataan Kalevala Korun 80-vuotisjuhlanäyttely Rohkea. Ajassa. Aito.

Utsjoen seurakunta valitsi kirkkoherran sijaisen virkaan naisen viime keväänä. Utsjoen seurakunnan pitkäaikainen lukkari ja suntio Janne Aikio koki, että työskentely naispapin kanssa sotisi hänen uskoaan vastaan. Aikio viittaa raamatun lauseeseen, jossa naista kehotetaan vaikenemaan seurakunnassa. Tämän vuoksi Aikio päätti jättää työnsä Utsjoen seurakunnassa.

Hän ei halua pitää jumalanpalveluksia naispapin kanssa, koska kokee sen olevan ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

– Kristityn on luotettava Jumalaan, kun jättäytyy pois ansiotyöstään. Olen riskeerannut toimentuloni, mutta minun on elettävä niin kuin opetan. On uskottava Jumalaan ja annettava asiat hänen käteensä, sanoo Aikio.

Janne Aikio ehti toimia lukkarin ja suntion työssä melkein 30 vuotta. Hän piti työstään, mutta valinta oli selvä alusta asti.

– Olen ollut alusta lähtien täysin avoin ja rehellinen. En ole salannut kantaani ja uskoani tässä asiassa.

"Tästä ei ole puhuttu Utsjoella"

Myös Utsjoen nykyinen kirkkoherran sijainen Päivi Aikasalo jätti vakiotyönsä tiedemaailmassa kun löysi kutsumuksensa. Hän opiskeli papiksi ja on toiminut pappina monissa paikoissa ympäri Suomen.

Viime keväänä Aikasalo aloitti työnsä Utsjoella. Hän näkee työnsä tärkeänä.

– Minä olen iloinen, että olen pappi. Vaikka joidenkin mielestä se ei ole ok, että nainen on pappi, niin olen kuitenkin ihan kutsumustehtävässäni.

– Tämä on minulle tärkeä työ, olen löytänyt oman paikkani ja ajattelen, että nyt kun olen Utsjoella töissä, se on minulle tärkeä työ ja tehtävä, kertoo Aikasalo.

Päivi Aikasalo kuitenkin ymmärtää, miksi voi olla hankalaa hyväksyä naispappeja. Hänen mielestään onkin tärkeää keskustella asiasta yhdessä seurakunnan kanssa.

– Ihmiset voi tehdä itse niin kuin haluavat, mutta ajattelen myös, että tätä keskustelua ei Utsjoella ole aikaisemmin käyty, niin nyt se täytyy käydä.

Kirkossa kaikki ovat yhdenvertaisia

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin piispa Samuel Salmi näkee Janne Aikion ratkaisun surullisena.

– Pappien osalta on aivan selvästi sanottu, että joka ei tee yhteistyötä seurakunnassa miesten ja naisten kanssa tasavertaisesti, niin hänellä ei ole sijaa meidän kirkkomme virallisissa tehtävissä.

Piispa Salmi painottaa, että kirkossa naisia ja miehiä kohdellaan tasavertaisesti niin seurakunnan jäseninä kuin myös seurakunnan viroissa. Raamattussakin on piispan mukaan puhetta tasa-arvoisuudesta.

– Jos Raamattuun viitataan, niin täytyy muistaa myös se, että itse apostoli Paavali opettaa sen, että Kristuksessa ei ole juutalaista, ei kreikkalaista, ei miestä eikä naista, ei orjia eikä vapaita, eli kyllä siellä se tasa-arvoisuuden ajatus on olemassa myös sen ohella, mihin Aikio viittaa.

– Olennaista on nyt se, että kirkko itse on tehnyt ratkaisun, että virat kirkossa kuuluvat naisille ja miehille. Mitään poikkeamia näissä asioissa ei voida tehdä eikä sallia.

Piispa Samuel Salmi sanoo, että nainen voi toimia kirkossa täysin yhtälailla kuin mieskin.

– Nainen voi toimia aivan yhdenvertaisesti, ilman minkäänlaisia ennakko-asenteita tai -asetelmia. Mies ja nainen ovat täysin tasavertaisia kirkkoviran kannalta.

"Kyllä naispappi käy"

Naispappeus ei ole täysin ennenkuulumaton asia Utsjoella. Utsjoen Karigasniemeltä kotoisin oleva Erva Niittyvuopio vihittiin papiksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Hän on avannut tietä naispappeudelle Suomen pohjoisimmassa seurakunnassa.

