Otto-automaatit eivät toimi Pohjois-Suomessa
Automatian Otto-automaatit eivät toimi Pohjois-Suomessa. Automatian mukaan tietoliikennevika on sulkenut kaikki Otto-pisteet Kemi-Sotkamo akselilta pohjoiseen.
View ArticleKylmäsavulohesta pastaa isälle
Isänpäiväksi voisi tänä vuonna tehdä kalaisan pastan. Italiailaspohjainen eväs maistuu myös suomalaisessa suussa.
View ArticleRanualla vesikatkos
Ranuan kirkonkylällä on keskiviikkona katkos vedenjakelussa kello 12-15 välisenä aikana. Syynä ovat sähkölaitoksen asennustyöt.
View ArticlePohjois-Suomen yrityksillä synkät näkymät
Pohjois-Suomen elinkeinoelämä elää nyt vaikeuksien keskellä, kertoo Elinkeinoelämän keskusliiton marraskuun suhdannebarometri. Tällä hetkellä jo teollisuus- ja rakennusyrityksillä menee edellistä...
View ArticleRanuan vesikatkos ohi
Ranuan kirkonkylän keskiviikkopäiväinen vesikatkos kesti vain noin kolme varttia.
View ArticleMika Riipiä esitetään maakuntajohtaksi
Lapin liiton hallitus esittää yksimielisesti valtuustolle maakuntajohtajaksi Posion kunnanjohtajaa Mika Riipiä.
View ArticlePorokolarin riski pohjoisessa suuri
Porokolarin riski on nyt korkeimmillaan, muistutetaan Paliskuntain yhdistyksestä.
View ArticleMaakuntaliittojen rooli muuttuu
Maakuntaliittojen rooli on muuttumassa. Hallitusohjelman viestinä on ollut, että maakuntaliittojen rooli tulisi pienenemään tulevaisuudessa. Lapissa uskotaan oman maakuntaliiton tulevaisuuteen.
View ArticleOtto-automaatit toimivat taas Pohjois-Suomessa
Automatian Otto-automaatit toimivat taas Pohjois-Suomessa.
View ArticleRovaniemen arkkitehtoniset nähtävyydet samassa oppaassa
Rovaniemen arkkitehtuurikohteista on ilmestynyt opas. Rovaniemen kaupungin laatimassa oppaassa on esillä kohteita 1800-luvun alusta 2010-luvun alkuun asti.
View ArticleKaapeli-TV toimii taas Pöykkölässä ja Viirinkankaalla
Rovaniemen Pöykkölässä ja Viirinkankaalla keskiviikkona havaittu kaapelivika on korjattu.
View ArticlePoronhoitoalueella kaadettiin 30 karhua
Lokakuun viimeisenä päivänä loppunut karhunmetsästys tuotti saaliiksi kolmekymmentä karhua poronhoitoalueella.
View ArticleLapin kyläverkkoihin ei miljoona riitä
Lapissa kylien laajakaistaverkkojen rakentamisen julkinen rahoitustuki pitäisi moninkertaistaa, jotta se vastaisi tarvetta ja kysyntää, sanoo Kuitua tunturiin -hankkeen projektipäällikkö Seppo...
View ArticleYlen Saamen päällikkö jätti luottamustoimensa
Yle Saamen päällikkö Pirita Näkkäläjärvi on jättänyt luottamustoimensa saamelaispolitiikassa. Valtioneuvosto on myöntänyt hänelle eron saamelaiskäräjien jäsenyydestä.
View ArticlePalomiehet pelastivat jäihin vajonneen kauriin
Palomiehet pelastivat heikkoihin jäihin vajonneen metsäkauriin Rovaniemen Patokoskella torstaina hieman ennen puoltapäivää. Kauris oli vajonnut jäihin noin sadan metrin päässä rannasta Ounasjoella...
View ArticleLevin maailmancup unelmalumilla
Alppihiihdon Levin maailmancupin osakilpailu käydään nyt erinomaisissa lumioloissa. Kisojen pääsihteeri Mikko Saarinen arvioi, että Levin osakilpailulla on vakiintunut asema vuosiksi eteenpäin.
View ArticleMuoniolainen K.A. Kolström Lapin vahvimmaksi
Suomen Asiakastieto on valinnut Lapin Vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2012 muoniolaisen K.A. Kolström Oy:n. K. A. Kolström Oy on Muoniossa toimiva vapaa-ajan välineiden kauppa.
View ArticleIsälle luvassa pehmeä paketti
Isä saattaa saada lahjaksi nyt pehmeän paketin. Citymarket Rovaniemen tavaratalonjohtajan Sari Mommon mukaan isää muistetaan samaan tahtiin kuin viiimekin vuonna, tosin ostoskoriin laitetaan hieman...
View ArticleIsät tietävät: Lapsille pitää olla läsnä
Isät ovat viisaita miehiä. He tietävät, että tärkeintä on yhteinen aika.
View ArticleKontiola eniten poissa valtuustosta
Keskustan Lasse Kontiola on ollut eniten poissa Rovaniemen kaupunginvaltuuston kokouksista tällä vaalikaudella. Kontiola on ollut poissa lähes puolesta tähän astisista kokouksista eli yhteensä 16:sta...
View Article