Revontulimyytti houkuttelee japanilaisten lisäksi talviseen Lappiin nyt myös entistä enemmän kiinalaisia turisteja.
Kiinalaisten turistien yöpymiset koko Suomessa lisääntyivät viime vuoden tammikuun ja marraskuun lopun välisenä aikana lähes 30 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Yöpymisiä kirjattiin Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan 117 000.
Kiinalaisten matkailu Suomessa on lisääntynyt hurjasti viime vuosina. Vaikka kiinalaiset matkaavat useimmiten kesäiseen Helsinkiin, myös Lapin talvimatkailu on lisääntynyt merkittävästi.
Kiinalaisturistit ovat nuoria ja erittäin korkeasti koulutettuja
Kiinassa on paljon uusia matkustajia, joista Suomikin haluaa oman siivunsa: Rikkaiden kiinalaisten turistien rahoista kannattaa kilpailla nyt ennen kuin on liian myöhäistä, sanoo tutkimus- ja kehitysjohtaja Kristiina Hietasaari Matkailun edistämiskeskuksesta MEK:sta.
– Kiina on eniten kasvava lähtömaa, kun puhutaan ulkomaan matkailusta. Matkailu on suhteellisen uutta kiinalaisille, eli jos me emme ole siellä markkinoimassa itseämme nyt, kun kaikki muutkin ovat, niin me putoamme kelkasta. Me emme voi jättää tätä mahdollisuutta väliin, Hietasaari jatkaa.
Hietasaaren mukaan kiinalaismatkailijat on jaettavissa kahteen erilaiseen ryhmään.
– Toiset ovat edelleen ryhmämatkailijoita, jotka tulevat Suomeen vain ja ainoastaan siinä mielessä, että tämä on osa Pohjoismaiden kiertomatkaa.
Nämä kiinalaiset vain pyrähtävät Suomeen osana Ruotsin, Tanskan tai Norjan matkaansa.
– Me uskomme kuitenkin itsenäisten matkailijoiden lisääntymiseen. He suunnittelevat itse minne lähtevät ja hoitavat matkajärjestelyt itse, MEK:n tutkimus- ja kehitysjohtaja sanoo.
– He ovat aika nuoria ja erittäin korkeasti koulutettuja. Heillä on valmiina joitakin kytköksiä Eurooppaan: He ovat vaikkapa opiskelleet Euroopassa ja he ovat niitä, jotka haluavat erottautua matkailulla. He etsivät sellaisia kohteita, joissa kaikki muut eivät ole välttämättä vielä käyneet.
Modernit humanistit uskovat revontulien lisäävän mahdollisuutta saada poikalapsi
Matkailun edistämiskeskus kutsuu rikkaita kiinalaisia, kuten myös japanilaisia turisteja, moderneiksi humanisteiksi.
– Modernit humanistit arvostavat vastuullista matkailua, kulttuuria, luontoa ja rauhaa eivätkä he välttämättä pidä bilettämisestä, kuvailee tutkimus- ja kehitysjohtaja Kristiina Hietasaari Matkailun edistämiskeskuksesta.
Näitä moderneja humanisteja eivät juurikaan laskettelurinteet kiinnosta, vaan Lappiin lähdetään tutustumaan kulttuuriin ja taiteeseen, poronhoitoon, erämaahan ja tietysti bongaamaan revontulia.
Niin moderneja nämä humanistit eivät ole, etteivätkö he uskoisi enemmän tai vähemmän tosissaan revontulien näkemisen lisäävän lapsensaantionnea.
Poikalapsen toivossa revontulijahtiin matkustaa nykyään jopa naisporukoita, joiden poikaystävät maksavat heille matkat, Hietasaari kertoo.
– Eivät he oikeasti usko tähän myyttiin, mutta he eivät kuitenkaan uskalla ottaa sitä riskiä, että jättäisivät kokeilematta revontulien hedelmöittymistä parantavaa vaikutusta, Hietasaari nauraa.
Aasialaisturistit pitävät käsittämättömänä koskematonta erämaata
Lemmenjoella erämaaretkiä, kullanhuuhdontaa ja huovutuskursseja järjestävät matkailuyrittäjät Kaija ja Heikki Paltto puolestaan ovat vakuuttuneita siitä, että japanilaiset ja kiinalaiset turistit uskovat tosissaan vanhaan myyttiin, että revontulien näkeminen parantaa hedelmällisyyttä.
– Revontulet tulevat ikään kuin päälle, ne juoksevat taivaalta ihmistä kohti. Kyllä turistit kokevat, että vaikuttaa vaikka mihin, Heikki Paltto kertoo.
– Kyllä se on sellainen luonnon suuri voima ja että kun ihminen herkistyy, niin sehän uskoo siihen, Heikki Paltto sanoo.
– Heille on käsittämätöntä mennä koskemattomaan erämaahan, jossa otetaan kuppi, josta juodaan joesta otettua vettä, kertoo Kaija Paltto.
– Turistit pitävät aivan käsittämättömänä sitä, että metsässä ei tule vastaan sataa ihmistä, eikä siellä ole ketään muita, Kaija Paltto kuvailee.