Utsjokelaisen Jouni Helanderin mielestä seurakunnan pään rooli sopii myös naiselle.

– Joidenkin mielestä nainen ei sovi papiksi, mutta minä olen eri mieltä. Nainen sopii papiksi. Täällähän on ennestään Ervakin pappina, olemme jutelleet hänen kanssaan, kertoo Helander.

Utsjokelainen Maarit Länsman kehuukin Päivi Aikasaloa, kirkkoherran sijaista. Länsmanin mukaan Aikasalon kanssa on helppo keskustella ja hän on tuonut paljon hyvää Utsjoen seurakuntaan.

– Hän on niin taitava, hänen kanssaan oli helppo tutustua, ja hän on taitava saarnaamaan ja lähestymään meitä. Hän on nöyrä ja kohtelee meitä tasapuolisesti.

Juttua on täydennytty klo 13.30 piispa Samuel Salmen sekä Maarit Länsmanin kommenteilla.

Hallitus esittää merkittäviä investointeja luontomatkailuun ja retkeilypalveluihin ensi vuoden budjetissa. Lapissa rahaa esitetään muun muassa Saana-tunturin uusien portaiden rakentamiseen.

Luontomatkailijoiden palveluita parannettaisiin myös muun muassa Pyhä-Luoston, Pallas-Yllästunturin ja Urho Kekkosen kansallispuistoissa.

Myös Korouoman ja Saariselän alueet ovat mukana esityksessä. Metsähallituksen pääjohtajan Pentti Hyttisen mukaan luonnossa liikkuminen edistää kansanterveyttä pienin kustannuksin.

Hallituksen matkailukärkihankkeessa on varattu luontomatkailukohteiden palvelutason parantamiseen, matkailumarkkinointiin ja sekä digitaalisten palveluiden parantamiseen neljä miljoonaa euroa vuosille 2018-2019.

Lisäksi budjettiriihessä esitettiin Metsähallituksen luontopalveluille 650 000 euron lisärahoitusta kansallispuistojen ja retkeilyalueiden varustuksen parantamiseen ja kunnostustöihin.

Yksi omaperäisimmistä tavoista kunnioittaa satavuotiasta Suomea löytyy nelostien varresta Rovaniemen Muurolasta. Pellolle on pinottu 130 sinistä ja valkoista heinäpaalia, joista muodostuu Suomi 100-teksti. Se on herättänyt ansaittua kiinnostusta ohikulkijoissa.

Kunniaa sankareille

Teos on kunnianosoitus itsenäisyytemme sankareille ja samalla se on viesti myös oman aikamme päättäjille. Maanviljelijä Jouni Alaruikka haluaa kunnioittaa satavuotiasta Suomea tilataideteoksellaan.

– Meillä on hyvä maa ja meidän isämme ja veljemme ovat taistellet sen itsenäisyyden puolesta, sitä päätimme kunnioittaa tällä. Kun vielä paalimuovitehdas alkoi valmistaa myös sinisiä muoveja, niin päätimme tehdä tämänlaisen, maanviljelijä Jouni Alaruikka kertoo.

Alaruikan perheestä sodassa olivat hänen isänsä ja kolme veljeään. Yksi veljistä jäi sinne jonnekin ja vain yksi heistä säilyi täysin vahingoittumatta.

Oma eväs, paras eväs

Jouni Alaruikka haluaa teoksellaan myös muistuttaa kotimaisen ruoan tärkeydestä muuttuvassa maailmassa. Ulkomaisen ruoan buumi koskee syvälle suomalaisen maanviljelijän sieluun. Hänen luomansa tilataideteos on myös kannanotto peltojen paketointiin.

– Kun sitä ollaan nykyjään niin sen ulkomaisen halvemman ruoan perään, niin minä sanon, että kun tulee noita konflikteja ja muita semmoisia, niin se oma eväs on kuitenkin se paras eväs, Alaruikka tietää.

Alaruikalla itsellään on Rovaniemen Muurolassa lähes sata hehtaaria viljeltyä peltoa, joten hän tietää mistä puhuu.

Kahtiajako pelottaa

Jouni Alaruikalla on myös sanansa sanottavanaan Suomen nykyisestä sisäpolitiikasta. Hän ei katso hyvällä nykyistä kehitystä, jossa pienituloisimmat joutuvat tinkimään jopa perustarpeistaan.

