"Tulvasta selvittiin säikähdyksellä"
Ounasjoen tulva näyttää jäävän pelättyä pienemmäksi Kittilässä. Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala sanoo, että tulvavesi oli maanantaina aamulla noin 80 sentin päässä vahinkorajasta.
View ArticleAmmattiin valmistuneet Lapissa
Yle Lappi julkaisee sivuillaan keväällä 2103 ammattiin valmistuneiden nimet sitä mukaa, kun tietoja kouluilta saadaan. Listoja täydennetään koko ajan.
View ArticleTulvauhka siirtyi Tornioon
Tornionjoen vesi jatkaa nousuaan, kerrotaan Lapin Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Timo Alaraudanjoki sanoo, että Tornionjoen tulva on huipussaan ennusteen mukaan noin viikon kuluttua.
View ArticleAuton kuljettajaa etsittiin helikopterilla
Tieltä suistunut, tyhjänä löytynyt auto johti suuriin etsintöihin Rovaniemellä maanantaina aamuyöllä.
View ArticleUK-puiston kehittämisestä verkkokeskustelu
Urho Kekkosen kansallispuiston kehittämisestä voi kertoa mielipiteensä internetissä viiden päivän ajan, maanantaista 20. toukokuuta lähtien.
View ArticleMiestä viillettiin kasvoihin
Miehen epäillään puukottaneen toista miestä kasvoihin Rovaniemen Viirinkankaalla lauantaina.
View ArticleRäisälän lossi auki Kemijärvellä
Räisälän lossi Kemijärvellä on aloittanut tiistaiaamuna kello kuusi normaalin liikennöinnin. Suomen lauttaliikenne Oyn työsuojelu- ja liikennepäällikön Arto Koposen mukaan Kemijärven vedenpinta on...
View ArticleHautapaikkoja ei voi hamstrata
Hautapaikkamaksujen korotukseen ei voi varautua ostamalla hautapaikkaa etukäteen. Rovaniemen seurakunnan hautaustoimen päällikkö Miia Ylipulli kertoo, että kirkkolain mukaan hautapaikan voi ostaa vain...
View ArticleLapin keskussairaala sulkee entiseen tapaan
Lapin keskussairaala sulkee entiseen tapaan joitakin osastoja heinäkuun lomien ajaksi. Johtajaylilääkäri Eva Salomaan mukaan sairaalan sijaistilanne on hieman parempi kuin viime kesänä.
View ArticleTäältä löytyy töitä Lapissa
Työttömyys on pahentunut edelleen Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan huhtikuussa Lapissa oli lähes 1200 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyys vaihtelee rajusti Lapin kuntien välillä.
View ArticleKaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
View ArticlePelkosenniemi: ei fuusiolle
Pelkosenniemi ei hyväksy kaukolämpöliikelaitosten ja -yhtiöiden yhdistämistä Koillis-Lapin Sähkö -yhtiöön. Kunnanhallituksen mielestä fuusio on omistajien edun vastainen ja alentaa sähköyhtiön...
View ArticleMetsänistutus tuo monille töitä
Metsähallitus työllistää jälleen metsänistutuksiin satoja määräaikaista. Suurin osa töistä on Itä-Lapissa. Metsähallitus istuttaa Lapissa metsää noin 5000 hehtaaria.
View ArticlePäätös: Sarivaara saa Israel Ruong -stipendin
Saamelainen korkeakoulu pitää päätöksensä ja myöntää Erika Sarivaaralle Israel Ruong -stipendin. Saamelaisjärjestöt ovat tuoneet voimakkaasti esille mielipiteitään siitä, saako Sarivaaralle myöntää...
View ArticleMooses Mentula: Isän kanssa kahden
Mooses Mentula on kirjoittanut romaanin tärkeästä asiasta eli meidän jokaisen vastuusta jälkeläisistään ja heidän elämästään. Ristiriidat ja tyytymättömyys heijastuvat koko perheen elämään ja lapsella...
View ArticleSähköt katkesivat erheen vuoksi osassa Rovaniemeä
Sähkönjakelu keskeytyi tiistaina osassa Rovaniemeä viideksi minuutiksi inhimillisen erehdyksen vuoksi. Sähköt kävivät poikki 3240 asiakkaalta puolen päivän aikaan.
View ArticleKataisen ajatus omista työvoimakonttoreista naapurimaissa ei saa tukea...
Pääministeri Jyrki Katainen heitti torstaina ilmaan ajatuksen Suomen omista työvoimakonttoreista Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Lapin Ely-keskuksesta vastataan, että nykypäivänä tärkeämpää on...
View ArticleSuurpetovahinkojen korvaamiseen tulossa lisärahaa
Suurpetojen aiheuttamien ennätyssuurten vahinkojen korvaamiseen on tulossa toivottua lisärahoitusta. Mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen keskiviikkona sopiman lisäysesityksen on korvauksiin...
View ArticleLohi Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi
Keskustan rovaniemeläinen kansanedustaja Markus Lohi on valittu Lapin liiton hallituksen puheenjohtajaksi. Lapin liiton valtuusto päätti luottamusmiesvalinnoista vuosille 2013-2016 kokouksessaan...
View ArticleNuorten työttömyys paheni Lapissa
Nuoria on aiempaa enemmän ilman töitä Lapissa. Lapin Ely-keskuksen mukaan alle 25-vuotiaita lappilaisia oli viime kuun lopussa työttömänä vajaat 1700, mikä on liki viidennes enemmän kuin vuotta aiemmin.
View Article