Suomessa asuvat ukrainalaiset koettavat nyt kaikin keinoin auttaa kotimaassa olevia sukulaisiaan.
Sotkamossa asuva Nataliia Melnyk koettaa saada 17-vuotiaan poikansa Myroslav Melnykin Suomeen.
Se ei kuitenkaan ehkä enää onnistu, sillä Ukraina on julistanut maahan hätätilan, joka vaikuttaa kulkemiseen rajoilla. Melnykin vanhempi poika, 26-vuotias Mihail Volkov jää Ukrainaan puolustamaan maataan.
Vanhempi pojista asuu lähellä Antonovin lentokenttää, jonka läheltä on raportoitu räjähdyksiä.
– Lentokenttä on puolentoista kilometrin päässä vanhemman poikani asunnolta. Siellä on tuhottu tänään kolme lentokonetta ja on otettu vangiksi venäläisiä sotilaita. Mitä tulee poikaani, hän tekee edelleen etätöitä. Hän tekee työtään eikä panikoi. Tekee vain omaa työtään, Melnyk kertoi Ylelle torstaina.
Äiti vetosi poikiinsa turhaan
Melnyk oli vielä edellisenä iltana ennen Venäjän hyökkäystä ollut yhteydessä lapsiinsa ja toivonut heidän reagoivan tilanteeseen. Oli syntynyt riita, koska lapset eivät uskoneet tämän tilanteen tulevan syliin.
– Eilen illalla he eivät minua uskoneet ja aamulla ikkunan takana oli jo räjähdyksiä. Siviilisektorille lensi räjähteiden sirpaleita.
Melnyk kertoo vanhemman pojan aikovan puolustaa Ukrainaa.
– Haluan sanoa, että kasvatin poikani siten, että eläisivät kunnolla ja olisivat hyödyksi ihmisille ja yhteiskunnalle. Jotta tuottaisivat hyvää ja auttaisivat ihmisiä. Kukapa olisi uskonut että heidän pitää tarttua aseisiin.
Melnykkertoi aiemmin helmikuussa Ylelle, että sodan uhka leijuu jatkuvasti perheen arjessa.
– Aina kun soitan lapsilleni, kysyn, onko heillä hätälaukku valmiina, hän totesi silloin.
Hätälaukusta löytyy muun muassa lääkkeitä ja tarpeellisia papereita sen varalta, että joutuisi lähtemään kotoa.
Pommisuojaa rakennetaan
Nuorempi poika asuu isänsä ja tämän perheen kanssa.
– He ovat shokissa, he uskoivat viimeiseen asti että tämä ei voi tapahtua. He rakentavat tällä hetkellä pommisuojaa omaan taloonsa, jotta lapsi saadaan turvaan. Koska raja on suljettu, he eivät voi lähteä minnekään. Poikani pysyvät maassa ja odottavat tulevaa.
Melnyk oli miettinyt kotiin palaamista.
– Vanhempi poika kielsi minua palaamasta. Minun tehtävä on nyt tienata rahaa ja auttaa poikiani sillä tavalla.
Melnyk kertoo nyt yrittävänsä järjestää nuoremman pojan muuttoa, mutta rajan ollessa kiinni onnistumisesta ei ole varmuutta.
– Olen hyvin huolissani lasten hengen puolesta.
"He heräsivät räjähdyksiin ja ovat istuneet peloissaan kellarissa"
Olga Nakonechna, 30, muutti miehensä ja lapsensa kanssa Ukrainasta Suomeen neljä vuotta sitten. Perhe on asettunut asumaan Seinäjoelle, jonne viesti sodan syttymisestä tuli torstaina aamulla varttia yli viisi.
– Tätini soitti. Hän itki ja oli paniikissa eikä tiennyt mitä pitäisi tehdä.
Nakonechnalla on Ukrainassa suuri perhe ja paljon sukulaisia. Huoli on tavattoman suuri vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten puolesta.
– He heräsivät räjähdyksiin ja ovat istuneet peloissaan kellarissa.