– Minusta tämän koko aika jatkuvan kahtiajaon voisi lopettaa. Eihän siitä tule mitään, että osalla porukasta on rahaa niin, etteivät tiedä mitä sillä tehdä ja toiset eivät voi lääkkeitään itselleen enää hankkia, Alaruikka ajattelee.

Nuoret mukaan

Alaruikan oma poika Joonas osallistui myös teoksen tekoon aktiivisesti. Joonaksen ansiota on se, että Suomen lipun perään pystytettiin vielä 100- teksti. Joonas Alaruikan mukaan tuhannesta paalista pystyy helposti irrottamaan teoksen vaatimat 130 paalia. Näin nuori polvi on myös saanut puumerkkinsä tähän kunniakkaaseen performanssiin.

Isä Jouni Alaruikka on ylpeä pojastaan. Jounin mielestä nuorikin polvi alkaa jo ymmärtää perusasioita. Pikkuhiljaa.

Suunnitelmasta kertoi Iltalehti, jonka mukaan jotkut luonnonrauhan katoamista pelkäävät matkailuyrittäjät virittelevät jo kansanliikettä suunnitelmaa vastaan. Julkisesti kriittisiä Utsjoelta ei kuitenkaan tahdo löytyä.

Norjalaisen kalastuslaivan kannelta tavoitettu matkailuyrittäjä Juha Reinola päinvastoin toivoo hankkeelle menestystä.

– Sehän olisi upea homma, jos kaveri tulee ja rakentaa. Kun ajatellaan paikkakunnan kauppoja, kouluja ja päiväkotia, niin tällainen hanke toisi monelle pienen siivun. Pelkään, että muuten tässä pikkuhiljaa saa viimeinen sammuttaa valon, pohtii Suomen pohjoisimman muuttotappiokunnan yrittäjä.

Reinolan lomamökit on ensi talvelle myyty ja seuraavaa talvikautta myydään jo. Hän ei pelkää asiakkaidensa menetystä, jos Eiramon hotellisuunnitelma toteutuu.

– Ei, ei se minun asiakkaitani veisi, minulla on oma asiakaskunta ja Eiramolla omansa. Päinvastoin, rakennusvaiheessa se varmaankin toisi minulle asiakkaita, Reinola uskoo.

Vastaavia suunnitelmia myös muualla Lapissa

Hirvijahdin keskellä puhelimeen vastaava Petteri Valle ei aio hänkään asettua poikkiteloin.

– Kyllä minä yrittäjänä olen kilpailun kannalla, se vain parantaa palveluita. Mutta kyllä Tenossa on ehtinyt paljon vettä virrata, ennen kuin suunnitelma on toteutumisvaiheessa.

Valle on hiljattain avannut ravintolan ja kahdentoista huoneen hotellin Tenon rantaan, jossa hänellä oli aiemmin lomamökkejä. Eiramon 30 miljoonan suunnitelmat menevät heittämällä ohi Vallen investoinneista.

– Siinä puhutaan sadoista huonepaikoista ja isosta ravintolakompleksista, ei minulla ole läheskään tuollaisia investointeja.

Jussi Eiramo itse on vaitonainen suunnitelmistaan ja korostaa, että hän on käynyt esittemässä majoitussuunnitelmia vaihtelevalla menestyksellä myös muissa Lapin kunnissa. Hän ei kuitenkaan kerro missä.

– Laajeneva yritys katsoo ympärilleen, mitä olisi mahdollista tehdä järkevästi. Tässä on monta eri hommaa käynnissä ja yksi niistä on Utsjoki.

Miksi juuri Utsjoki ?

– Olen aloittanut maallisen vaelluksen siellä vuonna 1959. Sydän jäi sinne jo pikkupoikana, Eiramo maalailee. Sitten hän toteaa, että miksei sinne tulisi turisteja yhtä lailla kuin muuallekin Lappiin.

"Taloudellinen merkitys olisi valtava"

Eiramo ei kerro, millaisesta majoituksesta olisi kyse.

– Kaikki on auki, lasi-iglutkin ovat mahdollisia.

Utsjoen kunnan päättäjiä on käynyt tutustumassa Eiramon saavutuksiin Kakslauttasessa. Ensimmäisen kerran suunnitelmaa käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa kolmen viikon päästä.

Eiramoa kiinnostaa alue, joka nousee seurakuntatalon takaa tunturiin. Maata omistaa sekä kunta että valtio. Utsjoen kunnanjohtaja Vuokko Tieva-Niittyvuopio suhtautuu suunnitelmaan myönteisesti.

