Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25760

Muistatko ilmoittaa mökkisi vuokratulot? Samalla hyödyt vähennyksistä

$
0
0

Verohallinto kannustaa kansalaisia ilmoittamaan mökinvuokrauksesta saadut tulot. Vuonna 2012 vuokratulojaan ilmoitti verohallinnolle 271 750 suomalaista. Verohallinnon arvion mukaan suurin osa vuokratuloista on peräisin sijoitusasunnoista.

– Vaikea arvioida kuinka moni ilmoittaa mökin vuokratulot. Voin hyvin kuvitella, että moni ei muista ilmoittaa, sanoo Verohallinnon ylitarkastaja Kaj Hoffrén.

Mökkiään vuokraavat saavat vähentää vuokratuloistaan monenlaisia kuluja. Verohallinto saa jonkun verran kyselyjä vähennyksistä.

Vähennyskelpoisia ovat vuokraamiseen liittyvä kiinteistövälittäjän välityspalkkio ja ilmoituskulut. Myös vuokrausajan sähkö- ja vakuutusmaksut sekä kiinteistövero ovat vähennyskelpoisia.

Vuokrausajalta tehtävät poistot rakennuksen hankintamenoista ovat nekin vähennyskelpoisia, esimerkiksi vuosikorjaukset, mutta vain silloin, jos vuokraaja on kiinteistön omistaja.

Monet mökit vuokrataan sukulaisille alihintaan, mutta tällöin kulut vuokran ylittävältä osalta eivät ole vähennyskelpoisia.

– Oletus on, että mökki vuokrataan käypään hintaan. Jos ei, niin silloin kuluja ei pysty vähentämään kuin vuokran verran, sanoo Hoffrén.

Ennakkoveroina vai ei?

Jos mökin vuokraamisesta jää käteen vuodessa alle 7 000 euroa sen jälkeen, kun vuokrana saadusta summasta on vähennetty vuokraamisesta aiheutuneet kulut, kannattaa vuokratulot huomioida veroprosentissa.

Verohallinnon mukaan veroprosentin korottamiseen ei tässä tapauksessa tarvita uutta verokorttia, ilmoitus korkeammasta veroprosentista työnantajalle riittää.

Pääomatulovero on tällä hetkellä 30 prosenttia. Yli 40 000 euron pääomatuloista vero on 32 prosenttia, mutta alle 7 000 euron vuokratuloissa sillä ei ole merkitystä, jos vero menee ansiotulon kautta.

– Se on helpoin tapa. Lopullisessa verotuksessa kaikki lasketaan yhteen. Jos se riittää kattamaan verot, silloin se menee oikein, sanoo ylitarkastaja Kaj Hoffrén.

Jos vuokraamisesta tulevat nettotulot nousevat kulujen vähentämisen jälkeen yli 7 000 euron, verot maksetaan ennakkoveroina erillisinä tilisiirroilla.

Kotitalousvähennystä vain omasta käytöstä

Jos mökki on kokonaan vuokrakäytössä, sen korjaus- tai muihin töihin ei voi käyttää kotitalousvähennystä. Sitä voi hyödyntää vain, jos kiinteistön omistaja käyttää mökkiä itsekin.

Silloinkin verovelvollisen pitää miettiä liittyykö työ yleiseen kunnossapitoon vai juuri vuokraamiseen.

– Jos teetetty työ liittyy vuokraamiseen, silloin kulut pitäisi vähentää vuokratuloista. Kahdesti ei saa vähennystä samasta asiasta, neuvoo Kaj Hoffrén.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25760

Latest Images

Trending Articles

<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>