Maakuntajohtajan mielestä uudistuksen valmistelu on ollut melkoista sirkusta. Valmistelun juonenkäänteet ovat muistuttaneet hänen mielestään saippuasarjaa.
Mika Riipi vaatii blogissaan, että Lapissa on jatkettava entistä määrätietoisemmin Lapin oman sote-mallin työstämistä ja ilmaistava voimakkaasti esitetyn mallin epäkohdat.
Maakuntajohtaja muistuttaa, että esitykseen jätettiin yksi eriävä mielipide ja neljä lausumaa eli yksimielisyyttä ei löytynyt.
- Tuntuu ihmeelliseltä, että ideologinen allergia kuntayhtymiin ja maakuntiin on niin suurta, että sen vuoksi julkisen talouden menojen hallinnan ja samalla kansalaisten palveluiden kannalta keskeisin järjestelmä ajetaan entistä sekavampaan tilaan, Riipi kirjoittaa.
Myös Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi on sitä mieltä, ettei esitetty sote-malli sovi Lappiin.