– Ympärivuotisen matkailun kehittäminen Utsjoelle on tärkeää, enkä minä ainakaan tässä vaiheessa näe, että hanke olisi uhka hiljaisuudelle ja rauhalle. Sellaisiakin näkemyksiä on kyllä esitetty. Kuntatalouden kannalta kun asiaa katsoo, niin sen merkitys olisi valtava.

Utsjoki on kärsinyt kesäturisteja karkottaneista Tenon uusista kalastusrajoituksista. Työpaikkojen lisäksi kirkonkylän harvat kaupat saisivat Eiramon hankkeen myötä asiakkaita ja kunta kiinteistöveroja.

Inarin raitille katsotaan kateellisena

Väkevimmän puoltolauseen suunnitelmalle esittää kunnanhallituksen puheenjohtaja Ilmari Tapiola (kesk.).

– Jos tämä hanke kaatuu, niin Utsjoen kunta on kyllä liemessä sen jälkeen. Kunnalla on vielä mennyt hyvin, mutta sitä ei ikinä tiedä valtionavustakaan, miten päin se kääntyy, Tapiola sanoo.

– Talvella Utsjoella tuntuu kuin olisi ulkonaliikkumiskielto päällä, kun ei ketään näy kylällä. Sitä katsoo vähän kateellisena Inaria ja Ivaloa, kun siellä käveleskelee kadulla kaikennäköisiä turisteja.

Kakslauttasen lasi-iglut ovat saaneet kansainvälistä julkisuutta muotitalo Ralph Laurenin kuvaston ja rocktähti Alice Cooperin suitsuttavan Facebook-päivityksen kautta. Eiramon toimista on uutisoitu toisessakin sävyssä. Lapin poliisi tutkii mahdollisena ympäristörikoksena tapausta, jossa Kakslauttasessa poltettiin rakennusjätteitä, kuten maaleja. Eiramo on joutunut selvittämään myös työntekijöidensä alipalkkausta.

– Tuollaista styroksin polttamista tai muovin polttamista on harjoittanut vähän jokainen Suomen maassa, kuittaa Tapiola mahdollisen mainehaitan. Eiramon hanke olisi jotain, mitä kunnassa ei ole koskaan nähty.

– Ei näin isoa ole tänne ikinä suunniteltu, kyllä se olisi reilusti suurin matkailuinvestointi Utsjoella.

Nyt syyskuun alussa Tenon rannoilla on rauhallista. Jokiveneet on vedetty talviteloille. Hengissä selvinneet lohet valmistautuvat kutemaan Tenon ja sivujokien sopiviin kivi-sorapohjiin syys-lokakuun vaihteessa.

Kalastuskausi 2017 jää historiaan. Norjan ja Suomen ensimmäistä kesää voimassa ollut uusi kalastussopimus ja kalastussääntö haukuttiin perin pohjin.

Osan ryöpystä sai myös kalatutkimus, jota Suomen ja Norjan tutkimuslaitokset ovat harjoittaneet.

Tieteellisiä havaintoja saaliiden ja isojen lohien määrien vähenemisestä on osin melko tunnepitoisessa kiistassa epäilty. Tutkijoiden arvioita ryöpytys ei horjuta.

– Kyllä lohikannat ovat nyt siinä tilassa, että erityisesti tuolla latvajoilla on tarvittu voimakkaampaa kalastuksen säätelyä kuin aiempi sopimus asetti. Se että minkälaisiin kenties tarkennuksiin, muutoksiin tästä eteenpäin mennään, on hallintoihmisten asia eikä tutkijoiden asia ollenkaan, mutta sinänsä oli hyvä, että kalastusta säädeltiin voimakkaammin kuin mitä nyt on viimeiset parikymmentä vuotta tehty, Luken tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro sanoo.

Ajoverkkokalastuksen vähentäminen tieteellisesti perusteltua

Uusi kalastussääntö muun muassa rajoittaa Tenon alajuoksun perinteistä ja tehokasta alkukesän ajoverkkokalastusta eli kulkutusta. Tätä on kiihkeimmissä kommenteissa pidetty jopa saamelaiskulttuurin hävittämisenä.

Lohikadosta kärsivien latvajokien kuten Inarinjoen varren paikalliset ihmiset ovat sitä vastoin kiitelleet alajuoksun rajoituksia.