Sukulaisia suojellakseen Olga Nakonechna ei kerro, mistä päin Ukrainaa hän on muuttanut Suomeen. Kotimaastaan hän lähti, koska ei tuntenut enää olevansa siellä turvassa.
– Ymmärsimme, että tilanne ei tule helpottumaan. Tiesimme Suomen turvalliseksi maaksi.
Huoli syöpää sairastavasta pikkuveljestä
Olga Nakonechna toimii Seinäjoella koirien trimmaajana ja puoliso maataloustyöntekijänä. Kummallakin on eläinlääkärin koulutus, ja tavoitteena heillä on päästä tekemään niitä töitä myös Suomessa.
Mutta nyt ajatukset ovat Ukrainassa läheisten luona.
– Pelkäämme, että vanhempamme voivat kuolla, ja yritämme saada myös heidät Suomeen.
Perheen huolta lisää se, että Olga Nakonechnan pikkuveli on parhaillaan syöpähoidoissa Istanbulissa. Ukrainassa häntä ei voitu auttaa, ja siksi apua haetaan Turkista. Hoidon rahoittamiseksi Olgan vanhemmilla oli tarkoitus myydä talonsa.
– Sekään ei nyt ole mahdollista, murehtii isosisko.
Kotimaasta tulevat uutiset kauhistuttavat Olga Nakonechnaa. Hän toivoo, että Ukrainaa ei jätettäisi yksin vaan apua tulisi sekä USA:sta että Euroopasta.
– Ukrainassa on sota kestänyt jo kahdeksan vuotta ja sikäli tilanne ei ole uusi. Mutta se, että Putin hyökkäsi koko Ukrainaan, on hirveä asia meille ukrainalaisille, kaikille eurooppalaisille ja myös venäläisille.
Olga Nakonechna kertoo Pauliina Jaakkolan haastattelussa peloistaan, mutta myös siitä, mikä vaikeassa tilanteessa auttaa jaksamaan:
"Äiti ei halua lähteä, vaikka olen yrittänyt puhua hänelle"
Alina Juopperin kasvoista näkyy tavaton suru ja huoli. Olo on itkuinen. Syömään ei pysty. On torstai ja varhain aamulla Alinan pahin pelko toteutui, Venäjä hyökkäsi hänen entiseen kotimaahansa.
– Soitin äidille ja isälle tänään, he kertoivat, että internet ei toimi, armeijan varastot palavat Nikopolin lähellä. Siellä on ammuttu suoraan sotilasyksikköä kohti. Myös lentokentän tutkat ovat tulessa.
Yli neljä vuotta Kemissä asuneen 32-vuotiaan Alina Juopperin kaikki sukulaiset asuvat Ukrainassa. Äiti ja mummo asuvat Nikopolin kaupungissa, missä sijaitsee yksi maan suurimmista ydinvoimaloista.
Äidin tapaamisesta Alinalla on kulunut kolme vuotta, isän hän tapasi vuosi sitten.
– Sotalain vuoksi isä ei voi lähteä pois, maataan on suojeltava. Äiti ei halua lähteä, vaikka olen yrittänyt puhua hänelle. Hän sanoo, että rakastaa maataan eikä lähde mihinkään.
Perheiden kova kohtalo
Alina kertoo saaneensa lukuisia viestejä paitsi sukulaisilta ja tuttavilta Ukrainasta myös venäläisiltä ystäviltä.
– He ovat hyviä ihmisiä, tämä ei ole Venäjän kansan sota, tämä on Putinin sota.
Perheiden kohtalo Ukrainassa surettaa. Alina kertoo ystävästään, jonka mies joutui torstaina lähtemään ammattisotilaana Valko-Venäjän rajalle. Äiti jäi kaksin puolivuotiaan poikavauvan kanssa.
– Itse toivon, että Eurooppa auttaisi Ukrainan naisia ja lapsia, kun miehet ja isät joutuvat lähtemään sotaan.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun lauantaihin 26.2. kello 23:een saakka.