Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24834

Särestöniemi paukutti Oulun taidemuseon kävijäennätykset uusiksi

$
0
0

Viikonloppuna päättynyt Reidar Särestöniemen näyttely Sininen aurinko ja oranssi kuu rikkoi kävijäennätykset Oulun taidemuseossa.

Viime vuonna viisikymmentävuotista historiaansa juhlinut museo kirjasi uudeksi näyttelykohtaiseksi kävijäennätykseksi yli 22 000 kävijää ja koko vuoden kävijämäärä saattaa rikkoa Oulussa aiemmin tavoittamattoman 40 000 kävijän rajan, yleisötyön johtaja Anna-Riikka Hirvonen Oulun museo- ja tiedekeskuksesta kertoo.

Näyttelyn viimeisenä viikonloppuna kävijöitä oli taidemuseossa niin paljon, että museo pidettiin avoinna suunniteltua pidempään ja jonoissa museon ulkopuolella oli kymmeniä ihmisiä.

Anna-Riikka Hirvonen iloitsee, että Reidar Särestöniemen näyttelystä tuli kaupungissa keskustelunaihe. Se oli omalta osaltaan lisäämässä kiinnostusta.

- Särestöniemen näyttely oli osoitus siitä, että ihmisistä on hienoa tulla yhteen ja keskustella, että oletko jo käynyt katsomassa näyttelyn. On hienoa, että on kiinnostusta ja sen jälkeen saa tulla tekemään oman mielipiteensä siitä, puhutteleeko taide vai ei.

Aiempi ennätys oli Viljo Lammen näyttelyn 13 400 kävijää vuonna 1998. Särestöniemi teki uuden kävijäennätyksen Oulussa jo toisen kerran, sillä vuonna 1971 Särestöniemen näyttely teki silloisen kävijäennätyksen.

”Oma suosikki, joka otettaisiin jos saataisiin”

Moni viimeisinä päivinä näyttelyä Oulun taidemuseoon katsomaan tullut oli verestämässä vanhoja muistojaan.

- Olen nähnyt kymmenisen vuotta sitten Savonlinnassa Reidarin näyttelyn ja piti tulla tänne katsomaan onko se vielä yhtä upea. Ja olihan se, värien käyttö on niin intensiivistä, näyttelyssä vieraillut Maija Salminen Haapajärveltä sanoo.

- Me on valittu joka huoneesta oma suosikki, joka otettaisiin jos saataisiin, Hilkka Salminen nauraa.

Joillakin kävijöillä oli myös omakohtaisia kokemuksia Reidar Särestöniemestä.

- Olen käynyt muutama vuosikymmen sitten Särestössä katsomassa tauluja ja tavannutkin kerran Särestöniemen, kun olin Raattamassa syömässä. Olen tykännyt tauluista jonkin verran ja nyt kun ohi ajelin, ajattelin, että nyt se pitää poiketa, jos koskaan. En kuitenkaan pidä hänen tyylistään valtavasti, Pekka Lujala kertoo.

Uusia keinoja tavoittaa väkeä

Kävijöistä käydään kilpailua ja jatkuvasti pohditaan myös uusia keinoja tavoittaa uusia kiinnostuneita, Oulun museo- ja taidekeskuksen yleisötyön johtaja Anna-Riikka Hirvonen kertoo.

- Teemme kovasti töitä, että tavoittaisimme myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole meidän rakkaita vakiokävijöitä. Järjestämme yhä enemmän myös tapahtumia, jotka ovat osoittautuneet hyväksi tavaksi tavoittaa myös perheitä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24834

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>