Tieteellinen tutkimus tukee näitä rajoituksia. Tutkimuksin on todistettu, että alkukesästä ajoverkkopyynnin aikaan nousevat jokeen suurikokoiset naaraskalat. Ne ovat latvajokien kuten Inarijoen lohikantaa, joka on hälyttävästi hiipunut viime vuosikymmeninä.

– Meillä on uusimpien tutkimustietojen valossa kuitenkin näyttöä siitä, että tämä alkukesän kalastus eri muodoissaan, siis mitä tahansa kalastustapaa silloin pystytäänkään käyttämään, useinhan se on nimenomaan kulkutuskalastusta, on kohdistunut ihan erityisesti noitten joidenkin latvajokien suurikokoisiin lohikantoihin. Siinä mielessä kyllä juuri tähän kalastukseen alkukesän pyyntiin on ollut tarpeen kohdistaa säätelyä, Erkinaro toteaa.

Tutkijat haluaisivat enemmän tietoa

Tenon lohitutkijat ovat arvioineet lohikantojen määrää sähkökalastuksin, sukeltaen, kameroilla ja saalisilmoitusten perusteella. Jos rahoituksesta päästään sopuun, niin Suomi ja Norja aloittavat ensi kesänä pääuomassa kaikuluotainseurannan.

Kaikuluotaus lisäisi tietoa Norjan puolella olevaan jokisuuhun nousevien lohien määrästä ja siitä missä kohtaa jokea varrella niitä saalistetaan.

Luonnonvarakeskus olisi aloittanut kaikuluotauksen lohikadosta kärsivällä Tenon latvahaaralla Inarijoella jo tänä kesänä, mutta Outakosken osakaskunta kielsi Lukelta kaikki tutkimukset vesillään.

Järven rannassa tunturikanervikossa on hiekkakivi, jossa näkyy muinaisen meren aaltoja. Kiveen kiinnitetyssä pronssilaatassa on kolme nimeä. Kiven ja laatan taustalla on surullinen tarina.

Enontekiö, elokuu 1967

Miehet ovat paluumatkalla antoisalta kalaretkellä autolleen. Kiikkerä vene lipuu Ylimmäisellä Vuontisjärvellä kyydissään viisi väsynyttä miestä.

Keulassa istuva nukahtaa ja vene keikahtaa. Saman tien vene on nurin ja miehet veden varassa.

– Se meni kuin laakista nurin. Minä lähdin heti uimaan kohti rantaa, isä ja toinen mies jäi veneelle. Siitä oli vähän yli sata metriä rantaan ja vesi oli kymmenasteista, kertoo Juha Wiskari, toinen kahdesta pelastuneesta.

Järveltä kuuluu epätoivoinen huuto. JUHA!

Kylmän veden pahasti kangistama nuori uimari huutaa takaisin: Mä olen jo melkein rannassa, uikaa perässä!

Poika pelastuu kuin ihmeen kautta rannalle. Toinen rantaan päässyt auttaa hänet kuivalle maalle. Järvellä ei näy enää ihmisiä. Vedessä kelluu vain kumollaan oleva vene ja kaksi reppua. Vuontisjärven hyytävään syleilyyn on kadonnut kolme miestä.

Neljätoistavuotias poika katsoo näkymää lohduttomana. Hän sanoo itselleen ääneen: Isä on hukkunut. Poika on Arttu Wiskarin isä, hukkunut on Artun ukki Aatto Wiskari.

Tragediasta on kulunut nyt 50 vuotta.

Enontekiö, elokuu 2017

Helikopterin moottorin kierrokset alkavat nousta. Kone kohoaa ilmaan Kilpisjärventien Parkkipaikalta Karessuvannosta hieman pohjoiseen. Kyydissä oleva seurue on viemässä muistolaattaa vanhan tragedian tapahtumapaikalle.

Tapahtuman päähenkilö on rantaan selvinnyt nuorukainen, joka on jo isä ja ukki. Tragedia on elänyt vuosikymmenet hänen muistoissaan ja perheen tarinoissa. Nyt se on saamassa yhden päätepisteen.

– Ikinähän se ei unohdu. Se on surullinen kokemus ja yksi minun elämäni suurista asioista. Mutta kyllä se sen minulle opetti ja on myös näkynyt elämässänikin konkreettisesti, että se mikä ei tapa se vahvistaa, sanoo Juha Wiskari

– Kyllä sen kanssa on pystynyt elämään. Puhumattakaan siitä, että ympyrä sulkeutuu tällä tavalla, että pääsee oman poikansa kanssa sinne tapahtumapaikalle.

