Pohjolan Osuuspankki lisäsi asuntolainoitusta
Pohjolan Osuuspankki myönsi vielä viime vuonna vilkkaasti asuntolainoja. Uusia asuntoluottoja myönnettiin 110 miljoonaa euroa, mikä on noin 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, Pohjolan...
View ArticleRovaniemeä uhkaavat vahingonkorvaukset
Yle Lapin saamien tietojen mukaan epäselvyydet Rovaniemen kaupungin hankinnoissa ovat johtamassa vahingonkorvauksiin. Rautakauppojen kilpailutuksen voittanut K-Rauta vaatii Rovaniemen kaupungilta...
View ArticleKAS sai luvan talojen purkamiseen
Kunta-asuntojen tytäryhtiö Rovatalo Oy on saanut luvan neljän kerrostalon purkamiseen Rovaniemen ympäristölautakunnalta.
View ArticleSDP:n Ojala-Niemelä jatkaa eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana
Lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä on valittu jatkamaan SDP:n eduskuntaryhmän toisena varapuheenjohtajana. Hän on hoitanut pestiä vaalikauden alusta asti.
View ArticleTutkijat: Poronhoito pian uhanalainen elinkeino
Poronhoidosta on tulossa uhanalainen elinkeino ylisuurten petokantojen ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Tämä käy ilmi Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tutkimuksista.
View ArticleLapissa joutuu jonottamaan erikoishoitoa
Lapin sairaanhoitopiirin alueella joutuu yhä jonottamaan erikoissairaanhoitoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lähes 500 potilasta joutui odottamaan hoitoa yli 90 vuorokautta LSHP:n alueella.
View ArticleSuPer: Sallassa kahdeksan hoitajan vajaus
Sallassa ei hoideta vanhuksia hyvin, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto. SuPerin mukaan turvallinen hoito toteutuu vain, jos koulutettua hoitohenkilökuntaa on riittävästi, eikä Sallassa ole...
View ArticleSähköt poikki muuntajapalon vuoksi
Muuntajapalo katkaisi perjantain vastaisena yönä sähköt Rovaniemen Muurolassa ja Jaatilassa. Petäjäskosken voimalaitoksella syttyi tulipalo kiskojännitemuuntajassa aamukolmelta.
View ArticleEntisellä kyläkoululla paloi Posiolla
Asuntokäytössä olevassa entisessä kyläkoulussa syttyi tulipalo Posiolla perjantaiaamuna. Entisen Hyväniemen koulun asukas huomasi ennen aamuseitsemää pannuhuoneesta tulevan savua ja hälytti palokunnan.
View ArticleSodankylässä vilkas viikonloppu
Sodankylään matkaa viikonloppuna satoja ihmisiä. Perjantaina Sodankylän varuskunnassa järjestetään tammikuussa palvelukseen astuneiden alokkaiden valatilaisuus. Varuskunta arvioi, että tilaisuutta...
View ArticleMoni tyytymätön Subutex-tuomioihin
Reindeerspotting-elokuvan ohjaaja harkitsee valittamista saamastaan huumetuomiosta. Lapin käräjäoikeus tuomitsi tammikuun lopussa Joonas Neuvosen 2,5 vuodeksi vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.
View ArticleRakennusalan konkursseja eniten vuosikymmeneen
Rakennusalan konkursseja on tehty Lapissa enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Tilastokeskuksen mukaan Lapissa pantiin vireille 25 rakennusyrityksen konkurssi viime vuonna. Yrityksissä oli yhteensä 76...
View ArticleVelkajärjestelyjä takavuosia vähemmän
Lappilaiset hakivat viime vuonna velkajärjestelyä lähes yhtä paljon kuin edellisvuonna. Lappilaiset jättivät 181 yksityishenkilöiden velkajärjestelyhakemusta käräjäoikeuksiin, kun edellisvuonna...
View ArticleYrityssaneerauksia aiempaa enemmän
Yrityssaneerauksia on tehty Lapissa aiempaa enemmän. Tilastokeskuksen mukaan Lapissa pantiin vireille 28 yrityssaneerausta viime vuonna.
View ArticleNelostiellä Torvisessa liikenneonnettomuus
Nelostiellä Sodankylässä on sattunut perjantaina puolen päivän aikaan liikenneonnettomuus. Ensitietojen mukaan pakettiauto on ajanut ulos tieltä Torvisen kohdalla.
View ArticleRovaniemen kirjastot saavat kiitosta
Asiakkaat ovat aikaisempaa tyytyväisempiä Rovaniemen kaupungin kirjastoihin. Kaupungin teettämän kyselyn mukaan kaikki kirjaston saamat arvosanat ovat parantuneet edellisestä kyselystä.
View ArticleVaalirahailmoituksia palauttamatta vielä 26 Lapista
Vain seitsemästä Lapin kunnasta on palautettu kaikki vaaditut kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoitukset. Lapista palauttamatta on vielä 26 ilmoitusta. Rästit on mahdollista hoitaa vielä viikon ajan...
View ArticleLapin nuoria kannustetaan metsän ammatteihin
Lapin nuoria kannustetaan tarttumaan monialaisen metsätalouden tarjoamiin toimeentulomahdollisuuksiin. Lapin 4H-piiri yrittää erityisellä kampanjalla viestittää lapsille ja nuorille siitä, minkälaisia...
View ArticleEikka on oman onnensa seppä
Rovaniemeläinen Eino "Eikka" Härkönen on sanan täydessä merkityksessä "oman onnensa seppä". Koko elämänsä Eikka on taivutellut rautaa - kilkutellut, kalkutellut ja sorvannut koneiden...
View ArticleLapin laajakaistoista ei yhtään tarjousta
Lapin liitto ei ole saanut yhtään tarjousta laajakaistan rakentamiseksi Lappiin juuri loppuneella tuenhakukierroksella.
View Article