Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 25113

Etsintähelikopterit joutuivat taas keskeyttämään Norjassa kadonneiden etsinnät – omaisia saapunut Tromssaan

$
0
0

Pohjois-Norjassa sekä ambulanssihelikopteri että armeijakopteri ovat joutuneet keskeyttämään kolmen suomalaisen ja yhden ruotsalaisen etsinnät huonon sään vuoksi.

Tromssan alueen poliisi kertoo, että etsintöjä on määrä jatkaa heti aamulla perjantaina.

Poliisin mukaan maassa etsintöjä ei päästä edelleenkään tekemään korkean lumivyöryriskin vuoksi.

Kadonnut nelikko nähtiin viimeksi keskiviikkona iltapäivällä. Tuolloin he olivat matkalla Blåbärfjelletin huipulle Paatsivuonossa Tromssan alueella.

Norjalaisen TV 2 -kanavan mukaan kadonneiden omaisia on saapunut Tromssaan.

Poliisi arvioi torstaina, että kadonneiden löytämisestä hengissä on vielä toivoa. Aika on kuitenkin käymässä vähiin.

Hyvin alueen tunteva ja vapaalaskua harrastava Jarkko Henttonen arvioi aiemmin päivällä Ylen uutisille, että nelikon eloonjäämismahdollisuudet ovat huonot. Jo yksi tunti lumimassojen alla vähentää mahdollisuuksia merkittävästi.

Poliisi on hälyttänyt etsintöjä varten omien voimien lisäksi 30–40 vapaaehtoista, Norjan Punaisen Ristin väkeä, armeijan henkilökuntaa ja pelastuskoiria.

Pohjois-Norjan kartta
Yle uutisgrafiikka

Aiheesta lisää:

Helikopter søker i skredområdet i kveld – fortsatt for farlig for bakkesøk etter de savnede

Forsøk på å søke med helikopter mislykket


Viewing all articles
Browse latest Browse all 25113


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>