Vieressä kuuntele poika, laulaja Arttu Wiskari ja nyökkää.

– Onhan se aikamoinen tarina. Ei sitä enää muistella mitenkään erityisenä surutapauksena, se on enemmänkin semmoinen meidän perheen tarina, jota kerrotaan ystäville ja ihmisille, jotka on kiinnostuneet meidän sukupuusta, Arttu Wiskari sanoo

– Tämä on ollut perheessä puheenaiheena aina silloin tällöin ja olen kuulut tämän moneen kertaan. Ja nyt kun on omia lapsia niin omatkin lapset kuulee varmaan tämän tarinan joko minulta tai ukilta sitten, Arttu Wiskari sanoo

Ylimmäinen Vuontisjärvi, elokuu 2017

Helikopteri lentää Kalkkoaivin yli. Edessä siintävä Vuontisjärvi lähestyy nopeasti. Pilotti kaartaa pitkin rantaviivaa. Alla näkyy pieni lahti ja niemennokka.

Tämä on Se Paikka.

Paikka, jossa ollaan niin lähellä taivasta, että höpinä kuuluu, kuten viimeiselle kalaretkelleen jäänyt Aatto Wiskari oli todennut vain muutamaa tuntia ennen kuin liittyi itse höpisijöiden joukkoon.

Juha Wiskarille ranta on tuttu, mutta kaikki toisin.

– Se hetki, kun tulin siihen paikkaan, josta minä silloin rannalle nousin... sillä hetkellä koko maailma sulkeutui ympärillä.

Sillä hetkellä Juha Wiskarille olemassa olivat vain isän vienyt järvi ja se mitä mielessä liikkui.

– Kun minä seisoin siinä paikalla, missä minä pelastuin, ja Arttu oli siinä vieressä... Kun minä seisoin siinä rannalla ja katsoin, se oli sellainen tunne, jota en ole eläessäni kokenut.

– En ikinä.

Ylimmäisen Vuontisjärven rantakanervikossa on tästä eteenpäin yksi kivi enemmän kuin ennen. Kivi on samanlainen harmaa kuin muutkin, mutta kiven taustana oleva tarina tekee siitä ainutlaatuisen. Kun pronssilaatta osuu satunnaisen ohikulkijan silmään, paikalle on hyvä pysähtyä ja katsoa järvelle. Kuulla hetki höpinää ja miettiä, kuinka tunturitkin ovat täynnä tarinoita. Iloisia ja surullisia.

Inarissa poliisi etsii 57-vuotiasta miestä, joka on ollut kateissa viime viikon lauantaista lähtien.

Mies on nähty viimeksi lauantaina 26. elokuuta päivällä, jolloin hänet huomattiin Kittiläntiellä Menesjärven kohdalla. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja.

Kadotessaan miehellä oli yllään mustat verkkarit, lenkkarit, punamusta flanellipaita, tumma huppari ja lippalakki. Hänellä on ruskeat hiukset.

Havainnot ja tiedot kadonneesta voi soittaa numeroon 040-541 7864.

Sevettijärvellä olisi voinut kuulla nuppineulan tipahtavan maahan, kun kyläläiset keskittyivät kuuntelemaan yli sata vuotta vanhaa äänitettä, jossa kolttasaamelainen Huotari Feodoroff kertoo tarinaa.

Vuonna 1913 fonografilla äänitetty tarina kolmesta veljeksestä nostatti kylmiä väreitä.

Tässä arvoituksellisessa tarinassa Huotari Feodoroff kertoo pehmeällä koltansaamen kielellä, kuinka karkumatkalla oleva mies suojelee asiakirjoja. Osa tarinan äänitteistä on kuitenkin kokonaan kadonnut ja osa fonografilla äänitetyistä lieriöistä tuhoutunut, eikä Huotarin tarinaa kuulla kokonaisuudessaan.

Tällaista materiaalia Oulun yliopistossa toimiva Kolttasaamelainen muistipankki on muun muassa käsitellyt ja analysoinnut hankkeessaan. Ja nyt nämä kallisarvoiset arkistomateriaalit ovat ensimmäistä kertaa palanneet Sevettijärvelle kolttasaamelaisten keskuuteen.

Kolttasaamelaiselle Helmi Haatajalle oli erityislaatuista kuulla kallisarvoista äänitettä menneisyydestä.

– Oli niin hienoa kuulla tämä tarina. Nappasin muutamia sanoja, jotka luulin kadonneiksi. Nyt aion ottaa itselleni tämän nauhan ja alan kotona tutkimaan enemmän sitä, kertoo Helmi Haataja.

