Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen ei pidä Finnairin yt-ilmoitusta yllätyksenä, mutta äärimmäisen huolestuttavana niin Lapin kuin koko Suomenkin matkailun kannalta.
– Yt-ilmoitus on signaali, että Finnairin tilanne on vakava. Pitkien välimatkojen vuoksi Lapin matkailun kannalta toimivat lentoyhteydet ovat ensisijaisen tärkeät, Rovaniemen matkailua luotsaava Kärkkäinen muistuttaa.

Rovaniemi on ulkomaalaisten suosikki kohde Suomessa heti Helsingin jälkeen. Mikäli synkimmät visiot tulevan talven kohdalta toteutuvat, tulee talvesta Lapissa katastrofaalisen huono.
– Tämän hetken rajoituksilla ollaan jäämässä 15 prosenttiin viime vuoden toteutuneesta tasosta, sanoo Kärkkäinen.
Jos talvimatkailun volyymi supistuu Lapissa lähes olemattomiin, iskee se niin työpaikkoihin kuin yrittäjien mahdollisuuksiin maksaa tekemänsä investoinnit.
Syyskesä on Sanna Kärkkäisen mukaan aikaa, jolloin matkanjärjestäjät tekevät talvea koskevat päätöksensä.
Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist kertoo Ylelle, että maakuntalennoista päätetään syyskuussa.
Charter-lennot eivät riitä paikkaamaan puuttuvia yhteyksiä
Myös Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki on huolissaan Finnairin yt-neuvottelujen mahdollisista seurauksista.
– Toive on, että jatkossakin Finnair lentää tänne Lappiin tarvittavalla kalustolla. Matkailun lisäksi myös muu liiketoiminta, kuten teollisuus, tarvitsee toimivia yhteyksiä, Rautajoki muistuttaa.
Pelkkä charter-lentojen varaan rakennettu matkailukuplamalli ei Rautajoen mukaan riitä.
– Charterien rinnalla tarvitaan muutakin lentoliikennettä yksinään tai pienissä ryhmissä liikkuville matkustajille, sanoo Rautajoki.
Vaikka synkimmät tulevaisuuden näkymät eivät toteutuisikaan, on Lapin vuotuisesta noin miljardin euron matkailutulosta sulamassa pois merkittävä osa.
Lue myös: