Yhä nuoremmat arastelevat uimaopetusta
Ulkonäköpaineet vaikuttavat yhä nuorempien koululaisten elämään ja koulunkäyntiin. Epävarmuus omasta vartalosta näkyy kouluissa esimerkiksi haluttomuutena osallistua uimaopetukseen, mikä puolestaan on...
View ArticleHelka Periahon Helene monologikilpailun voittoon
Rovaniemeläinen näyttelijä Helka Periaho on voittanut valtakunnallisen monologikilpailun. Periaho voitti selkeästi toisen suosikin, Jukka Rasilan monologin.
View ArticleLappilaisia kuvataiteilijoita Ranskaan
Kuusi pohjoissuomalaista kuvataiteilijaa on kutsuttu Ranskaan kansainväliseen ympäristötaiteen symposiumiin. Yhteistyö ranskalaisten kanssa on saanut alkunsa Pellosta.
View ArticleAutolla ojaan ajaneet hukassa
Ojaan ajettu henkilöauto työllisti poliisia Rovaniemellä Ranuantiellä. Auton luonta ei löytynyt ketään.
View ArticleLapissa ruuhkaton pääsiäinen
Liikennevirasto odottaa pääsiäisliikenteen sujuvan Lapin tiestöllä varsin ruuhkattomasti. Sen sijaan halpalennoille on tunkua.
View ArticleMr. Perungan Pojat ei jouda kesälomalle
Perungan Poikien joutuminen lentopallon puolivälieristä varhaiselle kesälomalle ei lannista seuran puheenjohtajaa Oiva Tapiota. Työtä joukkueen eteen riittää kevätkuukausina entistä enemmän,...
View ArticleJonkka ei moiti ministeriötä lohikiintiöpäätöksestä
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei anna huomautusta valtioneuvoston toiminnasta EU:n lohikiintiöistä päätettäessä. Sen sijaan paikallisten osallisuus asian valmistelussa ei Jonkan mielestä toteutunut...
View ArticlePoliisiasemia ei suljeta Lapista
Lapista ei suljeta poliisiasemia. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) päätti hiljattain säilyttää Lapin kaikki poliisiasemat ja poliisin palvelupisteet. Ainoa muutos on Savukoskella, jossa yhden...
View ArticleMetsähakkeella korvattava energian tuontia
Bioenergialla ei kannata korvata Suomen turvetuotantoa, sanoo Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa. Vaikka metsähakkeen tuotanto hallituksen tavoitteen mukaan kaksinkertaistuisi, ei se riitä...
View ArticlePelkkä haju voi aiheuttaa hengenvaaran
Vakavissa allergisissa reaktioissa ensioireet ovat kämmenten kihelmöinti, silmien ja suun punoitus, tunnottomuus ja pistely. Anafylaktinen reaktio on hengenvaarallinen ja vaatii nopeita toimia.
View ArticleNenonen ja Paakki jatkavat valtuustoryhmässä
Rovaniemen perussuomalaisten valtuustoryhmä tarkastelee Pirita Nenosen ja Jukka Paakin asemaa ensi viikolla. Heitä ei ole erotettu puolueen jäsenyydestä ja he jatkavat Rovaniemen perussuomalaisten...
View ArticleLappia-talon suunnittelussa rikottiin lakia
Rovaniemi on rikkonut hankintalakia kahdesti Lappia-talon peruskorjauksen valmistelussa. Tilintarkastusyhtiö KPMG:n mukaan yli 230 000 euron suunnitteluhankinnat on tehty ilman kilpailutusta, mikä on...
View ArticleKittilän kaukolämpölaitoksella räjähdys
Kittilän lämpökeskuksessa tapahtui pölyräjähdys maanantaina illalla. Räjähdys aiheutti pienen palon ja sen verran vahinkoja, että laitos pysähtyi odottamaan korjauksia.
View ArticleNepalilaisten lampaat Kemiin maisemanhoitajiksi
Kaupunki on tekemässä sopimusta nepalilaisten lammasfarmarien kanssa Laitakarin saaren luovuttamisesta laidunkäyttöön tulevien viiden kesän ajaksi.
View ArticleYlitalo Kyyjärven kunnanjohtajaksi
Pellolainen Eero Ylitalo on valittu Kyyjärven kunnanjohtajaksi. Kunnanjohtajan paikkaa haki kaikkiaan 19 henkilöä.
View ArticleVielä ehtii Simerockin bändikisaan
Rovaniemen nuorisopalveluiden ja Simerockin yhteinen bändikisa järjestetään Rovaniemellä 12.-13. huhtikuuta. Ennakkoilmoittautuminen kestää vain 31.3. saakka.
View ArticleRoPSille kova vastustaja Suomen cupissa
Rovaniemen Palloseuran vastustaja Suomen cupin viidennellä kierroksella on veikkausliigajoukkue FC Inter Turusta. FC Inter tuli toiseksi viime kaudella jalkapallon Veikkausliigassa. FC Inter on...
View ArticleMies kaahasi poliisia karkuun
Mies lähti ajamaan holtittomasti poliisia karkuun Rovaniemellä tiistaina aamuyöllä. Takaa-ajon aikana hän heitti huumepussin ulos ikkunasta.
View ArticleYli tuhat työtöntä lisää vuodessa
Lapissa oli helmikuun lopussa 1 170 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Samaan aikaan Lapin TE-toimistossa on avoinna 2 820 työpaikkaa.
View ArticleItä-Saamen museo ei aukea vieläkään
Norjan Neideniin rakenteella olevaa Itä-Saamen museota ei avata vieläkään yleisölle. Syynä uuteen viivästymiseen on ilmastointiongelmat.
View Article