Feodoroffin kertomassa tarinassa on monia koltansaamenkielisiä sanoja, joita ei tunneta nykykielessä.

“Me etsimme materiaaleja ja annamme niitä takaisin”

Viime sunnuntain tilaisuudessa oli jokaisella sevettijärveläisellä mahdollisuus saada vanhoja arkistonauhoja käyttöönsä. Kolttasaamelainen muistipankki toimii Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa, yli 640 kilometrin päässä kolttasaamelaisten kotiseutualueelta Sevettijärveltä.

Helmi Haataja on erityisesti kiinnostunut oman sukunsa leuddeista, eli kolttasaamelaisten omasta musiikkiperinteestä.

– Pyysin tuon Huotarin tarinan itselleni. Ja lisäksi myös Huotarin leuddeja ja muita tarinoita. Pyysin myös Maaren Gauriloffin tarinoita, hän oli sellainen puhelias ihminen ja sukua myös minulle isäni puolelta, kertoo Haataja.

Ihmiset haluavat erityisesti kuulla, miten oma mummo puhui koltansaamea ollessaan nuori. Äänitteistä oppii koltansaamen kieltä ja kulttuuria Markus Juutinen

Kolttasaamelaisen muistipankissa työskentelevä tohtorikoulutettava Markus Juutinen lataa Helmille materiaaleja talteen. Kolttasaamelaisen muistipankin lähtökohtana on, että materiaali olisi käytettävissä kaikille kulttuurista kiinnostuneille ja kolttasaamelaisille itselleen.

– Jos joku haluaa kuulla näitä nauhoja, ei tarvitse kuin ottaa yhteyttä meihin. Voimme hakea eri äänitteitä esimerkiksi kolttasaamelaisten leuddien ja ihmisten nimien mukaan. Tarkoituksena on, että etsimme arkistosta materiaaleja ja annamme niitä takaisin, kertoo Juutinen.

Arkistoissa paljon materiaalia kolttasaamelaisista

Giellagas-instituutin hallinnoimasssa arkistossa on esimerkiksi paljon materiaalia Anastasia (Naska) Moshnikoffista. Naska-muori leuddasi ja tarinoi paljon koltta-alueella kulkeneille kielentutkijoille.

Kielentutkijat T.I. Itkonen ja Mikko Korhonen kulkivat useiden vuosien ajan kolttasaamelaisten luona haastattelemassa ja äänittämässä kolttasaamelaisten lauluperinteitä. He halusivat erityisesti tallentaa koltansaamen kieltä ja kuulla kolttasaamelaisten elämästä, josta kerrottiin muun muassa tarinoiden muodossa.

Itkosen ja Korhosen keräämät materiaalit ovat tätä nykyä myös kolttasaamelaisia varten ja saatavilla omaan käyttöön.

– Ihmiset haluavat tietää omasta suvustaan tai kuulla äänitteitä, joissa omat isovanhemmat puhuvat. Ihmiset haluavat erityisesti kuulla, miten oma mummo puhui koltansaamea ollessaan nuori. Äänitteistä oppii koltansaamen kieltä ja kulttuuria, kertoo Juutinen.

Haataja opiskelee ja tutkii koltansaamea itsenäisesti. Vanhat arkistonauhat ovat hänelle aarteita, joista voi oppia uhanalaista koltansaamen kieltä. Vanhoista arkistonauhoista kuulee, kuinka koltansaamen kieli on soinut omien sukulaisten puhumana.

– Minulla on enemmän aikaa kuunnella näitä kotonani, ja keskittyä itse koltansaamen kieleen ja miten sukulaiseni ovat puhuneet ja käyttäneet sanoja. Kirjoitan ja opiskelen äidinkieltäni itsekseni, kun en ole päässyt sitä opiskelemaan. Nyt aion seuraavaksi pyrkiä opintoihin, suunnittelee Haataja.

Poliisin Inarin Menesjärvellä etsimä 57-vuotias mies on löytynyt.

Miestä etsittiin perjantaina poliisin ja rajavartiolaitoksen toimesta. Poliisi löysi miehen poliisikoiran avustuksella myöhään perjantai-iltana. Mies löytyi menehtyneena.

Mies oli nähty viimeksi lauantaina 26. elokuuta, jolloin hänet huomattiin Kittiläntiellä Menesjärven kohdalla.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn tutkintana.

Ylipainoiset ja lihavat synnyttäjät ovat tuttu näky suomalaisten sairaaloiden käytävillä.

THL:n julkaisemien vuoden 2016 ennakkotilastojen mukaan synnyttäjien raskautta edeltävän painoindeksin mukaan useampi kuin joka kolmas synnyttäjä (35,6%) oli ylipainoinen. Lihavia synnyttäjistä oli yli 13 prosenttia.

Ihminen luokitellaan ylipainoiseksi, kun hänen painoindeksinsä on yli 25. Lihavaksi luokitellaan, kun painoindeksi on yli 30.

Viimeisimmän ennakkotilaston perusteella eniten ylipainoisia synnyttäjiä (43,4 %) kaikista sairaanhoitopiirin synnyttäjistä oli Satakunnan sairaanhoitopiirissä. Myös eniten lihavia synnyttäjiä (19,8 %) oli Satakunnan sairaanhoitopiirissä. Runsaasti ylipainoisia synnyttäjiä (40,4 %) oli viime vuonna myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

Kyllä tämä on normaalin muuttumista lihavampaan suuntaan ja se ei ole terveellinen ilmiö. Eila Knuuti

Ylilääkäri Eila Knuuti Länsi-Pohjan keskussairaalasta on ilmiöstä erittäin huolissaan.

– Valitettavasti näin on. Tämmöistä amerikkalaistumista on ruokailutottumuksissa ja vaatteet ovat XXL-kokoa. Kyllä tämä on normaalin muuttumista lihavampaan suuntaan ja se ei ole terveellinen ilmiö, Knuuti luonnehtii.

Tilastot tukevat Knuutin arviota, sillä viime vuosien tilastot vuotta 2014 lukuun ottamatta kertovat, että suomalaisnaiset ovat yhä painavampia raskaaksi tullessaan. Vielä vuonna 2008 ylipainoisia raskaaksi tulleista oli 31,6 prosenttia ja lihavia 11 prosenttia, kun vuonna 2016 luvut koko maan osalta olivat 35,6 ja 13,2.

THL:n erikoissuunnittelija Anna Heino sanoo, että raskaaksi tulevien jatkuvasti kohoava paino ei ole poikkeama muusta väestöstä.

– Se seuraa väestön yleistä painokehitystä, Heino sanoo.

Ylipaino on uhka sekä äidille että lapselle

Liikapaino altistaa naisen raskauden aikana muun muassa raskausdiabetekselle ja raskausmyrkytykselle. Knuuti tähdentää, että ylipaino on aina riski sekä äidille että vauvalle.

Sekä syntymättömälle lapselle että äidille aiheutuvien terveysriskien lisäksi ylipaino aiheuttaa sairaaloissa käytännön ongelmia.

– Meilläkin on ollut muutama tapaus, että on pitänyt miettiä, kestääkö leikkauspöydän 150 kilon painoraja vai pitääkö pöytää kysyä ison leikkaussalin puolelta, Knuuti jatkaa.

Käynnistyksiä joudutaan tekemään, jotta lapsi ei pääsisi kasvamaan liian suureksi suhteessa äidin kokoon. Eila Knuuti

Vähiten ylipainoisia raskaaksi tulevista on vuoden 2016 ennakkotilaston mukaan Ahvenanmaalla (30 %) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (31,1 %).

Synnyttäjien painoindeksi näyttää tilastojen perusteella kohoavan sitä mukaan, mitä vanhempia synnyttäjät ovat. Alhaisin painoindeksi on teini-iässä raskaaksi tulevilla.

Ylipaino lisää myös synnytyskomplikaatioiden riskiä. Runsaasti ylimääräistä energiaa nauttivien äitien lapset kasvavat suuriksi odotusaikana.

– Käynnistyksiä joudutaan tekemään, jotta lapsi ei pääsisi kasvamaan liian suureksi suhteessa äidin kokoon, Knuuti sanoo.

Myös käynnistyksissä käytettävät hormonit toimivat huonommin ylipainoisilla.

– Käynnistystä aiheuttavat oksitosiinitkin pelaavat huonommin ja pitkittyneiden synnytysten, imukuppisynnytysten ja sektioiden riski kasvaa.

Ongelmat jatkuvat myös lapsen synnyttyä.

– Lapsia joudutaan seuraamaan vastasyntyneiden osastolla, että sokerit eivät laskisi. Kyllä touhua ja työtä riittää vielä enemmän kuin normaalissa synnytyksessä, Knuuti kertoo.